maanantaina, tammikuuta 18, 2010

Laukkahevosten statistiikoista ja prosenteista

Laukkalähtöjen pienuus on aiheuttanut meille viime aikoina päänvaivaa. Suurin ongelma on se, että meidän mielestä yksinkertaiset voitto- ja sijoitusprosentit eivät kerro enää koko totuutta hevosen hyvyydestä tai huonoudesta.
Varsinkin pienten roturyhmien (3, 5, risuestehevoset) kohdalla monet lähdöt jäävät sellaisiksi 3-5 hevosen kääpiöstarteiksi. Koska sijoitusprosentti lasketaan neljästä ensimmäisestä sijoituksesta, sija 4/4 on prosenttien kannalta täysin samanarvoinen kuin 4/12. Maalaisjärjellä ajatellen kuitenkin sijoitus 4/12 on huomattavasti parempi tulos kuin 4/4 ja sen pitäisi siis olla arvokkaampi kun mitataan hevosen hyvyyttä. Sijalle 4/12 sijoittunut hevonen on luultavasti todella taistellut sijastaan, kun taas sijan 4/4 saa vaikka kävelemällä koko matkan.

Jo sekin riittäisi hyvin, että olisi jokin tunnusluku, joka kertoisi, miten usein hevonen on sijoittunut paremmin kuin puolet lähdön hevosista. Siis puolen välin paremmalle puolelle. Tämä olisi ehkä armeliaampi isoissa lähdöissä, esimerkiksi 12 hevosen startissa 6 parasta saisi "hyvyyspisteitä" eikä vain ne neljä sijoittunutta. Toisaalta kahden hevosen lähdössä vain voittaja olisi "hyvä" ja kakkonen "huono".

Tilastotiede ei ollut lukiossa vahvinta alaani ja AMK:ssa sitä ei ole käsitelty enää lainkaan, joten tällä hetkellä on vakavassa mietinnässä se, miten noista sijoituksista ja kokonaisosallistujamääristä saataisiin jotenkin helposti laskettua sopiva tunnusluku, joka kertoisi simppelisti hevosen hyvyyden tässä suhteessa. Sijoitus jaettuna lähdön osallistujamäärällä lienee hyvin käytännöllinen luku, mutta kysymys on vielä, miten eri lähdöistä saadut luvut yhdistellään. Matemaattisia vihjeitä otetaan vastaan.

*edit*
Gin rakas, sitä kutsutaan keskiarvoksi...
T. Sirpa

1 kommentti:

vvenla kirjoitti...

Jaahas mä en edes tiennyt että sijoitusprosentti tulee van neljästä ensimmäisestä, oon laskenu viidennetkin mukaan. Pitänee ruveta muuttelemaan noitten jalostukseen siirrettyjen hevosten prosentteja. :D