tiistaina, marraskuuta 11, 2008

Ei vieläkään vieroitusoireita

Kukaan ei varmaan enää muista, miten ht.netin ylläpitoa ei kiinnosta virtuaalipenskat, jota tosin Hannu yritti pehmitellä kertoen olleensa yhteydessä jopa VRL:ään (hurjaa, tehdään kaikki aaltoja, onhan yhteydenpito VRL:n kanssa suunnaton saavutus). Tuolloin asiasta heräsi melkoinen älämölö virtuaalihevostelijoiden keskuudessa ja ihan aiheestakin. Moni aikoi lähteä koko foorumista lopullisesti, mutta seuraavana päivänä ei kukaan enää muistanutkaan koko episodia. Meepu lupaili tehdä oman foorumin, mutta se on joko unohtunut tai korveutunut VRL:n foorumilla.

Näin 29-vuotiaana pennuttelu pelkän harrastuksen perusteella (vaikka kuinka hellittelevästi tahansa) ei tunnu enää mitenkään upealta, varsinkin kun Hannu ei välttämättä ole yhtään minua vanhempi. Uhosin itsekin lähteväni ht.netistä ja lienen ainoa, joka tämän on todella tehnyt, muutamaa kysely- ja hevostenmyyntitopikkia lukuunottamatta.
Seurailen foorumia aina joskus, tarkoittaa käytännössä sitä että käyn katsomassa onko minua feikattu ja onko joku maininnut Ionicin. Ja joskus käyn vilkaisemassa, jos kuulen jotain muuta kautta siellä tapahtuneen jotakin shokeeraavaa. Kuten esimerkiksi sen, miten jotkut lopettivat (tai ainakin uhkasivat lopettaa) koko virtuaalihevosharrastuksen, kun seurakisojen pitoa rajoitettiin.

Ja arvatkaa mitä? Ihan hyvin tässä tullaan toimeen ilman ht.netiä. Itse asiassa jopa paljon paremmin kuin ennemmin. Aikaa jää paljon kaikkeen muuhun, tallien päivittämiseen, jopa kilpailemiseen, FVP:lle, harvinaisten foorumille ja muutamien muiden foorumien seuraamiseen. Ht.netissä on niin vähän asiaa ja niin paljon turhaa töhnää, etten edes kaipaa sinne takaisin.

1 kommentti:

Aavi S. (VRL-1354, KaRa) kirjoitti...

Hihih, itselläni meni totaalisesti hermot kesällä ht.netiin ja lähdin sieltä ihan kiitettävällä menestyksellä pariksi kuukaudeksi rauhoittumaan. :D Nyt tosin on meno vähän tasaantunut mielestäni siellä kesään verrattuna, mutta siinä olet oikeassa, että ht.net on täynnä töhnää jonka seasta on vaikea löytää keskustelua (juu, on keskustelua ja "keskustelua"). Vihainen olen minäkin edelleen siitä Valtteri -jupakasta, ja toisaalta hevostalli.net menee jatkuvasti huonompaan suuntaan: nyt siellä pyörii ihan älytön, ärsyttävä mainos, jossa joku ukkeli hyppää ihan keskelle ruutua. Ja tuo spämmi mitä sinne tulee, miksei sille tehdä mitään?

Itse en ole juurikaan esim. hevoset.comia oppinut käyttämään, enkä koskaan ole edes törmännyt vielä tuohon harvinaisten rotujen foorumiin. Onneksi on FVP, tosin sielläkin kirjoittelu painottuu nykyään vähän harmittavasti tuohon off-keskusteluun...