sunnuntaina, lokakuuta 10, 2010

Laukkaärsyjä

Laukkapuolella taas ärsyttää keskimäärin kaikki. Jaa mikä muka? Lähtöjä on tasaisesti kaikille ryhmille, risuillekin ja arvokisaprepit lisäävät jännitystä vielä entisestään. Tiedetään, mutta me olemmekin varsin vaativia ja nyt kun itse pidämme pientä taukoa kisojen järjestämisessä, on iskenyt todellinen suurärsy.

Totta kyllä, ykkösryhmälle on lähtöjä ihan mukavasti ja kaikille tasoille. Ikävä kyllä eri tasoilla on tarjolla lähinnä samoja matkoja ja pohjia. Varsinkin maiden-tasolla tämä on todella ikävää, koska meiltä löytyy hevosia jotka eivät ole kilpailleet kertaakaan syyskuun alun jälkeen. Ei vain ole sopivia startteja! Ja jos onkin, niin eivät ole mahtuneet mukaan, meillä nyt muutama kymmenen maiden-tason ykkösryhmäläistä on ja yleensä jos järjestetään jokin lähtö, meiltä löytyisi siihen enemmänkin kuin kolme osallistujaa. Kaikki eivät siis mahdu mukaan. Eivätkä nämä ole mitään erikoismatkojen juoksijoita.

Katsokaa nyt esimerkiksi kolmivuotiasta oria Enchanter's Nightshadea: viimeisin startti 6.9., meni vielä kohtuullisen lupaavasti, mutta sen jälkeen ei sopivia startteja olekaan löytynyt.
Tai kaksivuotias Rough And Ready, starttasi 1.9., meni huonosti, piti vähän taukoa, mutta sen jälkeen ei olekaan löytynyt startteja ja tämä sentään on myös tuollainen normaali keskimatkojen juoksija, ei edes erityisesti erikoistunut jommallekummalle pohjalle. Last Lapin tilanne on ihan sama.
Samaan aikaan meillä on hevosia, jotka voivat helposti kilpailla kerran viikossa tai useamminkin, koska tiettyjä matkoja tietyllä pohjalla järjestetään oikeastaan liikaa.

Enkä haluaisi edes puhua mikä on muutamien allowance- tai grade-tasojen hevosten tilanne. Maiden-lähtöjä nyt näin näppituntumalta järjestetään eniten ja vaihtelua on myös eniten. Erityisesti allowance-tasolla on muutamia hevosia, jotka voisivat kilpailla lähes joka päivä, milloin vain ykkösryhmän lähtöjä järjestetään, mutta kun niitäkään nyt ei viitsisi ylikilpailuttaa eikä varsinkaan aina ihan samoilla matkoilla. Ja sitten on niitä, jotka eivät ole kuukauteen radalla käyneetkään...
Olisiko ihan oikeasti liikaa pyydetty, ettei joka kerta järjestettäisi niitä samoja matkoja samalla pohjalla vaan että saataisiin pikkuisen hajontaa noihin startteihin?!

Toinen juttu ovat sitten nuo arvokisaprepit. Jos kolmos- tai vitosryhmälle järjestetään arvokisapreppejä (ja siinä yhteydessä myös tavallisia lähtöjä) päivittäin tai parin päivän välein, voiko olettaa että CASin mukaan ikääntyviä hevosia riittää jokaiseen lähtöön, jos nyt yrittää edes hieman noudatella realistista kilpailuttamistahtia? Varsinkin kun ne G1-tason hevoset ovat kummassakin ryhmässä kohtuullisen harvinainen näky. Ja kuvaan tietysti kuuluu, että seuraavaan preppilähtöön pitää ilmoittautua jo ennen kuin edellisen tulokset ovat tulleet.

Koska preppilähtöjä on paljon ja niissä vähän osallistujia eli melko iso prosentti osallistuneista preppaa päälähtöön, voidaan olettaa että miltei mikä tahansa tänä CAS-vuonna G1-tasolla juokseva hevonen pääsee päälähtöön. Päälähtöön kuitenkin pitäisi suurkisojen mentaliteetin mukaisesti päästä vain kauden parhaat. Tosin G1-hevosten vähyyden takia joko mukaan on otettava suunnilleen kaikki tai sitten jätettävä lähdöt pitämättä osallistujien puutteen vuoksi, niin että ehkä tämä nykyinen metodi on kuitenkin parempi. Ja se tulisi siitä paranemaan, kunhan saataisiin lisää 3- ja 5-ryhmien omistajia mukaan.

Sainpahan taas purkautua ja olkaa huoleti, emmeköhän mekin jossain vaiheessa saa aikaiseksi järjestää taas laukkoja. Viimeistään sitten kun CAS-vuosi vaihtuu. Muuten, ensi CAS-vuoden Pretty In Pinkin kisapäivämäärät on päätetty jo, ne ovat 29.11., 6.12., 13.12. ja 20.12. Suunnitelmissa on järjestää samantyyppinen arvokisasarja risuhevosille joko heti CAS-vuoden aluksi tai loppuvuodesta, ei ole vielä päätetty. Se tulee kuitenkin olemaan avoin kaikille risujuoksijoille, ei vain ykkösryhmäläisille ja ottaen huomioon risuhevosten pienen määrän, se luultavasti juostaan G2-tasolla.

4 kommenttia:

Em. kirjoitti...

Itse olen kyllä sitä mieltä ettei ole mitään järkeä alentaa koko ajan arvokisalähtöjen tasoa. Oliko tästä tason laskemisesta suurta hyötyä PIP:ssäkään? Koskien siis lähinnä juvenile lähtöä.

Uskon, ettei risuestelijöiden arvokisalähtöjen järjestäminen G2-tasoisena lisää lainkaan osallistujamäärää, koska G2 tasolla juoksevia risuesteilijöitä on vähän. Jos haluttaisiin lisätä osallistujamäärää tasoa laskemalla, tulisi kisa laittaa varmaankin G3 tasoiseksi, mutta tällöin jäisi kyllä G1-tason hevoset luultavasti pois.

Ja mitä tulee noihin muiden kuin ykkösryhmäläisten arvokisoihin, niin pitäisikö niiden olla sitten kaikkien aina kaikille avoimia, vaikka no... Kyllähän tuo Dima ja Zala Cup näyttivät toimivan ihan ok, vaikka eihän toki suurta osallistujamäärä voi odottaa, jos koko ryhmän hevosia liikkuu radoilla muutenkin niin vähän. Mielestäni se menee kamalaksi arpapeliksi, jos kilpailut laitetaan kaikille avoimiksi ja arvotaan ihan normaalisti arvontakoneella, koska silloinhan hevosen aiempi menestys ei vaikuta arvokisassa pärjäämiseen.

Miksi aina pitää
verrata virtuaalimaailmaa reaalimaailmaan, kun fakta kuitenkin on se, ettei virtuaalimaailmasta saa reaalimailman peilikuvaa, vaikka kuinka yrittäisi. Onhan virtuaalimaailmassa jo rotujakin joita ei reaalimaailmassa ole...

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Njoo, PIP Juvenilessa oli lopulta kaksi tammaa, jotka osallistuivat kaikkiin lähtöihin. Samoihin aikoihin tai aikaisemmissakaan laukoissa ei grade-tason lähdöissä kilpaillut kuin aniharvoja kaksivuotiaita, niistäkin tietysti osa oreja. Täytyy ottaa huomioon, että PIP alkoi CAS-vuoden toukokuussa eli varsin aikaisin noin vuoden kulkuun nähden.

Siinä kyllä lienet oikeassa, ettei risuestearvokilpailun tason laskeminen G2:ksi taida lisätä osallistujamääriä. Risuhevosten omistajia on tällä hetkellä vain Pink, Driftaway ja Karma ja meillä kaikilla on sen verran hevosia että sieltä löytyy kolme kappaletta G1-tason juoksijoita kyllä suurkisoihin.

Nythän PC ja FC ovat käytännössä avoimia kaikille G1-juoksijoille. Preppilähtöjä on paljon, osallistujia vähän eikä pelkän todennäköisyysmatematiikan perusteella tarvita kuin osallistuminen muutamaan preppilähtöön niin osallistumisoikeus päälähtöön on. Silti tuo PC:n ja FC:n arvontametodi on parempi kuin pelkkä arvonta, mitä kai Dima ja Zala Cupeissa käytetään, en minä sitä arvontametodia kritisoinutkaan. Hyvä että aiempi menestys vaikuttaa arvokisamenestykseen.

Ja miksikö verrataan reaalimaailmaan? No, suunnilleen joka kerta kun me ehdotamme jotain mitä voisi virtuaalimaailmassa tehdä toisin kuin reaalimaailmassa (furlongit kokonaan pois käytöstä, laukkatermien suomalaistaminen, virtuaalinen puoliverinen, ARJ:n luokkiin ikiomat luokkakuvaukset jne), tullaan meitä lyömään naamalle sillä, että kun ei reaalimaailmassakaan... Sitä paitsi tuo nyt ei liittynyt tähän kirjoitukseen millään tavoin, koska en maininnut mitään muuta reaalimaailmaan liittyvää kuin suht realistisen kisaamisen.

Em. kirjoitti...

Juu taisin hieman eksyä aiheesta, mutta oli vaan semmonen tunne että joka paikasta tulee vaan tuo, kun reaalimaailmassa sitä ja tätä.

Mutta niin, eikö Towsendissä ole risuilijoita? Vai liekö tämä taukoilee tai jotakin. En ole aivan perillä, muistelisin vain että heiltä olisi risuilijoita aina ollut juoksemassa. Voi kyllä olla, että sekoitan tallin johonkin toiseen.

Em. kirjoitti...

Oho, tulipas kirjoitusvirhe tuohon äskeiseen. Townsendiä tarkoitin :')