tiistaina, helmikuuta 28, 2012

Esittelyssä S

Ht.netissä ja muilla foorumeilla säännöllisesti pyydetään ihmisiä kertomaan jotain itsestään, siis esittelemään itsensä. Koska olisi turhaa kirjoittaa samat stoorit moneen kertaan moneen eri paikkaan monessa muodossa, niin kirjoitettakoon esittely tänne blogiin, linkitettäköön sitä esittelyviestiketjuihin ja päivitettäköön tarvittaessa.

Kuka on siis S?

Nimi: S eli Sirpa
Syntymävuosi: 1979
Sijainti: Tampere
Työ: tekninen kirjoittaja, taustalla ohjelmistoinsinöörin opinnot

Virtuaalihistoria: aloitin Ionicin omistajana vuonna 2005 (muistaakseni) ja astuin silloin ns. "julkisuuteen", mutta olin toki seurannut virtuaalimaailmaa enemmän tai vähemmän aktiivisesti vuodesta 2001 lähtien, jolloin Gin tätä harrastusta aloitteli. Ionic vei sitten mukanaan ja kun Gin palasi puikkoihin, en minä kadonnut mihinkään. Hoidimme Ionicia, Gin Ahaltekiä ja Pinkkiä yhdessä noin teoriassa, mutta suunnilleen vuodesta 2013 Gin on jättäytynyt paljon pois. Nykyään omistan Ionicin ja Gin Ahaltekin ihan virallisesti yksin.
Olen vastannut jo ennen Ionicia jossain määrin tallien ja sivustojen ulkoasujen teosta ja kuvankäsittelystä. Ionicissa minun jonkinlaista vastuualuetta ovat arabit, joista ei ehkä olisi Ginin omistuksissa tullut niin valtaisaa rotua kuin se nyt on. Toinen roturyhmä, jota olen Ioniciin paljon tuonut ja kasvattanut ovat askellajihevoset.
Vuodesta 2013 lähtien olen toiminut VSN:n rakennetuomarina. Keskityn pääasiassa lämminverihevosten ja isompien ponien rakennearvosteluun.

Hevoselämä tietokoneen ulkopuolella: sitä ei ole. Tai no, kirjat, lehdet, satunnaiset messut.

Perhesuhteet: aviomies (-76, it-alan yrittäjä)
Muuhun perheeseen kuuluu sisko perheineen (sijoituspaikka Nurmijärvi), veli perheineen (sijoituspaikka pks) ja äiti (sijoituspaikka Ruokolahti).

Asunto: 4h+k+s paritalonpuolikas Vuoreksessa Tampereella, maatilanpuolikas Nurmijärvellä

Muut harrastukset: lukeminen, keräily (muistikirjat), Ingress (ENL L16-agentti Sicce), ampuminen (isopistooli, pistooli-practical), museot ja taidenäyttelyt

Auto: -04 Audi A2 1.4l TDi, tunnetaan myös nimillä "Mopoauto", "Pikkumusta" ja "Prinsessa Herne".

Luonne: introvertti hedonisti.

(Päivitetty viimeksi 03-2024)

Gin kirjoittakoon samanlaisen itsestään joutessaan.

Ei kommentteja: