perjantaina, elokuuta 09, 2013

Miten meillä meni: Breeders' Cupin ja Fience Cupin tulokset

CAS 29 on sitten ohitse ja vuoden loppuun kuuluu ehdottomasti Breeders' Cup. Sen lisäksi tänä vuonna saatiin raavittua pitäjä ja hevosia kasaan Fience Cupiinkin, vaikka jossain vaiheessa näyttikin kehnolta. Tässä meidän tulokset niistä.


BC:ssä meiltä oli mukana 15 hevosta. Voittoja tuli 2, kakkossijoja 3, kolmosia 1 ja nelossijoja 2, joten puolen hevosista jäi ilman sijoitusta. No, eihän useimmilta odotettukaan mitään, joten nuo kaikki sijoitukset ovat aina plussaa.

BC:n huippukohdat olivat 2-vuotiaan tamman Pink Cersein kakkossija Juvenile Turfissa, Pink Ascarin voitto (!) Sprintissä, ja meidän kaksoisvoitto (!!!) Steeplechasessa. Suvuton tamma Golden Garden GA vei voiton, vaikken siltä sitä todellakaan odottanut ja meidän suurin toivo, ori Pink Anthony oli kakkonen. Aivan mahtavaa!
Mainitsemisen arvoisia suorituksia ovat myös Pink JP Gaultierin kolmossija Turf Sprintissä, Pink Anita Garibaldin kakkossija Filly & Mare Sprintissä, ja Pink Dismal Downsin nelossija Turf Milessa.


Fience Cupin odotukset olivat kohtuullisen korkealla, osin siksi, että meidän hevosilla oli hyvät statistiikat ja osin siksi, ettei osallistujia olisi tulossa kovin paljon. Niinpä kävi sitten aika köpelösti miltei kaikissa lähdöissä. Positiivista päivässä oli Pink Flash Pointin voitto G2-tasoisessa, tavallisella arvonnalla suoritetussa Fience Cup Easy -lähdössä ja päivän ainoa G1-voitto Fience Cup Quarter Specialista, jossa suvuton quarter-tamma Zippendale GA näytti muille taivaan merkit, vaikka alkuasetelmissa kuului lähdön altavastaajiin.
Muistakin lähdöistä tuli sijoituksia, mutta mitä muuta voi odottaa, jos lähdössä on 5 hevosta tai ehkä peräti vain neljä? Voitot siis jäivät tähän ja syynä on tietenkin se, että meidän lisäksi toinen hevosiaan mukaan ilmoittanut oli Dea, jolla oli joka lähtöön hitonmoinen ennakkosuosikki ja sitten se meidän yhden lähdön ennakkosuosikki meni tyrimään niin ettei siitä sitten ollut mihinkään. Ei muuta kuin onnittelut Dealle ja hänen kivikoville hevosilleen!

Ei kommentteja: