sunnuntaina, elokuuta 20, 2017

Ionicin wielkopolskit

Ionicin nykyisten wielkopolskien tarina alkaa vuodesta 2009 kun talliin hankittiin suvullinen ori Brohim v.d. Djoehem. Muistiin ei ole jäänyt, miksi ostimme sen. Ehkä siksi että se oli myynnissä eikä meillä vielä ollut wielkopolskia. Ihan pätevä syy se on. Myöhemmin keksimme pari suvutonta tammaa ja taukovuonna 2011 syntyivät ensimmäiset wielkopolskivarsat. Nämä ensimmäiset tammat olivat Emerycja GA ja Bawelna GA. Myöhemmin keksin muutamia suvuttomia hevosia lisääkin ja käytin joitain Oldsfellin hevosia jalostuksessa, Oldsfell lienee nimittäin Djoehemin ja Ionicin lisäksi ollut ainoita wielkopolski-kasvattajia, en tosin ole ihan varma onko Kerpalla ollut näitä koskaan. Kasvatusrotuna wielkopolski on melko uusi tulokas meillä eikä toistaiseksi mikään suuri, syntyneitä varsoja on vähän toistakymmentä.

Wielkopolski tuli mainittua taannoin, kun esittelin Ionicin huomionarvoisimpia uusia tulokkaita (Muutama uusi tulokas ja avunpyyntö). Totesin nimittäin wielkopolskien sukuja läpikäydessäni, että siellä on hevosia, jotka ovat sukua kaikille muille ja tämä tietenkin on ikävää jalostuksen kannalta. Niinpä keksin pari hevosta ja niille vanhemmat ja isovanhemmat kolmanteen polveen asti. Saatiinpa kerralla kunnon piristysruiske laumaan ja jalostukseen! Ja jalostuskäyttöähän noille on ollutkin, kaikilla tällä hetkellä elossa olevilla wielkopolskeilla on listoilla vähintään pari tulevaa varsaa tai astutusta, useimmilla enemmänkin.

Syystä tai toisesta meidän wielkopolskit ovat aina olleet enimmäkseen este- tai kenttähevosia. Nyt tuli jokunen kouluratsukin noiden uusien hevosten myötä, mutta pääpaino on silti siellä esteradoilla. Aitojen wielkopolskien kuvia on tarjolla erittäin vähän eikä niissäkään ole juuri hurraamista, niinpä olen käyttänyt aika vaihtelevasti erilaisten puoli- ja täysiverityyppisten ratsuhevosten kuvia. Omissa mielikuvissani wielkopolski menee kategoriaan "astetta kolhompi puoliverinen" eikä se liene kovin väärä mielikuva. Wielkopolski on ehdottomasti urheiluhevonen, sen jalostuksen pohja nojaa paljolti trakehnereihin ja englantilaisiin täysiverisiin, mutta myös muihin täysiverisiin ja saksalaisiin puoliverisiin.

Minkäänlaista väri-iloittelua wielkopolskien kanssa ei vietetä, perusvärit jyräävät, edes kimoa ei löydy. En tiedä esiintyykö kimoja lainkaan reaalimaailman wielkopolskeissa, Wikipedia ei tarjonnut asiasta infoa, TheEquinestin mukaan olisi ja hevosroturaamattuni on ihan pikkuisen hukassa. Yksi siittola (jos nyt tulkitsin oikein) esitteli voikkoa oria wielkopolskijalostukseen, oriin kerrottiin olevan trakehner-taustainen, mutta se polveutuu kyllä puolalaisista trakehnereista. Tätä pitää tonkia vielä lisää. Meillä nyt toistaiseksi ei tälle linjalle ole lähdetty lainkaan vaan meidän wielkopolskit ovat perusvärisiä.

–S

keskiviikkona, elokuuta 16, 2017

Ionicin ylämaanponit

Tervetuloa tutustumaan Ionicin ylämaanponeihin!

Ylämaanponi on vanha rotu Ionicissa, ensimmäiset yksilöt taisivat olla peräisin lopettaneesta Marineasta. Vuonna 2004 syntyi 12 ylämaanponivarsaa, mutta sen jälkeen rodusta luovuttiin eikä moneen vuoteen ole syntynyt kuin vain muutamia ylämaanponeja. Vanhat Marinean-aikaiset sukulinjat ovat kadonneet tyystin, ponit joko lopetettiin tai myytiin eikä niistä ole säilynyt jälkeläisiä enää nykypäivään asti.

Jotenkin rodusta ei kuitenkaan ole päästy kokonaan eroon, vuonna 2009 ostettiin muutama suvuton tuontiponi, vuonna 2012 tuli muutama lisää, jossain vaiheessa Swildiestäkin tuli pari kasvattia, jokunen keksittiin itse. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että Ionicissa on parikymmentä ponia ja useita kasvatteja odottelemassa kasvattilistalla.

Minä tuossa kesällä laittelin ihan urakalla kuntoon tuota meidän ylämaanponi-puolta. Tällä kertaa ei ollut niinkään tarve lopettaa vanhoja poneja vaan suunnitella uusia kasvatteja ja ostelin pari uutta poniakin. Lisäksi kävin mainitussa Swildiessä kyselemässä astutuksia ja tilausvarsoja, pitäisi ne vielä merkitä kasvattilistalle ja tehdä sivut. Muuten ponilauman suvut ovat aika kivat, Sorcha GA, Bullhead SKO ja Temperament SKO ovat ehkä vähän liian yleisiä nimiä sukutauluissa, mutta toisaalta ne ovatkin nykyisen ylämaanponi-kasvatuksen kantaponeja, ei siis ole mikään yllätys. Pitää vain hankkia erisukuisia poneja, sillä estän sen että näistä mainituista nimistä tulisi liian suuri harmi jalostuksessa.

Huomionarvoista on myös se, että tällä hetkellä kaikilla poneilla on myös kuvat. Kimoja ja hallakkovärejä on paljon, toisinaan nämä tietysti myös yhdistyvät. Kimo on melkoisen hallitseva väri, täytyy olla vähän tarkkana, ettei koko laumasta tule pian kokonaan kimoa! Hallakkoväritkin ovat sen verran yleisiä että melkein nuo perusvärit ruunikko ja musta ovat eksoottisia meidän ylämaanponeilla. Suosikkikuvani löytyy ehkä Maorach of Achnaearnilta, joka on aivan hurmaava sysimusta karvapeikko.

Ylämaanponi on hyväksytty rotu Show Pony Circuitin ykkösryhmässä. Olen satunnaisesti kilpailuttanut ponejani SPC:ssä, ylämaanponeista sinne on rekisteröity ori Suaimhneach Ion, jolla on Novice-palkinto riding-luokista.

–S

sunnuntaina, elokuuta 13, 2017

Väriteoriaa: kirjavat

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

Kirjava hevonen on nimensä mukaisesti kirjava, kirjavuuskuvio lisää pohjaväriin valkoisia alueita. Nämä valkoiset alueet voivat olla yhtenäisiä tai rikkonaisia tai hevonen voi olla osittain tai kokonaan täplikäs. Valkoisen laikun alla iho on vaaleanpunaista, muualla tummaa (jos pohjaväri ei itsessään aiheuta valkoista ihoa). Kirjavuustyypistä ja yksilöstä riippuen valkoisten laikkujen koko voi vaihdella pienestä, liki huomaamattomasta lähes täysin valkoiseen.

Yleensä kirjavia esitetään olevan kahta tyyppiä, lehmänkirjavaa ja tiikerinkirjavaa, mutta väritiedon ja geenitestauksen tulosten karttuessa mukaan on tullut myös valkomerkkisyys (W-geeni, aiemmin puhuttiin dominanttivalkoisesta), jota pidetään kirjavuuskuviona myös. Lehmänkirjava ja tiikerinkirjava voivat myös yhdistyä, tällöin puhutaan pintaloosasta.

Kirjavat ovat perinteisesti olleet harvinaisia värejä. Joinain aikoina historiassa kirjavia on suosittu niiden näyttävyyden takia, toisin ajoin taas kartettu syistä joita voi vain arvailla. Ehkä niitä on pidetty huonompina, sekaverisinä, naurettavan värisinä. Lehmänkirjavuus on minun näppituntuman mukaan yleisempää kuin tiikerinkirjavuus, mutta toisaalta sekä lehmänkirjavuutta että tiikerinkirjavuutta on jalostettu tiettyihin rotuihin ja niitä pidetään rodun tavaramerkkinä, vaikka nykyään yritetään päästä irti pelkästä värijalostuksesta. Sabinokuviot, valkomerkkisyys ja osin myös splashed white ja frame ovat kuitenkin muuttaneet "värikarttaa" jossain määrin, niitä esiintyy roduilla, joita on perinteisesti pidetty yksivärisinä. Harvinaisia nämä värit ovat yhtä kaikki.

keskiviikkona, elokuuta 09, 2017

Muutama uusi tulokas ja avunpyyntö

Aloitetaan bloggailu kevyellä aiheella, nimittäin tässä kesän kuluessa meille on tullut muutama esittelemisen arvoinen tulokas. Aloitetaan ensin muista kuin hevosista.


Kuten tunnettua on, ostin keväällä suvuttoman dobermanniuroksen ja toukokuussa myin koiranpentuja, ensimmäistä des Ions-pentuetta. Pari pentua on muuten vielä myymättä, tosin ajattelin vaihtaa Atlaszederin sukupuolen nartuksi ja pitää sen itse.

Mutta eihän se siihen jäänyt (mikä meillä ikinä pysyisi hallinnassa ja järkevissä mittasuhteissa, kysynpä vain), kesäkuussa tulin ostaneeksi suvullisen venäjänvinttikoiranartun, Super Fast Figuralnaja Alixin. Syytön minä siihen olen että Eilwen sattui myymään juuri yhden lempirotuni pentuja ja kuvakin vielä luvattiin kaupan päälle. Niin että nyt Ionicissa on myös ikioma vinttikoirakin! Alix on superkaunis tyttö ja jos jollain olisi tarjolla sopiva borzoi-uros, voisi tässä syksyllä olla B-pentueen paikka...


Meidän ainokainen dongola-tamma Nkechinyere on mainittu blogissa muutamaan kertaan eikä syyttä, onhan kyseessä eräs virtuaalimaailman eksoottisimmista roduista ja tamma oli meidän ensimmäinen dongola ikinä. Ostohevonen kuitenkin, toisin kuin niin usein harvinaisten rotujen kohdalla. Nyt Nkechinyere sai sulhasen, samaa rotua edustavan Kwamen, jonka tarinaa on kerrottu oriin sivuilla enemmänkin.

Dongolavarsaan kiinnostusta, anyone?


Jossain mielenhäiriössä menin keksimään suvuttoman peitsaritamman, Arlington Heights GA:n. Se läpäisi taannoin koelähdön, joten ei muuta kuin kilpaa ajamaan. Peitsarilähtöjä ei tuhottoman tiuhaan ole, mutta on nyt muutama lähtö kuitenkin alla. Katsotaan jos tästä saisi paremmankin tykin radoille, mutta joskus joulun jälkeen viimeistään saa vinkkailla, jos on tiedossa sopivaa peitsarioria. Arlington on harmillisesti vielä kuvaton.


Suomenhevosistakin on ollut juttua, uusin tulokas sillä rintamalla on mustanvoikko työhevospuolen tamma Kullantöyrään Kinuskimansikka. Kinuskimansikka on varsonut jo kerran uusimmasta tuontioriista Lännen Lokarista. Varsa, kaunis voikko tamma nimeltään Ionin Kullattu, lähti maailmalle ja on jo niittänyt jonkin verran menestystä helpoissa kouluratsastusluokissa. Omistaja on sama Viiru, jonka vanha lempihevonen on Ionin Apilas.


Wielkopolskeilla oli kovin monta hevosta, joilla ei ollut ainakaan riittävästi varsoja, mutta jotka olivat sukua kaikille muille wielkopolskeille. Ostaakaan ei voi, koska kellään ei ole:
a. sopivasukuisia wielkopolskeja
b. suvullisia wielkopolskeja
c. mitään wielkopolskeja

No, kuten arvata saattaa, keksin kokonaan uuden wielkopolskiperheen. Sen nuorimmat vesat ovat tamma Asyryjska GA ja ori Aramejczyk GA. Kuvia ei vielä ole juuri muilla kuin noilla suvuttomilla kantahevosilla, mutta tulee kun ehtii.


Ja sitten hei: olen viime aikoina taistellut erilaisten merkistöongelmien kanssa (juu, nuo puolalaiset erikoismerkit esimerkiksi, voi nam). Ihan kaikki ei vieläkään toimi, en osaa sanoa joka kohdasta, että miksi näin, mutta ei vain toimi. Joten jos siis näet jossain Ionicin sivuilla jotain outoa, ole kiltti ja ilmoita siitä sähköpostilla (vtionic@gmail.com). Erityisen tarkkaan kannattaa syynätä ©-merkit, joka löytyy jokaisen sivun alatunnisteesta ja hevosten sivuilla myös kuvan alta sekä skandit eli ä ja ö (å harvemmin esiintyy) ja muut erikoiskirjaimet. Ne voivat virheellisesti näkyä kysymysmerkkinä, mustina laatikoina, valkoisina laatikoina tai sitten jonain toisena erikoismerkkinä.

Aivan mahtavaa olisi jos ongelmasta ilmoittaessasi laittaisit sähköpostiin seuraavat asiat:
– Sivun osoite, miltä ongelman löysit
– Kuvakaappaus olettamastasi ongelmakohdasta tai mahdollisimman tarkka kuvaus ongelmasta muuten
– Käyttämäsi selain
– Käyttämäsi käyttöjärjestelmä

Kiitos!

S

sunnuntaina, elokuuta 06, 2017

Tervetuloa takaisin

Kuukauden tauko on taputeltu ja elokuu on täällä. Oli hyvä tauko, vaikka taisinkin potea räkätaudin eri asteita suurimman osan ajasta. En kerro enempää etovia yksityiskohtia, tyydyn vain toteamaan että lentsusta huolimatta heinäkuun saldo jäi selkeästi plussalle. Positiivisia asioita olivat ainakin seuraavat jutut:
– Se räkätauti meni ohitse
– Uusi näyttö
– Kahden viikon loma ja läheskään joka päivä ei satanut
– Uuden asunnon osto (sanoisin kyllä "Jaiks!")
– Erinomainen tauko bloggaamisesta, ei ollut ikävä mutta nyt ei yhtään harmita tarttua näppikseen uudestaan
– Erinomainen parin viikon tauko myös virtuaalihevosista, mistä tuloksena seuraava kohta
– Uusia ideoita ja ajatuksia virtuaalihevosten ja -hevostelun suhteen (ei kannata säikähtää, ei mitään radikaalia ole tapahtumassa)
– Silitin hirveä
– Kotimaanmatkailun tiimoilta löytyi taas uusia, mielenkiintoisia paikkoja: ravintoloita, kahviloita, kauppoja, maisemia, luontokohteita
– Automaatti-ilmastointi ja vakionopeudensäädin! (liittyy osin edelliseen kohtaan)
– Marraskuulle varattiin matka Lontooseen

Blogin loppukesä (kieltäydyn käyttämästä elokuusta nimitystä alkusyksy) näyttää kovin väripainotteiselta, jatkan väriteoria-sarjaani ja muutamia muitakin väreihin liittyviä aiheideoita on pyörinyt päässä. Anteeksi, lupaan sitten myöhemmin kirjoittaa jostain muustakin! Jotenkin juuri nyt kuitenkin nämä väriasiat ovat nyt kovasti pinnalla ajatuksissa, minkäs sille mahtaa. Ja kuten aina, aiheideoita otetaan mielellään vastaan jos teillä lukijoilla sellaisia on.

Loppuun sitten terveisiä reissun päältä:

–S

keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2017

Kesätauko

Kesätaukohan taitaa olla melkein jo perinteellinen asia tässä blogissa, joten toivottavasti kukaan ei ylläty, että julistan sellaisen tällekin vuodelle. Tässä kesällä on nyt menossa vähän kaikenlaista, kuten varmaan monella muullakin. Miten pitkäksi ja täydelliseksi tauko muodostuu, sitä en osaa luvata. Katsotaan nyt ainakin heinäkuu, ehkä elokuukin. Syyskuussa luulisi jo asioiden palautuvat normaaliin päiväjärjestykseen, tai sitten ei. Toki jos jotain ajankohtaista kirjoitettavaa löytyy, lupaan kyllä rustata ja voihan olla että vanhat tavat eivät päästä irti vaan näppis kutsuu muutenkin.

Toivotan lukijoille oikein hyvää kesää!

– S

sunnuntaina, heinäkuuta 02, 2017

Väriteoriaa: päistärikkö

Tämä postaus on osa väriteoria-sarjaa.


© Bob Langrish

Ulkonäkö
Päistäriköllä on vaaleata sekakarvaa pääosin rungossa, kaulalla ja jalkojen yläosissa. Pää, jouhet ja jalat ovat tummemmat, sen mukaan mitä päistärikön pohjaväri on. Toisinaan päistärikkö voi aiheuttaa harmaita jouhia tummien sekaan. Valkoisen karvan määrä vaihtelee, toiset hevoset ovat lähes vitivalkoisia rungostaan, toisilla valkoista karvaa on niukasti. Pienimmillään päistärikkökuvio voi olla vain satunnaisia valkoisia karvoja lähinnä hevosen ylälinjalla, jolloin kuvion tunnistaminen vaatii geenitestausta.

Jotkin päistäriköt vaihtavat karvan väriä radikaalisti vuodenaikojen mukaan. Yleisintä tämä on pitkän talvikarvan kasvattavilla roduilla. Talvikarvassa hevonen voi olla hyvinkin tumma, pohjavärinsä värinen eikä päistärikkökuviota näy. Kesäisin väri on vaaleimmillaan. Papurikkokuviointi ei ole tyypillistä päistäriköille, mutta karvanvaihtovaiheessa päistärikköjen väri voi olla jossain määrin täplikäs.

Toisin kuin kimot, jotkin päistäriköt saattavat tummua jonkin verran iän myötä. Viitasen mukaan tämä piirre on perinnöllinen ja sitä esiintyy yleisemmin tammoilla kuin oreilla.

Päistäriköillä voi esiintyä rungossa, yleensä takaosassa, tummempia pieniä täpliä tai viiruja. Näitä kutsutaan corn spoteiksi, suomenkielistä termiä ei ole. Corn spotien kaltaisia tummia kohtia tulee myös arpien kohdalle, joissa arven parannuttua alkaa kasvaa perusvärinen karva.

Varsavärissä päistärikkö ei välttämättä näy tai se voi näkyä vain takaosassa. Jos varsa syntyy lyhyessä karvassa, päistärikkö näkyy alusta lähtien, pidempikarvaisilla varsoilla se peittyy. Kuitenkin ensimmäisten karvanvaihtojen aikaan päistärikkö alkaa näkyä.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Peruspäistärikkö on suhteellisen helppo tunnistaa oikein. Teoriassa päistärikön voi sekoittaa helposti vaalenemassa olevaan kimoon, mutta yleensä pään väri paljastaa: päistärikkö on tummapäinen, kimoutuminen sen sijaan alkaa useimmiten juuri päästä.

Pienikuvioinen päistärikkö tai talvikarvassa oleva ja siten tummaksi muuttunut päistärikkö voivat jäädä tunnistamatta oikein, koska kuviota ei näy selkeästi.

Sabino ja sabinonkaltaiset kuviot (W-geenin versiot) saattavat aiheuttaa päistärkarvaisuutta hevoselle yhdessä suurien merkkien kanssa. Yleensä näillä ei päistärkarvaisuus ole kuitenkaan yhtä tasaista kuin peruspäistäriköillä ja usein päistärkarvaisuus on keskittynyt rungon alaosiin.

Myös rabicano saattaa laajana esiintyessään lisätä runsaastikin päistärkarvaisuutta hevosen rungolle. Se kuitenkin harvoin ylettyy kaulalle asti ja keskittyy yleensä hevosen takaosaan.

Päistärkarvaisuutta voi esiintyä ilmeisesti muutenkin eri väreillä, ilman että kyse olisi ainakaan selkeästi rabicanosta, sabinosta tai sabinonkaltaisista kuvioista. Näiden erottaminen oikeista päistäriköistä voi olla hankalaa, yleensä niiden väritys ei kuitenkaan muutu vuodenaikojen mukaan samalla tavalla kuin päistärikköjen.

Vaaleissa väreissä, kuten kimossa, vaaleissa voikoissa ja tuplavoikoissa päistärikkö ei yleensä erotu ainakaan kovin hyvin ja voi olla hankala tai mahdotonkin tunnistaa.

Esimerkkikuvia
mustanpäistärikkö, karvassa näkyy muutama pieni corn spot, hyvin selkeä väritys.
päistärikkö, on hieman kyseenalaista, onko pohjaväri oikeasti mustanvoikko tai jotain muuta, mutten pitäisi sitä täysin epärealistisena vaihtoehtona. Pää on hyvin tumma, mustaksi sanoisin. Jouhet ovat kulottuneen mustat, jaloissa näkyy enemmän ruskeata väriä ja runko on tasaisen vaaleanharmaa. Tosi selkeä päistärikkö.
mustanpäistärikkö, tällä rungon väritys on tummahko, mutta pää, jalat ja jouhet ovat kuitenkin selkeän mustat. Pitäisin siis selkeänä päistärikkönä.
ruunikonpäistärikkö, muutama corn spot kyljissä. Kuva on aika huonolaatuinen, joten en osaa sanoa että johtuuko se vain siitä vai onko hevosella oikeasti lievää papurikkokuviota kyljissä.
rautiaanpäistärikkö, kuvien perusteella tämän päistärikkökuvio on aika epätasainen. Sukunsa puolesta kyllä on ihan mahdollinen päistärikkö ja päistärikkö voi olla oikeasti tämänkin näköinen.
likimain vastasyntynyt rautiaanpäistärikkö, jolla kuvio näkyy vasta takaosassa.
ruunikonpäistärikkö, jolla näkyy tässä kuvassa selkeitä täpliä värityksessään.
ruunikonpäistärikkö talvella, tässä kuvassa päistärikkökuviota ei juuri näe, mutta jos katsot muita saman hevosen kuvia, se on kesäkarvassa oikein selkeä päistärikkö.
ruunikonpäistärikkö, varsin tumma tässä kuvassa vaikka onkin kesällä otettu. Päistärkarvaisuus on pientä, mutta kyllä sen näkee. Muiden kuvien perusteella tämä on varsin tumma yleensä, mutta jossain kuvassa vaaleakin ja oikein selkeä päistärikkö. Sukunsa perusteella päistärikkö on täysin mahdollinen.

Esiintyminen ja yleisyys
Päistärikköä esiintyy melko monella rodulla, mutta erittäin harvalla se on mitenkään yleinen. Päistärikkö tuntuu olevan yleisin väri hollannintyöhevosella, samoin se on hyvin yleinen myös pohjoisamerikkalaisella Nokota Horsella. Se saattaa olla yleinen tai melko yleinen myös muilla ranskalaisilla ja belgialaisilla kylmäverisillä, sitä esiintyy ainakin poitounhevosella, ardennerilla ja belgiantyöhevosella (brabant).
Näiden lisäksi sitä esiintyy harvinaisena tai erittäin harvinaisena myös ainakin seuraavilla roduilla:
– Amerikanravuri
– Connemaranponi
– Irlannincob
– Islanninhevonen
– Missourinfoxtrotter
– Morganinhevonen
– Mustangit (yleisyys riippuu linjasta)
– Newforestinponi
– Puolankylmäverinen
– Puoliveriset (kantakirjakohtaisia eroja ja rajoituksia on)
– Quarterhevonen ja lähisukuiset rodut
– Ruotsinardenner
– Shetlanninponi
– Suomenhevonen
– Tennesseenwalker
– Welshit

Lyhenteet ja nimitykset
Päistärikön pohjaväri ilmoitetaan värinimessä: mustanpäistärikkö, ruunikonpäistärikko, ruunivoikonhallakonkirjavanpäistärikkö jne.

Päistärikkö lyhennetään päis (joskus myös päist), se liitetään pohjavärin lyhenteen perään:
mustanpäistärikkö – mpäis
rautiaanpäistärikkö – rtpäis
ruunikonpäistärikkö – rnpäis

Vieraskieliset nimet
Päistärikkö:
Englanti: roan (myös true roan tai dark-headed roan)
Ruotsi: konstantskimmel (myös stickelhårig (adj.), tarkoittaa päistärkarvaista mutta käytetään joskus myös päistäriköstä)
Saksa: der Dauerschimmel, das Roan (myös stichelhaarig (adj.), tarkoittaa päistärkarvaista mutta käytetään joskus myös päistäriköstä)

Mustanpäistärikkö:
Englanti: blue roan, black roan
Ruotsi: svartskimmel, konstant svartskimmel, stickelhårig svart (suora käännös päistärkarvainen musta)
Saksa: der Mohrenkopfschimmel, Stichelhaarige Rapp, der Stichelrappe

Ruunikonpäistärikkö:
Englanti: bay roan
Ruotsi: brunskimmel, konstant brunskimmel, stickelhårig brun
Saksa: der Stichelbraune, Stichelhaariger Braun

Rautiaanpäistärikkö:
Englanti: chestnut roan, red roan, strawberry roan
Ruotsi: fuxskimmel, konstant fuxskimmel, stickelhårig fux
Saksa: der Stichelfuchs, Stichelhaariger Fuchs

Genotyyppi
RN (joskus myös R)

Huomattavaa periytymisessä
Päistärikkö on dominoiva väri eikä voi hyppiä sukupolvien yli piilossa.
Aiemmin päistärikkögeeniä on pidetty letaalina, jos se esiintyy homotsygoottina (ts. varsa perii molemmilta vanhemmilta RN-alleelin). Tämä kuitenkaan ei nykytietämyksen mukaan pitäne paikkaansa, sittemmin Yhdysvalloissa on testattu muutama homotsygootti quarter-ori. Olettamus letaaliudesta perustui belgiantyöhevosilla tehtyyn laskentaan, jonka mukaan kahden päistärikön risteytyksissä syntyi päistärikkövarsoja 2 yhtä tummaa kohti, kun tilastollisesti niitä pitäisi syntyä 3 yhtä tummaa kohti. Tästä pääteltiin että homotsygootit päistärikkövarsat abortoituisivat jo alkiovaiheessa. Mistä tilastopoikkeama johtuu, sitä ei olla toistaiseksi selvitetty.

keskiviikkona, kesäkuuta 28, 2017

Off topic: Wienin Espanjalaisen Ratsastuskoulun lyhyt historia

Kirjoitin taannoin käynnistäni Wienin Espanjalaisessa Ratsastuskoulussa. Tässä esittelen hieman sen historiaa, koska en tuohon aiempaan tekstiin saanut mahdutettua siitä asiasta mitään.

Ratsastuskoulun historia alkaa viimeistään vuodesta 1565, jolloin se mainittiin ensimmäisen kerran virallisissa (ja säilyneissä) dokumenteissa. Tuolloin myönnettiin sadan guldenin summa ratsastusaluetta varten. Jo sitä ennen keisari Maximillian II oli tuonut Itävaltaan hevosia Espanjasta, Habsburgien keisarisuku näet hallitsi molempia maita tuolloin. Hän perusti Kladrubiin siittolan, josta myöhemmin tuli keisarillinen siittola ja jossa kehitettiin kladrubinhevonen. Lipizzan (nyk. Lipica) keisarillisen siittolan perusti Maximillianin veli arkkiherttua Charles vuonna 1580. Espanjalaisperäisistä hevosista ratsastuskoulu sai nimensä.

Ulkona sijaitseva ratsastusalue on tietenkin säiden armoilla ja jo muutama vuosikymmen myöhemmin mainitaan jonkinlainen ratsastushalli, jonka kuitenkin kerrottiin olevan huonossa kunnossa. Uutta ratsastushallia suunniteltiin 1600-luvulla ja sellainen saatiinkin lähes valmiiksi, mutta se tuhoutui pahoin Wienin piirityksessä vuonna 1683. Nykyinen barokkimaneesi valmistui vuonna 1735, sen rakennuttaja oli keisari Charles VI ja sen oli suunnitellut arkkitehti Josef Emanuel Fischer von Erlach.

Alunperin ratsastuskoulu oli tarkoitettu hovin jäsenille, joille ratsastustaito oli tuolloin välttämätön. Ratsastuskoulu ja näytökset olivat avoinna vain hoviväelle ja aatelisille. Ratsastuskoulu nojasi ja nojaa edelleen tänä päivänä De La Guérinièren klassisiin oppeihin.

Ratsastuskoulu selvisi 1800-luvun myrskyistä ja jatkoi toimintaansa keskeytymättä, ainoana klassista ratsastusta opettavana paikkana. Ensimmäinen maailmansota ja keisarihuoneen kaatuminen aiheutti kuitenkin kriisin: mitä ratsastuskoululle pitäisi tehdä, säilyykö sen korkea taso ilman hovia ja, ennen kaikkea, kuka sen kulut maksaa. Ratsastuskoulu siirtyi maatalousministeriön alaisuuteen ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen se avattiin yleisölle. 1920-luvulla ratsastuskoulun hevoset ratsastajineen tekivät myös ensimmäisen esiintymisensä ulkomailla, mikä teki instituutiosta kansainvälisesti tunnetun.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen lipizzanhevoset siirrettiin Lipizzasta Piberiin, koska Lipizzan siittola jäi Jugoslavian alueelle.

Toisessa maailmansodassa natsi-Saksa valloitti Itävallan, suurin osa jalostushevosista siirrettiin Hostauhun, Tsekkoslovakian alueelle. Ratsastuskoulun oriin evakuoitiin St. Martinsiin tammikuussa 1945 pois pommitusten tieltä. Wienin tallirakennus, Stallburg, kärsi pahoja vaurioita pommituksissa. Amerikkalaiskenraali George S. Patton ja eversti Charles Hancock Reed onnistuivat pelastamaan Hostaussa majailevat hevoset lähestyvän Neuvostoliiton armeijan tieltä.

Toisen maailmansodan jälkeen ratsastuskoulu hevosineen majaili Welsissä vuoteen 1955 asti. Sieltä se palasi takaisin Wienin ydinkeskustaan, historiallisiin tiloihinsa.

Lähteet
van Bakel, Basche, Gürtler: 450 Jahre Spanische Hofreitschule
History.net: How General Patton and Some Unlikely Allies Saved the Prized Lipizzaner Stallions
Spanische Hofreitschule: The turbulent history of the Spanish Riding School
Wikipedia: Lipizzan
Wikipedia: Spanische Hofreitschule
Wikipedia: Spanish Riding School

sunnuntaina, kesäkuuta 25, 2017

Väriteoriaa: kimo

Tämä postaus on osa väriteoria-sarjaa


© Bob Langrish

Ulkonäkö
Kimo hevonen syntyy sen värisenä kuin sen pohjaväri on, mutta iän myötä se alkaa vaaleta, kimoutua. Ajan mittaan kimoista tulee yleensä lähestulkoon valkoisia tai ainakin vaaleanharmaita. Kimon pohjaväri voi olla mikä tahansa kullakin rodulla esiintyvä väri, yleisimmin tietenkin se on jokin perusväreistä. Pitkälle kimoutuneesta hevosesta ei voi pohjaväriä enää tunnistaa. Kimojen iho ja silmät ovat tummat, ellei pohjaväri ole sellainen, joka vaalentaa näitä.

Kimo varsa syntyy siis tummana, kimoutumattomana, Viitasen mukaan kimojen varsaväri on yleisesti ottaen tummempi ja täyteläisempi kuin saman värin varsan, jolla ei kimogeeniä ole. Muuten varsan syntymäkarvasta ei välttämättä pysty päättelemään sen kimoutuvan. Ensimmäiset merkit alkavat kuitenkin näkyä yleensä jo ensimmäisen karvanvaihdon jälkeen. Useimmiten kimoutuminen alkaa päästä ja ensimmäinen kimoutumisen merkki voikin olla vaaleat renkaat silmien ympärillä. Melko usein kimoutuva hevonen muuttuu nuorena ensin tummanharmaaksi ja alkaa siitä vaaleta harmaansävyisenä, vaikka pohjaväri olisi ollutkin ruskea tai punertava. Kaikki hevoset eivät kuitenkaan käy läpi tätä vaihetta vaan alkavat kimoutua suoraan pohjaväristään.

Kimoutumisvauhti on yksilöllistä tai ainakin rodusta tai sukulinjasta riippuvaa. Jotkin hevoset harmaantuvat ja kimoutuvat nopeasti, joskus harvoin kimo hevonen voi olla pääsääntöisen tumma vielä 15-vuotiaanakin. Kimon hevosen ikää ei siis voi arvioida värin perusteella.

Monella kimolla karva on jossain vaiheessa kimoutumista papurikkokuvioinen, useimmiten papurikkoisuus on selkeintä ja tumminta melko nuorena tummanharmaassa vaiheessa.

Joillekin kimoille muodostuu iän myötä ns. kärpästäpliä, pieniä puna- tai tummanruskeita täpliä tai viiruja. Joskus ne voivat olla myös mustanpuhuvia. Kärpästäplien määrä kasvaa iän myötä ja kimoutumise edetessä. Ne ilmaantuvat yleensä alueille, jotka ovat jo kokonaan valkoisia, ensimmäisenä siis useimmiten päähän, kaulalle ja kupeille. Tyypillisesti kärpästäplät ovat näillä alueilla melko tasaisesti jakautuneita, mutta toisinaan ne voivat muodostaa tumman, pitsirajaisen laikun joka laajenaa vuosi vuodelta. Ainakin arabeilla näitä kutsutaan verijäljiksi, koska useimmiten laikku on väriltään tumman punaruskea, kuivuneen veren värinen.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Suhteellisen pitkälle vaalentunutta peruskimoa on vaikea sekoittaa mihinkään, mutta kaikenlaiset epätyypillisyydet saattavat tehdä joistain kimoista vaikean tunnistettavan.

Kimo ei ylipäänsä näy millään tavoin, jos pohjaväri on hyvin vaalea, kuten jokin tuplavoikoista, isokuvioinen kirjava tai isokuvioinen valkomerkkinen.

Vaalenemassa oleva nuori kimo voi olla vaikea erottaa päistäriköstä tai päistärkarvaisesta. Yleensä selkein kimon tuntomerkki tässä tapauksessa on se, että sillä on myös päässä valkoista karvaa, päistäriköillä pää on tumma.

Esimerkkikuvia
kimo, hyvin vaalea, lähes valkoinen kimo, jaloissa on ehkä vähän tummempaa väriä ja jouhet eivät ehkä ole aivan vitivalkoiset, mutta yleiskuva kuitenkin on valkoinen. Barokkirodut kimoutuvat yleensä nopeasti.
kimo, tällä näkyy vielä himmeätä papurikkokuviointia peitinkarvassa. Harja on jäänyt tummaksi vielä, se on lähes musta. Toisinaan kimojen jouhet jäävät tummemmiksi kuin muu karva.
kimo, melko vaalea jo, papurikkokuviota näkyy jonkin verran tummilla alueilla. Kiinnittäkää huomiota siihen, että jalat ovat tällä tummimmat alueet. Se on varsin yleistä.
kimo, jolla on iso verijälki kaulalla. Verijäljen ulkopuolella näkyy kärpäskimon täplikkyyttä.
varsin tasaisesti kuvioitunut kärpäskimo
kimo, jonka pohjaväri on joko ruunikko tai rautias. Ilmeisesti tämä ei ole muuttunut tummanharmaaksi vaan on alkanut kimoutua suoraan pohjaväristään ja siksi on kimoutuessaan punertavansävyinen.
tumma, vasta kimoutumaan alkava hevonen, huomatkaa papurikkokuviointi ja se, että päässä on jo jonkin verran vaaleaa väriä.
rautiaankimo, myös tämä hevonen ei ole muuttanut väriään tummanharmaaksi ennen kimoutumista vaan on säilyttänyt vielä kimoutuessaan alkuperäisen pohjavärin punertavan sävyn.
kimo, myös tässä on tällainen, josta ruunikon pohjavärin vielä näkee vaikka kimoutuminen on jo alkanut.
kolmivuotias "kimo", joka ei vielä tämän kuvan perusteella kolmivuotiaana näyttänyt lainkaan kimoutumisen merkkejä eikä varsinaisesti vielä vuonna 2001 otetussakaan kuvassa, jossa näyttää nokikuvioiselta ruunivoikolta. Kimoutuminen alkaa vasta toisella kymmenellä, mutta vanhemmiten ihan selkeä kimo tästä tulee.
mustankimo tobiano, tälläkin kimoutuminen näytti päässeen kummolla käyntiin vasta siinä kymmenvuotiaana. Myöhemmissä kuvissa näyttää ihan valkoiselta, mutta silti tämä on myös kirjava, se vain on siellä kimon "alla" piilossa.
rautiaankimo, tämä puolestaan on kimoutunut nopeasti, tässä kaksivuotiskuvassa on jo huomattavan vaalea. Viitasen mukaan vaaleat värit kimoutuvat nopeammin kuin tummat pohjavärit.
kimoutuvan varsan pää ensimmäisten karvanlähtöjen aikaan

Esiintyminen ja yleisyys
Kimo on perusvärien jälkeen yleisin väri jos katsotaan koko hevospopulaatiota. Rotukohtaisia eroja on paljon. On olemassa rotuja, joilla se on selkeästi yleinen ja usein jopa toivotuin väri. Näitä ovat ainakin seuraavat:
– Andalusianhevonen
– Arabianhevonen
– Camarguenhevonen
– Kladrubinhevonen
– Lipizzanhevonen
– Lusitano
– Orlov-ravuri
– Perchenhevonen
– Shagya
– Tersk

Joillain roduilla kimoja ei sallita tai niitä ei esiinny tiettävästi lainkaan. Sellaisia ovat ainakin seuraavat:
– Ariegenponi
– Clevelandinruunikko
– Doninhevonen
– Exmoorinponi
– Friisiläinen
– Gotlanninrussi
– Haflinger
– Konik
– Vuonohevonen

Useilla amerikkalaisilla roduilla kimo on erittäin harvinainen väri, jonka polveutuminen saattaa olla vain muutamien harvojen sukulinjojen varassa. Näitä ovat seuraavat:
– Amerikanravuri
– Campolino (kimojen esiintyminen ylipäänsä epävarmaa)
– Criollo (argentiinalainen ja muiden maiden vastaavat)
– Galiceno
– Kalliovuortenhevonen
– Morganinhevonen
– Quarterhevonen ja lähisukuiset rodut
– Saddlebred
– Tennesseenwalker

Lyhenteet ja nimitykset
Kimon pohjaväri ilmoitetaan värinimessä: mustankimo, punahallakonkimo, ruunivoikonkirjavankimo ja niin edelleen. Jos pohjaväriä ei tiedetä, pelkkä kimo on hyvä nimitys. Virtuaalimaailmassa pohjavärin voi päättää itse, jos (ja kun) sitä ei voi kuvasta päätellä.

Kimon lyhenne on km, jos pohjaväri on tiedossa, se liitetään sen perään:
mkm – mustankimo
vkkokm – voikonkimo
rnvkkokrjkm – ruunivoikonkirjavankimo
kkm – kärpäskimo
pap – papurikkokuvio

Vieraskieliset nimet
Kimo:
Englanti: gray (US) / grey (UK)
Ruotsi: (avblekt) skimmel
Saksa: der Schimmel,

Ruunikonkimo:
Englanti: gray/grey born bay
Ruotsi: skimmel född brun (joskus myös brunskimmel, mutta sitä nimitystä käytetään myös ruunikonpäistäriköstä)
Saksa: der Braunschimmel

Rautiaankimo:
Englanti: gray/grey born chestnut
Ruotsi: skimmel född fux (joskus myös fuxskimmel tai rödskimmel, mutta sitä nimitystä käytetään myös rautiaanpäistäriköstä)
Saksa: der Fuchsschimmel

Mustankimo:
Englanti: gray/grey born black
Ruotsi: skimmel född svart (joskus myös svartskimmel, mutta sitä nimitystä käytetään myös mustanpäistäriköstä)
Saksa: der Rappschimmel

Kärpäskimo:
Englanti: fleabitten gray/grey
Ruotsi: flugskimmel
Saksa: der Fliegenschimmel

Papurikkokuvioinen kimo:
Englanti: dappled gray/grey
Ruotsi: apelkastad skimmel
Saksa: der Apfelschimmel

Genotyyppi
G

Huomattavaa periytymisessä
Kimo on dominoiva väri eikä se voi hyppiä sukupolvien ylitse. Kimolla varsalla täytyy vähintään toisen vanhemman olla kimo myös. Ongelmia tuottavat sukutauluissa varsoina väärin tunnistetut hevoset, jotka on merkitty rekisteriin pohjavärisinä, mutta jotka ovat kimoutuneet myöhemmin. Erityinen ongelma tämä on vasta vanhana kimoutuvien hevosten kohdalla.
Pohjavärit kimon alla periytyvät samalla tavoin kuin jos kimoa ei olisi.

keskiviikkona, kesäkuuta 21, 2017

Väriteoriaa: valkoista karvaa lisäävät värit

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

Termi "valkoista karvaa lisäävät värit" voi kuulostaa vähän kömpelöltä ja se onkin sitä, mutta en keksinyt parempaakaan termiä kuvioille, jotka aiheuttavat valkoisia karvoja, mutteivät ole varsinaisia kirjavuuskuvioita. Nämä siis lisäävät valkoisia karvoja hevoseen suht koht tasaisesti toisin kuin kirjavuuskuviot, jotka useimmiten aiheuttavat erikokoisia valkoisia laikkuja hevosen karvaan. Olen laskenut tähän ryhmään kuuluviksi kimon, päistärikön ja rabicanon. Myös päistärkarvaisuus kuuluu tähän ryhmään, mutta päistärkarvaisuuden aiheuttajasta ei ole tiettävästi juurikaan tietoa eikä sitä pidetä varsinaisesti omana värinään. Ei toki pidetä rabicanoakaan, mutta sen perinnöllisyydestä on jonkinlaista hajua olemassa. Päistärkarvaisuutta voi aiheuttaa tumma päistärikkö-kuvio, rabicano tai jokin kirjavuuskuvio, mutta toisinaan sitä esiintyy ilman että mitään näistä mainituista olisi tiettävästi vaikuttamassa hevosen väriin.

Yleisesti ottaen näistä kuvioista kimo on varsin yleinen ja sitä esiintyy erittäin monilla roduilla ainakin jossain määrin. On olemassa myös rotuja, joissa lähes kaikki yksilöt ovat kimoja. Päistärikkö puolestaan on harvinainen väri. Rabicanon esiintymisestä ei ole varmoja tietoja, koska sitä ei yleensä merkitä mihinkään papereihin vaikka se saatettaisiinkin tunnistaa. Näppituntuman perusteella sekin on varsin harvinainen kuvio.

sunnuntaina, kesäkuuta 18, 2017

Pärjäisikö rahalla laatuarvosteluissa?

Pohdiskelin taannoin noita lajikohtaisia laatuarvosteluasioita ja sitä, miten niissä ei pärjää ns. yhden hevosen taktiikalla vaan sekä vanhemmat että varsat täytyvät käytännössä olla kisattuja (Mietiskelyä laatuarvosteluista). Kolikon toinen puoli on se, että pelkästään kisaamalla saa sen kolmospalkinnon, ei muuta. Korkeampiin palkintoihin tarvitaan kisaamisen kannalta toisarvoisia asioita: kuvia ja tekstejä.
No, minä kisaan satunnaisesti satunnaisilla hevosilla, sellaisilla kaakeilla ei ole mitään jakoa lajikohtaisissa laatuarvosteluissa ainakaan toistaiseksi. YLA on asia erikseen ja sieltähän yksi palkinto tulikin jo.

Luontaisesti laiskana aloin pyöritellä ajatusta siitä, että pystyisikö laatuarvostelupalkinnon "ostamaan" rahalla. Ostaisin kuvan rahalla, se on ihan normaalia toimintaa. Pyytäisin jotakuta kirjoittamaan luonnekuvauksen, päiväkirjaa ja valmennuksia, vastineeksi maksaisin euroja. Tätä näkee harvemmin ainakaan julkisesti tarjottavan/pyydettävän, mutta mahdollista sekin kai olisi. Mistä sitten löytyisi hyvä ja halukas kirjoittaja, joka kirjoittaisi tarpeeksi laadukkaan luonnekuvauksen? Miten sen määrittelisin, miten hinta määräytyisi? Sanamäärän perusteella en halua maksaa, koska sanamäärällä ei ole mitään tekemistä laadun kanssa (oikeastaan jopa päinvastoin). Uskon kuitenkin, että tämä onnistuisi vielä suhteellisen helposti.

Sen sijaan en ole koskaan kuullut, että joku maksaisi euroja sijoituksista. Toisinaan näkee tarjottavan tekstejä tai sijoitusten muotoonlaittoa tai jotain vastaavaa vastineeksi kilpailemisesta, joskus joku tarjoutuu ottamaan muiden hevosia kisalistoilleen ihan ilman korvausta.
Mutta löytäisinkö innokkaan kisaajan, joka kilpailuttaisi vähintään viittä hevosta: laatuarvosteluun menevää hevosta itseään (min. 40 sijoitusta), sen vanhempia (molemmille min. 20 sijoitusta) ja kahta sen varsaa (molemmille min. 20 sijoitusta)?
Entä hinnoittelu? Maksaisinko kisoihin osallistumisesta? Suurissa luokissa 10% sijoittuu, pienemmissä luokissa prosentti on suurempi, karkeasti voisi sanoa että kymmenen kisaosallistumista tuottaa todennäköisesti vähintään yhden sijoituksen. Vai maksaisinko könttäsumman noista vaadituista 120 sijoituksesta? Tässä pitäisi ehkä olla jokin aikaraja, sijoitusmäärä pitäisi saada täyteen esimerkiksi vuodessa tai 9 kuukaudessa, mikä nyt olisi realistinen arvio.

Mikä olisi käypä hinta näille 120 sijoitukselle? Kymppi, kaksi, viisi? Ehkä 50 snt per sijoitus eli 60€? Vai haluaisiko joku jopa euron sijoitusta kohti eli 120€ yhteensä? Ei sekään vielä ihan mahdoton summa olisi, onhan tuossa toki suuri työ ja välttääkseni sitä voisin kyllä maksaa kelpo summan rahaa. Tietenkin jos halukkaita kilpailijoita löytyisi useampia, voisin kilpailuttaa halvimman tarjouksen perusteella.

Ihan mielenkiintoinen idea, tuo sijoituksista maksaminen, mutta se herättää ainakin minussa muutaman huolenaiheen.

Ensinnäkin se, että miten laatuarvostelut suhtautuisivat rahalla saatuihin sijoituksiin, joita omistaja itse ei ole kerännyt? Teoriassa siinä ei ole mitään ongelmaa, sitä ei ole säännöissä kielletty eikä säännöissä sen paremmin oleteta, että sijoitukset olisivat omistajan keräämiä. Kasvattajahan meidän YLA-palkitun ponin oli kisannut, ihan ilmaiseksi tosin. Olisivatko rahalla maksetut sijoitukset jotenkin eri asia muiden harrastajien ja laatuarvosteluiden mielestä?

Toinen seikka on tosiaan tuo hinnoittelu: mistä maksettaisiin ja millaiset markkinat näistä muodostuisi. Jos sijoitusten ostajia olisi paljon ja halukkaita kilpailijoita vähän, voisivat kilpailijat pyytää kovia hintoja. Toisaalta jos ostajia olisi vähän ja halukkaita kilpailijoita paljon, se väistämättä polkisi hintoja. Kuka lupaisi halvimmalla ja nopeimmin tarvittavan määrän sijoituksia, saisi sopimuksen ja rahat.

Tietenkin rahan kanssa puljatessa väärinkäytöksistä tulee konkreettisempia. Maksetaanko sijoitukset etukäteen vai jälkikäteen? Entä jos toinen osapuoli katoaa virtuaalimaailmasta tai muuten vain ei pidä sopimusta omalta puoleltaan?

Entä mitä sitten, jos jotkin kilpailut jäävät pitämättä? Maksaako kisamäärien ostaja silti, vaikka tuloksia ei tule? Vai ottaako kisaaja takkiinsa turhaan tehdyn työn muodossa, jos ilmoittaa maksuhevoset kisoihin, joista ei koskaan tule tuloksia? Miten paljon itse asiassa nykyisin jää jaosten alaisia kisoja pitämättä, aika harvoin, olettaisin ja toivoisin?

Verottajan mielipidettä asiasta en halua edes tiedustella. Missä kohdassa tällaisesta toiminnasta saatava raha katsottaisiin palkka- tai yritystuloksi? Jos siihen yhdistetään vielä työttömyysetuuksien tai toimeentulotuen rajoitukset ja byrokratia, en halua ajatella sitäkään vähää. Entä voisiko joku tehdä tällaista myyntiä sivubisneksenä oman Y-tunnuksensa kautta?

Toki maksusta kisaavalle voisi tulla kiusaus vilpintekoon siinä tapauksessa, että hän itse toimisi myös kisajärjestäjänä. Helppohan sitä olisi viilailla tuloksia hienovaraisesti siten, että maksuhevonen sijoittuisi esimerkiksi kymmenen kutsun ryppäässä pari-kolme kertaa useammin kuin arvontatulokset varsinaisesti antaisivat. Kerrasta tai parista ei varmasti jäisi kiinni, ei niitä voi todistaa. Enemmänkin voisi huijata, jos tekisi sen vaivihkaa ja sopivissa luokissa. Huijauksen tekisi entistä vaikeammaksi todistaa se, jos maksuhevosia olisi useampi kuin yksi eivätkä ulkopuoliset tietäisi niiden olevan maksuhevosia. Ja tietenkin väliin pitäisi aina ujuttaa luokkia ja kisapäiviä, joissa maksuhevoset eivät sijoittuisi.

Toisaalta tällainen maksutoiminta saattaisi innostaa maksusta kisaavia järjestämään kilpailuja enemmän (ja siis tarkoitan ihan rehellisesti arvottuja!), jolloin siitä hyötyisivät ainakin välillisesti myös muut harrastajat.

Ennen kuin ehdit pöyristyä koko ideasta, muista että jos kuvista ja mahdollisesti teksteistäkin maksetaan jo nyt rahaa, niin onko sijoituksista maksaminen yhtään sen kummallisempaa? Toisaalta sijoituksistakin maksetaan nykyään toisinaan jo jotakin vastiketta, tekstejä tai vastaavia, niin vastikettahan se rahakin on.

En ole todellakaan (toistaiseksi ainakaan) toteuttamassa tätä ideaa, kunhan pyörittelen mielessäni. Tietyllä tapaa tällainen ajatus sotii sitä ideaa vastaan, että saadakseen laatuarvostelupalkinnon, hevosen eteen pitäisi nähdä omistajan itse vaivaa. Mutta kun ei se ole aina niin: kuvien ja tekstien saaminen tai ostaminen toisilta on varsin tyypillistä, toisaalta kasvattajahan se sillä minunkin YLA-ponilla ja sen vanhemmilla kilpaili eikä se ole haitannut ketään. Eikä raha puussa kasva, kyllä minä sen eteen joudun henkilökohtaisesti näkemään vaivaa, mutta muualla kuin virtuaalihevosten parissa. Teoriassa siis rahalla laatuarvostelupalkinnon ostamisen ei pitäisi olla mitenkään ongelmallista ja olisi ihan kiinnostava kokeilu kyllä.

Mitä mieltä sinä olet tästä? Erityisesti siitä, että joku maksaisi rahaa jollekin toiselle siitä, että tämä kilpailuttaisi maksajan hevosille sijoituksia? Ehdoton ei, vahva ehkä vai ilman muuta kyllä? Miksi, miksi ei?

– S

keskiviikkona, kesäkuuta 14, 2017

Väriteoriaa: samppanjavärit – samppanjanmusta

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.


© Champagne Walkers

Ulkonäkö
Samppanjanmustaa on vaikea kuvailla sanoin. Peitinkarvaa voisi sanoa vaalean harmaanruskeaksi, toisinaan se on lähellä kellertävän- tai rusehtavansävyistä hopeanharmaata. Väritys muistuttaa useissa tapauksissa weimarinseisojan liilaksi kutsuttua värisävyä. Jouhet ovat tummemmat ja ruskeansävyiset, toisinaan jaloissakin on tummempaa sävyä varsinkin nivelten kohdalla. Samppanjavärien yleisiä tuntomerkkejä esiintyy, mutta tunnustan kyllä etten itse muista nähneeni papurikkokuviointia samppanjanmustien hevosten valokuvissa kovinkaan usein.

Samppanjanmusta varsa syntyy aikuisväriään tummempana, väri on kuitenkin selvästi rusehtavampi kuin mustilla tai mustanvoikoilla.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Samppanjanmusta on yleensä niin erikoisen värinen, että sitä on vaikeata sekoittaa mihinkään toiseen väriin. Tietysti tummasävyiset samppanjanruunikot voivat olla lähellä samppanjanmustaa.

Esimerkkikuvia
samppanjanmusta, melko kellertävä sävy, muttei kuitenkaan niin kellertävä, että sekoittuisi samppanjanruunikkoon. Huomatkaa tummat jouhet ja jaloissa vähän näkyvä tummempi sävy.
samppanjanmusta, merkitty kyllä samppanjanruunikoksi, mutta kuvassa on samppanjanmusta hevonen. En tiedä mikä moka on käynyt. Hyvin tyypillinen värisävy, tummemmat jouhet tälläkin. Jaloissa on korkeat sukat, mutta ainakin etupolvissa saattaisi näkyä vähän tummempaa väriä.

Esiintyminen ja yleisyys
Kaikkien samppanjavärien tavoin myös samppanjanmusta on erittäin harvinainen.

Lyhenteet
Samppanjanmustalla ei ole suomenkielistä lyhennettä. Toisinaan käytetään englanninkielisestä nimestä lyhennettyä muotoa cch.

Vieraskieliset nimet
Englanti: classic champagne
Ruotsi: käytetään englanninkielistä termiä
Saksa: Rappchampagner

Genotyyppi
E aa CH (musta + samppanja)

Huomattavaa periytymisessä
Samppanja on dominoiva geeni, joka ei hypi sukupolvien ylitse. Samppanjavärisen varsan vanhemmista vähintään toisen on oltava samppanjanvärinen myös. Varmimmin samppanjanmustan saa astuttamalla kaksi samppanjanmustaa keskenään.

sunnuntaina, kesäkuuta 11, 2017

Väriteoriaa: samppanjavärit – samppanjanruunikko

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.


© Champagne Walkers

Ulkonäkö
Samppanjanruunikon peitinkarva on vaaleankeltainen tai vaaleanruskea, usein väri on enemmän beigen kaltainen kuin suoraan keltainen. Jalat ja jouhet ovat peitinkarvaa tummemmat, yleensä joko maitosuklaan väriset, joskus tummanruskeat, mutteivät mustat. Toisinaan jalat ovat vaaleat, mutta ainakin nivelten kohdalla on tummempaa väriä. Kaikkien samppanjavärien tapaan iho on vaaleanpunainen tai laventeliin vivahtava ja täplikäs, ja silmät ovat pähkinänruskeat tai meripihkan väriset. Myös muita lueteltuja samppanjavärien tuntomerkkejä voi esiintyä.

Varsaväri on tummempi ja se vaalenee iän myötä. Iho sen sijaan on varsalla puhtaan vaaleanpunainen ja täplikkyys kehittyy myöhemmin.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Samppanjanruunikko on lähellä ruunivoikkoa, paras keino erottaa nämä kaksi väriä on jalkojen ja jouhien väri, joka ruunivoikolla on musta ja samppanjanruunikolla ruskea. Samppanjanruunikon värisävy on sävyltään kylmempi eikä niin täyteläisen keltainen kuin ruunivoikoilla yleensä.
Myös ruunihallakkoon voi ainakin teoriassa samppanjanruunikon sekoittaa, varsinkin jos samppanjanruunikon jouhet ovat haalistuneet ja ne voivat näyttää kaksivärisiltä hallakkovärien tapaan. Ruunihallakoilta löytyy yleensä joitain hallakkovärien yleisistä tuntomerkeistä, joita samppanjanruunikoilla ei ole.

Joskus samppanjanruunikon ja samppanjanmustan erot ovat häilyviä, siinä missä tummanruunikon ja mustan.

Samppanjavärit ovat kuitenkin erittäin harvinaisia, ruunivoikko on yleisempi väri.

Esimerkkikuvia
samppanjanruunikko, erinomainen esimerkki väristään, vaikea sekoittaa mihinkään muuhun. Karvan sävy on tyypillinen ja jouhien ja jalkojen ruskea väri hyvin selvä. Pääkuvasta näkyy vielä ihon vaaleus turvassa ja silmien väri.
samppanjanruunikko, tämän väri alkaa olla jo aika lähellä samppanjanmustaa, mutta jos raja pitäisi vetää, niin minä ehkä vielä laskisin tämän samppanjanruunikoksi. Jalat ovat varsin vaaleat, mutta kuitenkin tummemmat kuin peitinkarva. Häntä on ruskea, harja tummanruskea ja hieman kulottunut

Esiintyminen ja yleisyys
Kuten samppanjavärien esittelyssä todettiin, samppanjavärit ovat erittäin harvinaisia yleisesti.

Lyhenteet
Samppanjanruunikolla ei ole suomenkielistä lyhennettä. Toisinaan käytetään englanninkielisestä nimestä lyhennettyä muotoa ach.

Vieraskieliset nimet
Englanti: amber champagne
Ruotsi: käytetään englanninkielistä termiä
Saksa: Braunchampagner

Genotyyppi
E A CH (ruunikko + samppanja)

Huomattavaa periytymisessä
Samppanja on dominoiva geeni, joka ei hypi sukupolvien ylitse. Samppanjavärisen varsan vanhemmista vähintään toisen on oltava samppanjanvärinen myös. Varmimmin samppanjanruunikon saa astuttamalla samppanjanruunikon jollain toisella samppanjavärisellä.

torstaina, kesäkuuta 08, 2017

Väriteoriaa: samppanjavärit – samppanjanrautias

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.


© Bob Langrish

Ulkonäkö
Samppanjanrautiaalla on keltainen peitinkarva ja joko peitinkarvan väriset tai sitä vaaleammat jouhet. Jouhet voivat olla valkoiset. Kaikkien samppanjavärien tapaan sillä on vaaleanpunainen tai laventeliin vivahtava iho, jossa on harmaita tai tummanharmaita täpliä. Samoin silmät ovat pähkinänruskeat tai meripihkanväriset. Karva voi olla metallisen kiiltävää ja siinä voi esiintyä myös papurikkokuvioita.

Samppanjanrautiaan varsan väritys on tummankeltainen, mutta sen iho on vaaleanpunainen.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Samppanjanrautias on hyvin lähellä voikkoa ja näiden erottaminen pikaisella vilkaisulla on hankalaa. Voikolta kuitenkin puuttuvat samppanjavärien tuntomerkit, kuten vaalea, täplikäs iho ja vaaleat silmät. Voikkojen peitinkarvan sävy on yleensä lämpimämmän keltainen kuin samppanjanrautiailla. Voikoilla myös jouhet ovat yleensä valkoiset, sekaväriset tai harmaat, eivät niinkään peitinkarvan väriset eli keltaiset kuten joillain samppanjanrautiailla.

Toisinaan samppanjaväri saattaa sekoittua myös punahallakkoon. Punahallakolla kuitenkin esiintyy ainakin joitain hallakkovärien yleisistä tuntomerkeistä, eri asia sitten on, miten hyvin ne näkyvät varsinkaan valokuvista.

Samppanjavärit yleisesti kuitenkin ovat hyvin harvinaisia, joten useimmissa tapauksissa keltainen vaaleajouhinen hevonen on voikko.

Esimerkkikuvia
samppanjanrautias, hieman heikkolaatuinen kuva, esimerkiksi turvassa näkyvä vaaleampi, mutta täplikäs iho ei oikein erotu, kuten ei silmien värikään. Kuvan hevonen kuitenkin on ihan ehta samppanjanrautias. Kuvassa parhaat vinkit lienevät jouhien väri, joka varsinkin harjassa on jotakuinkin sama kuin peitinkarvan väri ja ehkä myös hevosen yleissävy, voikko olisi keltaisempi (toki on myös vaaleampia voikkoja, joten ehkä tämä ei ole hyvä vihje).
samppanjanrautias, tässä pääkuvassa näkyy hyvin silmien vaaleampi sävy, vaalea iho (erityisesti korvien sisäpinnoilla) ja turvassa on vielä sitä mainittua pikkutäplää muuten vaaleanpunaisessa ihossa.

Esiintyminen ja yleisyys
Kuten samppanjavärien esittelyssä todettiin, samppanjavärit ovat erittäin harvinaisia yleisesti. American Cream Draft on ainoa rotu, jonka kaikki yksilöt tiettävästi ovat samppanjanrautiaita.

Lyhenteet
Samppanjanrautiaalla ei ole suomenkielistä lyhennettä. Toisinaan käytetään englanninkielisestä nimestä lyhennettyä muotoa gch.

Vieraskieliset nimet
Englanti: gold champagne
Ruotsi: käytetään englanninkielistä termiä
Saksa: Fuchschampagner

Genotyyppi
ee CH (rautias + samppanja)

Huomattavaa periytymisessä
Samppanja on dominoiva geeni, joka ei hypi sukupolvien ylitse. Samppanjavärisen varsan vanhemmista vähintään toisen on oltava samppanjanvärinen myös. Varmimmin samppanjanrautiaan saa astuttamalla kaksi samppanjanrautiasta keskenään.

sunnuntaina, kesäkuuta 04, 2017

Mietiskelyä laatuarvosteluista

Tässä viime aikoina olen pohtinut noita laatuarvostelu-juttuja jonkin verran. Viimeisin pohdinta johtui mounttiori Köpistä ja sen saavuttamasta YLA3-palkinnosta. Huolimatta kuitenkin tuosta YLA-palkinnosta, oriilla ei ole minkäänlaisia pärjäämisen mahdollisuuksia KRJ:n tai ERJ:n laatuarvosteluissa. Reilu vuosi sitten esittelin knn-ori Ionin Kimmon kuukauden hevosena ja totesin myös sen kohdalla, että laatuarvostelut YLAa lukuunottamatta ovat täysin tavoittamattomissa.
Ajattelin myös jossain vaiheessa että jos ARJ:n laatuarvostelu on toiminnassa, niin ainakin Hahana Loa Ion voisi osallistua niihin. Paitsi että ilman palkintoa sekin jäisi vaikka kirjoittaisin sille luonteen ja päiväkirjaa ja kilpailisin sijoitukset täyteen.

Minulla on tässä kolme omasta mielestäni kohtuullista hevosta, jotka laatuarvostelujen perusteella kuitenkin ovat arvottomia luuskia, jotka eivät ole edes alimman palkinnon arvoisia.

Ongelma on se, että yhteen hevoseen tai yhteen osa-alueeseen panostaminen ei riitä laatuarvosteluissa. Koko paketti pitää olla viilattu kuntoon. Tai ainakin kisattu kuntoon.

Kimmon ja Hahanan kohdalla ongelmana on suku: vanhemmat eivät ole kilpailtuja, joten niistä ei saa pisteitä. ARJ-laatiksessa suvullisten vanhempien sijoitusten puutetta voi sentään yrittää paikkailla sukuselvityksellä, KRJ:ssä ja ERJ:ssä ei. Sama koskee varsoja: ei kisoja, ei pisteitä. Tämä koskee Köpiä, jolla taas ei ole omia sijoituksia kuin 20 per laji, mikä ei riitä. ERJ:n ja KRJ:n laatuarvosteluissa vanhempien ja varsojen kisapisteet muodostavat merkittävän osan pisteistä, niistä saa maksimissaan yhtä paljon pisteitä kuin hevosen omasta kisamenestyksestä. Pelkällä kisaamisella saa ainakin jo teoriassa kolmospalkinnon, ei tarvita kuvia, luonnekuvauksia tai muitakaan tekstejä, vain kilpailemista.

Toisaalta se tekee kilpailemisen välttämättömäksi, ei siis vain hevoselle itselleen vaan myös sen vanhemmille ja jälkikasvulle. Edes kolmospalkintoa on varsin vaikea, ellei jopa mahdotonta saavuttaa, jos vanhempien ja varsojen sijoituksista ei saa yhtään pisteitä. Esimerkiksi KRJ:ssä kolmospalkinnon alaraja on 75 pistettä. Jos hevonen saa maksimipisteet rakenteesta (10), omista sijoituksista (40) ja lisäpisteistä (15), se jää vielä kymmenen pistettä vajaaksi kolmospalkinnosta. Cup- ja champions-pisteillä tätä voi yrittää paikkailla, mutta niiden saaminen taitaa olla erittäin hankalaa, kuvittelisin ainakin niin.

Kilpaillun suvun vaatiminen tarkoittaa sitä, että ei voi keskittyä yhteen hevoseen, paitsi jos ostaa hevosen kilpailleista vanhemmista ja myy hevosen varsat kilpaileville omistajille. Ionicin tilanteessa tämä on tietenkin melko utopistinen ajatus ja toisaalta se tarkoittaa että Ionicin jalostustoiminta on turhaa laatuarvostelujen näkökulmasta. Eihän se nyt mikään uutinen sinänsä ole eikä se minua harmita, etteivät nuo yksittäiset mamman panostusponit pärjää laatiksissa. En minä niillä sen takia ole kisannut (Köpillä itse asiassa en ole kisannut lainkaan, kasvattaja kisasi).

Onko laatuarvosteluiden kolmospalkinnolla sitten mitään arvoa? Kilpailla pitää paljon, että saa edes sen kolmosen kasaan, mutta siitä on suhteellisen helppo ponnistaa kakkos- ja ykköspalkintoonkin asti hyvällä kuvalla ja teksteillä. Siinä mielessä en siis ihmettele, että välillä kuuluu sellaisia ääniä ettei kolmospalkinnon hevosella mitään virkaa ole, kolmonen on pettymys, kakkosen katkera kalkki voidaan niellä kunnialla ja ykkönen on ainoa, mikä merkitsee mitään. Miksi tyytyisi huonompaan kun parempaakin on käden ulottuvilla?

Mietin tässä sellaista, että miten kannattavaa olisi jakaa laatuarvosteluja vähän erityyppisiin luokkiin. Olisi kisahevoset, joilla itsellään on paljon sijoituksia ja ne arvostellaan niiden perusteella. Olisi sukuarvostelu, jossa arvioidaan suvun sijoitukset. Olisi periyttäjäpalkinto, jossa laskettaisiin varsojen sijoitukset. Tuskin se kuitenkaan tilannetta muuttaisi mihinkään, koska edelleen: miksi tyytyä vain yhteen palkintoon, jos voi saada monta? Tai jos laatuarvosteluissa säilyisi jonkinlainen nykyisen tyyppinen "kokonaisarvosteluluokka", kaikki tavoittelisivat edelleen sen ykköspalkintoa ja nämä pienempien luokkien palkinnot olisivat yhtä tyhjän kanssa.

Kuten sanoin, asialla ei itsessään väliä minulle henkilökohtaisesti, koska pysyttelen kaukana laatuarvosteluista ja yleensä myös kisakentistä. Se kuitenkin tietyllä tavalla närästää, että laatuarvosteluiden ja niihin tiukasti tähtäävien harrastajien näkökulmasta Ionicin jalostustoiminta on tarpeetonta. Meidän hevoset ovat arvottomia, arvottomampia kuin EVM-nimet sukutauluissa, niistä sentään voi kirjoittaa sukuselvityksen ja saada pisteitä, toisin kuin sitkeästi kisaamattomista, olemassa olleista vanhemmista. Se, että meillä kasvatetaan paljon, yritetään säilyttää vanhoja sukulinjoja ja luoda uusia, ei merkitse mitään laatuarvosteluissa. Tätä olen sivunnut pari vuotta sitten blogissa: Laatuarvostelujen vaikutus virtuaalimaailmaan.

– S

keskiviikkona, toukokuuta 31, 2017

Väriteoriaa: samppanjavärit

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

Samppanja on melko hiljattain löydetty diluutioväri, se kuvattiin omana väriryhmänään 1996. Se vaalentaa sekä mustaa että ruskeata väriä, ihoa ja jossain määrin myös silmiä. Samppanjanrautiaan (gold champagne) ja samppanjanruunikon (amber champagne) väritys muistuttaa paljon eriperintäisiä voikkovärejä, eli voikkoa ja ruunivoikkoa. Samppanjavärien peitinkarvan sävy ei yleensä ole niin intensiivisen lämpimän keltainen kuin voikkoväreillä vaan läpikuultavampi, viileämpi ja ohuempi, jos väreistä voi näin sanoa. Samppanjaväreillä esiintyy myös tiettyjä piirteitä, jotka ovat niille tyypillisiä ja niiden avulla voi erottaa samppanjavärin muista väreistä, jos ja kun pelkästä värisävystä ei väriä pysty päättelemään:

– Mustan värin puute: erityisesti tämä näkyy samppanjanruunikon jaloissa ja jouhissa sekä samppanjanmustassa. Musta väri vaalenee tumman-, suklaan- tai harmaanruskeaksi.
– Peitinkarvan metallinen kiilto: peitinkarvan kiilto ei välttämättä aina näy valokuvissa kovinkaan selkeästi. Kiiltävää karvaa esiintyy myös ahaltekeillä ja muilla vanhoilla venäläisroduilla, mutta tällä ei ole mitään tekemistä samppanjavärien kanssa.
– Peitinkarvan käänteinen papurikkokuviointi: erityisesti rungossa saattaa olla tummempaa papurikkokuviointia.
– Ihon vaaleanpunaisuus ja täplikkyys: varsoilla iho on vaaleanpunainen, iän myötä ihoon ilmestyy harmaita, tummempia täpliä, mutta iho pysyy kuitenkin pääsääntöisesti vaaleanpunaisena tai laventelinsävyisenä.
– Vaaleanruskeat silmät: samppanjavarsat syntyvät sinisilmäisinä, ajan mittaan ne muuttavat väriään ja aikuisilla silmät ovat pähkinänruskeat tai meripihkan väriset.
– Jouhien haalistuminen: samppanjavärisillä hevosilla on raportoitu toisinaan voimakasta jouhien haalistumista auringonvalossa.
– Varsaväri: toisin kuin useimmilla väreillä, samppanjavarsat syntyvät aikuisväriään tummempina ja vaalenevat iän myötä. Varsojen iho on kuitenkin puhtaan vaaleanpunainen.

Samppanjavärit ovat erittäin harvinaisia. Niitä esiintyy nykytiedon mukaan vain amerikkalaisilla roduilla ja sen perusteella oletetaankin, että samppanjamutaatio on syntynyt Amerikan mantereella tai sitten se ainakin on kadonnut Euroopasta tyystin, mutta säilynyt Amerikkaan viedyillä hevosilla. Toisaalta sitä ei esiinny lainkaan eteläamerikkalaisillakaan roduilla, joten tutkijat pitävät epätodennäköisenä sitä, että se olisi tullut Amerikan mantereelle ainakaan espanjalaisperäisten hevosten mukana.
American Cream Draftilla samppanjanrautias on rodun tavaramerkki ja oletettavasti ainoa hyväksytty väritys. Muilla roduilla samppanja on erittäin harvinainen, vaikka sitä esiintyisikin.

Samppanjavärejä tiedetään esiintyvän seuraavilla roduilla:
– American Cream Draft
– Miniatyyrihevonen (ainakin amerikkalainen)
– Missourinfoxtrotter
– Mountain Pleasure Horse ja lähisukuiset rodut (epävarma)
– Quarter-hevonen ja lähisukuiset rodut (paint, appaloosa, quarab, quarter-poni)
– Saddlebred
– Tennesseenwalker

sunnuntaina, toukokuuta 28, 2017

Suomenhevoset ja niiden nimet

En oikein osaa selittää, miten tässä näin on päässyt käymään, mutta Ionicissa on tätä nykyä kymmenkunta suomenhevosta. Virginia pyörittelee silmiään. Omia tuonteja on jokunen, sitten on näiden varsoja, tietenkin, mutta myös muutama ostohevonen on meille päätynyt. Työhevosia, koulujyriä, mutta suurin osa on yleishevosia, kuten sopivaa onkin.
Myös väreissä löytyy: on hopeaa, voikkoa ja kimoa. Vain splash ja päistärikkö puuttuu, jälkimmäiselle ei olisi kyllä kuvia, splashille voisi löytyäkin.

Mutta kaikkein tärkeintä suomenhevosten kohdalla ovat tietenkin niiden nimet! Tällä hetkellä jokaisella on mielestäni tosi kiva nimi tai ainakin itselleni merkityksellinen. Tällaisista nimistä on helppo myös keksiä varsoille hyviä nimiä. Kirjoitinkin jo johonkin, että minulla olisi jo ainakin 500 sopivaa nimeä mietittynä suomenhevoskasvateille, vain ne kasvatit puuttuvat vielä... Saatoin tietenkin liioitella, mutten kovin paljon.

Meidän ihkaensimmäiset tuontisuokit ovat Raalan Patruuna ja Periäisen Santra. Molempien nimet juontavat ainakin jotain kautta juuriaan sukututkimukseen ja Nurmijärvelle, paikalliset saattavat tunnistaa paikannimet. Vähän samaan kategoriaan kuuluu myös osto-ori Runon Jalmari. Näiden varsoille en välttämättä keksi juuri samaan aiheeseen liittyviä nimiä, mutta esimerkiksi kalevalaiset nimet ja vanhat etunimet ovat ihan sopivia. Näiden kahden ensimmäinen Ioniciin jäävä varsa onkin nimeltään Ionin Louhi Pohjanakka.

Muistaakseni ensimmäinen ostohevonen oli Claridgen Palokärki, lempinimeltään Tikkanen. Tämän varsoille on erittäin helppo keksiä nimiä. Oletteko koskaan miettineet miten kauniita nimiä linnuilla on? Voisin hyvin kuvitella omistavani vaikka jonkin seuraavista: Ionin Jääkuikka, Ionin Nokiliitäjä, Ionin Merikeiju, Ionin Arokyyhky, Ionin Niittykirvinen, Ionin Sarakerttunen...
Törmäsin taannoin myös tuontioriin nimeltä Tunturisopuli. Todella sympaattinen nimi oriille ja voisinkin kuvitella käyttäväni sitä omille tammoille jo ihan pelkän nimen perusteella. Olisi kuitenkin vaikea valita, tulisiko varsasta Ionin Idänkenttämyyrä, Ionin Lumimyyrä, Ionin Siperiansopuli vai kenties jotain muuta.

Juu, minä tunnustan että joskus oriin nimi on se ainoa syy, miksi jotakin oria haluan käyttää omille tammoilleni (okei, katson kyllä suvunkin yleensä). Ralli-Rami oli yksi tällainen, se astui Santran ja mietin kauan että varsasta pitäisi tulla ori nimeltä Ionin Missä On JJ tai Ionin Keke Ruusperi. Oli kuitenkin todettava, että tarvitsen tammaa enemmän kuin oria mutten keksinyt tammalle mitään sopivaa nimeä. Siirryin moottoriurheilun maailmasta muualle ja tuloksena syntyi sievä tamma nimeltä Ionin Luutnantti Ruoska. Nimi on kopioitu suoraan elokuvasta Star Wreck: In The Pirkinning ja voitte vain arvata, että Ruoskan ensimmäinen varsa sai nimekseen Ionin Potkustartti! Lisää on tulossa, ainakin Ionin Valopallo ja Ionin Keisari Pirk ovat listoilla ja ehkä myös Ionin Luutnantti Kehveli. Kun Star Wreckistä loppuvat käyttökelpoiset nimet ja termit, voi siirtyä muualle suomalaisen viihteen pariin. Reinikainen ainakin on listoilla!

Kalevalasta ja muista vastaavista vanhoista lähteistä peräisin olevat nimet mainittiin jo, mutta jos törmää foorumilla oriin nimeltä Vetehinen, niin olihan sitäkin käytettävä, kun kerran sattui sopiva tamma olemaan. Niinpä huhtikuun lopulla syntyi orivarsa nimeltä Ionin Iku-Turso.

Teetin jokin aika sitten myös tilausvarsan meidän Tikkasesta ja Viisikon tammasta nimeltä Juhannuspakkanen. Paitsi että tamman suku sopi Tikkaselle, myös nimi oli erittäin inspiroiva ja mietin sopivaa nimeä kauan. Tuolloin ei eletty vielä toukokuuta, joten Takatalvi tai Räntää Vaakasuoraan ei tullut mieleen. Varsasta tuli lopulta Viisikon Ukkoslintu, yhdistää sekä isän että emän nimen. Voisin kuvitella Ukkoslinnun varsoiksi ainakin sellaiset kuin Ionin Pakkasukko, Ionin Hallanvaara, Ionin Lumimies, Ionin Järvihirviö, Ionin Ukkosrintama, Ionin Salamaniskemä tai Ionin Kumpupilvi.

Uusin tuonti on ori Lännen Lokari, nimi tulee Hiski Salomaan kappaleen mukaan. En ole vielä ehtinyt miettiä tämän varsoille nimiä, mutta ainakin Rentun Ruusu, Kuurankukka, Satumaa-Tango ja Naurava Kulkuri, ehkä myös Oi Beibi, Karvanoppaelvis, Sukellus Pumpuliin, Tyyris Tyllerö, Räpyläjenkka, Lentäjän Poika, Levoton Tuhkimo, Viidestoista Yö, Sukuvika... Tietenkin nimiä voisi lähteä hakemaan toisestakin suunnasta. Lännen Lokari kertoo amerikansiirtolaisista ja siinä käytetään vanhaa finglishiä, joten Ionin Heikki Lunta, Ionin Pyhä Urho tai Ionin Aiskriimi tulivat nyt ensimmäisenä mieleen.

Voi tietenkin olla, etten koskaan käytä juuri näitä tässä mainittuja nimiä, ehkä keksin jotain muita. Mutta onpa ne nyt ainakin kirjattu muistiin jonnekin. Voi käydä toki myös niin, että ensin hankkiudun konkurssiin ostamalla kaikki vastaantulevat suomenhevoskuvat ja sitten teen Ionicista kokonaan suomenhevostallin... No, ehkä ei kuitenkaan, ainakaan tuota jälkimmäistä!
Tässä tekstissä esitettyjä nimi-ideoita saa kopioida, jos siltä tuntuu, erottaahan ne kasvattajanimestä sitten ainakin.

– S

keskiviikkona, toukokuuta 24, 2017

Väriteoriaa: hopeavärit – hopeanmusta

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.


Ulkonäkö
Hopeanmusta muistuttaa aika paljon hopeanruunikkoa, sillä on samaan tapaan usein peitinkarvaa vaaleammat jouhet, toisinaan aivan hopeanharmaat tai valkoiset. Peitinkarva on useimmiten tummanruskea, monesti selkeästi papurikkokuvioinen, mutta papurikkokuviota ei esiinny kuitenkaan kaikilla yksilöillä. Se voi myös vaihdella vuodenajan mukaan. Nokikuvio korostaa papurikkokuviota entisestään. Vaaleimmat hopeanmustat ovat vaaleanharmaita tai harmaanruskeita. Jalat ovat yleensä rungon väriset, niissä voi olla vaaleampaa sävyä kuin rungossa. Pää voi jäädä muuta runkoa tummemmaksi.

Varsana hopeanmusta on vaalea, harmaanbeige tai hiekanruskea, vaaleampi kuin musta varsa. Jouhet ovat peitinkarvan väriset tai vaaleammat.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Hopeanmustan ja hopeanruunikon erottaminen on ainakin minulle toisinaan hankalaa. Selkeän papurikkokuvioiset ovat yleensä hopeanmustia, mutta kun hopeanmustilla ei aina sitä esiinny. Yleensä hopeanmusta on sävyltään vähemmän punertava kuin hopeanruunikko ja muitakin eroja on.

Vaaleimmat hopeanmustat voivat näyttää vaaleilta rautiailta tai jopa voikoilta. Näissäkin tapauksissa papurikkokuvio voi olla hopeanmustan tuntomerkki, mutta sitä kyllä esiintyy muillakin väreillä. Hopeanmustan peitinkarvan väri on yleensä kylmemmän sävyinen kuin raudikoilla ja voikoilla.

Esimerkkikuvia
hopeanmusta, peitinkarva on hyvin tumma, papurikkokuviointia ei näy. Häntä selkeän vaalea, jouhissa vaaleaa on vähemmän, lähinnä näemmä vain kärkiosissa. Rehellisesti en osaa sanoa, voisiko hopeanruunikko olla tämännäköinen, ehkä, mutta itse pitäisin tätä selkeämmin hopeanmustana. Eriäviä mielipiteitä saa esittää.
hopeanmusta, jouhet ovat selkeän vaaleat, papurikkokuvio on hyvin himmeä. Mielestäni tämäkin voisi olla jotenkin uskottava tummalla hopeanruunikolla, mutta pidän selkeämmin hopeanmustana kuitenkin.
hopeanmusta, hyvin tumma peitinkarva, lähes musta, papurikkokuviota ei käytännössä näy. Tämä on mielestäni jo niin tumma, ettei ole uskottava hopeanruunikkona. Mutta että jos hopeageenin pitäisi vaalentaa mustaa pigmenttiä, niin miten ihmeessä tämä on näin tummaksi jäänyt? Jouhet ovat kyllä selkeän vaaleat.
hopeanmusta, selvä papurikkokuvio, tummahko värisävy ja vaaleat jouhet, varsin selkeä tapaus mielestäni.
hopeanmusta, tässä paikoin ihan selkeä papurikkokuvio, peitinkarvan sävy on mielestäni hyvin tyypillinen hopeanmustalle. Hopeanruunikko olisi punertavampi.
hopeanmusta, hyvin vaalea väri tässä kuvassa, muissa kuvissa tummempi ja selkeä hopeanmusta kyllä.
hopeanmusta tai ainakin hopeanmustaksi merkitty ja sukunsa perusteella voi sitä ollakin, olettaen että vanhempien värit on tunnistettu oikein. Jouhissa on vähän vaaleampia sävyjä, toki kulottuminen esimerkiksi auringonvalossa voi vaalentaa samalla tavalla. Yhdessä kuvassa peitinkarvassa näkyy haaleata papurikkoisuutta. Onko tämä sitten hopeanmusta vai ei? En minä tiedä. Voi olla, voi olla olematta, mutten ihan välttämättä pitäisi täysin mahdottomana etteikö hopeanmusta voisi olla tämänkin näköinen.
hopeanmusta, varsin selvä tapaus mielestäni, vaikka papurikkokuviota ei taida olla näkyvissä. Hyvin vaaleat jouhet ja värisävy enemmän harmaan suuntaan kuin punertavaan.
hopeanmusta, hyvin vaalea väri, valkoiset jouhet, selkeästi papurikkokuvioinen. Vanhempien tai muun suvun värejä ei ole juuri tiedossa, joten sieltä ei saa varmistusta siitä, onko tämä tosissaan hopeanmusta, mutta mielestäni on. Sävy ei ole niin lämmin kuin voikoilla, vaikka muuten vaaleankeltaiseksi voisikin tuota sanoa.

Esiintyminen ja yleisyys
Kuten hopeavärien yleisesittelyssä todettiin, ne ovat harvinaisia ja hopeanmusta ehkä vielä hopeanruunikkoa harvinaisempi.

Lyhenteet
hpm – hopeanmusta

Vieraskieliset nimet
Englanti: silver dapple, black silver, chocolate (USA), taffy (Australia)
Ruotsi: silversvart (silv. sv)
Saksa: Rappwindfarben

Genotyyppi
E aa Z (musta + hopea)

Huomattavaa periytymisessä
Hopeaväri ei periaatteessa hypi sukupolvien ylitse, se näkyy aina ruunikossa ja mustassa. Ongelmia kuitenkin teettää se, että hopea ei näy mitenkään rautiaassa tai rautiaspohjaisissa väreissä, mutta ne voivat periyttää hopeaväriä eteenpäin ruunikoille ja mustille varsoilleen.
Varmimmin hopeanmustan saa astuttamalla kaksi hopeanmustaa keskenään.

sunnuntaina, toukokuuta 21, 2017

Virtuaalimaailman byrokratia

Vastikään Keskustassa oli topikki otsikolla Välikädet virtuaalimaailmassa, jossa keskusteltiin laajalti erilaisista säännöistä, byrokratiasta ja välikäsistä, pääasiassa VRL:n tiimoilta, mutta osin muutenkin. Erinomainen aihepiiri sinänsä ja miettimisen arvoinen. Moni asiaa kommentoinut oli sitä mieltä, että vähemmälläkin valvonnalla selvittäisiin.

Minä olen toista mieltä.

Virtuaalimaailman, tai oikeastaan virtuaalihevostelijoiden historia on täynnä kaikenlaista kähmintää, oman voiton tavoittelua kyseenalaisin keinoin ja jopa suoranaista petkuttamista. VRL:ään on rekisteröity useita tunnuksia, että on voinut äänestää omaa talliaan. NJ:ssä on tuomaroitu omia, joskin toisen alter egon omistamia hevosia. Hevosille on etsitty ns. adoptiovanhempia, jotta se saisi YLAssa sukupisteitä (alunperin sukuselvitysestä ei saanut pisteitä). Kisatuloksia on käpälöity omaksi eduksi ja kaikenlaista muuta tällaista pientä. Tässä olen luetellut siis vain muutaman räikeimmän, julkitulleen tapauksen, tiedä miten paljon huijaamista on tapahtunut piilossa. Kyllä, olen pessimisti tämän suhteen.

Kaikella tällä on yhteinen syy: halutaan maksimoida oma menestys mahdollisimman vähällä vaivalla, mahdollisimman lyhyessä ajassa. Jos NJ-arvonimet, sijoitus VRL:n tallilistalla tai sijoitukset eivät olisi niin tärkeitä asioita ja menestyksen mittareita, kuka vaivautuisi kieroilemaan niiden takia tällä tavalla? Harvempi, luulisin. Näiden ja monien vastaavien tapausten takia VRL:n on ollut pakko luoda sääntöjä ja ylläpitää valvontaa, sitä on suorastaan vaadittu siltä. Tiukoilla, joustamattomilla säännöillä ja herkeämättömällä valvonnalla ei tietenkään pystytä saamaan kiinni kaikkea huijaamista, mutta osa kuitenkin.

Lisäksi virtuaalimaailmassa syytetään säännönmukaisesti ties keitä kaverien suosimisesta ja/tai muiden sorsimisesta. Kun säännöt ovat samat kaikille eikä niistä jousteta piirun vertaa missään tapauksessa, voidaan edes joissain asioissa todeta, että täällä ei suosita tai sorsita ketään. Onko se sitten hyvä vai huono asia, riippuu kai kunkin katsantokannasta.

Nuo kaikki mainitsemani huijaamistapaukset ovat kuitenkin vanhoja ja ajattelin, ettei tällaista enää tehdä. Että virtuaalimaailma on muuttunut, aikuistunut. Pipot ovat höllääntyneet ja vaikka sijoituksia ja laatispisteitä tavoitellaan edelleen, se ei ole koko elämä eikä sitä tehdä hampaat irvessä. Jokaista porsaanreikää ei enää yritettäisi käyttää hyväkseen ja näinollen ei olisi enää tarpeen ylläpitää raskasta byrokratiaa ja valvontaa.

Kunnes sitten tulin miettineeksi, että liekö tuosta pari-kolme vuotta kun jollain foorumilla keskusteltiin siitä, että jotkut harrastajat olivat jättäneet muiden kirjoittamista teksteistä pois tekijänoikeusmerkinnät. Syy oli selvä: muiden kirjoittamista teksteistä sai laatuarvosteluissa vähemmän pisteitä kuin omistajan itsensä kirjoittamista teksteistä ja tuomarit olettivat kategorisesti, että jos tekijänoikeusmerkintöjä ei ole, teksti on omistajan itsensä kirjoittama. Se siitä piponhölläyksestä!

Huomautan tässä että kirjoittajan mainitsematta jättäminen ei välttämättä ole tekijänoikeuslain vastaista, jos asiasta on sovittu tekstin kirjoittajan kanssa. Kirjoittajaa ei ole pakko mainita, jos tämä ei sitä halua. Sen sijaan toisen kirjoittamaa tekstiä ei käsittääkseni missään olosuhteissa saa väittää itsekirjoitetuksi. Tämän jupakan seurauksena jotkin laatuarvostelut vaativat tekstien yhteyteen tekijänoikeusmerkinnän, joka osoittaa hevosen omistajan kirjoittaneen sen, että tekstistä saa enemmän pisteitä.

Miten sitten voisi epärehellinen virtuaalihevostelija hyötyä siitä, että hevosten rekisteröinnissä ei olisi tarkistusta VRL:n puolelta tai jos kilpailut hyväksyttäisiin tarkistamatta kalenteriin. En tiedä, voihan olla että näissä nimenomaisissa kohteissa ei olisi olemassa hyödyntämiskelpoista porsaanreikää. Itse en ainakaan keksi moista, mutta ihmismieli on kekseliäs. Tietenkin voisi kokeilla, mitä tapahtuisi jos osasta valvonnasta luovuttaisiin, mutta itse ainakin pelkään, että jossain kohdassa joutuisin toteamaan: "Mitäs minä sanoin?" Siksi minä kannatan likimain kaikkea mahdollista valvontaa, vaikka toivon olevani väärässä.

– Gin

keskiviikkona, toukokuuta 17, 2017

Väriteoriaa: hopeavärit – hopeanruunikko

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.


© Bob Langrish

Ulkonäkö
Hopeanruunikon peitinkarva on ruskeaa, sävy voi vaihdella ruunikon tapaan vaaleasta keskiruskeaan ja joskus tummanruskeaankin, mutta kaikkein tummimmat sävyt puuttuvat, koska hopeageeni vaalentaa mustaa pigmenttiä. Jalat ovat tummanruskeat, joskus ne ovat jääneet mustiksi, mutta oman tuntumani mukaan tällaisia näkee harvoin. Yleensä jalat ovat suklaanruskeat, toisinaan ne ovat melko vaaleatkin, mutta vähintään nivelten kohdalla on tummempaa väriä. Tummaa väriä, mustaa tai tummanruskeaa on myös korvissa ja turvassa jonkin verran. Hopeanruunikoilla peitinkarvan papurikkokuviointi on harvinaisempaa kuin hopeanmustalla.
Jouhet ovat peitinkarvaa vaaleammat, valkoiset, harmaat tai kellanharmaat. Joillain yksilöillä jouhet voivat olla melko tummat, mahdollisesti kulottuneet.

Hopeanruunikko syntyy vaaleanruskeana, yleensä sävy on punertava. Se muistuttaa paljon rautiasta varsaa tai vaaleajouhista ruunikkoa. Jalat ovat vaaleat, jouhet valkoiset, harmaat, ruskeanharmaat tai sekaväriset. Jalat ovat vaaleat tai valkoiset. Hopeanruunikkoa varsaa on vaikea tunnistaa oikein.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Hopeanruunikko on vanhastaan Suomessa tunnistettu kanelinrautiaaksi, koska tummia jalkoja lukuunottamatta se ei näytä ruunikolta, kiitos vaaleiden jouhien. Nykyään tiedetään sen olevan oma värinsä eikä vain rautiaan muunnos. Kirkasväriset hopeanruunikot on helppo erottaa muista väreistä ja sekaannuksen vaara on vähäinen.

Ongelmia tunnistamisessa tuottavat vahvasti sekajouhiset hopeanruunikot, ne muistuttavat ruunikkoa, jolla on kulottuneet sekaväriset jouhet. Viitasen mukaan ruunikoilla suomenhevosilla esiintyy kulojouhisuutta ilman että kyse olisi varsinaisesta hopeaväristä ja näiden erottaminen toisistaan on hankalaa.

Itse sekoitan hopeanruunikon helposti hopeanmustaan, joka kuitenkin ei yleensä ole punertavasävyinen, kuten hopeanruunikko.

Esimerkkikuvia
hopeanruunikko, hyvin selkeä hopeanruunikko
hopeanruunikko, tällä näkyy jouhissa selkeästi sekä tummaa että vaaleata sävyä, mutta jouhet ovat kyllä sen verran vaaleat, että ei sitä oikein voi ruunikkoon sekoittaa
hopeanruunikko, hyvin vaaleajalkainen, tämä on mielestäni melko yleistä ainakin suomenhevosilla ja islanninhevosilla
hopeanruunikko, tummahko väri, tummajouhinen ja papurikkokuvioinen
hopeanruunikko, tässä linkitetyssä kuvassa varsin tumma ja melko vaikeasti tunnistettavissa, vaikka harjassa kyllä on vaaleampaa väriä. Muissa kuvissa selkeä hopeanruunikko, vaikka melko tummajouhinen.
hopeanruunikko, erittäin vaaleat jalat ja muutenkin varsin vaaleasävyinen. Tämä alkaa olla jo haastava erottaa rautiaasta. Katsokaa myös varsakuva.
hopeanruunikko, todella selkeä hopeanruunikko

Esiintyminen ja yleisyys
Hopeavärien esiintymisestä yleisesti on kerrottu hopeavärit-tekstissä. Hopeanruunikko on väreistä yleisempi, mutta kalliovuortenhevosta lukuunottamatta hopeavärit eivät ole yleisiä.

Lyhenteet
hprn – hopeanruunikko

Vieraskieliset nimet
Englanti: red silver, bay silver, silver bay, silver dapple bay, silver bay dapple, chocolate (USA), taffy (Australia)
Ruotsi: silverbrun (silv. br)
Saksa: Windfarben braun, Braunwindfarben

Genotyyppi
E A Z (ruunikko + hopea)

Huomattavaa periytymisessä
Hopeaväri ei periaatteessa hypi sukupolvien ylitse, se näkyy aina ruunikossa ja mustassa. Ongelmia kuitenkin teettää se, että hopea ei näy mitenkään rautiaassa tai rautiaspohjaisissa väreissä, mutta ne voivat periyttää hopeaväriä eteenpäin ruunikoille ja mustille varsoilleen.
Varmimmin hopeanruunikon saa astuttamalla hopeanruunikon toisella hopeanruunikolla, hopeanmustalla, tai varmasti hopeaa kantavalla raudikolla.

sunnuntaina, toukokuuta 14, 2017

Ostakaa virtuaalisia koiranpentuja!

Vapunpäivänä 1.5.17 syntyi Ionicin A-pentue eli kasa koiravauvoja, dobermanneja, ollakseni täsmällinen. Nyt ollaan historiallisen äärellä: virtuaalikoira meillä on ollut toistakymmentä vuotta, mutta näin kauan meni ennenkuin sain aikaiseksi teettää pentuja. Pentueen emä on siis Ingrel's Ashley, Assi, muinaisesta ja sittemmin täysin kadonneesta kennelistä nimeltä Ingel. Assi on aktiivinen ja seurallinen koira, helposti koulutettavissa ja kaikkinensa kiltti. Joku ehkä sanoisi sitä liiankin pehmeäksi, mutta ehkä se ei ole paha juttu, minusta se on ollut ihan sopiva ekaksi koiraksi. Pelokas Assi ei ole missään nimessä.

Pentueen isä on tuontikoira, Mumblescape Reign of Terror eli kaverien kesken Tero. Nimi ei ehkä ollut enne, mutta sattumoisin poika saapui meille Tukholman terrori-iskun päivänä, 7.4.17. Teki mieli vaihtaa nimi samoin tein, mutta se ei olisi ollut mikään yksinkertainen juttu. Tero on Assia selvästi terävämpi luonteeltaan, mutta tervepäinen yhtä kaikki. Tero on monipuolinen harrastuskoira, jonka kanssa on kokeiltu jo agilityä, tokoilua ja palveluskoirajuttuja, ja kaikki tuntuu sopivan. Katsotaan jos koskaan päästään kisaamaan jossain näistä lajeista. Tero varmaan selviytyisi kunnialla, omistajasta sen sijaan ei ole takeita.

Koska virtuaalimaailman ajanlasku on venyvää aina sen mukaan, miten parhaiten sattuu sopimaan, alkaisivat pennut olla vähitellen luovutusiässä. Tässä lyhyet esittelyt niistä, väriltään kaikki ovat vanhempiensa tapaan mustia ruosteenpunaisin merkein (black & tan), paitsi jos eivät ole. Voivat olla siis myös ruskeita.

narttu Alpenaurikel des Ions "Auri" – MYYTY
Auri on noheva narttupentu, joka ei pienistä hätkähdä ja joka vääntää painia loputtomiin. Aurin elämän päätarkoitus tuntuu olevan rääkätä jotakuta. Onneksi se on pentueen pienin, muita pentuja ei niskassa roikkuva kirppu hirveästi haittaa. Ihmisten kanssa on kaikkein hauskinta leikkiä vetoleikkejä, mitä enemmän lelun päässä roikkuvaa takiaista vemputtaa edestakaisin, sitä onnellisempi se on. Tämä tulee olemaan maailman helpoin koulutettava, paras palkinto on vetolelu ja leikkituokio. Yleisesti ottaen elämäniloinen mussukka.

uros Augenblickswert des Ions "Atte"
Atte on melkoinen mörssäri, se oli jo syntyessään pentueen suurin ja on sellaisena pysynytkin. Sitä voisi ehkä kuvata parhaiten sanalla omanarvontuntoinen. Se on rauhallinen, ei silti mitenkään tossun alla saati laiska tai flegmaattinen. Se pitää oman puolensa ruokakupilla ja leikeissä, muttei ole mikään räyhä. Jos Atte tulee luonteeltaan tällaisena pysymään aikuisenakin, se ei ehkä ole maailman helpoin koulutettava, mutta oikealla omistajalla se todennäköisesti tulee olemaan luonteeltaan maailman hienoin uros.

uros Aralsee des Ions "Arska" – MYYTY
Korvat on koriste ja aivot lisävaruste (toimitusaika ehkä parin vuoden päästä). Arska on energinen touhuaja-tyyppi, rasavilli rämäpää. Ja myönnetään: välillä vähän kovakorvainen. Niin että onpahan teitä nyt varoitettu sitten ainakin. Iloinen ja kivaluonteinen kyllä noin muuten, tästä saa aktiivisen ja väsymättömän harrastuskoiran. Sohvakoiraksi sen sijaan ei sovellu.

narttu Asternartige des Ions "Asta" – MYYTY
Asta on utelias pentu ja hankkiutuu ongelmiin työntämällä sievän kuononsa joka paikkaan. Arska tietysti on aina peesissä mukana, mutta Asta on näistä kahdesta nokkelampi ja kekseliäämpi. Kun jostain kuuluu kolinaa tai jotain muuta epäilyttävää ääntä, siellä on yleensä Asta ensimmäisenä. Ja jos on ihan hiljaista, se vasta paha merkki onkin. Asta tuntuu olevan pentueen jonkinlainen johtohahmo, se joka menee edeltä ja hankkii koko porukan vaikeuksiin. Rohkea ja luottavainen pentu ja telmuaa ensimmäisenä vastaan katsomaan tullutta vierasta, sillä mikäänhän ei ole parempaa kuin uusi ihminen, johon tutustua. Muutenkin Asta on hyvin sosiaalinen pentu.

uros Atlaszeder des Ions "Atlas"
Atlas on pentueen ahmatti, se jättää vaikka painimatsin kaverin kanssa kesken, jos tarjolla on ruokaa. Emolta tahtoo välillä mennä hermokin tämän kanssa, kun ikinälkäinen pentu roikkuisi nisässä kiinni ikuisuuden. Kun pennuille alettiin tarjoilla kiinteää ruokaa, Atlasta on pitänyt siitä lähtien vahtia erikoisen tarkasti, koska se hotkii ruokansa nopeasti ja änkeää itsensä sitten kaverin kupille. Vahtikoiraa tästä ei varmaan tule ikinä, koska se on lahjottavissa juustolla. Muuten herttainen ja kivaluonteinen pentu kyllä.

Ostopyynnöt pennuista osoitteeseen vtionic@gmail.com. Pennut ovat myynnissä myös Karvaturrit-foorumilla.

– S

keskiviikkona, toukokuuta 10, 2017

VSN-arvonimiä

Taivas varjele, meillä on peräti kaksi hevosta, joille hain ja sain VSN-arvonimet!

VSN Championin arvonimet sai nyt jo edesmennyt welsh mountain -tamma Hugan Goch Fach Ion. Hugan valittiin pari vuotta sitten kuukauden tammaksi ja esiteltiin sen kunniaksi blogissa. Tuosta bloggauksesta löytyy enemmän tietoa tammasta, itse tyydyn vain toteamaan, että tuo kuva lähtee kiertoon kyllä muillekin poneille, on se niin nätti.

Toinen palkittu on oldenburg-tamma Valeriana Ion, joka ampaisi suoraan VSN National Championiksi. Hups. Valerianan sivuille ei edes ole merkitty kaikkia näyttelyitä, olen kovin laiska näiden kanssa, mutta sähköpostissa ne ovat edelleen tallessa. Niin ja tietenkin myös VSN:n tulosarkistosta, josta noita pisteitä kaivelinkin. Tämä VSN:n systeemi sopii näemmä hyvin tällaisille leväperäisillekin hevosenomistajille.

Valeriana onkin VSN-näyttelyiden vakiokaartia. Yritän osallistua näyttelyihin aina kun muistan, jaksan ja ehdin (eli välillä osallistun, välillä en), toisaalta tuomaroin itse jonkin verran myös puoliveriluokkia ja silloin tietenkin omat puoliveriseni eivät saa osallistua. Yleensä minulla ei ole mitään selkeää suunnitelmaa mitä hevosia näyttelytän, mietin joka kerta ilmoittautumiset oman fiiliksen mukaan. Aika monen rodun kohdalla tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että etsin ne harvat hevoset joilla on rakennekuva ja ilmoitan ne mukaan. Meidän hevosilla on yleisesti ottaen melko vähän kuvia, kuvattomina roikkuu niin paljon hevosia, ja niillä harvoilla kuvallisilla ei usein ole rakennekuvaa.

Valeriana on edellä esitetyn seikan takia ollut yksi harvoista vakio-näyttelyhevosistani. Puoliveritammoille ja oldenburgeille on tarjolla varsin paljon VSN-luokkia. Kuitenkin Ionicissa varsinkin rakennekuvalliset oldenburg-tammat ovat harvinaisuus, niitä on Valerianan lisäksi vain muutama. Sama koskee puoliveritammoja yleensä, rakennekuvallisia saisi olla enemmän, mutta kun ei nyt just ole, niin näyttelytän niitä harvoja, joilta rakennekuva löytyy. Valeriana osuu mukaan aika usein, koska sen kuva on yksi suosikeistani.

Jännä kuitenkin, että en ole koskaan oikein katsonut tarkkaan ja "sillä silmällä" Valerianan kuvaa ja rakennetta. VSN National Championin tittelin saaminen oli jonkinasteinen yllätys jopa. Nyt kun katselin sitä kriittisellä tuomarisilmälläni, huomasin toki itsekin, ettei se ole rakenteeltaan lainkaan hassumpi. Varsinkin kaula on kiva, vähän hoikanlainen kyllä, ja etuosa samoin. Pää on myös ihan ok, runko on lievästi avoin ja pitkänlainen, mutta tämä on tammoille aika tyypillistä. Takaosakin on aika jees, lautanen voisi ehkä olla pidempi tai ainakin tasaisempi, ei se kuitenkaan mikään toivoton ole tuollaisenakaan, perus-kolmosen persaus. Jalat ovat myös ok, takajaloissa kintereet ovat suoranlaiset, etusääret ovat polven alta vähän kapeat.

– S

sunnuntaina, toukokuuta 07, 2017

Väriteoriaa: hopeavärit

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

Hopea on harvinainen diluutioväri. Se vaalentaa mustaa väriä erityisesti jouhissa ja jaloissa, jonkin verran myös hevosen vartalossa. Rautiaassa se ei siis näy mitenkään, ei ole olemassa hopeanrautiasta, mutta rautias voi kyllä kantaa hopeageeniä silti ja periyttää sitä eteenpäin.

Hopeaväritys on harvinaisuudestaan huolimatta vanhaa perua, sitä esiintyy sekä amerikkalaisilla että eurooppalaisilla roduilla, myös islanninhevosilla. Hopeanruunikko tai hopeanmusta ovat kuitenkin väriniminä uusia ja Suomessa ne on tunnistettu omiksi väreikseen vasta ehkä reilun parikymmentä vuotta. Aikaisemmin hopeanruunikoista käytettiin väritermiä kanelinrautias, koska vaaleajouhisena ja -jalkaisena se muistuttaa enemmän rautiasta kuin ruunikkoa, vaikka se oikeasti on ruunikko, jota hopeageeni vaalentaa. Hopeanmustat menivät rekisteriin sävystä riippuen sysirautiaina, savakkorautiaina tai jonain muita.

Useimmiten hopeavärejä esiintyy poneilla ja kylmäverisillä, lämminveriroduista sitä esiintyy vain harvoilla. Useimmilla roduilla hopeaväriset ovat erittäin harvinaisia. Osin harvinaisuuteen vaikuttaa toki se, että hopea ei näy rautiaassa mitenkään. Hopeaväri voisi siis esimerkiksi rautias-voittoisella suomenhevosella olla yleisempi kuin luullaan, se vain ei näy suurimmassa osassa hevosia, koska nämä ovat rautiaita.

Tässä jonkinlaista listaa roduista, joilla hopeaa tiettävästi esiintyy:
– Ardennienhevonen (erittäin harvinainen?)
– Comtois (erittäin harvinainen?)
– Eestinhevonen (harvinainen)
– Eestin raskas vetohevonen (harvinainen)
– Hollanninpuoliverinen (erittäin harvinainen, Viitasen mukaan tulee groningeninhevosilta)
– Islanninhevonen (erittäin harvinainen, Suomessa alle prosentti islanninhevosista on hopeavärisiä)
– Kalliovuortenhevonen (hyvin yleinen, tavoitelluin väri on hopeanruunikko)
– Miniatyyrihevoset (melko yleinen?)
– Missourinfoxtrotter (erittäin harvinainen?)
– Morganinhevonen (äärimmäisen harvinainen)
– Pohjoisnorjanponi (erittäin harvinainen)
– Quarter-hevonen ja lähisukuiset rodut (äärimmäisen harvinainen)
– Saddlebred (äärimmäisen harvinainen)
– Ruotsinardenner (erittäin harvinainen)
– Suomenhevonen (harvinainen)
– Tennesseenwalker (äärimmäisen harvinainen)
– Welshit, pääasiassa A ja B (äärimmäisen harvinainen?)

keskiviikkona, toukokuuta 03, 2017

Tuoreita hankintoja, osa 2

Tässä on tuoreiden, tai ainakin melko tuoreiden, ostohevosten esittelylle jatkoa.

mecklenburg-t. Where the Truth Lies
Pitäisin hyvin todennäköisenä, että tämä on ensimmäinen mecklenburginhevonen Ionicissa ikinä, siinä mielessä jo maininnan arvoinen yksilö. Tämä on myös yksi äärimmäisen harvoista valjakkopainotteisista puoliverisistä ja tullee todennäköisesti olemaan hyvin tärkeä suunnittelemani valjakko-FWB-linjan jalostuksessa, suorastaan sen kantatamma. Tälle on kaavailtu jo muutama astutus, yksi varsoista tulee olemaan puhdas mecklenburg, ensimmäinen laatuaan sekin meillä.

missourinfoxtrotterit o. Midwest Sunrise, o. Ozark's Knight Rider, t. Midwest Platinum Blonde ja t. Saint Clair's Angie D.
Foxtrottereista olen valittanut vuosien mittaan harvakseltaan mutta silti säännöllisesti. Niitä ei vain ole, paitsi tietenkin meillä, kun meille on eksynyt muutama pitkä- ja vanhasukuinen yksilö, joiden suvuista löytyy muinaisia Kerpan, Vista Ridgen, Marinean, ja Pony Islandin hevosia. Näin vanhojen ja harvinaisten linjojen tuhoaminen ei ole vaihtoehto, mutta kun kaikki ovat sukua keskenään. Ajattelin nyt sitten lopettaa valittamisen ja tehdä jotain asialle. Ensimmäinen temppu on tietenkin se, että luopuu tasaisten sukujen tavoittelusta, toinen on luonnollisesti uusien hevosien keksiminen ja kasvattaminen. Neljällä suvuttomalla hevosella ei vielä kovin kauas pääse, mutta putki on avattu ja lisää pitäisi saada keksittyä tässä joskus.

nonius-tammat Miraszi GA ja Szegfű GA sukuineen ja Apátizalók Freila GA
Törmäsin taannoin erään vanhan nonius-oriin kohdalla siihen, että sille ei löytynytkään enää tammaa, joka sopisi suvultaan. Ei siis auttanut muu kuin keksiä pari sellaista tammaa sukuineen ja käyttää niitä jalostuksessa sitten. Tässä tulokset, kunpa vain noiden unkarilaisten tai edes siltä kuulostavien nimien keksiminen ei olisi niin satumaisen vaikeata. Noniusten kuvista en edes aloita, en halua ajatella minkärotuisia hevosia nykyisissäkin kuvissa on...

paint-o. Smoke 'N Guns DLHS
Delmenhorstistakin tuli tässä taannoin ostettua muutama hevonen (faija tapasi aina sanoa: "Entisen miehen muutamassa oli 99" ja siihen pyritään), tässä yksi niistä.

perche-t. Arielle 5594
Suvullinen perche-tamma? Kyllä kiitos!

qh-o. Nevada Sky Hazard
Hazardista löytynyt pitkäsukuinen quarter, suvusta löytyy mm. vanha Virginian ja Marinkan kasvatti Marinean Doctor No ja tässä siis puhumme ajasta ennen vuotta 2004.

sf-t. Haleine DLHS
Näitä delmenhorstilaisia tämäkin, yksipolvinen suku ja harvinaisempi rotu FWB-jalostuksessa, mutta aion teettää tästä tammasta myös ainakin yhden puhtaan sf-varsankin, kun meillä noita sopivia oreja on kyllä.

RBSH-t. Roraima Yemn
Yemenestä mukaan tarttunut kaksipolvinen don-xx-risteytys. Meiltä tulee löytymään tälle suunnilleen miljoona sopivaa oria.

SWB-t. Susikallion Lucia
Ykkösosassa mainitsin jo ostaneeni jonkinlaisen lauman Susikallion kasvatteja, tässä yksi niistä, kaksipolvinen SWB-tamma. Kuten muutkin puoliveriset, tämä tulee jättämään jälkensä meidän FWB-sukuihin, mutta eiköhän tälle SWB-orikin löydy.

saddlebredit o. Takedown DLHS ja t. Metal Rainbow DLHS
Nelipolvinen ori ja kolmipolvinen tamma, nimet suvuissa ovat kaikkea muuta kuin ionicilaisia, vaikka jotkin niistä saattavat esiintyä meidän hevosten suvuissa, meillä on käytetty jonkin verran Hawan, Calan ja Tijuanan hevosia, mutta joka tapauksessa odotan näiden tuovan onnea ja iloa sdb-jalostukseen, mahdollisesti myös NSH-puolelle. Molemmilla on myös muutama sijoitus saddleseatista, Takedownin kanssa tullaan kisauraa jatkamaan, kunhan saan otettua itseäni niskasta kiinni, tamma sen sijaan siirtyy jalostuskäyttöön.

FWB:t o. Claridge Idioma ja t. Claridge Priscilla
Myös Claridgesta ostin vähän aikaa sitten muutaman hevosen. Idioman kohdalla minua ilahduttaa erityisesti se, että suvussa on jonkin verran ISH:ta, joka on perinteisesti ollut varsin harvinainen näky FWB-suvuissa.

FWB-o. Susikallion Admiral
Tuo suku! Pitkä ja vanha. Rivulet's, Luna, Greymask's, WW, Classic, Keinukallio, KWB. Artofselfdestruction, Suhina's Garanco, Livingstone, LNA Garfield, Enedfala's Elegante. Virginia aikoo kuulemma lähettää kasvattajalle laskun kivusta ja särystä, koska putosi tuolilta ja satutti häntäluunsa.

suomenhevoset o. Claridgen Palokärki, o. Runon Jalmari ja t. Viisikon Ukkoslintu
Niin siis Ionicista ei pitänyt tulla suomenhevoskasvattajaa, mutta kun myynnissä on jatkuvasti kivasukuisia ja kivannimisiä suokkeja ja kuviakin löytyy, niin jotenkin se nyt vain on lipsahtanut... Tikkanen ja sen luonnekuvaus onkin mainittu jo kertaalleen blogissa, Viisikon Ukkoslintu on sen varsa. Runon Jalmari oli heräteostos, joka oli pakko ostaa nimen takia. Olen keksinyt jo ainakin viisisataa nimeä meidän tuleville suomenhevosvarsoille, enää ne varsat puuttuu.

tersk-o. Wenden Yemn
Pitääkö nyt edes erikseen sanoa, että vierassukuinen terskinhevonen on harvinainen, mutta tervetullut näky?

trakehner-o. Susikallion Abellinio
Jälleen näitä susikalliolaisia, pitkähkösukuinen (4p) trakehner-ori, joka myös on ns. puhdas trakehner eli ei ole täysiveristä seassa. Nimittäin meillä on niin paljon noita pääasiassa xx-sukuisia trakehnereita, että välillä tekee ihan hyvää ostaa tällainenkin jalostukseen.

vrh-t. Susikallion Dominka
Tämän löytyminen ostotarjouksesta oli todellinen yllätys: yksipolvinen venäjänratsuhevostamma, ihan vieraat vanhemmat. Vielä yleishevonen, sopii siis sekä este- että kouluhevosille.

vladimir-t. Gardenija GA
Joskus kauan sitten jossain tilapäisessä mielenhäiriössä keksin meille suvuttoman vladimir-oriin. Se asusteli poikamiehenä moniaita vuosia, mutta ilmoitti taannoin, että nyt pitäisi tamma löytää jostain. Keksin sitten Gardenijan ja Iocin ensimmäinen vladimir-varsa syntyi helmikuussa. Se on vielä sivuton.

Crialltin cobit
Criallt laittoi lapun luukulle ja myi viimeisiä varsojaan pois. Niitä oli määrissä, pitkäsukuisia ja totesin aluksi, etten pysty valitsemaan niistä mitenkään muutamaa varsaa. Sitten kun muut olivat ostaneet haluamansa pois, jäljellä oli noin 15 cobia ja totesin, että minä otan nuo loput, en jaksa kahlata sukuja läpi ja valikoida valikoimasta päästyänikin. Viidelletoista cobille nyt vielä tekeekin sivut suhteellisen helposti, koska suvut olivat suurimmalti osalti crialltilaisia eli tallessa eli niitä ei tarvinnut metsästää Googlesta kun ne löytyivät suoraan sukutauluista. Olen vieläkin vähän pyörälläni tästä ponien määrästä kyllä.

welsh C-t. Susikallion Finessa
Pitkäsukuinen pikkucobi, arvostan suvussa myös sitä, että siinä on varsin paljon C-sektiota.

welsh C-o. A.D. Prima Base
Alegren kautta kulkenut Adinan kasvatti, jolla on melkein jo huikean epätasainen suku. Emä on suvuton, isän puolella suku menee 4. polveen asti. Mutta hyvinhän se istuu pitkäsukuisille tammoille, joita tämä on pari kappaletta jo astunutkin.

welsh A-o. Cedion Cardeiriol
Pitkähkö suku on tervetullutta meidän mountain-tammoille, pitkäsukuisia nekin kaikki taitavat olla. Tämän suku on myös vanha, emän puolelta löytyy vanhan Blue Angelin hevosia. Virginia esitti vastalauseensa ieei. Gleaming Powerista, joka kuulemma oli alunperin nimeltään Säkenöi Voimaa. Olettaen että kyseessä on sama poni, minä en tiedä.

welsh B-t. AD Julian Jenny
Kun niistä epätasaisista suvuista oli puhe, niin tässä taas sellainen. Tällä on 75% mountainia suvussa, joten aion risteyttää tätä pitkäsukuisiin, mahdollisimman puhtaisiin B-sektion oreihin. Aion myös käyttää tätä cobien jalostuksessa, B-sektiohan on hyväksytty, muttei erityisen suositeltu lähinnä C-sektion jalostuksessa. B-sektio on yleensä varsin kevyt ja cobeista ei taas haluta liian kevyitä. Tämän kohdalla kuitenkin teen poikkeuksen juuri sen takia, että se on niin mountti-sukuinen ja se varmasti tulee näkymään myös ponin ulkonäössä, jos ikinä löydän sille sopivaa kuvaa.

westfalenit o. Downfrost Glendon ja t. Downfrost Waterfall
Kaksi mukavasukuista westfalenia, jotka muuten sopivat myös toisilleen (ainakin heti kun korjaan Glendonin suvun, joka ei ole sama kuin Waterfallilla... hups). Nämä ovat myös toistaiseksi ainoat koulupainotteiset westfalenit, muut ovat olleet meillä estehevosia.

dobermann-u. Mumblescape Reign of Terror
Koska miksi tyytyä vain hevosiin? Tulin ostaneeksi tuliterästä virtuaalikoirien tuontipalvelu Klondikesta itselleni dobermanniuroksen, kun meillä tuo yksi narttu jo onkin. Ai miten niin pentusuunnitelmia?

–S