torstaina, heinäkuuta 03, 2008

Muoti-ilmiö: blogit

Tjaah, sitä ollaan niinkuin taas kerran suunnilleen edelläkävijöitä, kun tämä meidän blogi on suoltanut ulos asiaa ja vähemmän asiaa jo viime syksystä asti. Vaikka ei tämä blogi tainnut olla ensimmäinen lajiaan virtuaalimaailmassa, mutta ehkä ensimmäinen vähänkään tunnettu, luulen. Nyt kevään ja kesän mittaan on virtuaalitalleille plopsahdellut blogeja kuin sieniä sateella. Ei vaadi suuria ennustajanlahjoja jos sanon tämän(kin) muoti-ilmiön saavuttavan huippunsa kohta ja sitten hiipuvan kun ihmiset eivät jaksa eikä se ole enää in. Toivottavasti kuitenkin sentään muutama asiallinen blogi säilyy aktiivisena.

Toistaiseksi likimain kaikki vastaani tulleet blogit ovat olleet hyvin asiallisia ja sydämeni tulee itkemään verta, jos jokin niistä lopettaa.

Mutta jospa tekisin pienen katsauksen tämän hetkisiin blogeihin. Älkää hermostuko jos juuri teidän blogia ei listalla ole vaan esitelkää se itse kommenteissa. Tässä on vain ne blogit, jotka tällä hetkellä tiedän.

Virtuaalimaailma tänään, Meepun ajankohtaisblogi virtuaalimaailman asioista, luultavasti paras blogeista. Asiallista asiaa eri asioista. Kärsinyt päivityksen puutteesta juhannuksen jälkeen.

Tijuanan blogi, samannimisen omistajan blogi. Juttelee paljon hyvää asiaa, nyt pienellä tauolla lomamatkan vuoksi. Minua erityisesti ihastuttaa se, että blogissa on käsitelty mm. tennesseenwalkereita ja kladrubeja.

Sasnakin uutisblogi, laukkahevosiin ja -asioihin keskittyvä blogi, kertoilee enimmäkseen tallin kuulumisia, ei niinkään kommentoi virtuaalimaailmaa yleensä. Täältä bongasin erittäin arvokkaan linkin: Weekly Racing

Isilmen blogi kuulunee vanhimpiin (1. merkintä helmikuulta) mutta myös harvimmin päivitettyihin blogeihin. Sen verran vähän merkintöjä ettei oikein ole vielä selvää, onko tämä vain tallin uutisblogi vai kattavampi virtuaalimaailman kommentointikenttä.

Sannin virtuaaliblogi, hyvin kausittaisesti päivittyvä, lähinnä suomenhevosiin keskittyvä blogi.

Virtuaalisia vuodatuksia, Magnetien pitämä, enimmäkseen ravimaailmaa käsittelevä blogi. Toivottavasti ei ole kokonaan kuollut vaan on vain pienellä tauolla (kesäkuun alusta asti), koska tätä lukee mielellään, vaikken enää varsinaisesti ravi-ihmisiin lukeudukaan.

Firefoot Ranchin blogi, FF on uusi ja varsin piristävä tuttavuus amerikkalaisine hevosineen ja eksoottisine harvinaisuuksineen. Blogi vaikuttaa vähintään yhtä hyvältä kuin tallikin, ellei jopa paremmalta.

Immortelle Parkin blogi, aivan tuliterä tuttavuus, mutta kahden ensimmäisen merkinnän perusteella siirrän tämän suosikkeihin.

Kerpan virtuaalihevoset ja -aatteet, uunituore blogi, pitkän linjan harrastaja, tästä ei voi seurata kuin hyvää. Ja vielä Kerpan hevosvalikoiman ja kirjoitustaidot tuntien... Tältä odotan paljon.

Ei kommentteja: