lauantaina, tammikuuta 16, 2010

Knabstrupien hätätila

Knabstrup on viime vuodet ollut se rotu, jonka kanssa on aina jalostusongelmia. Tallissa roikkuu koko ajan vanhoja hevosia, joilla ei ole jälkeläisiä lainkaan tai ainakaan tarpeeksi. Osa näistä hevosista on sellaisia, ettei niille kertakaikkiaan löydy suvultaan ja painotukseltaan sopivaa kaveria jalostuspuuhiin. Suvut ovat ihan liian suppeat vaikka olemmekin mukamas olleet tuovinamme niin paljon uutta verta. Se ei vain riitä.

Kuoppasin tänään reilut 30 vanhaa knabstrupia, mutta eloon jäi vielä kasoittain hevosia, jotka vanhenevat tämän vuoden aikana, ts. ovat syntyneet vuonna 2008 ja niille pitäisi varsoja saada aikaiseksi. Vaan kun ei yksinkertaisesti kykene. Olen joutunut astutuksia miettiessäni tinkimään lähestulkoon kaikesta: tasaisista suvuista, sisäsiitoksen välttämisestä, lajipainotuksesta ja sittenkään ei mätsää minkään hevosen kanssa.

Tämä tarkoittaa sitä, että taas on pantava aivot raksuttamaan ja keksittävä tolkuttomasti hevosia. Kun vain knabstrupeille nimien keksiminen ei olisi niin tolkuttoman hankalaa...

5 kommenttia:

vvenla kirjoitti...

Voin ilokseni kertoa, että lisäsin jo mielessäni tämän rodun Amelien kasvatusrotuihin, ja nyt pitäisi vaan ruveta tuomaan hevosia, jos niille kuvatkin joskus jostain hommaisi. Ei teiltä saisi jotain tilausvarsaa tai jotain vanhaa myynnissä olevaa kaveria ? :)

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Sepä hienoa kuulla! Olemme niin pitkään toimineet lähestulkoon yksin knabstrupien kanssa, että uusi kasvattaja on todella iloinen juttu. Ja etteikö meiltä saisi ainakin tilausvarsoja! Kerro vain mitä painotusta ja miten pitkää sukua, niin voimme ehdotella sopivia vanhempia varsalle. Jo syntyneitä ei taida olla myytävänä yhtään kun viime aikoina kaikki syntyneet varsat ovat niitä sukulinjojen pelastusvarsoja, jotka on teetetty haudan partaalla keikkuvista vanhemmista.

Viivuska kirjoitti...

Knapstrup on itseasiassa ainut oikeasti harvinainen roto joka minua kiinnostaa ja jota voisin kasvattaa jos olisi aikaa. Kuten ilmeistä, minulla ei ole siihen aikaa, mutta pari knabbeyksilöa voisi jossain vaiheessa ostaa ratsuponien kanssa kilpailemaan. Tällä hetkellä minulle on kaksi knabbe-ponia, mutta niiden kanssa on vähän hankala pyöriä, kun kasvattajia ei oikein ole.

Shiru kirjoitti...

"Sallittuja KNN (Knabstrupper)-jalostuksessa:

Hevoset:
- Arabialainen täysiverinen
- Englantilainen täysiverinen
- Angloarabi
- Fredriksborger
- Trakehner
- Oldenburger
- DWB, SWB, FWB
- Holsteiner

esim.
i. KNN
ii. KNN (vanhemmat myös KNN)
ie. PV
e. PV
ei. PV
ee. PV"

;) Toki, jos ei halua tälle linjalle lähteä... Mutta siis, näin ihan IRL-elämässä.

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Shiru, tuo on ollutkin tiedossa että reaalimaailmassa knabstrupeihin voi risteyttää yhtä ja toista ratsurotua, mutta kas ettei tullut sitten itselle mieleen tehdä samaa virtuaalimaailmassa. Joitain knn-ox- tai knn-xx-risteytyksiä meillä on tehty, mutta ne ovat menneet tilastoiksi, eikä niitä teetettykään jalostusta varten. Nyt kuitenkin taitaa olla sellainen pakkotila parin hevosen kanssa, että täytyy lähteä koputtelemaan puoli- tai täysiveripuolen ovia orien ja tammojen etsimistä varten.