Tämä teksti on ottanut kovasti ideaa J:n topikista Hunting-kauden avaus, jossa mainostetaan Hemsburyn (kannattaa käydä vilkaisemassa, vähän erilaisia hevosia tarjolla ja kiva talli) metsästyskauden avajaisia.
Sain kutsun metsästyskauden avajaisiin ja ryntäsin sen kummemmin asiaa miettimättä vastaamaan Yes-Ja-Oui-Да, "kyllä" kaikilla maailman kielillä ja pari huutomerkkiä perään. Vihdoinkin jotain sopivan aristokraattista tämän kaiken lannan lappaamisen vastapainoksi. Näin itseni jo laadukkaassa tweedissä maailman komeimman hevosen selässä, kiitämässä vaivattomasti sumuisessa syysaamussa ja nauttimassa samppanja-aamiaista jälkikäteen.
Sitten vain valikoimaan hevosta. Se osoittautui hivenen haastavaksi, koska hevosiahan löytyy joka lähtöön. Tärkeintä on tietenkin se, että hevonen kiinnittää varmasti huomiota. Sen pitäisi siis olla iso ja eksoottisen värinen, mielellään ori että saataisiin pikkuisen kipinää hommaan. Totta kai sen pitäisi osata hypätäkin, ettei se nolaisi minua kompastumalla pensaaseen.
Billabongia harkitsin pitkään, se täyttäisi kaikki nuo speksit. Paha vain että herra Hienohelma luultavasti pyörtyisi nähdessään maastoesteen tai ainakin me päätyisimme pää edellä ensimmäiseen ojaan. Kaikki muut puoliveriset jouduin hylkäämään, oriit ovat liian säpäköitä tällaiselle tätiratsastajalle, tammoilla on varsat alla tai jotain muuta vikaa. Estehevoset eivät selviäisi välttämättä maastossa, kenttähevoset saisivat minut näyttämään itsemurhakandidaatilta ja todennäköisesti taittaisin niskani. Ja varmasti kaikilla on jonkin sortin puokki alla siellä.
Piti vaihtaa sitten muihin rotuihin. Fearsome oli seuraava suosikki, eksoottinen väri puuttuu kyllä, mutta rotu sopisi peri-englantilaiseen maaseutuun. Vaunujen eteen, tosin. Fearsomea ei voi sanoa kovin kummoiseksi hyppääjäksi, toisaalta se hitaana ja huolellisena suorittajana selviäisi perille vuorokausi muiden jälkeen.
Ponit ovat liian pieniä pääsääntöisesti, tennesseenwalkereista löytyisi mukavia maastohevosia, mutta kaikkien hyppykyvyistä ei voi puhua ja jotenkin ne eivät tuntuneet sopivilta. Arabit... no, jos minä hyppäisin jonkin pienen ja siron arabin selkään ja aikoisin hypätä esteitä, paikallaolijat varmaan soittaisivat eläinsuojeluun. Toisaalta en kyllä aio ottaa mitään työhevosmuhkuakaan alle, koska se hyppääminen.
Päänvaivaa tuotti toki myös pukeutuminen, jonka toki olisi syytä mätsätä hevosen väriin, mutta takkejahan löytyy joka väriä tarvittaessa. Kunnes sitten sain vuosisadan idean: naistensatula! Viktoriaanisen ajan hulmuavat helmat, napakasti istuva takki, joka korostaisi kaunista ryhtiä, pitsikoristeetkaan eivät olisi mitenkään poissuljettuja. Korkea silinteri päähän, kasvojen eteen verkkohuntu. Olisin takuulla tapahtuman puheenaihe! Arvasinhan minä että ne naistensatulaharjoitukset vielä jonain päivänä kannattaisivat!
Tämä idea ratkaisi myös hevosvalinta-ongelmani. Vain aniharva hevonen meillä on ylipäänsä totutettu naistensatulaan ja niistä muutamasta ainoa sopiva on Joska. Ei ihan sitä mitä alunperin hain, mutta ihan hyvä näin. Saan ainakin umpijärkevän hevosen alleni, hyppykyvyssä ei ole minkäänlaista moittimista ja jos kapasiteetti loppuukin, niin Joska on sen kaliiperin jyrä, että se menee sitten läpi vaikka tiilimuurista. Vaikka onkin ori, se on täysi lapanen käsitellä, siirtolohkarekin lähtee helpommin käsistä kuin Joska. Ja kyllähän toki musta, isohko ja raskaammanpuoleinen ori varmasti kerää katseita, eikä samanrotuista tule takuulla vastaan. Lisäksi mustan hevosen kanssa passaa mikä tahansa väri, joten voisin noudattaa mielitekojani (paitsi ei punaista, siitä ei tykättäisi perinteellisistä syistä).
Valmistautuminen tapahtumaan aloitettiin heti. Maastoilin ja hyppäsin Joskan ja naistensatulan kanssa. Etsin ompelimon, jolla on jotain käsitystä naisten ratsastusasuista ja muista asiaanliittyvistä tilpehööreistä. Asiat järjestyivät parhain päin kun löi tarpeeksi paksun nipun puntia tiskiin. Kankaaksi valikoitui upeansininen twilli, ei ihan niin sähäkkä kuin sähkönsininen, hieman hillitympi muttei tummempi. Mustat koristeet sopivat siihen kuin nenä päähän. Vielä mustat saappaat, nahkahansikkaat, silinteri ja huntu, niin olisin valmis.
(jatko-osa seuraa kunhan ehdin joskus editoida)
–S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti