tiistaina, tammikuuta 12, 2010

Harmistus tekstien katoamisesta

Olen ollut täysin lohduton, koska osa vanhoista Vippos-artikkeleistani on Geocitiesin ja parin muun sivuston kadotessa kadonnut. Täysin. Lopullisesti. Minulla ei ole niistä enää kopioita mistään, kaikki sähköpostit olivat vuonna 2003 Sunpointissa, joka on lopettanut aikoja sitten sekin eikä Web Archive löydä noita dokumentteja. En voi ymmärtää, miten olen voinut olla näin huolimaton, miksi en reagoinut mitenkään, kun alkoi liikkua huhuja Geon alasajosta? Enkö vain muistanut vai luotinko liikaa Web Archiveen? Enkä voi uskoa, että kellään olisi noita vanhoja Vippoksia tallennettuna mihinkään kovalevynsä syövereihin...

Enemmän pelottaa se, että kun VRL ja sen foorumi palaavat, on foorumi jotenkin mystisesti formatoitu ja kaikki sinne suurella vaivalla kirjoittamani rotukuvaukset ja ohjeistukset VNT-tuomareille ja -tuomarikokelaille ovat kadonneet. En ole ottanut niitä tekstejä koskaan talteen mihinkään, luotin siihen, että foorumi pysyy hamaan ikuisuuteen asti VRL:n ja Feanaron huomassa. Toivottavasti foorumi palaa kuitenkin toimintaan vanhojen viestiketjujensa kanssa.

Joka tapauksessa aion tästä lähin nappailla talteen itselleni kaikki vähänkään merkittävämmät tekstit, mitä koskaan kirjoitan mihinkään. Jopa tämän blogin aion jollain tavalla säilöä jonnekin turvaan. Kun kerran Geokin, myös Googlen palvelut voivat kadota minä tahansa hetkenä: tämä blogi, kaikki muut blogit, sähköpostit, RSS-syötteet ja vaikka mitkä. Virtuaalimaailma ei kuitenkaan ole mitään muuta kuin tekstejä, kuvia ja mielikuvitusta. Jos tekstit katoavat, katoaa koko virtuaalimaailmakin.

Ja myös oman tietokoneen varmuuskopiot on syytä hoitaa kuntoon. Suosittelen tätä kaikille muillekin. IT on arvaamatonta.

6 kommenttia:

Shanway kirjoitti...

http://forum.hevostalli.net/read.php?f=12&i=717295&t=717254 tuolla lukeekin että geocities on säilönyt sivuja talteen, eli ainakin osa toimii kun vaihtaa com päätteen ws päätteeseen, ja kaiketi säilövät koko ajan niitä sinne.

Tiju kirjoitti...

samaa olin sanomassa ku shanway. Bayou d'Armensin sivutkin näkyy :D

mulla on sun walker ja kouluratsastus sekä soring -tekstit tallessa useammassa paikassa.

tiju kirjoitti...

eiku sirpan tekstit. en ikinä kato kumpi on kirjottanu minkäkin postauksen.

Gin kirjoitti...

Kiitos tiedosta, Shanway! Olenkin ollut ihan pimennossa mitä tulee tuohon "varageoon". Täytyykin katsoa, jos kaipaamani dokumentit tulevat sinne. Ja korjata ne talteen valoa nopeammin.

Aavi S. (VRL-1354, KaRa) kirjoitti...

http://107steps.net/aavistus/rbshk/vippos0904.html
Minä olen tuonne poiminut tuon RBSH:ta koskevan artikkelin talteen.

Aavi S. (VRL-1354, KaRa) kirjoitti...

Ai mutta se olikin sinulta jo tallessa. Anteeksi. :S