torstaina, lokakuuta 13, 2011

Rakennearvosteluita

Väkertäessäni tässä eräitä harjoitusarvosteluita ja tuli S:n kanssa aiheesta puhe, ajattelin että mitäpä jos tänne blogiinkin tekisi malliksi joitain perusteellisia rakennearvosteluita eri hevosista. Ahaltekeistä luonnollisesti, kun se on minun lempirotuni ja toisaalta monelle rotu ja erityisesti sen rakenne on vieraampi. Olenhan minä kirjoitellut eru paikkoihin juttuja siitä, millainen ahaltekin rakenteen tulee olla ja niin edelleen, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä, ei varmaan ole monelle niin itsestään selvää.
Ehkä se auttaisi myös muita kuin rakennearvostelijoita ymmärtämään, miten kuvista oikeasti arvostellaan, mitä niistä voi arvostella, millaisista kuvista voi arvostella ja muuta tällaista. Tuomareita kun on kautta vuosien tykätty syyttää erilaisista asioista tajuamatta sitä, että kaikki ei ole ihan mahdollista tai järkevää.

Tuossa vieressä on kyselykin aiheeseen liittyen, kertokaa jos aihepiiri kiinnostaa tai ei kiinnosta. Ehkä jossain vaiheessa voin ottaa arvosteluesimerkeiksi myös muiden omistamia hevosia, mutta aluksi lähdetään nyt kotimaisen kaartin voimin.

Ja tässä loppuun olisi sitten yksi esimerkkiarvostelu, tällaisista siis tulisi olemaan kyse. Pisteskaala on 0-5p:
0 - ei voi arvostella tai 100% surkea
1 - huono
2 - välttävä
3 - kohtalainen
4 - hyvä
5 - erinomainen

Ja ensimmäisenä kunnian saa ahaltek-tamma Gin Quimunda
Yleisvaikutelma 4p
Eittämättä sopusuhtainen ja muutenkin hyvä.

Rotuleima 4p
Ei voi erehtyä luulemaan muunrotuiseksi. Ahaltekillä rotuleima on tärkeä arvostelukohta, koska rotu on niin poikkeava. Tällä rotuleima on tosiaankin hyvä.

Sukupuolileima 3p
Ei erityisen tammamainen, tosin ahaltekeillä ei sukupuolileima ole kovin tärkeä tekijä noin yleisesti, molemmat sukupuolet ovat usein melko lailla "sukupuolettomia", joten tälle pistearvolle ei saa panna liian suurta painoarvoa ahaltekien kanssa.

Pää 4p
Hieman epätarkka kuva, mutta tuosta näkee kuitenkin että pää on kokolailla sellainen kuin pitääkin: pitkä, siro, jalo, kuiva, suora profiili, suuret silmät ja sieraimet, pitkät korvat.

Kaula 3p
Vähän siinä ja tässä antaisinko 4 pistettä. Tyypillinen ja hyvä kaula ahaltekille. Lievä alakaulaisuus ei haittaa, siro ja pysty kuten pitääkin, mutta pieni lisäpituus ei minusta tekisi huonoa vaikka ei tuota kaulaa voi ainakaan selkeästi liian lyhyeksi teilata.

Etuosa 2p
Pysty lapa pudottaa pisteitä näin. Säkä on hyvä, erottuva muttei liioiteltu ja lavoissakin on pituutta ihan hyvin. Pysty lapa on aika paha virhe rodulle.

Runko 3p
Nouseva vatsalinja on ookoo rodulle, samoin pitkä ja hyvin kevyt runko. Pisteitä laskee kuitenkin pitkä lanne. Satulavyön kohdalta rungon syvyys on hyvä. Tälle voisi tiukalla päällä ollessaan antaa kaksikin pistettä, koska lievä pitkärunkoisuus ei ole luettavissa virheeksi, mutta onko tuo nyt enää lievää...

Takaosa 2p
Oivallinen risti, mutta lautanen on liian lyhyt.

Etujalat 4p
Annan jaloista harvoin kovin korkeita pisteitä siitä syystä että ne ovat harvoin mitenkään erinomaiset, useimmiten asennot ovat ookoo, mutteivät erityisen ansiokkaat. Tällä on kuitenkin hyvät jalat niin että se saa enemmän kuin sen 3p. Ne ovat asettuneet hyvin rungon alle, pituus hyvä, asennot hyvät, ei liian pitkä sääri, sirot ja kuivat.

Takajalat 3p
Mielestäni ehkä hieman pystyhköt vuohiset vaikka takavuohiset ovat aina etuvuohisia pystymmät. Pituutta kuitenkin on vuohisissa hyvin ja muuten jaloissa ei ole huomauttamista.

Pistemäärä siis 32/50
Hieman keskivertoa parempi tamma siis, paljon hyvää, mutta myös joitain heikompia kohtia.

3 kommenttia:

Pölhö kirjoitti...

Tekeistä lisää arvosteluja, kyllä vain! : > Hiukan epäselväksi tosin jäi että tekisittekö omista hevosistanne vaiko myös muidenkin (Syyttäkää simahtamispisteessä olevaa lukijaa jos meni tekstissä ohi silmien), sillä varsinkin miusta olis tosi mukava kuulla rakennemielipiteitä omista tekeistäni. Niille kun kuvat piirrän, niin olisi kiva tietää että mitä rakennemokia olen tehnyt. Vois kehittyy, nääs.

Gin kirjoitti...

Enköhän voisi jossain vaiheessa arvostella myös muiden omistamia hevosia, tosin niissä on aina olemassa se vaara, että kuva vaihtuu tai sivu katoaa kokonaan, jolloin arvostelun arvo on myöhemmin olematon, kun ei tiedetä mitä on ylipäänsä arvosteltu. Tosin jos kyseessä on itse piirretyt kuvat, voisiko olla mahdollista saada niitä käytettäväksi tässä blogissa esimerkkeinä?

Se täytyy kuitenkin tunnustaa, että minä en ole mikään piirrettyjen kuvien asiantuntija, mutta huomasin tuossa juuri että ehkä niistäkin osaa sanoa jotakin...

Pölhö kirjoitti...

Toki kuvia saa esimerkkeinä käyttää, olisin enemmän ku mielissäni jos niille jotakin muutakin hyötykäyttöä löytyisi kuin vain möllöttää miu hevosten sivuilla. : ) Ja eipä tuo piirrosten arvostelu kai paljoa valokuvista poikkea, ehkä siinä voi/joutuu enemmän katsomaan toteutustakin että miten rodunmukaisesti on saatu toteutettua jne.