maanantaina, marraskuuta 26, 2012

Loppuvuoden ja uuden vuoden lupaukset ja suunnitelmat

Viime vuonna emme tainneetkaan tehdä mitään uuden vuoden lupauksia, joten tänä vuonna on sitten hyvä olla ajoissa lupauslistansa kanssa. Koska tätä vuotta on vielä joulukuu jäljellä, voisimme samalla kertaa luvata tehdä jotain asioita vuoden loppuun mennessä.

Ennen vuoden vaihdetta yritämme saada aikaiseksi seuraavia asioita:
- Teemme sivut kaikille tämän vuoden kasvateille, joilla on jokin vieras ori isänä, ja myös ilmoitamme oriiden omistajille varsoista.
- Saamme vuoden 2010 aikana syntyneille tekkevarsoille vihdoin ja viimein sivut tehtyä.
- Edistämme muita kasvattilistoja mahdollisimman paljon.
- Järjestämme Pinkissä vielä muutamat laukat lisääkin.
- Kilpailutamme laukkahevosia ja meidän kokonaista kolmea ravuria aktiivisesti.
- Suunnittelemme paljon hienoja kasvatteja ensi vuodelle. Ja ihan joka rodusta!
- Pidämme blogissa taas joulukalenterin.

Ensi vuoden tavoitteet:
- Hankimme (ostamme ja keksimme) lisää hienoja puoliverisiä ja kasvatamme niitä.
- Hankimme nyt vihdoin niitä kylmäverisiä: perchejä, poitouita, ehkä vladimireja, shirejä ja muita harvinaisempia.
- Jos työhevoskisoja löytyy, kilpailemme em. kylmäverisillä niissä kisoissa.
- Yritämme saada kaikkien vuonna 2012 syntyneiden (tai sitä vanhempien) kasvattien sivut valmiiksi toukokuuhun 2013 mennessä.
- Jatkamme laukka- ja ravihevosten kilpailutusta, mahdollisuuksien mukaan myös laukkojen järjestämistä.
- Yritämme seurailla harvinaisempien lajien (valjakko, western, matkaratsastus, ne työhevoskisat) kisakalentereita ja kilpailuttaa hevosia niissä, toki varsin rennolla otteella.
- Päätämme vihdoin mitä teemme irkkukasvatukselle.
- Yritämme vähän vähentää meiltä löytyviä rotuja: poistolistalla ovat ainakin donit, kladrubit, mangalargat, gaited baroquet, murget, bardianponit, kabardit, iomudit, aztecat... (tässä vaiheessa Gin kiljuu jo kiukkuisena).
- Kasvatamme lisää poneja: ylämaanponeja, welshejä, nyffejä, connemaroja, issikoitakin vähän ja russeja, ehkä polkaisemme käyntiin myös VRP-kasvatusta.
- Yritämme saada jotain tolkkua meidän tersk-, kalliovuortenponi- ja tekkelaumoihin: vanhoille varsoja ja kuoppaan, nuorille kuvia ja varsoja.
- Jokin ihan uusi rotu olisi kiva hankkia, viis siitä vaikka se jäisi vähän lyhytaikaisemmaksi projektiksi.
- Käytämme Pinkin vanhoja laukkureita enemmän ratsupuolen jalostukseen, erityisesti enkkuja, mutta myös muita.
- Kasvatamme RBSH:ita ja SGSH:ita.
- Paljon, paljon muitakin kasvatteja!
- Yritämme etsiä ja käyttää tammoillemme vieraita oreja.
- Ostamme hevosia rohkeammin, jos suinkin vain löytyy mieluisia.
- Emme unohda blogia ja muutenkin pidämme toiminnan samankaltaisena.
- Jos nyt vihdoin saisimme edes yhden itse piirretyn kuvan jollekin hevoselle?!

Mitähän sitä vielä keksisi? Onhan sitä kyllä tässäkin.

–S

*update*
- Tämän vuoden puolella pitää vielä saada tehtyä sivut kaikille ostetuille hevosille.
- Yritämme rekisteröidä VRL:ään mahdollisimman paljon hevosiamme.
- Jos VRL:ssä suinkin saadaan aikaiseksi se vanhojen hevosten lisäys, aion pyrkiä niihin hommiin ja olla mahdollisimman aktiivinen.

–Gin

Ei kommentteja: