keskiviikkona, syyskuuta 09, 2015

Dongola

Saharan eteläpuolisesta Afrikasta kotoisin oleva dongola kuuluu epäilyksettä virtuaalihevosmaailman eksoottisimpiin otuksiin. Ensimmäiset, ja toistaiseksi myös ainoat, dongolat virtuaalimaailmaan keksi Zenin omistaja Latu, joka tietenkin omat hevoskuvansa piirtävänä ei ole sidottu niihin rajoituksiin, mitä valokuvien vähyys tai totaalinen puute meille muille asettaa. Zenissä onkin siis muutama suvuton dongola, yksi näiden varsa, ja meille on päätynyt tamma Nkechinyere. Siinäpä ne sitten taitavat ollakin.

Dongola on noin reaalimaailman puolellakin vähän tunnettu rotu. Tai eihän se oikeastaan ole varsinainen rotu, ei sillä ole kantakirjaa eikä edes rekisteriä. Se on vain jonkinlainen paikallinen, joskin laajalle levinnyt hevostyyppi. Itse asiassa edes dongolan kotimaa ei ole selvä: Oklahoma State University ilmoittaa sen kotialueeksi Sudanin ja Eritrean, Hendricks puolestaan Kamerunin. DAD-IS-tietokannan mukaan dongoloita, sen eri paikallismuunnoksia tai muuten lähisukuisia hevosia löytyy seuraavista maista:
– Burkina Faso
– Eritrea
– Mali
– Niger
– Nigeria
– Sudan
– Tšad

Tämä valtiovalikoima kattaa usean tuhannen kilometrin pituisen alueen itä-länsisuunnassa.

Nimitykset ovat myös yhtä kirjavia: dongolan muunnoksia tai lähisukuisia hevosia voidaan nimittää seuraavilla nimillä:
– dongolawi
– dongol
– fulani
– bobo
– mossi
– bahr-el-ghazal
– songhoï
– djerma
– kirdimi
– bandiagara
– gordo
– hausa
– bornu

Näiden lisäksi joissain lähteissä vilahtaa myös termi West-African Dongola (suom. länsi-Afrikan dongola). Onko tämä vain nimitys läntisillä alueilla eläville dongola-tyyppisille hevosille vai jotain muuta, sitä voi vain arvailla.

Dongoloiden historiasta ei ole tarkkaa tietoa. Lähteet mainitsevat sen olevan todennäköisesti berberi-pohjainen rotu, joillain alueilla niihin voi olla sekoittunut iberialaisia hevosia menneinä vuosisatoina. Mainitaan myös, että rotuun on voinut sekoittua muitakin tuontihevosia, kuten arabeja ja täysiverisiä. Koska kyseessä ei ole siis rotu, jolla olisi edes minkäänlaista jalostustavoitetta, risteytykset ovat mahdollisia ja todennäköisiäkin. Vieraan veren käyttöä jalostuksessa kuitenkin rajoittaa alueen eläintautitilanne, paikalliset hevoset ovat ilmeisen vastustuskykyisiä niille, mutta tuontihevoset eivät.

Dongoloista puhuttaessa mainitaan yleensä niiden kammottavan huono rakenne, mutta ottaen huomioon jo pelkästään maantieteellisen hajanaisuuden, edes sitä ei voitane pitää minään kaikkia dongolansukuisia hevospopulaatioita koskevana tekijänä. Toki Saharan eteläpuoleisen Afrikan hevoset ja hevostenpito ovat kaukana eurooppalaisista ihanteista ja hevosten käyttötarkoitukset ovat jotain aivan muuta kuin täällä. Lisäksi on huomioitava, että hevosia ei alueella käytetä juurikaan esimerkiksi maatöihin, yleensä niiden tärkein tarkoitus on olla statussymboli ja mahdollisesti harrasteluratsu, joten jalostus ei tähtää erityisesti mihinkään eikä niinollen ole suunnitelmallista.

Totta on, että lähes kaikissa dongola-kuvissa joita silmiini on osunut (ja niitä ei toden totta ole montaa!) hevosilla on usein kyömy profiili, joskus vähemmän kyömy, joskus suorastaan kladrubimainen. Hevoset ovat hoikkia, runko on kapea, ja jalat ovat hennot. Selkä voi olla pitkä ja takaosan rakenne myös eurooppalaisen ratsuhevosen standardin mukaan huono, samoin kuin etuosan ja kaulan. Säkäkorkeus vaihtelee, suurimmat yksilöt ovat päälle 150-senttisiä, jotkin muunnokset selkeästi ponikokoisia. Väreistä yleisimmäksi mainitaan ruunikko, mutta myös mustaa ja rautiasta löytyy. Laajat valkoiset merkit ovat tavallisia, usein väritys on melko laajakuvioisen sabinon kaltainen. Kimojen ja voikkovärien esiintymisestä ei ole varmuutta, mutta itse en pitäisi niitä mitenkään poissuljettuina väreinä.

Lähteet
Evira: Hevosten sairaudet
FAO: DAD-IS
Hendricks, B: International Encyclopedia of Horse Breeds.
Hevosmaailma.net: Dongola
Oklahoma State University: Dongola Horse
Scientific American: Domestic Horses of Africa
Stablemade.com: Dongola
Tetrapod Zoology Podcast: Episode 42: Chaos Reigns
Wikipedia: Dongola Horse

Ei kommentteja: