keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008

Uusia esteknabstrupeja

Kunhan saadaan taas ladattua päivityksiä nettiin, onkin täpläfaneille luvassa yllätys: kokonaan uusi knabstrup-suku esteknabbareita. Tuossa kesällähän keksimme koulupuolen knabstrupeja, vilkaiskaa vaikka tamma Gunvor Lundsvang sukuineen. Samalla metodilla eli hevonen ja sille kolme polvea sukua toimme nyt esteknabstrupeja kerralla isomman määrän.
Meidän knabstrup-kanta alkaa nimittäin olla aika kyllästettyä samoilla nimillä ja aika tavalla koulupainotteista porukkaa muutenkin. Niille harvoille estepainotteisille knabstrupeille ei löytynyt enää suvullisesti ja painotukseltaan sopivia tammoja tai oreja. Knabstrup on ollut koko Ionicin historian ajan siellä kärkipäässä mitä tulee kasvattimääriin eli varsoja on syntynyt paljon ja koska tuontiverta ei niin hirveästi ole alunperin ollut, ei ole ihme, että alkaa käydä kanta ahtaaksi. Sitä näillä uusilla tuonneilla yritetään laajentaa.
Knabstrupien kanssa olemme myös valitettavan yksin, edes Kerpalta ei näytä enää löytyvän täpläturkkeja ja muita kasvattajia tuskin on, pitkäaikaisia ainakaan. Joten kukaan ei meidän puolesta niitä uusia sukulinjoja keksi, niin että täytyy alkaa itse hommiin.

Ei kommentteja: