sunnuntaina, tammikuuta 22, 2017

Uuden vuoden lupaukset

Juu, ei tarvitse erikseen mainita että uusi vuosi meni jo ja useimmat lupaukset uusista elämäntavoista on jo unohdettu.
Viime vuodeksi en tehnyt mitään erityisiä lupauksia, joten sinänsä tarvetta kootuille selityksille ei ole. Ja hyvä niin, koska viime vuotta kuvaa parhaiten sana "velttoilu". Tälle vuodelle sen sijaan voisi katsoa jotakin, kuten vaikka tällaista:
– Jalostusta, jalostusta! Uusia kasvatteja, uusia sukulinjoja, uusia osto- ja tuontihevosia, uusia rotuja!
– Ja taas pitäisi saada niitä vanhoja hevosia kuopattua kunniallisesti, ts. niistä jää varsoja sukuja jatkamaan.
– Blogia ei vieläkään unohdeta. Voisi taas tehdä sen lupauksen, että jos saisi tekstin ulos kerran viikossa. Ideoita on odottelemassa jatkokypsyttelyä, mutta uusia aihepiirejä ja ajatuksia saa ja pitää ehdottaa. Tai vanhoja, jos jokin kiinnostaa ihan erityisesti.
– Twitterin kanssa voisi aktivoitua. Mitäs te haluaisitte nähdä meidän Twitter-tilillä?
– ARJ-kilpailemista tässä olen aloitellut pikkuisen, sitä voisi jatkaa ja jos vaikka jossain kohtaa saisi oman kisatoiminnankin alkuun.
– VSN:ssä yritän tuomaroida aktiivisesti, omia näyttelyitä pitäisi järjestää useammatkin vuoden kuluessa.
– Arabit, ahaltekit, terskit, ja knabstrupit kaipaavat huomiota.
– Kirjoittamista voisi harrastaa muutenkin enemmän kuin vain blogiin: luonnekuvauksia, tallitekstejä, vaikka valmennuksia, päiväkirjaa tai mitä nyt keksii.

Uudet rodut mainittu! En olekaan pitkään, pitkään aikaan tehnyt listaa niistä kaikista roduista, joita haluaisin hankkia, mutta joita ei vain ole tullut hankituksi. Tässä siis itselleni (ja toki myös kaikille muille) inspiraatiolistaa. Otamme siis kouraan International Encyclopedia of Horse Breeds'n ja alamme selata:
– American Bashkir Curly
– Amerikanponi
– Ardenner
– Auxois
– Azteca
– Berberi
– Boulonnais
– Breton
– Camargue
– Chilean Corralero
– Clydesdale
– Comtois
– Criollo
– Dalesponi
– Dartmoorinponi
– Dutch Harness Horse
– Eestinhevonen
– Florida Cracker
– Gelderland
– Hackney
– Huzul
– Kanadanhevonen
– Kaspianponi
– Konik
– Lokai
– Malopolski
– Marwari
– Morab
– Mustangit, erityisesti Kiger ja Spanish
– Normandiancob
– Suffolk
– Torinhevonen
– Vjatkanponi

Lista on mittava enkä edes kuvittele, että kaikkia noita Ioniciin saisi ensi vuonna. Mutta jos nyt edes muutaman!

– S

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heippa, en ainakaan äkkiseltään löytänyt blogista postausta, jossa olisi käyty läpi eri rotujen nimeämissääntöjä. Rupesi aihe kiinnostamaan tämän Keskustan keskustelun myötä. Onko olemassa siis jotain ihan rotukohtaisia ohjeistusta hevosten nimeämiseen?

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Ihmeempää nimeämissääntö-postausta meillä ei ole, mutta puoliverisistä olen koonnut jonkinlaista listaa, vilkaise postaus Puoliveristen nimeämistavat.

VirtuaaliWikistä löytyy vähän laajempi teksti aiheesta, siihen on kerätty listaa muutamien rotujen yleisistä nimeämistavoista.