keskiviikkona, kesäkuuta 21, 2017

Väriteoriaa: valkoista karvaa lisäävät värit

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

Termi "valkoista karvaa lisäävät värit" voi kuulostaa vähän kömpelöltä ja se onkin sitä, mutta en keksinyt parempaakaan termiä kuvioille, jotka aiheuttavat valkoisia karvoja, mutteivät ole varsinaisia kirjavuuskuvioita. Nämä siis lisäävät valkoisia karvoja hevoseen suht koht tasaisesti toisin kuin kirjavuuskuviot, jotka useimmiten aiheuttavat erikokoisia valkoisia laikkuja hevosen karvaan. Olen laskenut tähän ryhmään kuuluviksi kimon, päistärikön ja rabicanon. Myös päistärkarvaisuus kuuluu tähän ryhmään, mutta päistärkarvaisuuden aiheuttajasta ei ole tiettävästi juurikaan tietoa eikä sitä pidetä varsinaisesti omana värinään. Ei toki pidetä rabicanoakaan, mutta sen perinnöllisyydestä on jonkinlaista hajua olemassa. Päistärkarvaisuutta voi aiheuttaa tumma päistärikkö-kuvio, rabicano tai jokin kirjavuuskuvio, mutta toisinaan sitä esiintyy ilman että mitään näistä mainituista olisi tiettävästi vaikuttamassa hevosen väriin.

Yleisesti ottaen näistä kuvioista kimo on varsin yleinen ja sitä esiintyy erittäin monilla roduilla ainakin jossain määrin. On olemassa myös rotuja, joissa lähes kaikki yksilöt ovat kimoja. Päistärikkö puolestaan on harvinainen väri. Rabicanon esiintymisestä ei ole varmoja tietoja, koska sitä ei yleensä merkitä mihinkään papereihin vaikka se saatettaisiinkin tunnistaa. Näppituntuman perusteella sekin on varsin harvinainen kuvio.

sunnuntaina, kesäkuuta 18, 2017

Pärjäisikö rahalla laatuarvosteluissa?

Pohdiskelin taannoin noita lajikohtaisia laatuarvosteluasioita ja sitä, miten niissä ei pärjää ns. yhden hevosen taktiikalla vaan sekä vanhemmat että varsat täytyvät käytännössä olla kisattuja (Mietiskelyä laatuarvosteluista). Kolikon toinen puoli on se, että pelkästään kisaamalla saa sen kolmospalkinnon, ei muuta. Korkeampiin palkintoihin tarvitaan kisaamisen kannalta toisarvoisia asioita: kuvia ja tekstejä.
No, minä kisaan satunnaisesti satunnaisilla hevosilla, sellaisilla kaakeilla ei ole mitään jakoa lajikohtaisissa laatuarvosteluissa ainakaan toistaiseksi. YLA on asia erikseen ja sieltähän yksi palkinto tulikin jo.

Luontaisesti laiskana aloin pyöritellä ajatusta siitä, että pystyisikö laatuarvostelupalkinnon "ostamaan" rahalla. Ostaisin kuvan rahalla, se on ihan normaalia toimintaa. Pyytäisin jotakuta kirjoittamaan luonnekuvauksen, päiväkirjaa ja valmennuksia, vastineeksi maksaisin euroja. Tätä näkee harvemmin ainakaan julkisesti tarjottavan/pyydettävän, mutta mahdollista sekin kai olisi. Mistä sitten löytyisi hyvä ja halukas kirjoittaja, joka kirjoittaisi tarpeeksi laadukkaan luonnekuvauksen? Miten sen määrittelisin, miten hinta määräytyisi? Sanamäärän perusteella en halua maksaa, koska sanamäärällä ei ole mitään tekemistä laadun kanssa (oikeastaan jopa päinvastoin). Uskon kuitenkin, että tämä onnistuisi vielä suhteellisen helposti.

Sen sijaan en ole koskaan kuullut, että joku maksaisi euroja sijoituksista. Toisinaan näkee tarjottavan tekstejä tai sijoitusten muotoonlaittoa tai jotain vastaavaa vastineeksi kilpailemisesta, joskus joku tarjoutuu ottamaan muiden hevosia kisalistoilleen ihan ilman korvausta.
Mutta löytäisinkö innokkaan kisaajan, joka kilpailuttaisi vähintään viittä hevosta: laatuarvosteluun menevää hevosta itseään (min. 40 sijoitusta), sen vanhempia (molemmille min. 20 sijoitusta) ja kahta sen varsaa (molemmille min. 20 sijoitusta)?
Entä hinnoittelu? Maksaisinko kisoihin osallistumisesta? Suurissa luokissa 10% sijoittuu, pienemmissä luokissa prosentti on suurempi, karkeasti voisi sanoa että kymmenen kisaosallistumista tuottaa todennäköisesti vähintään yhden sijoituksen. Vai maksaisinko könttäsumman noista vaadituista 120 sijoituksesta? Tässä pitäisi ehkä olla jokin aikaraja, sijoitusmäärä pitäisi saada täyteen esimerkiksi vuodessa tai 9 kuukaudessa, mikä nyt olisi realistinen arvio.

Mikä olisi käypä hinta näille 120 sijoitukselle? Kymppi, kaksi, viisi? Ehkä 50 snt per sijoitus eli 60€? Vai haluaisiko joku jopa euron sijoitusta kohti eli 120€ yhteensä? Ei sekään vielä ihan mahdoton summa olisi, onhan tuossa toki suuri työ ja välttääkseni sitä voisin kyllä maksaa kelpo summan rahaa. Tietenkin jos halukkaita kilpailijoita löytyisi useampia, voisin kilpailuttaa halvimman tarjouksen perusteella.

Ihan mielenkiintoinen idea, tuo sijoituksista maksaminen, mutta se herättää ainakin minussa muutaman huolenaiheen.

Ensinnäkin se, että miten laatuarvostelut suhtautuisivat rahalla saatuihin sijoituksiin, joita omistaja itse ei ole kerännyt? Teoriassa siinä ei ole mitään ongelmaa, sitä ei ole säännöissä kielletty eikä säännöissä sen paremmin oleteta, että sijoitukset olisivat omistajan keräämiä. Kasvattajahan meidän YLA-palkitun ponin oli kisannut, ihan ilmaiseksi tosin. Olisivatko rahalla maksetut sijoitukset jotenkin eri asia muiden harrastajien ja laatuarvosteluiden mielestä?

Toinen seikka on tosiaan tuo hinnoittelu: mistä maksettaisiin ja millaiset markkinat näistä muodostuisi. Jos sijoitusten ostajia olisi paljon ja halukkaita kilpailijoita vähän, voisivat kilpailijat pyytää kovia hintoja. Toisaalta jos ostajia olisi vähän ja halukkaita kilpailijoita paljon, se väistämättä polkisi hintoja. Kuka lupaisi halvimmalla ja nopeimmin tarvittavan määrän sijoituksia, saisi sopimuksen ja rahat.

Tietenkin rahan kanssa puljatessa väärinkäytöksistä tulee konkreettisempia. Maksetaanko sijoitukset etukäteen vai jälkikäteen? Entä jos toinen osapuoli katoaa virtuaalimaailmasta tai muuten vain ei pidä sopimusta omalta puoleltaan?

Entä mitä sitten, jos jotkin kilpailut jäävät pitämättä? Maksaako kisamäärien ostaja silti, vaikka tuloksia ei tule? Vai ottaako kisaaja takkiinsa turhaan tehdyn työn muodossa, jos ilmoittaa maksuhevoset kisoihin, joista ei koskaan tule tuloksia? Miten paljon itse asiassa nykyisin jää jaosten alaisia kisoja pitämättä, aika harvoin, olettaisin ja toivoisin?

Verottajan mielipidettä asiasta en halua edes tiedustella. Missä kohdassa tällaisesta toiminnasta saatava raha katsottaisiin palkka- tai yritystuloksi? Jos siihen yhdistetään vielä työttömyysetuuksien tai toimeentulotuen rajoitukset ja byrokratia, en halua ajatella sitäkään vähää. Entä voisiko joku tehdä tällaista myyntiä sivubisneksenä oman Y-tunnuksensa kautta?

Toki maksusta kisaavalle voisi tulla kiusaus vilpintekoon siinä tapauksessa, että hän itse toimisi myös kisajärjestäjänä. Helppohan sitä olisi viilailla tuloksia hienovaraisesti siten, että maksuhevonen sijoittuisi esimerkiksi kymmenen kutsun ryppäässä pari-kolme kertaa useammin kuin arvontatulokset varsinaisesti antaisivat. Kerrasta tai parista ei varmasti jäisi kiinni, ei niitä voi todistaa. Enemmänkin voisi huijata, jos tekisi sen vaivihkaa ja sopivissa luokissa. Huijauksen tekisi entistä vaikeammaksi todistaa se, jos maksuhevosia olisi useampi kuin yksi eivätkä ulkopuoliset tietäisi niiden olevan maksuhevosia. Ja tietenkin väliin pitäisi aina ujuttaa luokkia ja kisapäiviä, joissa maksuhevoset eivät sijoittuisi.

Toisaalta tällainen maksutoiminta saattaisi innostaa maksusta kisaavia järjestämään kilpailuja enemmän (ja siis tarkoitan ihan rehellisesti arvottuja!), jolloin siitä hyötyisivät ainakin välillisesti myös muut harrastajat.

Ennen kuin ehdit pöyristyä koko ideasta, muista että jos kuvista ja mahdollisesti teksteistäkin maksetaan jo nyt rahaa, niin onko sijoituksista maksaminen yhtään sen kummallisempaa? Toisaalta sijoituksistakin maksetaan nykyään toisinaan jo jotakin vastiketta, tekstejä tai vastaavia, niin vastikettahan se rahakin on.

En ole todellakaan (toistaiseksi ainakaan) toteuttamassa tätä ideaa, kunhan pyörittelen mielessäni. Tietyllä tapaa tällainen ajatus sotii sitä ideaa vastaan, että saadakseen laatuarvostelupalkinnon, hevosen eteen pitäisi nähdä omistajan itse vaivaa. Mutta kun ei se ole aina niin: kuvien ja tekstien saaminen tai ostaminen toisilta on varsin tyypillistä, toisaalta kasvattajahan se sillä minunkin YLA-ponilla ja sen vanhemmilla kilpaili eikä se ole haitannut ketään. Eikä raha puussa kasva, kyllä minä sen eteen joudun henkilökohtaisesti näkemään vaivaa, mutta muualla kuin virtuaalihevosten parissa. Teoriassa siis rahalla laatuarvostelupalkinnon ostamisen ei pitäisi olla mitenkään ongelmallista ja olisi ihan kiinnostava kokeilu kyllä.

Mitä mieltä sinä olet tästä? Erityisesti siitä, että joku maksaisi rahaa jollekin toiselle siitä, että tämä kilpailuttaisi maksajan hevosille sijoituksia? Ehdoton ei, vahva ehkä vai ilman muuta kyllä? Miksi, miksi ei?

– S

keskiviikkona, kesäkuuta 14, 2017

Väriteoriaa: samppanjavärit – samppanjanmusta

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.


© Champagne Walkers

Ulkonäkö
Samppanjanmustaa on vaikea kuvailla sanoin. Peitinkarvaa voisi sanoa vaalean harmaanruskeaksi, toisinaan se on lähellä kellertävän- tai rusehtavansävyistä hopeanharmaata. Väritys muistuttaa useissa tapauksissa weimarinseisojan liilaksi kutsuttua värisävyä. Jouhet ovat tummemmat ja ruskeansävyiset, toisinaan jaloissakin on tummempaa sävyä varsinkin nivelten kohdalla. Samppanjavärien yleisiä tuntomerkkejä esiintyy, mutta tunnustan kyllä etten itse muista nähneeni papurikkokuviointia samppanjanmustien hevosten valokuvissa kovinkaan usein.

Samppanjanmusta varsa syntyy aikuisväriään tummempana, väri on kuitenkin selvästi rusehtavampi kuin mustilla tai mustanvoikoilla.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Samppanjanmusta on yleensä niin erikoisen värinen, että sitä on vaikeata sekoittaa mihinkään toiseen väriin. Tietysti tummasävyiset samppanjanruunikot voivat olla lähellä samppanjanmustaa.

Esimerkkikuvia
samppanjanmusta, melko kellertävä sävy, muttei kuitenkaan niin kellertävä, että sekoittuisi samppanjanruunikkoon. Huomatkaa tummat jouhet ja jaloissa vähän näkyvä tummempi sävy.
samppanjanmusta, merkitty kyllä samppanjanruunikoksi, mutta kuvassa on samppanjanmusta hevonen. En tiedä mikä moka on käynyt. Hyvin tyypillinen värisävy, tummemmat jouhet tälläkin. Jaloissa on korkeat sukat, mutta ainakin etupolvissa saattaisi näkyä vähän tummempaa väriä.

Esiintyminen ja yleisyys
Kaikkien samppanjavärien tavoin myös samppanjanmusta on erittäin harvinainen.

Lyhenteet
Samppanjanmustalla ei ole suomenkielistä lyhennettä. Toisinaan käytetään englanninkielisestä nimestä lyhennettyä muotoa cch.

Vieraskieliset nimet
Englanti: classic champagne
Ruotsi: käytetään englanninkielistä termiä
Saksa: Rappchampagner

Genotyyppi
E aa CH (musta + samppanja)

Huomattavaa periytymisessä
Samppanja on dominoiva geeni, joka ei hypi sukupolvien ylitse. Samppanjavärisen varsan vanhemmista vähintään toisen on oltava samppanjanvärinen myös. Varmimmin samppanjanmustan saa astuttamalla kaksi samppanjanmustaa keskenään.

sunnuntaina, kesäkuuta 11, 2017

Väriteoriaa: samppanjavärit – samppanjanruunikko

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.


© Champagne Walkers

Ulkonäkö
Samppanjanruunikon peitinkarva on vaaleankeltainen tai vaaleanruskea, usein väri on enemmän beigen kaltainen kuin suoraan keltainen. Jalat ja jouhet ovat peitinkarvaa tummemmat, yleensä joko maitosuklaan väriset, joskus tummanruskeat, mutteivät mustat. Toisinaan jalat ovat vaaleat, mutta ainakin nivelten kohdalla on tummempaa väriä. Kaikkien samppanjavärien tapaan iho on vaaleanpunainen tai laventeliin vivahtava ja täplikäs, ja silmät ovat pähkinänruskeat tai meripihkan väriset. Myös muita lueteltuja samppanjavärien tuntomerkkejä voi esiintyä.

Varsaväri on tummempi ja se vaalenee iän myötä. Iho sen sijaan on varsalla puhtaan vaaleanpunainen ja täplikkyys kehittyy myöhemmin.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Samppanjanruunikko on lähellä ruunivoikkoa, paras keino erottaa nämä kaksi väriä on jalkojen ja jouhien väri, joka ruunivoikolla on musta ja samppanjanruunikolla ruskea. Samppanjanruunikon värisävy on sävyltään kylmempi eikä niin täyteläisen keltainen kuin ruunivoikoilla yleensä.
Myös ruunihallakkoon voi ainakin teoriassa samppanjanruunikon sekoittaa, varsinkin jos samppanjanruunikon jouhet ovat haalistuneet ja ne voivat näyttää kaksivärisiltä hallakkovärien tapaan. Ruunihallakoilta löytyy yleensä joitain hallakkovärien yleisistä tuntomerkeistä, joita samppanjanruunikoilla ei ole.

Joskus samppanjanruunikon ja samppanjanmustan erot ovat häilyviä, siinä missä tummanruunikon ja mustan.

Samppanjavärit ovat kuitenkin erittäin harvinaisia, ruunivoikko on yleisempi väri.

Esimerkkikuvia
samppanjanruunikko, erinomainen esimerkki väristään, vaikea sekoittaa mihinkään muuhun. Karvan sävy on tyypillinen ja jouhien ja jalkojen ruskea väri hyvin selvä. Pääkuvasta näkyy vielä ihon vaaleus turvassa ja silmien väri.
samppanjanruunikko, tämän väri alkaa olla jo aika lähellä samppanjanmustaa, mutta jos raja pitäisi vetää, niin minä ehkä vielä laskisin tämän samppanjanruunikoksi. Jalat ovat varsin vaaleat, mutta kuitenkin tummemmat kuin peitinkarva. Häntä on ruskea, harja tummanruskea ja hieman kulottunut

Esiintyminen ja yleisyys
Kuten samppanjavärien esittelyssä todettiin, samppanjavärit ovat erittäin harvinaisia yleisesti.

Lyhenteet
Samppanjanruunikolla ei ole suomenkielistä lyhennettä. Toisinaan käytetään englanninkielisestä nimestä lyhennettyä muotoa ach.

Vieraskieliset nimet
Englanti: amber champagne
Ruotsi: käytetään englanninkielistä termiä
Saksa: Braunchampagner

Genotyyppi
E A CH (ruunikko + samppanja)

Huomattavaa periytymisessä
Samppanja on dominoiva geeni, joka ei hypi sukupolvien ylitse. Samppanjavärisen varsan vanhemmista vähintään toisen on oltava samppanjanvärinen myös. Varmimmin samppanjanruunikon saa astuttamalla samppanjanruunikon jollain toisella samppanjavärisellä.

torstaina, kesäkuuta 08, 2017

Väriteoriaa: samppanjavärit – samppanjanrautias

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.


© Bob Langrish

Ulkonäkö
Samppanjanrautiaalla on keltainen peitinkarva ja joko peitinkarvan väriset tai sitä vaaleammat jouhet. Jouhet voivat olla valkoiset. Kaikkien samppanjavärien tapaan sillä on vaaleanpunainen tai laventeliin vivahtava iho, jossa on harmaita tai tummanharmaita täpliä. Samoin silmät ovat pähkinänruskeat tai meripihkanväriset. Karva voi olla metallisen kiiltävää ja siinä voi esiintyä myös papurikkokuvioita.

Samppanjanrautiaan varsan väritys on tummankeltainen, mutta sen iho on vaaleanpunainen.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Samppanjanrautias on hyvin lähellä voikkoa ja näiden erottaminen pikaisella vilkaisulla on hankalaa. Voikolta kuitenkin puuttuvat samppanjavärien tuntomerkit, kuten vaalea, täplikäs iho ja vaaleat silmät. Voikkojen peitinkarvan sävy on yleensä lämpimämmän keltainen kuin samppanjanrautiailla. Voikoilla myös jouhet ovat yleensä valkoiset, sekaväriset tai harmaat, eivät niinkään peitinkarvan väriset eli keltaiset kuten joillain samppanjanrautiailla.

Toisinaan samppanjaväri saattaa sekoittua myös punahallakkoon. Punahallakolla kuitenkin esiintyy ainakin joitain hallakkovärien yleisistä tuntomerkeistä, eri asia sitten on, miten hyvin ne näkyvät varsinkaan valokuvista.

Samppanjavärit yleisesti kuitenkin ovat hyvin harvinaisia, joten useimmissa tapauksissa keltainen vaaleajouhinen hevonen on voikko.

Esimerkkikuvia
samppanjanrautias, hieman heikkolaatuinen kuva, esimerkiksi turvassa näkyvä vaaleampi, mutta täplikäs iho ei oikein erotu, kuten ei silmien värikään. Kuvan hevonen kuitenkin on ihan ehta samppanjanrautias. Kuvassa parhaat vinkit lienevät jouhien väri, joka varsinkin harjassa on jotakuinkin sama kuin peitinkarvan väri ja ehkä myös hevosen yleissävy, voikko olisi keltaisempi (toki on myös vaaleampia voikkoja, joten ehkä tämä ei ole hyvä vihje).
samppanjanrautias, tässä pääkuvassa näkyy hyvin silmien vaaleampi sävy, vaalea iho (erityisesti korvien sisäpinnoilla) ja turvassa on vielä sitä mainittua pikkutäplää muuten vaaleanpunaisessa ihossa.

Esiintyminen ja yleisyys
Kuten samppanjavärien esittelyssä todettiin, samppanjavärit ovat erittäin harvinaisia yleisesti. American Cream Draft on ainoa rotu, jonka kaikki yksilöt tiettävästi ovat samppanjanrautiaita.

Lyhenteet
Samppanjanrautiaalla ei ole suomenkielistä lyhennettä. Toisinaan käytetään englanninkielisestä nimestä lyhennettyä muotoa gch.

Vieraskieliset nimet
Englanti: gold champagne
Ruotsi: käytetään englanninkielistä termiä
Saksa: Fuchschampagner

Genotyyppi
ee CH (rautias + samppanja)

Huomattavaa periytymisessä
Samppanja on dominoiva geeni, joka ei hypi sukupolvien ylitse. Samppanjavärisen varsan vanhemmista vähintään toisen on oltava samppanjanvärinen myös. Varmimmin samppanjanrautiaan saa astuttamalla kaksi samppanjanrautiasta keskenään.

sunnuntaina, kesäkuuta 04, 2017

Mietiskelyä laatuarvosteluista

Tässä viime aikoina olen pohtinut noita laatuarvostelu-juttuja jonkin verran. Viimeisin pohdinta johtui mounttiori Köpistä ja sen saavuttamasta YLA3-palkinnosta. Huolimatta kuitenkin tuosta YLA-palkinnosta, oriilla ei ole minkäänlaisia pärjäämisen mahdollisuuksia KRJ:n tai ERJ:n laatuarvosteluissa. Reilu vuosi sitten esittelin knn-ori Ionin Kimmon kuukauden hevosena ja totesin myös sen kohdalla, että laatuarvostelut YLAa lukuunottamatta ovat täysin tavoittamattomissa.
Ajattelin myös jossain vaiheessa että jos ARJ:n laatuarvostelu on toiminnassa, niin ainakin Hahana Loa Ion voisi osallistua niihin. Paitsi että ilman palkintoa sekin jäisi vaikka kirjoittaisin sille luonteen ja päiväkirjaa ja kilpailisin sijoitukset täyteen.

Minulla on tässä kolme omasta mielestäni kohtuullista hevosta, jotka laatuarvostelujen perusteella kuitenkin ovat arvottomia luuskia, jotka eivät ole edes alimman palkinnon arvoisia.

Ongelma on se, että yhteen hevoseen tai yhteen osa-alueeseen panostaminen ei riitä laatuarvosteluissa. Koko paketti pitää olla viilattu kuntoon. Tai ainakin kisattu kuntoon.

Kimmon ja Hahanan kohdalla ongelmana on suku: vanhemmat eivät ole kilpailtuja, joten niistä ei saa pisteitä. ARJ-laatiksessa suvullisten vanhempien sijoitusten puutetta voi sentään yrittää paikkailla sukuselvityksellä, KRJ:ssä ja ERJ:ssä ei. Sama koskee varsoja: ei kisoja, ei pisteitä. Tämä koskee Köpiä, jolla taas ei ole omia sijoituksia kuin 20 per laji, mikä ei riitä. ERJ:n ja KRJ:n laatuarvosteluissa vanhempien ja varsojen kisapisteet muodostavat merkittävän osan pisteistä, niistä saa maksimissaan yhtä paljon pisteitä kuin hevosen omasta kisamenestyksestä. Pelkällä kisaamisella saa ainakin jo teoriassa kolmospalkinnon, ei tarvita kuvia, luonnekuvauksia tai muitakaan tekstejä, vain kilpailemista.

Toisaalta se tekee kilpailemisen välttämättömäksi, ei siis vain hevoselle itselleen vaan myös sen vanhemmille ja jälkikasvulle. Edes kolmospalkintoa on varsin vaikea, ellei jopa mahdotonta saavuttaa, jos vanhempien ja varsojen sijoituksista ei saa yhtään pisteitä. Esimerkiksi KRJ:ssä kolmospalkinnon alaraja on 75 pistettä. Jos hevonen saa maksimipisteet rakenteesta (10), omista sijoituksista (40) ja lisäpisteistä (15), se jää vielä kymmenen pistettä vajaaksi kolmospalkinnosta. Cup- ja champions-pisteillä tätä voi yrittää paikkailla, mutta niiden saaminen taitaa olla erittäin hankalaa, kuvittelisin ainakin niin.

Kilpaillun suvun vaatiminen tarkoittaa sitä, että ei voi keskittyä yhteen hevoseen, paitsi jos ostaa hevosen kilpailleista vanhemmista ja myy hevosen varsat kilpaileville omistajille. Ionicin tilanteessa tämä on tietenkin melko utopistinen ajatus ja toisaalta se tarkoittaa että Ionicin jalostustoiminta on turhaa laatuarvostelujen näkökulmasta. Eihän se nyt mikään uutinen sinänsä ole eikä se minua harmita, etteivät nuo yksittäiset mamman panostusponit pärjää laatiksissa. En minä niillä sen takia ole kisannut (Köpillä itse asiassa en ole kisannut lainkaan, kasvattaja kisasi).

Onko laatuarvosteluiden kolmospalkinnolla sitten mitään arvoa? Kilpailla pitää paljon, että saa edes sen kolmosen kasaan, mutta siitä on suhteellisen helppo ponnistaa kakkos- ja ykköspalkintoonkin asti hyvällä kuvalla ja teksteillä. Siinä mielessä en siis ihmettele, että välillä kuuluu sellaisia ääniä ettei kolmospalkinnon hevosella mitään virkaa ole, kolmonen on pettymys, kakkosen katkera kalkki voidaan niellä kunnialla ja ykkönen on ainoa, mikä merkitsee mitään. Miksi tyytyisi huonompaan kun parempaakin on käden ulottuvilla?

Mietin tässä sellaista, että miten kannattavaa olisi jakaa laatuarvosteluja vähän erityyppisiin luokkiin. Olisi kisahevoset, joilla itsellään on paljon sijoituksia ja ne arvostellaan niiden perusteella. Olisi sukuarvostelu, jossa arvioidaan suvun sijoitukset. Olisi periyttäjäpalkinto, jossa laskettaisiin varsojen sijoitukset. Tuskin se kuitenkaan tilannetta muuttaisi mihinkään, koska edelleen: miksi tyytyä vain yhteen palkintoon, jos voi saada monta? Tai jos laatuarvosteluissa säilyisi jonkinlainen nykyisen tyyppinen "kokonaisarvosteluluokka", kaikki tavoittelisivat edelleen sen ykköspalkintoa ja nämä pienempien luokkien palkinnot olisivat yhtä tyhjän kanssa.

Kuten sanoin, asialla ei itsessään väliä minulle henkilökohtaisesti, koska pysyttelen kaukana laatuarvosteluista ja yleensä myös kisakentistä. Se kuitenkin tietyllä tavalla närästää, että laatuarvosteluiden ja niihin tiukasti tähtäävien harrastajien näkökulmasta Ionicin jalostustoiminta on tarpeetonta. Meidän hevoset ovat arvottomia, arvottomampia kuin EVM-nimet sukutauluissa, niistä sentään voi kirjoittaa sukuselvityksen ja saada pisteitä, toisin kuin sitkeästi kisaamattomista, olemassa olleista vanhemmista. Se, että meillä kasvatetaan paljon, yritetään säilyttää vanhoja sukulinjoja ja luoda uusia, ei merkitse mitään laatuarvosteluissa. Tätä olen sivunnut pari vuotta sitten blogissa: Laatuarvostelujen vaikutus virtuaalimaailmaan.

– S

keskiviikkona, toukokuuta 31, 2017

Väriteoriaa: samppanjavärit

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

Samppanja on melko hiljattain löydetty diluutioväri, se kuvattiin omana väriryhmänään 1996. Se vaalentaa sekä mustaa että ruskeata väriä, ihoa ja jossain määrin myös silmiä. Samppanjanrautiaan (gold champagne) ja samppanjanruunikon (amber champagne) väritys muistuttaa paljon eriperintäisiä voikkovärejä, eli voikkoa ja ruunivoikkoa. Samppanjavärien peitinkarvan sävy ei yleensä ole niin intensiivisen lämpimän keltainen kuin voikkoväreillä vaan läpikuultavampi, viileämpi ja ohuempi, jos väreistä voi näin sanoa. Samppanjaväreillä esiintyy myös tiettyjä piirteitä, jotka ovat niille tyypillisiä ja niiden avulla voi erottaa samppanjavärin muista väreistä, jos ja kun pelkästä värisävystä ei väriä pysty päättelemään:

– Mustan värin puute: erityisesti tämä näkyy samppanjanruunikon jaloissa ja jouhissa sekä samppanjanmustassa. Musta väri vaalenee tumman-, suklaan- tai harmaanruskeaksi.
– Peitinkarvan metallinen kiilto: peitinkarvan kiilto ei välttämättä aina näy valokuvissa kovinkaan selkeästi. Kiiltävää karvaa esiintyy myös ahaltekeillä ja muilla vanhoilla venäläisroduilla, mutta tällä ei ole mitään tekemistä samppanjavärien kanssa.
– Peitinkarvan käänteinen papurikkokuviointi: erityisesti rungossa saattaa olla tummempaa papurikkokuviointia.
– Ihon vaaleanpunaisuus ja täplikkyys: varsoilla iho on vaaleanpunainen, iän myötä ihoon ilmestyy harmaita, tummempia täpliä, mutta iho pysyy kuitenkin pääsääntöisesti vaaleanpunaisena tai laventelinsävyisenä.
– Vaaleanruskeat silmät: samppanjavarsat syntyvät sinisilmäisinä, ajan mittaan ne muuttavat väriään ja aikuisilla silmät ovat pähkinänruskeat tai meripihkan väriset.
– Jouhien haalistuminen: samppanjavärisillä hevosilla on raportoitu toisinaan voimakasta jouhien haalistumista auringonvalossa.
– Varsaväri: toisin kuin useimmilla väreillä, samppanjavarsat syntyvät aikuisväriään tummempina ja vaalenevat iän myötä. Varsojen iho on kuitenkin puhtaan vaaleanpunainen.

Samppanjavärit ovat erittäin harvinaisia. Niitä esiintyy nykytiedon mukaan vain amerikkalaisilla roduilla ja sen perusteella oletetaankin, että samppanjamutaatio on syntynyt Amerikan mantereella tai sitten se ainakin on kadonnut Euroopasta tyystin, mutta säilynyt Amerikkaan viedyillä hevosilla. Toisaalta sitä ei esiinny lainkaan eteläamerikkalaisillakaan roduilla, joten tutkijat pitävät epätodennäköisenä sitä, että se olisi tullut Amerikan mantereelle ainakaan espanjalaisperäisten hevosten mukana.
American Cream Draftilla samppanjanrautias on rodun tavaramerkki ja oletettavasti ainoa hyväksytty väritys. Muilla roduilla samppanja on erittäin harvinainen, vaikka sitä esiintyisikin.

Samppanjavärejä tiedetään esiintyvän seuraavilla roduilla:
– American Cream Draft
– Miniatyyrihevonen (ainakin amerikkalainen)
– Missourinfoxtrotter
– Mountain Pleasure Horse ja lähisukuiset rodut (epävarma)
– Quarter-hevonen ja lähisukuiset rodut (paint, appaloosa, quarab, quarter-poni)
– Saddlebred
– Tennesseenwalker

sunnuntaina, toukokuuta 28, 2017

Suomenhevoset ja niiden nimet

En oikein osaa selittää, miten tässä näin on päässyt käymään, mutta Ionicissa on tätä nykyä kymmenkunta suomenhevosta. Virginia pyörittelee silmiään. Omia tuonteja on jokunen, sitten on näiden varsoja, tietenkin, mutta myös muutama ostohevonen on meille päätynyt. Työhevosia, koulujyriä, mutta suurin osa on yleishevosia, kuten sopivaa onkin.
Myös väreissä löytyy: on hopeaa, voikkoa ja kimoa. Vain splash ja päistärikkö puuttuu, jälkimmäiselle ei olisi kyllä kuvia, splashille voisi löytyäkin.

Mutta kaikkein tärkeintä suomenhevosten kohdalla ovat tietenkin niiden nimet! Tällä hetkellä jokaisella on mielestäni tosi kiva nimi tai ainakin itselleni merkityksellinen. Tällaisista nimistä on helppo myös keksiä varsoille hyviä nimiä. Kirjoitinkin jo johonkin, että minulla olisi jo ainakin 500 sopivaa nimeä mietittynä suomenhevoskasvateille, vain ne kasvatit puuttuvat vielä... Saatoin tietenkin liioitella, mutten kovin paljon.

Meidän ihkaensimmäiset tuontisuokit ovat Raalan Patruuna ja Periäisen Santra. Molempien nimet juontavat ainakin jotain kautta juuriaan sukututkimukseen ja Nurmijärvelle, paikalliset saattavat tunnistaa paikannimet. Vähän samaan kategoriaan kuuluu myös osto-ori Runon Jalmari. Näiden varsoille en välttämättä keksi juuri samaan aiheeseen liittyviä nimiä, mutta esimerkiksi kalevalaiset nimet ja vanhat etunimet ovat ihan sopivia. Näiden kahden ensimmäinen Ioniciin jäävä varsa onkin nimeltään Ionin Louhi Pohjanakka.

Muistaakseni ensimmäinen ostohevonen oli Claridgen Palokärki, lempinimeltään Tikkanen. Tämän varsoille on erittäin helppo keksiä nimiä. Oletteko koskaan miettineet miten kauniita nimiä linnuilla on? Voisin hyvin kuvitella omistavani vaikka jonkin seuraavista: Ionin Jääkuikka, Ionin Nokiliitäjä, Ionin Merikeiju, Ionin Arokyyhky, Ionin Niittykirvinen, Ionin Sarakerttunen...
Törmäsin taannoin myös tuontioriin nimeltä Tunturisopuli. Todella sympaattinen nimi oriille ja voisinkin kuvitella käyttäväni sitä omille tammoille jo ihan pelkän nimen perusteella. Olisi kuitenkin vaikea valita, tulisiko varsasta Ionin Idänkenttämyyrä, Ionin Lumimyyrä, Ionin Siperiansopuli vai kenties jotain muuta.

Juu, minä tunnustan että joskus oriin nimi on se ainoa syy, miksi jotakin oria haluan käyttää omille tammoilleni (okei, katson kyllä suvunkin yleensä). Ralli-Rami oli yksi tällainen, se astui Santran ja mietin kauan että varsasta pitäisi tulla ori nimeltä Ionin Missä On JJ tai Ionin Keke Ruusperi. Oli kuitenkin todettava, että tarvitsen tammaa enemmän kuin oria mutten keksinyt tammalle mitään sopivaa nimeä. Siirryin moottoriurheilun maailmasta muualle ja tuloksena syntyi sievä tamma nimeltä Ionin Luutnantti Ruoska. Nimi on kopioitu suoraan elokuvasta Star Wreck: In The Pirkinning ja voitte vain arvata, että Ruoskan ensimmäinen varsa sai nimekseen Ionin Potkustartti! Lisää on tulossa, ainakin Ionin Valopallo ja Ionin Keisari Pirk ovat listoilla ja ehkä myös Ionin Luutnantti Kehveli. Kun Star Wreckistä loppuvat käyttökelpoiset nimet ja termit, voi siirtyä muualle suomalaisen viihteen pariin. Reinikainen ainakin on listoilla!

Kalevalasta ja muista vastaavista vanhoista lähteistä peräisin olevat nimet mainittiin jo, mutta jos törmää foorumilla oriin nimeltä Vetehinen, niin olihan sitäkin käytettävä, kun kerran sattui sopiva tamma olemaan. Niinpä huhtikuun lopulla syntyi orivarsa nimeltä Ionin Iku-Turso.

Teetin jokin aika sitten myös tilausvarsan meidän Tikkasesta ja Viisikon tammasta nimeltä Juhannuspakkanen. Paitsi että tamman suku sopi Tikkaselle, myös nimi oli erittäin inspiroiva ja mietin sopivaa nimeä kauan. Tuolloin ei eletty vielä toukokuuta, joten Takatalvi tai Räntää Vaakasuoraan ei tullut mieleen. Varsasta tuli lopulta Viisikon Ukkoslintu, yhdistää sekä isän että emän nimen. Voisin kuvitella Ukkoslinnun varsoiksi ainakin sellaiset kuin Ionin Pakkasukko, Ionin Hallanvaara, Ionin Lumimies, Ionin Järvihirviö, Ionin Ukkosrintama, Ionin Salamaniskemä tai Ionin Kumpupilvi.

Uusin tuonti on ori Lännen Lokari, nimi tulee Hiski Salomaan kappaleen mukaan. En ole vielä ehtinyt miettiä tämän varsoille nimiä, mutta ainakin Rentun Ruusu, Kuurankukka, Satumaa-Tango ja Naurava Kulkuri, ehkä myös Oi Beibi, Karvanoppaelvis, Sukellus Pumpuliin, Tyyris Tyllerö, Räpyläjenkka, Lentäjän Poika, Levoton Tuhkimo, Viidestoista Yö, Sukuvika... Tietenkin nimiä voisi lähteä hakemaan toisestakin suunnasta. Lännen Lokari kertoo amerikansiirtolaisista ja siinä käytetään vanhaa finglishiä, joten Ionin Heikki Lunta, Ionin Pyhä Urho tai Ionin Aiskriimi tulivat nyt ensimmäisenä mieleen.

Voi tietenkin olla, etten koskaan käytä juuri näitä tässä mainittuja nimiä, ehkä keksin jotain muita. Mutta onpa ne nyt ainakin kirjattu muistiin jonnekin. Voi käydä toki myös niin, että ensin hankkiudun konkurssiin ostamalla kaikki vastaantulevat suomenhevoskuvat ja sitten teen Ionicista kokonaan suomenhevostallin... No, ehkä ei kuitenkaan, ainakaan tuota jälkimmäistä!
Tässä tekstissä esitettyjä nimi-ideoita saa kopioida, jos siltä tuntuu, erottaahan ne kasvattajanimestä sitten ainakin.

– S

keskiviikkona, toukokuuta 24, 2017

Väriteoriaa: hopeavärit – hopeanmusta

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.


Ulkonäkö
Hopeanmusta muistuttaa aika paljon hopeanruunikkoa, sillä on samaan tapaan usein peitinkarvaa vaaleammat jouhet, toisinaan aivan hopeanharmaat tai valkoiset. Peitinkarva on useimmiten tummanruskea, monesti selkeästi papurikkokuvioinen, mutta papurikkokuviota ei esiinny kuitenkaan kaikilla yksilöillä. Se voi myös vaihdella vuodenajan mukaan. Nokikuvio korostaa papurikkokuviota entisestään. Vaaleimmat hopeanmustat ovat vaaleanharmaita tai harmaanruskeita. Jalat ovat yleensä rungon väriset, niissä voi olla vaaleampaa sävyä kuin rungossa. Pää voi jäädä muuta runkoa tummemmaksi.

Varsana hopeanmusta on vaalea, harmaanbeige tai hiekanruskea, vaaleampi kuin musta varsa. Jouhet ovat peitinkarvan väriset tai vaaleammat.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Hopeanmustan ja hopeanruunikon erottaminen on ainakin minulle toisinaan hankalaa. Selkeän papurikkokuvioiset ovat yleensä hopeanmustia, mutta kun hopeanmustilla ei aina sitä esiinny. Yleensä hopeanmusta on sävyltään vähemmän punertava kuin hopeanruunikko ja muitakin eroja on.

Vaaleimmat hopeanmustat voivat näyttää vaaleilta rautiailta tai jopa voikoilta. Näissäkin tapauksissa papurikkokuvio voi olla hopeanmustan tuntomerkki, mutta sitä kyllä esiintyy muillakin väreillä. Hopeanmustan peitinkarvan väri on yleensä kylmemmän sävyinen kuin raudikoilla ja voikoilla.

Esimerkkikuvia
hopeanmusta, peitinkarva on hyvin tumma, papurikkokuviointia ei näy. Häntä selkeän vaalea, jouhissa vaaleaa on vähemmän, lähinnä näemmä vain kärkiosissa. Rehellisesti en osaa sanoa, voisiko hopeanruunikko olla tämännäköinen, ehkä, mutta itse pitäisin tätä selkeämmin hopeanmustana. Eriäviä mielipiteitä saa esittää.
hopeanmusta, jouhet ovat selkeän vaaleat, papurikkokuvio on hyvin himmeä. Mielestäni tämäkin voisi olla jotenkin uskottava tummalla hopeanruunikolla, mutta pidän selkeämmin hopeanmustana kuitenkin.
hopeanmusta, hyvin tumma peitinkarva, lähes musta, papurikkokuviota ei käytännössä näy. Tämä on mielestäni jo niin tumma, ettei ole uskottava hopeanruunikkona. Mutta että jos hopeageenin pitäisi vaalentaa mustaa pigmenttiä, niin miten ihmeessä tämä on näin tummaksi jäänyt? Jouhet ovat kyllä selkeän vaaleat.
hopeanmusta, selvä papurikkokuvio, tummahko värisävy ja vaaleat jouhet, varsin selkeä tapaus mielestäni.
hopeanmusta, tässä paikoin ihan selkeä papurikkokuvio, peitinkarvan sävy on mielestäni hyvin tyypillinen hopeanmustalle. Hopeanruunikko olisi punertavampi.
hopeanmusta, hyvin vaalea väri tässä kuvassa, muissa kuvissa tummempi ja selkeä hopeanmusta kyllä.
hopeanmusta tai ainakin hopeanmustaksi merkitty ja sukunsa perusteella voi sitä ollakin, olettaen että vanhempien värit on tunnistettu oikein. Jouhissa on vähän vaaleampia sävyjä, toki kulottuminen esimerkiksi auringonvalossa voi vaalentaa samalla tavalla. Yhdessä kuvassa peitinkarvassa näkyy haaleata papurikkoisuutta. Onko tämä sitten hopeanmusta vai ei? En minä tiedä. Voi olla, voi olla olematta, mutten ihan välttämättä pitäisi täysin mahdottomana etteikö hopeanmusta voisi olla tämänkin näköinen.
hopeanmusta, varsin selvä tapaus mielestäni, vaikka papurikkokuviota ei taida olla näkyvissä. Hyvin vaaleat jouhet ja värisävy enemmän harmaan suuntaan kuin punertavaan.
hopeanmusta, hyvin vaalea väri, valkoiset jouhet, selkeästi papurikkokuvioinen. Vanhempien tai muun suvun värejä ei ole juuri tiedossa, joten sieltä ei saa varmistusta siitä, onko tämä tosissaan hopeanmusta, mutta mielestäni on. Sävy ei ole niin lämmin kuin voikoilla, vaikka muuten vaaleankeltaiseksi voisikin tuota sanoa.

Esiintyminen ja yleisyys
Kuten hopeavärien yleisesittelyssä todettiin, ne ovat harvinaisia ja hopeanmusta ehkä vielä hopeanruunikkoa harvinaisempi.

Lyhenteet
hpm – hopeanmusta

Vieraskieliset nimet
Englanti: silver dapple, black silver, chocolate (USA), taffy (Australia)
Ruotsi: silversvart (silv. sv)
Saksa: Rappwindfarben

Genotyyppi
E aa Z (musta + hopea)

Huomattavaa periytymisessä
Hopeaväri ei periaatteessa hypi sukupolvien ylitse, se näkyy aina ruunikossa ja mustassa. Ongelmia kuitenkin teettää se, että hopea ei näy mitenkään rautiaassa tai rautiaspohjaisissa väreissä, mutta ne voivat periyttää hopeaväriä eteenpäin ruunikoille ja mustille varsoilleen.
Varmimmin hopeanmustan saa astuttamalla kaksi hopeanmustaa keskenään.

sunnuntaina, toukokuuta 21, 2017

Virtuaalimaailman byrokratia

Vastikään Keskustassa oli topikki otsikolla Välikädet virtuaalimaailmassa, jossa keskusteltiin laajalti erilaisista säännöistä, byrokratiasta ja välikäsistä, pääasiassa VRL:n tiimoilta, mutta osin muutenkin. Erinomainen aihepiiri sinänsä ja miettimisen arvoinen. Moni asiaa kommentoinut oli sitä mieltä, että vähemmälläkin valvonnalla selvittäisiin.

Minä olen toista mieltä.

Virtuaalimaailman, tai oikeastaan virtuaalihevostelijoiden historia on täynnä kaikenlaista kähmintää, oman voiton tavoittelua kyseenalaisin keinoin ja jopa suoranaista petkuttamista. VRL:ään on rekisteröity useita tunnuksia, että on voinut äänestää omaa talliaan. NJ:ssä on tuomaroitu omia, joskin toisen alter egon omistamia hevosia. Hevosille on etsitty ns. adoptiovanhempia, jotta se saisi YLAssa sukupisteitä (alunperin sukuselvitysestä ei saanut pisteitä). Kisatuloksia on käpälöity omaksi eduksi ja kaikenlaista muuta tällaista pientä. Tässä olen luetellut siis vain muutaman räikeimmän, julkitulleen tapauksen, tiedä miten paljon huijaamista on tapahtunut piilossa. Kyllä, olen pessimisti tämän suhteen.

Kaikella tällä on yhteinen syy: halutaan maksimoida oma menestys mahdollisimman vähällä vaivalla, mahdollisimman lyhyessä ajassa. Jos NJ-arvonimet, sijoitus VRL:n tallilistalla tai sijoitukset eivät olisi niin tärkeitä asioita ja menestyksen mittareita, kuka vaivautuisi kieroilemaan niiden takia tällä tavalla? Harvempi, luulisin. Näiden ja monien vastaavien tapausten takia VRL:n on ollut pakko luoda sääntöjä ja ylläpitää valvontaa, sitä on suorastaan vaadittu siltä. Tiukoilla, joustamattomilla säännöillä ja herkeämättömällä valvonnalla ei tietenkään pystytä saamaan kiinni kaikkea huijaamista, mutta osa kuitenkin.

Lisäksi virtuaalimaailmassa syytetään säännönmukaisesti ties keitä kaverien suosimisesta ja/tai muiden sorsimisesta. Kun säännöt ovat samat kaikille eikä niistä jousteta piirun vertaa missään tapauksessa, voidaan edes joissain asioissa todeta, että täällä ei suosita tai sorsita ketään. Onko se sitten hyvä vai huono asia, riippuu kai kunkin katsantokannasta.

Nuo kaikki mainitsemani huijaamistapaukset ovat kuitenkin vanhoja ja ajattelin, ettei tällaista enää tehdä. Että virtuaalimaailma on muuttunut, aikuistunut. Pipot ovat höllääntyneet ja vaikka sijoituksia ja laatispisteitä tavoitellaan edelleen, se ei ole koko elämä eikä sitä tehdä hampaat irvessä. Jokaista porsaanreikää ei enää yritettäisi käyttää hyväkseen ja näinollen ei olisi enää tarpeen ylläpitää raskasta byrokratiaa ja valvontaa.

Kunnes sitten tulin miettineeksi, että liekö tuosta pari-kolme vuotta kun jollain foorumilla keskusteltiin siitä, että jotkut harrastajat olivat jättäneet muiden kirjoittamista teksteistä pois tekijänoikeusmerkinnät. Syy oli selvä: muiden kirjoittamista teksteistä sai laatuarvosteluissa vähemmän pisteitä kuin omistajan itsensä kirjoittamista teksteistä ja tuomarit olettivat kategorisesti, että jos tekijänoikeusmerkintöjä ei ole, teksti on omistajan itsensä kirjoittama. Se siitä piponhölläyksestä!

Huomautan tässä että kirjoittajan mainitsematta jättäminen ei välttämättä ole tekijänoikeuslain vastaista, jos asiasta on sovittu tekstin kirjoittajan kanssa. Kirjoittajaa ei ole pakko mainita, jos tämä ei sitä halua. Sen sijaan toisen kirjoittamaa tekstiä ei käsittääkseni missään olosuhteissa saa väittää itsekirjoitetuksi. Tämän jupakan seurauksena jotkin laatuarvostelut vaativat tekstien yhteyteen tekijänoikeusmerkinnän, joka osoittaa hevosen omistajan kirjoittaneen sen, että tekstistä saa enemmän pisteitä.

Miten sitten voisi epärehellinen virtuaalihevostelija hyötyä siitä, että hevosten rekisteröinnissä ei olisi tarkistusta VRL:n puolelta tai jos kilpailut hyväksyttäisiin tarkistamatta kalenteriin. En tiedä, voihan olla että näissä nimenomaisissa kohteissa ei olisi olemassa hyödyntämiskelpoista porsaanreikää. Itse en ainakaan keksi moista, mutta ihmismieli on kekseliäs. Tietenkin voisi kokeilla, mitä tapahtuisi jos osasta valvonnasta luovuttaisiin, mutta itse ainakin pelkään, että jossain kohdassa joutuisin toteamaan: "Mitäs minä sanoin?" Siksi minä kannatan likimain kaikkea mahdollista valvontaa, vaikka toivon olevani väärässä.

– Gin

keskiviikkona, toukokuuta 17, 2017

Väriteoriaa: hopeavärit – hopeanruunikko

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.


© Bob Langrish

Ulkonäkö
Hopeanruunikon peitinkarva on ruskeaa, sävy voi vaihdella ruunikon tapaan vaaleasta keskiruskeaan ja joskus tummanruskeaankin, mutta kaikkein tummimmat sävyt puuttuvat, koska hopeageeni vaalentaa mustaa pigmenttiä. Jalat ovat tummanruskeat, joskus ne ovat jääneet mustiksi, mutta oman tuntumani mukaan tällaisia näkee harvoin. Yleensä jalat ovat suklaanruskeat, toisinaan ne ovat melko vaaleatkin, mutta vähintään nivelten kohdalla on tummempaa väriä. Tummaa väriä, mustaa tai tummanruskeaa on myös korvissa ja turvassa jonkin verran. Hopeanruunikoilla peitinkarvan papurikkokuviointi on harvinaisempaa kuin hopeanmustalla.
Jouhet ovat peitinkarvaa vaaleammat, valkoiset, harmaat tai kellanharmaat. Joillain yksilöillä jouhet voivat olla melko tummat, mahdollisesti kulottuneet.

Hopeanruunikko syntyy vaaleanruskeana, yleensä sävy on punertava. Se muistuttaa paljon rautiasta varsaa tai vaaleajouhista ruunikkoa. Jalat ovat vaaleat, jouhet valkoiset, harmaat, ruskeanharmaat tai sekaväriset. Jalat ovat vaaleat tai valkoiset. Hopeanruunikkoa varsaa on vaikea tunnistaa oikein.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Hopeanruunikko on vanhastaan Suomessa tunnistettu kanelinrautiaaksi, koska tummia jalkoja lukuunottamatta se ei näytä ruunikolta, kiitos vaaleiden jouhien. Nykyään tiedetään sen olevan oma värinsä eikä vain rautiaan muunnos. Kirkasväriset hopeanruunikot on helppo erottaa muista väreistä ja sekaannuksen vaara on vähäinen.

Ongelmia tunnistamisessa tuottavat vahvasti sekajouhiset hopeanruunikot, ne muistuttavat ruunikkoa, jolla on kulottuneet sekaväriset jouhet. Viitasen mukaan ruunikoilla suomenhevosilla esiintyy kulojouhisuutta ilman että kyse olisi varsinaisesta hopeaväristä ja näiden erottaminen toisistaan on hankalaa.

Itse sekoitan hopeanruunikon helposti hopeanmustaan, joka kuitenkin ei yleensä ole punertavasävyinen, kuten hopeanruunikko.

Esimerkkikuvia
hopeanruunikko, hyvin selkeä hopeanruunikko
hopeanruunikko, tällä näkyy jouhissa selkeästi sekä tummaa että vaaleata sävyä, mutta jouhet ovat kyllä sen verran vaaleat, että ei sitä oikein voi ruunikkoon sekoittaa
hopeanruunikko, hyvin vaaleajalkainen, tämä on mielestäni melko yleistä ainakin suomenhevosilla ja islanninhevosilla
hopeanruunikko, tummahko väri, tummajouhinen ja papurikkokuvioinen
hopeanruunikko, tässä linkitetyssä kuvassa varsin tumma ja melko vaikeasti tunnistettavissa, vaikka harjassa kyllä on vaaleampaa väriä. Muissa kuvissa selkeä hopeanruunikko, vaikka melko tummajouhinen.
hopeanruunikko, erittäin vaaleat jalat ja muutenkin varsin vaaleasävyinen. Tämä alkaa olla jo haastava erottaa rautiaasta. Katsokaa myös varsakuva.
hopeanruunikko, todella selkeä hopeanruunikko

Esiintyminen ja yleisyys
Hopeavärien esiintymisestä yleisesti on kerrottu hopeavärit-tekstissä. Hopeanruunikko on väreistä yleisempi, mutta kalliovuortenhevosta lukuunottamatta hopeavärit eivät ole yleisiä.

Lyhenteet
hprn – hopeanruunikko

Vieraskieliset nimet
Englanti: red silver, bay silver, silver bay, silver dapple bay, silver bay dapple, chocolate (USA), taffy (Australia)
Ruotsi: silverbrun (silv. br)
Saksa: Windfarben braun, Braunwindfarben

Genotyyppi
E A Z (ruunikko + hopea)

Huomattavaa periytymisessä
Hopeaväri ei periaatteessa hypi sukupolvien ylitse, se näkyy aina ruunikossa ja mustassa. Ongelmia kuitenkin teettää se, että hopea ei näy mitenkään rautiaassa tai rautiaspohjaisissa väreissä, mutta ne voivat periyttää hopeaväriä eteenpäin ruunikoille ja mustille varsoilleen.
Varmimmin hopeanruunikon saa astuttamalla hopeanruunikon toisella hopeanruunikolla, hopeanmustalla, tai varmasti hopeaa kantavalla raudikolla.

sunnuntaina, toukokuuta 14, 2017

Ostakaa virtuaalisia koiranpentuja!

Vapunpäivänä 1.5.17 syntyi Ionicin A-pentue eli kasa koiravauvoja, dobermanneja, ollakseni täsmällinen. Nyt ollaan historiallisen äärellä: virtuaalikoira meillä on ollut toistakymmentä vuotta, mutta näin kauan meni ennenkuin sain aikaiseksi teettää pentuja. Pentueen emä on siis Ingrel's Ashley, Assi, muinaisesta ja sittemmin täysin kadonneesta kennelistä nimeltä Ingel. Assi on aktiivinen ja seurallinen koira, helposti koulutettavissa ja kaikkinensa kiltti. Joku ehkä sanoisi sitä liiankin pehmeäksi, mutta ehkä se ei ole paha juttu, minusta se on ollut ihan sopiva ekaksi koiraksi. Pelokas Assi ei ole missään nimessä.

Pentueen isä on tuontikoira, Mumblescape Reign of Terror eli kaverien kesken Tero. Nimi ei ehkä ollut enne, mutta sattumoisin poika saapui meille Tukholman terrori-iskun päivänä, 7.4.17. Teki mieli vaihtaa nimi samoin tein, mutta se ei olisi ollut mikään yksinkertainen juttu. Tero on Assia selvästi terävämpi luonteeltaan, mutta tervepäinen yhtä kaikki. Tero on monipuolinen harrastuskoira, jonka kanssa on kokeiltu jo agilityä, tokoilua ja palveluskoirajuttuja, ja kaikki tuntuu sopivan. Katsotaan jos koskaan päästään kisaamaan jossain näistä lajeista. Tero varmaan selviytyisi kunnialla, omistajasta sen sijaan ei ole takeita.

Koska virtuaalimaailman ajanlasku on venyvää aina sen mukaan, miten parhaiten sattuu sopimaan, alkaisivat pennut olla vähitellen luovutusiässä. Tässä lyhyet esittelyt niistä, väriltään kaikki ovat vanhempiensa tapaan mustia ruosteenpunaisin merkein (black & tan), paitsi jos eivät ole. Voivat olla siis myös ruskeita.

narttu Alpenaurikel des Ions "Auri" – MYYTY
Auri on noheva narttupentu, joka ei pienistä hätkähdä ja joka vääntää painia loputtomiin. Aurin elämän päätarkoitus tuntuu olevan rääkätä jotakuta. Onneksi se on pentueen pienin, muita pentuja ei niskassa roikkuva kirppu hirveästi haittaa. Ihmisten kanssa on kaikkein hauskinta leikkiä vetoleikkejä, mitä enemmän lelun päässä roikkuvaa takiaista vemputtaa edestakaisin, sitä onnellisempi se on. Tämä tulee olemaan maailman helpoin koulutettava, paras palkinto on vetolelu ja leikkituokio. Yleisesti ottaen elämäniloinen mussukka.

uros Augenblickswert des Ions "Atte"
Atte on melkoinen mörssäri, se oli jo syntyessään pentueen suurin ja on sellaisena pysynytkin. Sitä voisi ehkä kuvata parhaiten sanalla omanarvontuntoinen. Se on rauhallinen, ei silti mitenkään tossun alla saati laiska tai flegmaattinen. Se pitää oman puolensa ruokakupilla ja leikeissä, muttei ole mikään räyhä. Jos Atte tulee luonteeltaan tällaisena pysymään aikuisenakin, se ei ehkä ole maailman helpoin koulutettava, mutta oikealla omistajalla se todennäköisesti tulee olemaan luonteeltaan maailman hienoin uros.

uros Aralsee des Ions "Arska" – MYYTY
Korvat on koriste ja aivot lisävaruste (toimitusaika ehkä parin vuoden päästä). Arska on energinen touhuaja-tyyppi, rasavilli rämäpää. Ja myönnetään: välillä vähän kovakorvainen. Niin että onpahan teitä nyt varoitettu sitten ainakin. Iloinen ja kivaluonteinen kyllä noin muuten, tästä saa aktiivisen ja väsymättömän harrastuskoiran. Sohvakoiraksi sen sijaan ei sovellu.

narttu Asternartige des Ions "Asta" – MYYTY
Asta on utelias pentu ja hankkiutuu ongelmiin työntämällä sievän kuononsa joka paikkaan. Arska tietysti on aina peesissä mukana, mutta Asta on näistä kahdesta nokkelampi ja kekseliäämpi. Kun jostain kuuluu kolinaa tai jotain muuta epäilyttävää ääntä, siellä on yleensä Asta ensimmäisenä. Ja jos on ihan hiljaista, se vasta paha merkki onkin. Asta tuntuu olevan pentueen jonkinlainen johtohahmo, se joka menee edeltä ja hankkii koko porukan vaikeuksiin. Rohkea ja luottavainen pentu ja telmuaa ensimmäisenä vastaan katsomaan tullutta vierasta, sillä mikäänhän ei ole parempaa kuin uusi ihminen, johon tutustua. Muutenkin Asta on hyvin sosiaalinen pentu.

uros Atlaszeder des Ions "Atlas"
Atlas on pentueen ahmatti, se jättää vaikka painimatsin kaverin kanssa kesken, jos tarjolla on ruokaa. Emolta tahtoo välillä mennä hermokin tämän kanssa, kun ikinälkäinen pentu roikkuisi nisässä kiinni ikuisuuden. Kun pennuille alettiin tarjoilla kiinteää ruokaa, Atlasta on pitänyt siitä lähtien vahtia erikoisen tarkasti, koska se hotkii ruokansa nopeasti ja änkeää itsensä sitten kaverin kupille. Vahtikoiraa tästä ei varmaan tule ikinä, koska se on lahjottavissa juustolla. Muuten herttainen ja kivaluonteinen pentu kyllä.

Ostopyynnöt pennuista osoitteeseen vtionic@gmail.com. Pennut ovat myynnissä myös Karvaturrit-foorumilla.

– S

keskiviikkona, toukokuuta 10, 2017

VSN-arvonimiä

Taivas varjele, meillä on peräti kaksi hevosta, joille hain ja sain VSN-arvonimet!

VSN Championin arvonimet sai nyt jo edesmennyt welsh mountain -tamma Hugan Goch Fach Ion. Hugan valittiin pari vuotta sitten kuukauden tammaksi ja esiteltiin sen kunniaksi blogissa. Tuosta bloggauksesta löytyy enemmän tietoa tammasta, itse tyydyn vain toteamaan, että tuo kuva lähtee kiertoon kyllä muillekin poneille, on se niin nätti.

Toinen palkittu on oldenburg-tamma Valeriana Ion, joka ampaisi suoraan VSN National Championiksi. Hups. Valerianan sivuille ei edes ole merkitty kaikkia näyttelyitä, olen kovin laiska näiden kanssa, mutta sähköpostissa ne ovat edelleen tallessa. Niin ja tietenkin myös VSN:n tulosarkistosta, josta noita pisteitä kaivelinkin. Tämä VSN:n systeemi sopii näemmä hyvin tällaisille leväperäisillekin hevosenomistajille.

Valeriana onkin VSN-näyttelyiden vakiokaartia. Yritän osallistua näyttelyihin aina kun muistan, jaksan ja ehdin (eli välillä osallistun, välillä en), toisaalta tuomaroin itse jonkin verran myös puoliveriluokkia ja silloin tietenkin omat puoliveriseni eivät saa osallistua. Yleensä minulla ei ole mitään selkeää suunnitelmaa mitä hevosia näyttelytän, mietin joka kerta ilmoittautumiset oman fiiliksen mukaan. Aika monen rodun kohdalla tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että etsin ne harvat hevoset joilla on rakennekuva ja ilmoitan ne mukaan. Meidän hevosilla on yleisesti ottaen melko vähän kuvia, kuvattomina roikkuu niin paljon hevosia, ja niillä harvoilla kuvallisilla ei usein ole rakennekuvaa.

Valeriana on edellä esitetyn seikan takia ollut yksi harvoista vakio-näyttelyhevosistani. Puoliveritammoille ja oldenburgeille on tarjolla varsin paljon VSN-luokkia. Kuitenkin Ionicissa varsinkin rakennekuvalliset oldenburg-tammat ovat harvinaisuus, niitä on Valerianan lisäksi vain muutama. Sama koskee puoliveritammoja yleensä, rakennekuvallisia saisi olla enemmän, mutta kun ei nyt just ole, niin näyttelytän niitä harvoja, joilta rakennekuva löytyy. Valeriana osuu mukaan aika usein, koska sen kuva on yksi suosikeistani.

Jännä kuitenkin, että en ole koskaan oikein katsonut tarkkaan ja "sillä silmällä" Valerianan kuvaa ja rakennetta. VSN National Championin tittelin saaminen oli jonkinasteinen yllätys jopa. Nyt kun katselin sitä kriittisellä tuomarisilmälläni, huomasin toki itsekin, ettei se ole rakenteeltaan lainkaan hassumpi. Varsinkin kaula on kiva, vähän hoikanlainen kyllä, ja etuosa samoin. Pää on myös ihan ok, runko on lievästi avoin ja pitkänlainen, mutta tämä on tammoille aika tyypillistä. Takaosakin on aika jees, lautanen voisi ehkä olla pidempi tai ainakin tasaisempi, ei se kuitenkaan mikään toivoton ole tuollaisenakaan, perus-kolmosen persaus. Jalat ovat myös ok, takajaloissa kintereet ovat suoranlaiset, etusääret ovat polven alta vähän kapeat.

– S

sunnuntaina, toukokuuta 07, 2017

Väriteoriaa: hopeavärit

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

Hopea on harvinainen diluutioväri. Se vaalentaa mustaa väriä erityisesti jouhissa ja jaloissa, jonkin verran myös hevosen vartalossa. Rautiaassa se ei siis näy mitenkään, ei ole olemassa hopeanrautiasta, mutta rautias voi kyllä kantaa hopeageeniä silti ja periyttää sitä eteenpäin.

Hopeaväritys on harvinaisuudestaan huolimatta vanhaa perua, sitä esiintyy sekä amerikkalaisilla että eurooppalaisilla roduilla, myös islanninhevosilla. Hopeanruunikko tai hopeanmusta ovat kuitenkin väriniminä uusia ja Suomessa ne on tunnistettu omiksi väreikseen vasta ehkä reilun parikymmentä vuotta. Aikaisemmin hopeanruunikoista käytettiin väritermiä kanelinrautias, koska vaaleajouhisena ja -jalkaisena se muistuttaa enemmän rautiasta kuin ruunikkoa, vaikka se oikeasti on ruunikko, jota hopeageeni vaalentaa. Hopeanmustat menivät rekisteriin sävystä riippuen sysirautiaina, savakkorautiaina tai jonain muita.

Useimmiten hopeavärejä esiintyy poneilla ja kylmäverisillä, lämminveriroduista sitä esiintyy vain harvoilla. Useimmilla roduilla hopeaväriset ovat erittäin harvinaisia. Osin harvinaisuuteen vaikuttaa toki se, että hopea ei näy rautiaassa mitenkään. Hopeaväri voisi siis esimerkiksi rautias-voittoisella suomenhevosella olla yleisempi kuin luullaan, se vain ei näy suurimmassa osassa hevosia, koska nämä ovat rautiaita.

Tässä jonkinlaista listaa roduista, joilla hopeaa tiettävästi esiintyy:
– Ardennienhevonen (erittäin harvinainen?)
– Comtois (erittäin harvinainen?)
– Eestinhevonen (harvinainen)
– Eestin raskas vetohevonen (harvinainen)
– Hollanninpuoliverinen (erittäin harvinainen, Viitasen mukaan tulee groningeninhevosilta)
– Islanninhevonen (erittäin harvinainen, Suomessa alle prosentti islanninhevosista on hopeavärisiä)
– Kalliovuortenhevonen (hyvin yleinen, tavoitelluin väri on hopeanruunikko)
– Miniatyyrihevoset (melko yleinen?)
– Missourinfoxtrotter (erittäin harvinainen?)
– Morganinhevonen (äärimmäisen harvinainen)
– Pohjoisnorjanponi (erittäin harvinainen)
– Quarter-hevonen ja lähisukuiset rodut (äärimmäisen harvinainen)
– Saddlebred (äärimmäisen harvinainen)
– Ruotsinardenner (erittäin harvinainen)
– Suomenhevonen (harvinainen)
– Tennesseenwalker (äärimmäisen harvinainen)
– Welshit, pääasiassa A ja B (äärimmäisen harvinainen?)

keskiviikkona, toukokuuta 03, 2017

Tuoreita hankintoja, osa 2

Tässä on tuoreiden, tai ainakin melko tuoreiden, ostohevosten esittelylle jatkoa.

mecklenburg-t. Where the Truth Lies
Pitäisin hyvin todennäköisenä, että tämä on ensimmäinen mecklenburginhevonen Ionicissa ikinä, siinä mielessä jo maininnan arvoinen yksilö. Tämä on myös yksi äärimmäisen harvoista valjakkopainotteisista puoliverisistä ja tullee todennäköisesti olemaan hyvin tärkeä suunnittelemani valjakko-FWB-linjan jalostuksessa, suorastaan sen kantatamma. Tälle on kaavailtu jo muutama astutus, yksi varsoista tulee olemaan puhdas mecklenburg, ensimmäinen laatuaan sekin meillä.

missourinfoxtrotterit o. Midwest Sunrise, o. Ozark's Knight Rider, t. Midwest Platinum Blonde ja t. Saint Clair's Angie D.
Foxtrottereista olen valittanut vuosien mittaan harvakseltaan mutta silti säännöllisesti. Niitä ei vain ole, paitsi tietenkin meillä, kun meille on eksynyt muutama pitkä- ja vanhasukuinen yksilö, joiden suvuista löytyy muinaisia Kerpan, Vista Ridgen, Marinean, ja Pony Islandin hevosia. Näin vanhojen ja harvinaisten linjojen tuhoaminen ei ole vaihtoehto, mutta kun kaikki ovat sukua keskenään. Ajattelin nyt sitten lopettaa valittamisen ja tehdä jotain asialle. Ensimmäinen temppu on tietenkin se, että luopuu tasaisten sukujen tavoittelusta, toinen on luonnollisesti uusien hevosien keksiminen ja kasvattaminen. Neljällä suvuttomalla hevosella ei vielä kovin kauas pääse, mutta putki on avattu ja lisää pitäisi saada keksittyä tässä joskus.

nonius-tammat Miraszi GA ja Szegfű GA sukuineen ja Apátizalók Freila GA
Törmäsin taannoin erään vanhan nonius-oriin kohdalla siihen, että sille ei löytynytkään enää tammaa, joka sopisi suvultaan. Ei siis auttanut muu kuin keksiä pari sellaista tammaa sukuineen ja käyttää niitä jalostuksessa sitten. Tässä tulokset, kunpa vain noiden unkarilaisten tai edes siltä kuulostavien nimien keksiminen ei olisi niin satumaisen vaikeata. Noniusten kuvista en edes aloita, en halua ajatella minkärotuisia hevosia nykyisissäkin kuvissa on...

paint-o. Smoke 'N Guns DLHS
Delmenhorstistakin tuli tässä taannoin ostettua muutama hevonen (faija tapasi aina sanoa: "Entisen miehen muutamassa oli 99" ja siihen pyritään), tässä yksi niistä.

perche-t. Arielle 5594
Suvullinen perche-tamma? Kyllä kiitos!

qh-o. Nevada Sky Hazard
Hazardista löytynyt pitkäsukuinen quarter, suvusta löytyy mm. vanha Virginian ja Marinkan kasvatti Marinean Doctor No ja tässä siis puhumme ajasta ennen vuotta 2004.

sf-t. Haleine DLHS
Näitä delmenhorstilaisia tämäkin, yksipolvinen suku ja harvinaisempi rotu FWB-jalostuksessa, mutta aion teettää tästä tammasta myös ainakin yhden puhtaan sf-varsankin, kun meillä noita sopivia oreja on kyllä.

RBSH-t. Roraima Yemn
Yemenestä mukaan tarttunut kaksipolvinen don-xx-risteytys. Meiltä tulee löytymään tälle suunnilleen miljoona sopivaa oria.

SWB-t. Susikallion Lucia
Ykkösosassa mainitsin jo ostaneeni jonkinlaisen lauman Susikallion kasvatteja, tässä yksi niistä, kaksipolvinen SWB-tamma. Kuten muutkin puoliveriset, tämä tulee jättämään jälkensä meidän FWB-sukuihin, mutta eiköhän tälle SWB-orikin löydy.

saddlebredit o. Takedown DLHS ja t. Metal Rainbow DLHS
Nelipolvinen ori ja kolmipolvinen tamma, nimet suvuissa ovat kaikkea muuta kuin ionicilaisia, vaikka jotkin niistä saattavat esiintyä meidän hevosten suvuissa, meillä on käytetty jonkin verran Hawan, Calan ja Tijuanan hevosia, mutta joka tapauksessa odotan näiden tuovan onnea ja iloa sdb-jalostukseen, mahdollisesti myös NSH-puolelle. Molemmilla on myös muutama sijoitus saddleseatista, Takedownin kanssa tullaan kisauraa jatkamaan, kunhan saan otettua itseäni niskasta kiinni, tamma sen sijaan siirtyy jalostuskäyttöön.

FWB:t o. Claridge Idioma ja t. Claridge Priscilla
Myös Claridgesta ostin vähän aikaa sitten muutaman hevosen. Idioman kohdalla minua ilahduttaa erityisesti se, että suvussa on jonkin verran ISH:ta, joka on perinteisesti ollut varsin harvinainen näky FWB-suvuissa.

FWB-o. Susikallion Admiral
Tuo suku! Pitkä ja vanha. Rivulet's, Luna, Greymask's, WW, Classic, Keinukallio, KWB. Artofselfdestruction, Suhina's Garanco, Livingstone, LNA Garfield, Enedfala's Elegante. Virginia aikoo kuulemma lähettää kasvattajalle laskun kivusta ja särystä, koska putosi tuolilta ja satutti häntäluunsa.

suomenhevoset o. Claridgen Palokärki, o. Runon Jalmari ja t. Viisikon Ukkoslintu
Niin siis Ionicista ei pitänyt tulla suomenhevoskasvattajaa, mutta kun myynnissä on jatkuvasti kivasukuisia ja kivannimisiä suokkeja ja kuviakin löytyy, niin jotenkin se nyt vain on lipsahtanut... Tikkanen ja sen luonnekuvaus onkin mainittu jo kertaalleen blogissa, Viisikon Ukkoslintu on sen varsa. Runon Jalmari oli heräteostos, joka oli pakko ostaa nimen takia. Olen keksinyt jo ainakin viisisataa nimeä meidän tuleville suomenhevosvarsoille, enää ne varsat puuttuu.

tersk-o. Wenden Yemn
Pitääkö nyt edes erikseen sanoa, että vierassukuinen terskinhevonen on harvinainen, mutta tervetullut näky?

trakehner-o. Susikallion Abellinio
Jälleen näitä susikalliolaisia, pitkähkösukuinen (4p) trakehner-ori, joka myös on ns. puhdas trakehner eli ei ole täysiveristä seassa. Nimittäin meillä on niin paljon noita pääasiassa xx-sukuisia trakehnereita, että välillä tekee ihan hyvää ostaa tällainenkin jalostukseen.

vrh-t. Susikallion Dominka
Tämän löytyminen ostotarjouksesta oli todellinen yllätys: yksipolvinen venäjänratsuhevostamma, ihan vieraat vanhemmat. Vielä yleishevonen, sopii siis sekä este- että kouluhevosille.

vladimir-t. Gardenija GA
Joskus kauan sitten jossain tilapäisessä mielenhäiriössä keksin meille suvuttoman vladimir-oriin. Se asusteli poikamiehenä moniaita vuosia, mutta ilmoitti taannoin, että nyt pitäisi tamma löytää jostain. Keksin sitten Gardenijan ja Iocin ensimmäinen vladimir-varsa syntyi helmikuussa. Se on vielä sivuton.

Crialltin cobit
Criallt laittoi lapun luukulle ja myi viimeisiä varsojaan pois. Niitä oli määrissä, pitkäsukuisia ja totesin aluksi, etten pysty valitsemaan niistä mitenkään muutamaa varsaa. Sitten kun muut olivat ostaneet haluamansa pois, jäljellä oli noin 15 cobia ja totesin, että minä otan nuo loput, en jaksa kahlata sukuja läpi ja valikoida valikoimasta päästyänikin. Viidelletoista cobille nyt vielä tekeekin sivut suhteellisen helposti, koska suvut olivat suurimmalti osalti crialltilaisia eli tallessa eli niitä ei tarvinnut metsästää Googlesta kun ne löytyivät suoraan sukutauluista. Olen vieläkin vähän pyörälläni tästä ponien määrästä kyllä.

welsh C-t. Susikallion Finessa
Pitkäsukuinen pikkucobi, arvostan suvussa myös sitä, että siinä on varsin paljon C-sektiota.

welsh C-o. A.D. Prima Base
Alegren kautta kulkenut Adinan kasvatti, jolla on melkein jo huikean epätasainen suku. Emä on suvuton, isän puolella suku menee 4. polveen asti. Mutta hyvinhän se istuu pitkäsukuisille tammoille, joita tämä on pari kappaletta jo astunutkin.

welsh A-o. Cedion Cardeiriol
Pitkähkö suku on tervetullutta meidän mountain-tammoille, pitkäsukuisia nekin kaikki taitavat olla. Tämän suku on myös vanha, emän puolelta löytyy vanhan Blue Angelin hevosia. Virginia esitti vastalauseensa ieei. Gleaming Powerista, joka kuulemma oli alunperin nimeltään Säkenöi Voimaa. Olettaen että kyseessä on sama poni, minä en tiedä.

welsh B-t. AD Julian Jenny
Kun niistä epätasaisista suvuista oli puhe, niin tässä taas sellainen. Tällä on 75% mountainia suvussa, joten aion risteyttää tätä pitkäsukuisiin, mahdollisimman puhtaisiin B-sektion oreihin. Aion myös käyttää tätä cobien jalostuksessa, B-sektiohan on hyväksytty, muttei erityisen suositeltu lähinnä C-sektion jalostuksessa. B-sektio on yleensä varsin kevyt ja cobeista ei taas haluta liian kevyitä. Tämän kohdalla kuitenkin teen poikkeuksen juuri sen takia, että se on niin mountti-sukuinen ja se varmasti tulee näkymään myös ponin ulkonäössä, jos ikinä löydän sille sopivaa kuvaa.

westfalenit o. Downfrost Glendon ja t. Downfrost Waterfall
Kaksi mukavasukuista westfalenia, jotka muuten sopivat myös toisilleen (ainakin heti kun korjaan Glendonin suvun, joka ei ole sama kuin Waterfallilla... hups). Nämä ovat myös toistaiseksi ainoat koulupainotteiset westfalenit, muut ovat olleet meillä estehevosia.

dobermann-u. Mumblescape Reign of Terror
Koska miksi tyytyä vain hevosiin? Tulin ostaneeksi tuliterästä virtuaalikoirien tuontipalvelu Klondikesta itselleni dobermanniuroksen, kun meillä tuo yksi narttu jo onkin. Ai miten niin pentusuunnitelmia?

–S

sunnuntaina, huhtikuuta 30, 2017

Tuoreita hankintoja, osa 1

Aina välillä täällä blogissa on esitelty uusia Ioniciin hankittuja hevosia, ajattelin jatkaa sillä linjalla ja kertoa vähän mitä kaikkea kivaa viime aikoina meille on tullut. Suurin osa on tosiaan uusia hevosia, mikä tarkoittaa ikävä kyllä sitä, että niillä ei ole vielä kuvia. Silmänruokaa tämän listan hevoset eivät siis tarjoa.

PRE-o. Frivolidad HFA
Vanhempi suvullinen ori, joka on edellisen omistajansa kanssa kiertänyt kisakenttiäkin ja on reilun parinkymmenen KRJ-sijoituksen takia muodollisesti pätevä jalostusori. Meille tuon oriin tekee arvokkaaksi sen kaksipolvinen suku, jossa ei ole yhtään ionicilaista nimeä.

australianhevoset o. Crampton Langkujkaji ja t. Crampton Barabara
Australianhevostalli Crampton tuli viime vuoden puolella rytinällä meikäläisenkin tietoisuuteen ja jotenkin sitten kävi niin, että ostin sieltä tamman, Barabaran. Sitten sille piti tietysti saada sulhanen, edelleen Cramptonista tarttui mukaan Langkujkaji. Ionicin eka australianhevosvarsa syntyy ensi heinäkuussa!

australianponit o. Gold Coin’s Splendor, o. Rivendell's Berlioz ja t. Rivendell's Shasta
Meillähän on muutama aussiponi ollut jo jonkin aikaa, mutta kun Jindabyne lopetti, olin heittää hanskat tiskiin itsekin. Onneksi ei ole ainakaan vielä tarvinnut, koska sain taannoin hankittua vahvistuksia meidän ponilaumaan. Eihän aussiponista mitään isoa rotua aiota tehdä, mutta kiva jos nyt saa muutaman varsan vielä kasvatettua ilman akuuttia pelkoa sisäsiitoksesta. Rivendell varsinkin on uusi, mukava tuttavuus tallirintamalla.

budjonnyt o. Zemniak Bo'gumir, o. Sendaj Yemn, t. D.E. Serdtsevína ja t. Zemniak Dounia
Olen puljannut budjonnyjen kanssa niin kauan lähes täysin yksinäni, että Domenican, Yemenen ja Zemniakin kasvattien hankinta on todellinen merkkitapaus (vaikka Domenicasta on ollut hevosia meillä kyllä aiemminkin). Arvokkaita, arvokkaita sukuja.

campolino-o. Extrato do Varjao
Meidän alkuperäinen campolinolauma koostui kahdesta tammasta ja yhdestä oriista, joten uusien, suvuttomien hevosten keksiminen on välttämättömyys, jos aikoo tehdä mitään. Tässä nyt tuorein lisäys, tosi komea ori suoraan Brasiliasta.

connemarat o. Storyteller's Wilson ja t. Storyteller's Speedy
Pari uutta, vierassukuista connemaraa ei tee koskaan pahaa jalostuksessa.

xx-o. Lýkaina Belmondo
Ostin taannoin Susikalliosta isommankin lauman hevosia, tässä yksi niistä, yksipolvinen ratsutäysiverinen. Ja vilkaiskaapa muuten isän väri: se on cremello, joten poikansa on väistämättä voikkovärinen myös.

fellponit o. Brackholme Norman II, o. Joyendales Rowley ja t. Weqyro's Quasha
Pari suvutonta fell-oria piti keksiä kun menin ensin ostamaan suvuttoman tamman Alegresta.

fell-t. PP's Dixie
Myös Ponipallerosta ostin vastikään useamman ponin ja tässä yksi niistä. Isä toki on meidän oma ori, mutta emä taas meillä tuntematon tapaus.

fell-o. Tenney Ion
Tämä on oma kasvatti, kyllä, mutta isänä on Elenin omistama pitkäsukuinen ori. Frostbay Flashyn suvusta löytyi kaikkea yllättävää, kuten vanhoja Quieron poneja ja Quiero's Precioussssin takaa löytyy jopa Laakson-poni, joka on kyllä ilmeisen tehokkaasti kadonnut. Mutta että Laakson-fellponi! En tiennyt että a. sellaisia on ollut olemassakaan, b. niitä löytyy vielä jostain.

frederiksborgit o. Dartoo Alvino, t. Varanna II ja t. Bromfield Joya Suave
Suvullisia, muiden kasvattamia frederiksborgeja ei tule maailmalla vastaan turhan usein, joten ne täytyy kerätä talteen kun osuu silmiin. Tässä pari alvianolaista ja tuhkista uudelleen aktiiviseksi palanneen Bromfieldin kasvatti, kaikilla toki aivan vieraat suvut meidän hevosiin nähden. Ihanaa ettei kaikkea tarvitse aina tehdä itse!

Vibajan gidranit
Kaikki hevoset, joiden nimessä ei ole Ion-päätettä, ovat uusia hankintoja Vibajalta, ostin ne loppuvuodesta. Joukossa on suvuttomia hevosia ja muutama näistä kasvatettu suvullinenkin varsa, vähän vanhempia. Tarina gidraneiden taustalla on se, että Vibajan piti perustaa gidran-talli ja itse asiassa perustikin, mutta se ei kuitenkaan koskaan lähtenyt oikein lentoon vaan unohtui. Hevoset jäivät silleen eikä niitä lopetettu, mikä tietenkin on minun onneni nyt muutama vuosi myöhemmin! Arvokkaita jalostushevosia, en olisi koskaan uskonut löytäväni virtuaalimaailmasta yhtä ainoata gidrania ja sitten sain niitä pienen tallillisen verran. Toisen roska on toisen aarre, sanotaan ja se on ihan totta.

russitammat A.D. Mindy ja PP's L'Amourette
Pari pitkäsukuista russitammaa tulevat morsiamiksi itse kasvattamilleni russioreille.

hackneyponi-o. Hadrian REB
Hackneyponikin on sen verran harvinainen rotu virtuaalimaailmassa, että oli pienimuotoinen yllätys kun sain tällaisen varsan itselleni.

hann-t. Welda RGE ja KWPN-t. Abigail RGE
Hannovereja ja hollanninpuoliverisiä meillä on ollut toki aikaisemminkin, mutta ne eivät ole mitään kasvatusrotuja sinänsä vaan niitä käytetään pääasiassa FWB-jalostukseen. Tietenkin yritän aina pitää silmäni auki, jos saisi teetettyä samanrotuisiakin varsoja, mutta se ei ole erityisesti tavoite.

isl-t. Sóley frá Ponipallero
Samat sävelet kuin niin monen muunkin kanssa: vierassukuinen hevonen muuten pienessä laumassa on varsinainen piristysruiske jalostuksessa. Harmi kyllä, tämän isä vaihtoi taannoin värinsä hopeanmustanvoikonkirjavasta ruunivoikonkirjavaksi, mutta toisaalta minulla ei ole niin paljon erikoisväristen issikoiden kuvia, että sillä olisi sinänsä merkitystä.

kisber-o. Crampton Vavrinec
Kun näkee jossain kisberin, on se korjattava talteen, koska seuraavaa saat odotella. No, tosiasiassa tällä on isänä meidän ori, eihän kisbereitä juuri muualta löydy, mutta emä on joka tapauksessa uusi tuttavuus suvullisesti.

lipizza-o. Dubravo Zahra I
Knoxdalen omistajaltakin löytyy näemmä kaikenlaista mielenkiintoista, kun alkaa tonkia. Bittijumalille kiitos tällaisista hevosenomistajista!

Koska esiteltävää on näemmä varsin paljon, jatkan seuraavassa osassa.

–S

keskiviikkona, huhtikuuta 26, 2017

Off topic: Wienin Espanjalainen Ratsastuskoulu

Wienin Espanjalaisen Ratsastuskoulun tuntevat varmasti lähes kaikki hevosharrastajat ja aika moni muukin tunnistaa kuvan valkoisesta lipizzaoriista takajaloillaan, selässään vanhanaikaiseen univormuun pukeutunut ratsastaja. Myös aivan Wienin historiallisessa keskustassa sijaitsevan barokkimaneesin tietää moni.


© ST

Maineeseen on syynsä, onhan kyseessä vanhin maailmassa toimiva ratsastuskoulu ja eittämättä se on eräs tunnetuimmista klassisen kouluratsastuksen vaalijoista. Ei siis ihme, että Espanjalainen Ratsastuskoulu on listattu UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön kohteeksi.

Matkustin itse viime viikonloppuna Wieniin ensimmäistä kertaa ja olikin aivan selvä, että Espanjalaista Ratsastuskoulua ei voi jättää väliin. Eihän ihminen voi edes vakavissaan väittää käyneensä Wienissä, jos ei ole nähnyt lipizzanhevosia! En kuitenkaan ollut hankkinut näytöslippuja etukäteen, osin sen takia, että ne ovat kirvelevän kalliita ja toiseksi asia pääsi vähän unohtumaan (en kyllä ymmärrä miten se on mahdollista). Sen verran olin tarkistanut aikatauluja, että tiesin lauantaiaamuna olevan aamuharjoitusten ja sunnuntaina olisi varsinainen näytös.

Aamuharjoituksia pidetään lähes joka päivä klo 10-12. Liput maksavat 15 euroa ja niitä ei voi ymmärtääkseni ostaa etukäteen. Paikkavarauksia ei sen paremmin ole, ensimmäinen jonossa pääsee ensimmäisenä sisään ja istumaan. Maneesin päädyssä olevat parhaat istumapaikat (parterreloge ja hofloge) eivät ole käytössä, vaan yleisö pääsee kahdessa kerroksessa sijaitseviin gallerioihin istumaan ja seisomaan. Lippukauppa aukeaa klo 9.00 ja jonossa kannattaa olla mahdollisimman aikaisin. Tämä siitä huolimatta, että itse olin siellä käymässä ennen pahimman turistikauden alkua, toisaalta lauantaiaamu on varmasti ruuhkaisempi kuin arkiaamut, mutta tällä kertaa arkiaamu ei ollut vaihtoehto.

Aamuharjoitukset ovat nimensä mukaisesti harjoitukset, eivät mikään varsinainen esitys. Esimerkiksi hyppyjä tai levadea ei tehdä joka kerta harjoituksissa. Harjoitukset koostuvat neljästä ryhmästä, kukin harjoittelee puolisen tuntia kerrallaan, sitten hevoset, usein ratsastajatkin vaihtuvat. Osa hevosista on nuoria oreja, joita ei nähdä näytöksissä. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että kaikki hevoset eivät ole vielä rutinoituneita esiintyjiä yleisön edessä ja muutenkin hevoset saattavat olla vähän... hm... energisiä. Hevosia ne ovat lipizzatkin!

Aamuharjoitukset ovat takuulla kiinnostavaa katsottavaa hevosihmisille, mutta jos mukana on ei-hevosihminen, tehkää palvelus ja jättäkää hänet hotellille tai katselemaan muita nähtävyyksiä. Kahden tunnin melko jäsentelemättömän näköinen hortoilu ei välttämättä kuulemma vastaa käsitystä "parhaasta, mitä Wienissä voi nähdä". Kyllä, kävin asiasta keskustelun puolisoni kanssa. Emme ymmärtäneet lainkaan toistemme kantoja asiasta. Toki harjoituksista voi lähteä pois kesken ja lipun hinta on perin huokea, että jos ei-hevosihminen vain haluaa nähdä ne hevoset, niin sitten ehkä. Minä kuitenkin suosittelen erittäin lämpimästi näytöslipun hankkimista.


© Bob Langrish

Sillä onhan se näytös aivan mahtava! Piti sekin sitten käydä katsomassa. Lauantaiaamuna kysyin harjoitukseen lippuja ostaessani varovasti, että mahtaisiko vielä olla yhtään paikkaa seuraavan päivän näytökseen. Pari lippua löytyi vielä, otin sen halvemman, joka maksoi "vain" 142 euroa, mutta oli se kyllä sitten hyvä paikkakin, parterrelogen kolmannen rivin päätypaikka. Sen verran mitä sihtailin näkymiä maneesista, lipun hinta korreloi suoraan näkyvyyteen ja jos vain budjetti antaa myöten, sijoittakaa sen verran rahaa lippuihin, että saa paikan joko parterrelogesta (mieluusti muutamasta ensimmäisestä rivistä) tai sitten ihan hoflogesta. Näkyvyyden lisäksi maksaa samalla mukavuudesta, sivugallerioiden puupenkit ovat rahtusen karut. Toki ainakin alemmasta galleriasta näkee ihan kohtuullisesti, samalla sivulla kulkevat hevoset jäävät kuitenkin pois näkökentästä. Ylemmästä galleriasta en osaa sanoa, mutta siellä ehkä parhaat paikat lienevät sisääntulopäädyssä.

Näytös kesti reilun tunnin, se koostui viidestä osasta, joiden välissä oli juonnot saksaksi ja englanniksi. Jokainen osa kesti suunnilleen vartin verran. Kannattaa myös ostaa esittelyvihko, joita myydään maneesissa ennen näytöksen alkua, niitäkin on tarjolla sekä englanniksi että saksaksi ja hinta on vajaa kymppi. Vihkon välistä löytyi myös päivän näytöksen tiedot: kussakin osassa esiintyvät hevoset, ratsastajat ja musiikki.

Ensimmäisessä osassa nähtiin 6 nuorta oria, jotka esittivät klassisen musiikin säestämänä perusaskellajit molempiin suuntiin. Oriit olivat kuulemma 4-6-vuotiaita, mitä en kyllä olisi uskonut siinä mielessä, että ne käyttäytyivät pääsääntöisesti varsin fiksusti. Toki pientä kohkaamista oli välillä ja juonnossakin sanottiin etukäteen, että nuorukaiset saattavat olla hieman "lively". Kerrassaan sympaattisia kavereita!

Toisessa osassa esiintyi 4 vanhempaa oria, jotka esittivät jo oikeastaan kaikki muut hienoudet, paitsi levadea ja hyppyjä. Siellä tuli piaffit, passaget, piruetit, sulkutaivutukset, avotaivutukset ja vaihtosarjat. Tässä näimme myös ratsastuskoulun tummanruunikon oriin, perinteiden mukaisesti ratsastuskoulussa kuulemma on aina yksi tumma ori, se tuo onnea.

Kolmannessa osassa nähtiin työskentelyä ratsain ja maasta käsin. Viisi oria esittivät edellisessä osassa nähtyjen liikkeiden lisäksi levaden ja capriolen, nämä nähtiin myös sekä ratsastajan kanssa että ilman. Sen sijaan courbettea tai pilarien välissä työskentelyä ei esitetty tässä näytöksessä lainkaan. Sinänsä se ei minua haitannut, koska lauantain harjoituksissa oli yksi ori treenaillut vähän courbettea, joten en jäänyt varsinaisesti mistään paitsi.

Neljäs osa oli Pas de deux, kahden hevosen katrilli. Tämä oli ns. perus-kouluratsastusta eli hyppyjä ei nähty.

Viides ja viimeinen osa oli kahdeksan hevosen katrilli, tässäkään ei esitetty hyppyjä. Tämä oli mielestäni koko näytöksen ehdoton kohokohta, se oli niin harmoninen esitys, vaikea kuvitella kahdeksan ratsukon kulkevan täydellisesti keskenään. Jonot viivasuorat, taivutukset samassa kulmassa eikä mitään koheltamista, vaikka kaksi osastoa risteää toistensa kanssa eikä hevosten välissä ole takuulla montaa tuumaa ylimääräistä tilaa. Kellontarkkaa työskentelyä. Niin ja sekä harjoituksissa että näytöksissä ratsastus on minun amatöörisilmään hyvin kaunista ja eleetöntä. Ratsastajat istuivat satulassa kuin liimatut (paitsi jos sattuu nuoren hevosen kanssa keventämään) enkä ole edes olympialaisissa nähnyt koskaan ratsastettavan erittäin kaunista passagea nivelkuolaimella löysin ohjin.

Niin että sanoinko jo suosittelevani.

Sitten jos lippujen jälkeen jää vielä ylimääräistä rahaa, ne voi kätevästi tuhlata ratsastuskoulun yhteydessä olevassa matkamuistomyymälässä. Sieltä löytyy kaikenlaista aiheeseen liittyvää. Tarjolla on myös ratsastus- ja koulutusoppaita, suurin osa tosin vain saksaksi. Postikortit kotiin ja kavereille ovat tietenkin ehdottomat, tosin kaupassa ei myydä postimerkkejä.

Huomautan myös sen asian, että sekä harjoituksissa että näytöksissä hevosten kuvaaminen on kiellettyä. Muutaman kuvan otin sisältä maneesista ennen näytösten alkua. Onnenkantamoinen oli sekin, että satuimme lauantaina näkemään kadulla muutaman ratsukon seurueen. Onnistuin siis nappaamaan lipizzakuvan!


© ST

Onko lukijoista joku käynyt Espanjalaisessa Ratsastuskoulussa tai haaveilee sinne pääsemisestä?

– S

sunnuntaina, huhtikuuta 23, 2017

Väriteoriaa: hallakkovärit – hiirakko

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

© Bob Langrish

Ulkonäkö
Hiirakon peitinkarva on harmaa, joskus sävy on kellertävänharmaa. Jouhet ja jalat ovat mustat. Niillä on aina musta siima ja muitakin hallakkovärien yleistuntomerkkejä esiintyy. Tummimmat hiirakot saattavat olla mustanharmaita peitinkarvaltaan.

Hiirakko varsa syntyy yleensä vaalean hopeanharmaana, myös jalat ovat vaaleat, mutta tummuvat iän ja karvanvaihtojen myötä, samoin kuin peitinkarvakin. Joillain roduilla (Viitanen mainitsee konikit ja mustangit) saattaa olla punertavan tai aprikoosinvärinen varsakarva, joka kuitenkin vaihtuu harmaaksi ensimmäisten karvanvaihtojen yhteydessä.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Vaaleaa tai keskisävyistä hiirakkoa on vaikea sekoittaa oikeastaan mihinkään toiseen väriin, koska mikään muu väri ei ole niin selkeän harmaa kuin hiirakko. Joidenkin yksilöiden peitinkarvassa saattaa olla jonkin verran punertavaa tai kellertävää sävyä, jolloin niitä voi olla hankalaa erottaa ruunihallakoista. Tummat yksilöt voivat näyttää kulomustilta tai tummilta rautiailta.

Esimerkkikuvia
hiirakko, hyvin tyypillinen hiirakko, vaaleahko. Siima näkyy, samoin jouhien kaksivärisyys ja tummempi pää.
hiirakko, myös hyvin tyypillinen hiirakko, jota on vaikea sekoittaa mihinkään toiseen väriin.
hiirakko, tässä kuvassa hyvin vaalean sävyinen, asiaa tuntematon voisi sekoittaa vaikka kimoon tai päistärikköön, mutta kun tarkemmin katsoo, niin kyllä se selkeä hiirakko on.
hiirakko, tummansorttinen, mutta ainakin omasta mielestäni vielä sen verran selkeästi harmahtava, että helppo tunnistaa hiirakoksi.
hiirakko, tummahko eikä kovin selkeän harmaa, vaan ennemminkin peitinkarvan sävy menee sinne punertavaan päin ja tätä voisi helposti pitää myös ruunihallakkona. Sukunsa puolesta kuitenkin hiirakko, olettaen että vanhempien värit on oikein tunnistettu, ja kyllä hiirakko voi tältäkin näyttää.
hiirakko, myös tämä on kohtuullisen punertavansävyinen talvikarvassa, lyhyemmässä karvassa värisävy on selkeämmin harmaa.
hiirakko vuonohevonen, kuten muutkin värit, vuonohevosilla hiirakko on varsin vaalea, mutta selkeästi kuitenkin tunnistettavissa hiirakoksi.

Esiintyminen ja yleisyys
Hiirakko on suhteellisen harvinainen väri niilläkin roduilla, joilla hallakkovärejä esiintyy. Konik on lähes aina hiirakko, se on tavoitelluin väri ja satunnaiset mustat, rautiaat, ja punahallakot eivät ilmeisesti ole rekisterikelpoisia. Myös sorraianponeilla ja Sorraia Mustangeilla hiirakko on ainoa esiintyvä väri tai ainakin hyvin yleinen. Vuonohevosissa hiirakkojen osuus on alle 10%.

Lyhenteet
hrkko – hiirakko (Hippoksen suositus)
hiir – hiirakko (virtuaalimaailmassa toisinaan käytetty)
vm – vaaleanmusta (en itse suosittelisi tämän käyttöä, koska kyse on omasta väristään, ei mustan sävystä, vrt. vaaleanruunikko tai vaaleanrautias)
hhkko – harmaahallakko (käytetään toisinaan vuonohevosten hiirakkovärityksestä)

Vieraskieliset nimet
Englanti: grulla/grullo, mouse dun
Ruotsi: musblack (msbl), vuonohevosten kohdalla toisinaan gråblack
Saksa: der Mausfalbe

Genotyyppi
E aa D (musta + hallakkogeeni)

Huomattavaa periytymisessä
Kuten muillakin hallakkoväreillä, hiirakon varsan toisen tai molempien vanhempien täytyy olla hallakkovärisiä. Suurimmalla todennäköisyydellä hiirakon saa risteyttämällä kaksi hiirakkoa.

keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2017

Väriteoriaa: hallakkovärit – ruunihallakko

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

© Bob Langrish

Ulkonäkö
Ruunihallakon (eli hallakon) peitinkarva on vaaleanruskea, vaaleimmillaan hiekansävyinen, sävy on yleensä enemmän punertava kuin kellertävä. Jalat ovat tummat, harjan ja hännän reunajouhet ovat valkoiset tai sekaväriset, loput jouhet ovat mustat. Ruunihallakolta löytyy myös muita hallakkovärien yleisiä tuntomerkkejä. Tummimmat ruunihallakot ovat keskiruskeita tai jopa tummanruskeita.

Varsana väri on hyvin vaalea, myös jalat voivat olla vaaleat, vain nivelien kohdilla on tummempaa sävyä. Jalat tummuvat iän myötä.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Ruunihallakon sekoittaa helposti yleensä ruunivoikkoon, vaikka ruunihallakon peitinkarvan sävy onkin enemmän punertava kuin kellertävä, kuten ruunivoikolla. Sävyjen erottaminen toisistaan voi kuitenkin olla hankalaa, varsinkin valokuvista, ja vaihtelua esiintyy molemmissa väreissä. Ruunivoikolta kuitenkin puuttuvat hallakkovärien tuntomerkit, siima voi olla kuten muillakin väreillä.

Myös samppanjanruunikko on hieman ruunihallakon (ja myös ruunivoikon) näköinen väri, mutta siltä taas löytyvät samppanjavärien tuntomerkit.

Tumma ruunihallakko on helppo sekoittaa ruunikkoon, mutta näilläkin näkyy yleensä joitain hallakkovärien merkkejä. Oikein tummilla yksilöillä ne voivat olla huonosti erotettavissa.

Esimerkkikuvia
ruunihallakko, melko tummansävyinen peitinkarva, selkeästi punertava. Siima näkyy, samoin pieni aasinristi. Etujaloissa näkyy mielestäni himmeitä seepraraitoja. Harja on ajeltu, joten mahdollista jouhien kaksivärisyyttä ei näy eikä sitä oikein hännästäkään näe. Pään ja kaulan tummuus ei ole mitenkään erityisen selkeää.
ruunihallakko, tumma ja minä sanoisin että tällä on kyllä karvassaan enemmän kellertävää kuin punertavaa sävyä. Siima näkyy, samoin säkän kohdalla tumma laikku, ja erittäin selvästi pään tummempi väri.
ruunihallakko, vaaleahko, hyvin tyypillinen väritys. Jouhien kaksivärisyys näkyy selkeästi, seepraraidatkin kohtuullisen hyvin. Päässä sen sijaan tummaa väriä on lähinnä vain nenäpiillä ja turvassa.
ruunihallakko, erittäin selkeät seepraraidat jaloissa.
ruunihallakko vuonohevonen, erittäin vaalea vuonohevosten tapaan. Jouhien kaksivärisyys näkyy oikein selkeästi. Jalat ovat vaaleat, mutta himmeitä, pieniä seepraraitoja näkyy kyllä tälläkin lähinnä polvissa. Päässä on myös vähän tummempaa värisävyä.
ruunihallakko, tällä näkyy selvästi muuta runkoa tummempi pää ja jouhissakin on kaksivärisyyttä, vaikkakaan tuollainen raidallisuus ei ole mitenkään erityisen tyypillistä.
ruunihallakko, todella tyypillinen tapaus. Pääkuvassa näkyy selkeästi pään tumma sävy.

Esiintyminen ja yleisyys
Ruunihallakko on hallakkoväreistä yleisin, mutta kuten hallakkovärien kohdalla on todettu, ne ovat varsin harvinaisia värejä. Niitä esiintyy lopulta kovin harvoilla roduilla ja vielä harvemmalla rodulla ne ovat erityisen yleisiä. Vuonohevosilla ruunihallakko on yleisin väri, yli 80% vuonohevosista on ruunihallakkoja.

Lyhenteet
rnhkko – ruunihallakko
hkko – hallakko (sama asia kuin ruunihallakko, sen vanha nimitys)

Vieraskieliset nimet
Englanti: dun, myös bay dun tai zebra dun
Ruotsi: black, brunblack
Saksa: der Falbe

Genotyyppi
E A D (ruunikko + hallakkogeeni)

Huomattavaa periytymisessä
Kuten muillakin hallakkoväreillä, toisen vanhemman on oltava hallakkovärinen, jotta varsasta voisi tulla ruunihallakko.

sunnuntaina, huhtikuuta 16, 2017

Väriteoriaa: hallakkovärit – punahallakko

Tämä on osa väriteoria-sarjaa.

© Bob Langrish

Ulkonäkö
Punahallakon peitinkarva ja jouhet ovat vaaleanruskeat, sävy voi olla vaaleanpunertavaan, oranssihtavaan tai kellertävään vivahtava. Kuten kaikilla hallakkoväreillä, punahallakoilla esiintyy siima ja muita hallakkoväreihin liittyviä alkuperäismerkkejä (näistä tarkemmin hallakkovärien yleistekstistä), mutta ne voivat olla punahallakoilla hyvin vaaleita ja huonosti näkyvissä.

Usein punahallakoilla väri on vaaleinta rungossa, pää ja toisinaan kaulakin ovat tummemmansävyiset. Myös jalat voivat olla tummemmansävyiset. Siima on punaruskea. Jouhet voivat olla vaaleimmillaan lähes kokonaan valkoiset tai vaaleat. Jouhien kaksivärisyys saattaa näkyä heikosti.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Punahallakko on väriltään hyvin lähellä tavallista vaaleanrautiasta tai vaaleanpunarautiasta ja toisinaan punahallakkoa ei pysty raudikoista erottamaan. Selkeimmät punahallakot erottuvat jossain määrin selvästi rautiaista, mutta aina on niitä poikkeustapauksia, jotka ovat hankalia tai mahdottomia tunnistaa oikein.

Esimerkkikuvia
punahallakko, erittäin selkeä väri, siima ei näy, mutta aasinristi säkän kohdalla on selvä. Samoin jouhissa näkyy kaksivärisyyttä, jalat ovat tummat ja niissä näkyy seepraraitoja. Myös päässä on tummempaa sävyä. Peitinkarvan värisävy on tyypillinen punahallakoille.
punahallakko, liikekuvassa näkyy siima, kaksiväriset jouhet ja tummempi pää eli melko selkeä punahallakko kyllä, varsinkin kun suvusta löytyy hallakkovärejä myös.
punahallakko, tällä on peitinkarvaa hieman tummemmat jouhet, hännäntyvessä näkyy vaaleampia jouhia vähän, se jouhien kaksivärisyys voi olla joskus näin pientä. Siima on tosi selkeä ja näyttää paksulta. Tummemmat jalat ja tummempi pää kertovat myös hallakkovärityksestä ja tällä myös tuo karvan yleissävy on varsin tyypillinen.
punahallakko vuonohevonen, vuonohevosilla punahallakko on yleensä hyvin vaalea, kuten tässäkin tapauksessa. Tällä jalat ovat myös erittäin vaaleat, seepraraidoitusta ei ole näkyvissä. Muista kuvista näkee myös, että harjan keskiosa on hyvin vaalea.

Esiintyminen ja yleisyys
Kuten muutkin hallakkovärit, punahallakko on harvinainen väri yleisesti ottaen. Hallakkoja esiintyy lopulta varsin harvalla rodulla. Punahallakko on hallakkoväreistä kaikkein vähiten tunnettu ja kuten yllä on todettu, sen erottaminen rautiaasta on haastavaa.

Lyhenteet
phkko – punahallakko

Vieraskieliset nimet
Englanti: red dun
Ruotsi: rödblack
Saksa: der Fuchsfalbe

Genotyyppi
ee D (rautias + hallakkogeeni)

Huomattavaa periytymisessä
Hallakkoväritys ei periydy piilossa, joten vähintään toisen vanhemman täytyy olla hallakkovärinen, jotta varsasta voisi tulla punahallakko. Punahallakko yhdistettynä toiseen punahallakkoon tai rautiaaseen tuottaa suurimmalla todennäköisyydellä punahallakon varsan.