keskiviikkona, elokuuta 13, 2008

Iberorotuja!

Hohhoijaa, Amelieen törmätessäni luulin löytäneeni jotain todella harvinaista. Erehdyin.

Iberorotujen tilanne ei suinkaan ole niin lohduton kuin minä kuvittelin, minä vain en ole yhtään ajan tasalla.
Råmossa kasvattaa nimestään huolimatta andalusialaisia. Mikään merkittävä kasvattaja se ei toistaiseksi näytä olevan, kasvatteja on syntynyt 6 vajaan vuoden aikana, mutta ehkä se vielä siitä. Ihailtavan pitkäaikainen talli jo kuitenkin.
Chillistä löytyy puoliveristen lisäksi lusitanoja ja kasvattejakin on syntynyt jo viime vuodenkin puolella, niin että ihan uunituore talli tämäkään ei ole. Hevosilla tosin on vähän mielikuvituksellisia värejä: ruusunharmaata, harmaankimoa (tällaista väriä ei oikeasti ole olemassakaan, vaikka jopa reaalimaailmassa sitä joskus käytetään), dunia (hallakko on hallakko) ja eräs ruunikko merkitty rautiaaksi.
Exprelo kasvattaa andalusialaisia ja exmoorinponeja. Missähän pusikossa minä olen elänyt, kun en tällaisesta ole kuullut halaistua sanaakaan? Yleensä kuitenkin niinkin harvinainen rotu kuin exmoor vetää minua ja Giniä puoleensa kuin hunaja kärpäsiä. Eikä tämäKÄÄN ole mikään viime viikolla perustettu talli!

Näiden lisäksi bongasin myös Coudelaria Anjoe Diabo-nimisen tallin, joka kuitenkin sivujensa mukaan on kesälomalla ja palaan sen esittelyyn jos/kun se lomiltaan palailee.

Tämä on oikeasti hieno juttu, minä kuvittelin iberojen tilanteen olevan paljon onnettomampi. Tietysti nämäkin ovat enimmäkseen luso- ja pre-kasvattajia, alter realit, sorraiat ja muut ovat huomattavasti harvinaisempia. Niin harvinaisia itse asiassa, että voisi moisia kuvitella jopa meille muutaman kappaleen...

Ei kommentteja: