sunnuntaina, kesäkuuta 25, 2017

Väriteoriaa: kimo

Tämä postaus on osa väriteoria-sarjaa


© Bob Langrish

Ulkonäkö
Kimo hevonen syntyy sen värisenä kuin sen pohjaväri on, mutta iän myötä se alkaa vaaleta, kimoutua. Ajan mittaan kimoista tulee yleensä lähestulkoon valkoisia tai ainakin vaaleanharmaita. Kimon pohjaväri voi olla mikä tahansa kullakin rodulla esiintyvä väri, yleisimmin tietenkin se on jokin perusväreistä. Pitkälle kimoutuneesta hevosesta ei voi pohjaväriä enää tunnistaa. Kimojen iho ja silmät ovat tummat, ellei pohjaväri ole sellainen, joka vaalentaa näitä.

Kimo varsa syntyy siis tummana, kimoutumattomana, Viitasen mukaan kimojen varsaväri on yleisesti ottaen tummempi ja täyteläisempi kuin saman värin varsan, jolla ei kimogeeniä ole. Muuten varsan syntymäkarvasta ei välttämättä pysty päättelemään sen kimoutuvan. Ensimmäiset merkit alkavat kuitenkin näkyä yleensä jo ensimmäisen karvanvaihdon jälkeen. Useimmiten kimoutuminen alkaa päästä ja ensimmäinen kimoutumisen merkki voikin olla vaaleat renkaat silmien ympärillä. Melko usein kimoutuva hevonen muuttuu nuorena ensin tummanharmaaksi ja alkaa siitä vaaleta harmaansävyisenä, vaikka pohjaväri olisi ollutkin ruskea tai punertava. Kaikki hevoset eivät kuitenkaan käy läpi tätä vaihetta vaan alkavat kimoutua suoraan pohjaväristään.

Kimoutumisvauhti on yksilöllistä tai ainakin rodusta tai sukulinjasta riippuvaa. Jotkin hevoset harmaantuvat ja kimoutuvat nopeasti, joskus harvoin kimo hevonen voi olla pääsääntöisen tumma vielä 15-vuotiaanakin. Kimon hevosen ikää ei siis voi arvioida värin perusteella.

Monella kimolla karva on jossain vaiheessa kimoutumista papurikkokuvioinen, useimmiten papurikkoisuus on selkeintä ja tumminta melko nuorena tummanharmaassa vaiheessa.

Joillekin kimoille muodostuu iän myötä ns. kärpästäpliä, pieniä puna- tai tummanruskeita täpliä tai viiruja. Joskus ne voivat olla myös mustanpuhuvia. Kärpästäplien määrä kasvaa iän myötä ja kimoutumise edetessä. Ne ilmaantuvat yleensä alueille, jotka ovat jo kokonaan valkoisia, ensimmäisenä siis useimmiten päähän, kaulalle ja kupeille. Tyypillisesti kärpästäplät ovat näillä alueilla melko tasaisesti jakautuneita, mutta toisinaan ne voivat muodostaa tumman, pitsirajaisen laikun joka laajenaa vuosi vuodelta. Ainakin arabeilla näitä kutsutaan verijäljiksi, koska useimmiten laikku on väriltään tumman punaruskea, kuivuneen veren värinen.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Suhteellisen pitkälle vaalentunutta peruskimoa on vaikea sekoittaa mihinkään, mutta kaikenlaiset epätyypillisyydet saattavat tehdä joistain kimoista vaikean tunnistettavan.

Kimo ei ylipäänsä näy millään tavoin, jos pohjaväri on hyvin vaalea, kuten jokin tuplavoikoista, isokuvioinen kirjava tai isokuvioinen valkomerkkinen.

Vaalenemassa oleva nuori kimo voi olla vaikea erottaa päistärkarvaisesta. Yleensä selkein kimon tuntomerkki tässä tapauksessa on se, että sillä on myös päässä valkoista karvaa, päistäriköillä pää on tumma.

Esimerkkikuvia
kimo, hyvin vaalea, lähes valkoinen kimo, jaloissa on ehkä vähän tummempaa väriä ja jouhet eivät ehkä ole aivan vitivalkoiset, mutta yleiskuva kuitenkin on valkoinen. Barokkirodut kimoutuvat yleensä nopeasti.
kimo, tällä näkyy vielä himmeätä papurikkokuviointia peitinkarvassa. Harja on jäänyt tummaksi vielä, se on lähes musta. Toisinaan kimojen jouhet jäävät tummemmiksi kuin muu karva.
kimo, melko vaalea jo, papurikkokuviota näkyy jonkin verran tummilla alueilla. Kiinnittäkää huomiota siihen, että jalat ovat tällä tummimmat alueet. Se on varsin yleistä.
kimo, jolla on iso verijälki kaulalla. Verijäljen ulkopuolella näkyy kärpäskimon täplikkyyttä.
varsin tasaisesti kuvioitunut kärpäskimo
kimo, jonka pohjaväri on joko ruunikko tai rautias. Ilmeisesti tämä ei ole muuttunut tummanharmaaksi vaan on alkanut kimoutua suoraan pohjaväristään ja siksi on kimoutuessaan punertavansävyinen.
tumma, vasta kimoutumaan alkava hevonen, huomatkaa papurikkokuviointi ja se, että päässä on jo jonkin verran vaaleaa väriä.
rautiaankimo, myös tämä hevonen ei ole muuttanut väriään tummanharmaaksi ennen kimoutumista vaan on säilyttänyt vielä kimoutuessaan alkuperäisen pohjavärin punertavan sävyn.
kimo, myös tässä on tällainen, josta ruunikon pohjavärin vielä näkee vaikka kimoutuminen on jo alkanut.
kolmivuotias "kimo", joka ei vielä tämän kuvan perusteella kolmivuotiaana näyttänyt lainkaan kimoutumisen merkkejä eikä varsinaisesti vielä vuonna 2001 otetussakaan kuvassa, jossa näyttää nokikuvioiselta ruunivoikolta. Kimoutuminen alkaa vasta toisella kymmenellä, mutta vanhemmiten ihan selkeä kimo tästä tulee.
mustankimo tobiano, tälläkin kimoutuminen näytti päässeen kummolla käyntiin vasta siinä kymmenvuotiaana. Myöhemmissä kuvissa näyttää ihan valkoiselta, mutta silti tämä on myös kirjava, se vain on siellä kimon "alla" piilossa.
rautiaankimo, tämä puolestaan on kimoutunut nopeasti, tässä kaksivuotiskuvassa on jo huomattavan vaalea. Viitasen mukaan vaaleat värit kimoutuvat nopeammin kuin tummat pohjavärit.
kimoutuvan varsan pää ensimmäisten karvanlähtöjen aikaan

Esiintyminen ja yleisyys
Kimo on perusvärien jälkeen yleisin väri jos katsotaan koko hevospopulaatiota. Rotukohtaisia eroja on paljon. On olemassa rotuja, joilla se on selkeästi yleinen ja usein jopa toivotuin väri. Näitä ovat ainakin seuraavat:
– Andalusianhevonen
– Arabianhevonen
– Camarguenhevonen
– Kladrubinhevonen
– Lipizzanhevonen
– Lusitano
– Orlov-ravuri
– Perchenhevonen
– Shagya
– Tersk

Joillain roduilla kimoja ei sallita tai niitä ei esiinny tiettävästi lainkaan. Sellaisia ovat ainakin seuraavat:
– Ariegenponi
– Clevelandinruunikko
– Doninhevonen
– Exmoorinponi
– Friisiläinen
– Gotlanninrussi
– Haflinger
– Konik
– Vuonohevonen

Useilla amerikkalaisilla roduilla kimo on erittäin harvinainen väri, jonka polveutuminen saattaa olla vain muutamien harvojen sukulinjojen varassa. Näitä ovat seuraavat:
– Amerikanravuri
– Campolino (kimojen esiintyminen ylipäänsä epävarmaa)
– Criollo (argentiinalainen ja muiden maiden vastaavat)
– Galiceno
– Kalliovuortenhevonen
– Morganinhevonen
– Quarterhevonen ja lähisukuiset rodut
– Saddlebred
– Tennesseenwalker

Lyhenteet ja nimitykset
Kimon pohjaväri ilmoitetaan värinimessä: mustankimo, punahallakonkimo, ruunivoikonkirjavankimo ja niin edelleen. Jos pohjaväriä ei tiedetä, pelkkä kimo on hyvä nimitys. Virtuaalimaailmassa pohjavärin voi päättää itse, jos (ja kun) sitä ei voi kuvasta päätellä.

Kimon lyhenne on km, jos pohjaväri on tiedossa, se liitetään sen perään:
mkm – mustankimo
vkkokm – voikonkimo
rnvkkokrjkm – ruunivoikonkirjavankimo
kkm – kärpäskimo
pap – papurikkokuvio

Vieraskieliset nimet
(järjestyksessä kimo, ruunikonkimo, rautiaankimo, mustankimo, kärpäskimo, papurikkokuvioinen kimo)
Englanti: gray (US) / grey (UK), gray/grey born bay, gray/grey born chestnut, gray/grey born black, fleabitten gray/grey, dappled gray/grey
Ruotsi: (avblekt) skimmel, skimmel född brun, skimmel född fux, skimmel född svart, flugskimmel, apelkastad skimmel (joskus ruotsissa ilmoitetaan pohjaväri skimmel-sanan edessä: rödskimmel/fuxskimmel, brunskimmel tai svartskimmel mutta samoja nimityksiä käytetään myös päistäriköstä)
Saksa: der Schimmel, Braunschimmel, Fuchsschimmel, Rappschimmel, Fliegenschimmel, Apfelschimmel

Genotyyppi
G

Huomattavaa periytymisessä
Kimo on dominoiva väri eikä se voi hyppiä sukupolvien ylitse. Kimolla varsalla täytyy vähintään toisen vanhemman olla kimo myös. Ongelmia tuottavat sukutauluissa varsoina väärin tunnistetut hevoset, jotka on merkitty rekisteriin pohjavärisinä, mutta jotka ovat kimoutuneet myöhemmin. Erityinen ongelma tämä on vasta vanhana kimoutuvien hevosten kohdalla.
Pohjavärit kimon alla periytyvät samalla tavoin kuin jos kimoa ei olisi.

keskiviikkona, kesäkuuta 21, 2017

Väriteoriaa: valkoista karvaa lisäävät värit

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

Termi "valkoista karvaa lisäävät värit" voi kuulostaa vähän kömpelöltä ja se onkin sitä, mutta en keksinyt parempaakaan termiä kuvioille, jotka aiheuttavat valkoisia karvoja, mutteivät ole varsinaisia kirjavuuskuvioita. Nämä siis lisäävät valkoisia karvoja hevoseen suht koht tasaisesti toisin kuin kirjavuuskuviot, jotka useimmiten aiheuttavat erikokoisia valkoisia laikkuja hevosen karvaan. Olen laskenut tähän ryhmään kuuluviksi kimon, päistärikön ja rabicanon. Myös päistärkarvaisuus kuuluu tähän ryhmään, mutta päistärkarvaisuuden aiheuttajasta ei ole tiettävästi juurikaan tietoa eikä sitä pidetä varsinaisesti omana värinään. Ei toki pidetä rabicanoakaan, mutta sen perinnöllisyydestä on jonkinlaista hajua olemassa. Päistärkarvaisuutta voi aiheuttaa tumma päistärikkö-kuvio, rabicano tai jokin kirjavuuskuvio, mutta toisinaan sitä esiintyy ilman että mitään näistä mainituista olisi tiettävästi vaikuttamassa hevosen väriin.

Yleisesti ottaen näistä kuvioista kimo on varsin yleinen ja sitä esiintyy erittäin monilla roduilla ainakin jossain määrin. On olemassa myös rotuja, joissa lähes kaikki yksilöt ovat kimoja. Päistärikkö puolestaan on harvinainen väri. Rabicanon esiintymisestä ei ole varmoja tietoja, koska sitä ei yleensä merkitä mihinkään papereihin vaikka se saatettaisiinkin tunnistaa. Näppituntuman perusteella sekin on varsin harvinainen kuvio.

sunnuntaina, kesäkuuta 18, 2017

Pärjäisikö rahalla laatuarvosteluissa?

Pohdiskelin taannoin noita lajikohtaisia laatuarvosteluasioita ja sitä, miten niissä ei pärjää ns. yhden hevosen taktiikalla vaan sekä vanhemmat että varsat täytyvät käytännössä olla kisattuja (Mietiskelyä laatuarvosteluista). Kolikon toinen puoli on se, että pelkästään kisaamalla saa sen kolmospalkinnon, ei muuta. Korkeampiin palkintoihin tarvitaan kisaamisen kannalta toisarvoisia asioita: kuvia ja tekstejä.
No, minä kisaan satunnaisesti satunnaisilla hevosilla, sellaisilla kaakeilla ei ole mitään jakoa lajikohtaisissa laatuarvosteluissa ainakaan toistaiseksi. YLA on asia erikseen ja sieltähän yksi palkinto tulikin jo.

Luontaisesti laiskana aloin pyöritellä ajatusta siitä, että pystyisikö laatuarvostelupalkinnon "ostamaan" rahalla. Ostaisin kuvan rahalla, se on ihan normaalia toimintaa. Pyytäisin jotakuta kirjoittamaan luonnekuvauksen, päiväkirjaa ja valmennuksia, vastineeksi maksaisin euroja. Tätä näkee harvemmin ainakaan julkisesti tarjottavan/pyydettävän, mutta mahdollista sekin kai olisi. Mistä sitten löytyisi hyvä ja halukas kirjoittaja, joka kirjoittaisi tarpeeksi laadukkaan luonnekuvauksen? Miten sen määrittelisin, miten hinta määräytyisi? Sanamäärän perusteella en halua maksaa, koska sanamäärällä ei ole mitään tekemistä laadun kanssa (oikeastaan jopa päinvastoin). Uskon kuitenkin, että tämä onnistuisi vielä suhteellisen helposti.

Sen sijaan en ole koskaan kuullut, että joku maksaisi euroja sijoituksista. Toisinaan näkee tarjottavan tekstejä tai sijoitusten muotoonlaittoa tai jotain vastaavaa vastineeksi kilpailemisesta, joskus joku tarjoutuu ottamaan muiden hevosia kisalistoilleen ihan ilman korvausta.
Mutta löytäisinkö innokkaan kisaajan, joka kilpailuttaisi vähintään viittä hevosta: laatuarvosteluun menevää hevosta itseään (min. 40 sijoitusta), sen vanhempia (molemmille min. 20 sijoitusta) ja kahta sen varsaa (molemmille min. 20 sijoitusta)?
Entä hinnoittelu? Maksaisinko kisoihin osallistumisesta? Suurissa luokissa 10% sijoittuu, pienemmissä luokissa prosentti on suurempi, karkeasti voisi sanoa että kymmenen kisaosallistumista tuottaa todennäköisesti vähintään yhden sijoituksen. Vai maksaisinko könttäsumman noista vaadituista 120 sijoituksesta? Tässä pitäisi ehkä olla jokin aikaraja, sijoitusmäärä pitäisi saada täyteen esimerkiksi vuodessa tai 9 kuukaudessa, mikä nyt olisi realistinen arvio.

Mikä olisi käypä hinta näille 120 sijoitukselle? Kymppi, kaksi, viisi? Ehkä 50 snt per sijoitus eli 60€? Vai haluaisiko joku jopa euron sijoitusta kohti eli 120€ yhteensä? Ei sekään vielä ihan mahdoton summa olisi, onhan tuossa toki suuri työ ja välttääkseni sitä voisin kyllä maksaa kelpo summan rahaa. Tietenkin jos halukkaita kilpailijoita löytyisi useampia, voisin kilpailuttaa halvimman tarjouksen perusteella.

Ihan mielenkiintoinen idea, tuo sijoituksista maksaminen, mutta se herättää ainakin minussa muutaman huolenaiheen.

Ensinnäkin se, että miten laatuarvostelut suhtautuisivat rahalla saatuihin sijoituksiin, joita omistaja itse ei ole kerännyt? Teoriassa siinä ei ole mitään ongelmaa, sitä ei ole säännöissä kielletty eikä säännöissä sen paremmin oleteta, että sijoitukset olisivat omistajan keräämiä. Kasvattajahan meidän YLA-palkitun ponin oli kisannut, ihan ilmaiseksi tosin. Olisivatko rahalla maksetut sijoitukset jotenkin eri asia muiden harrastajien ja laatuarvosteluiden mielestä?

Toinen seikka on tosiaan tuo hinnoittelu: mistä maksettaisiin ja millaiset markkinat näistä muodostuisi. Jos sijoitusten ostajia olisi paljon ja halukkaita kilpailijoita vähän, voisivat kilpailijat pyytää kovia hintoja. Toisaalta jos ostajia olisi vähän ja halukkaita kilpailijoita paljon, se väistämättä polkisi hintoja. Kuka lupaisi halvimmalla ja nopeimmin tarvittavan määrän sijoituksia, saisi sopimuksen ja rahat.

Tietenkin rahan kanssa puljatessa väärinkäytöksistä tulee konkreettisempia. Maksetaanko sijoitukset etukäteen vai jälkikäteen? Entä jos toinen osapuoli katoaa virtuaalimaailmasta tai muuten vain ei pidä sopimusta omalta puoleltaan?

Entä mitä sitten, jos jotkin kilpailut jäävät pitämättä? Maksaako kisamäärien ostaja silti, vaikka tuloksia ei tule? Vai ottaako kisaaja takkiinsa turhaan tehdyn työn muodossa, jos ilmoittaa maksuhevoset kisoihin, joista ei koskaan tule tuloksia? Miten paljon itse asiassa nykyisin jää jaosten alaisia kisoja pitämättä, aika harvoin, olettaisin ja toivoisin?

Verottajan mielipidettä asiasta en halua edes tiedustella. Missä kohdassa tällaisesta toiminnasta saatava raha katsottaisiin palkka- tai yritystuloksi? Jos siihen yhdistetään vielä työttömyysetuuksien tai toimeentulotuen rajoitukset ja byrokratia, en halua ajatella sitäkään vähää. Entä voisiko joku tehdä tällaista myyntiä sivubisneksenä oman Y-tunnuksensa kautta?

Toki maksusta kisaavalle voisi tulla kiusaus vilpintekoon siinä tapauksessa, että hän itse toimisi myös kisajärjestäjänä. Helppohan sitä olisi viilailla tuloksia hienovaraisesti siten, että maksuhevonen sijoittuisi esimerkiksi kymmenen kutsun ryppäässä pari-kolme kertaa useammin kuin arvontatulokset varsinaisesti antaisivat. Kerrasta tai parista ei varmasti jäisi kiinni, ei niitä voi todistaa. Enemmänkin voisi huijata, jos tekisi sen vaivihkaa ja sopivissa luokissa. Huijauksen tekisi entistä vaikeammaksi todistaa se, jos maksuhevosia olisi useampi kuin yksi eivätkä ulkopuoliset tietäisi niiden olevan maksuhevosia. Ja tietenkin väliin pitäisi aina ujuttaa luokkia ja kisapäiviä, joissa maksuhevoset eivät sijoittuisi.

Toisaalta tällainen maksutoiminta saattaisi innostaa maksusta kisaavia järjestämään kilpailuja enemmän (ja siis tarkoitan ihan rehellisesti arvottuja!), jolloin siitä hyötyisivät ainakin välillisesti myös muut harrastajat.

Ennen kuin ehdit pöyristyä koko ideasta, muista että jos kuvista ja mahdollisesti teksteistäkin maksetaan jo nyt rahaa, niin onko sijoituksista maksaminen yhtään sen kummallisempaa? Toisaalta sijoituksistakin maksetaan nykyään toisinaan jo jotakin vastiketta, tekstejä tai vastaavia, niin vastikettahan se rahakin on.

En ole todellakaan (toistaiseksi ainakaan) toteuttamassa tätä ideaa, kunhan pyörittelen mielessäni. Tietyllä tapaa tällainen ajatus sotii sitä ideaa vastaan, että saadakseen laatuarvostelupalkinnon, hevosen eteen pitäisi nähdä omistajan itse vaivaa. Mutta kun ei se ole aina niin: kuvien ja tekstien saaminen tai ostaminen toisilta on varsin tyypillistä, toisaalta kasvattajahan se sillä minunkin YLA-ponilla ja sen vanhemmilla kilpaili eikä se ole haitannut ketään. Eikä raha puussa kasva, kyllä minä sen eteen joudun henkilökohtaisesti näkemään vaivaa, mutta muualla kuin virtuaalihevosten parissa. Teoriassa siis rahalla laatuarvostelupalkinnon ostamisen ei pitäisi olla mitenkään ongelmallista ja olisi ihan kiinnostava kokeilu kyllä.

Mitä mieltä sinä olet tästä? Erityisesti siitä, että joku maksaisi rahaa jollekin toiselle siitä, että tämä kilpailuttaisi maksajan hevosille sijoituksia? Ehdoton ei, vahva ehkä vai ilman muuta kyllä? Miksi, miksi ei?

– S

keskiviikkona, kesäkuuta 14, 2017

Väriteoriaa: samppanjavärit – samppanjanmusta

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.


© Champagne Walkers

Ulkonäkö
Samppanjanmustaa on vaikea kuvailla sanoin. Peitinkarvaa voisi sanoa vaalean harmaanruskeaksi, toisinaan se on lähellä kellertävän- tai rusehtavansävyistä hopeanharmaata. Väritys muistuttaa useissa tapauksissa weimarinseisojan liilaksi kutsuttua värisävyä. Jouhet ovat tummemmat ja ruskeansävyiset, toisinaan jaloissakin on tummempaa sävyä varsinkin nivelten kohdalla. Samppanjavärien yleisiä tuntomerkkejä esiintyy, mutta tunnustan kyllä etten itse muista nähneeni papurikkokuviointia samppanjanmustien hevosten valokuvissa kovinkaan usein.

Samppanjanmusta varsa syntyy aikuisväriään tummempana, väri on kuitenkin selvästi rusehtavampi kuin mustilla tai mustanvoikoilla.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Samppanjanmusta on yleensä niin erikoisen värinen, että sitä on vaikeata sekoittaa mihinkään toiseen väriin. Tietysti tummasävyiset samppanjanruunikot voivat olla lähellä samppanjanmustaa.

Esimerkkikuvia
samppanjanmusta, melko kellertävä sävy, muttei kuitenkaan niin kellertävä, että sekoittuisi samppanjanruunikkoon. Huomatkaa tummat jouhet ja jaloissa vähän näkyvä tummempi sävy.
samppanjanmusta, merkitty kyllä samppanjanruunikoksi, mutta kuvassa on samppanjanmusta hevonen. En tiedä mikä moka on käynyt. Hyvin tyypillinen värisävy, tummemmat jouhet tälläkin. Jaloissa on korkeat sukat, mutta ainakin etupolvissa saattaisi näkyä vähän tummempaa väriä.

Esiintyminen ja yleisyys
Kaikkien samppanjavärien tavoin myös samppanjanmusta on erittäin harvinainen.

Lyhenteet
Samppanjanmustalla ei ole suomenkielistä lyhennettä. Toisinaan käytetään englanninkielisestä nimestä lyhennettyä muotoa cch.

Vieraskieliset nimet
Englanti: classic champagne
Ruotsi: käytetään englanninkielistä termiä
Saksa: Rappchampagner

Genotyyppi
E aa CH (musta + samppanja)

Huomattavaa periytymisessä
Samppanja on dominoiva geeni, joka ei hypi sukupolvien ylitse. Samppanjavärisen varsan vanhemmista vähintään toisen on oltava samppanjanvärinen myös. Varmimmin samppanjanmustan saa astuttamalla kaksi samppanjanmustaa keskenään.

sunnuntaina, kesäkuuta 11, 2017

Väriteoriaa: samppanjavärit – samppanjanruunikko

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.


© Champagne Walkers

Ulkonäkö
Samppanjanruunikon peitinkarva on vaaleankeltainen tai vaaleanruskea, usein väri on enemmän beigen kaltainen kuin suoraan keltainen. Jalat ja jouhet ovat peitinkarvaa tummemmat, yleensä joko maitosuklaan väriset, joskus tummanruskeat, mutteivät mustat. Toisinaan jalat ovat vaaleat, mutta ainakin nivelten kohdalla on tummempaa väriä. Kaikkien samppanjavärien tapaan iho on vaaleanpunainen tai laventeliin vivahtava ja täplikäs, ja silmät ovat pähkinänruskeat tai meripihkan väriset. Myös muita lueteltuja samppanjavärien tuntomerkkejä voi esiintyä.

Varsaväri on tummempi ja se vaalenee iän myötä. Iho sen sijaan on varsalla puhtaan vaaleanpunainen ja täplikkyys kehittyy myöhemmin.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Samppanjanruunikko on lähellä ruunivoikkoa, paras keino erottaa nämä kaksi väriä on jalkojen ja jouhien väri, joka ruunivoikolla on musta ja samppanjanruunikolla ruskea. Samppanjanruunikon värisävy on sävyltään kylmempi eikä niin täyteläisen keltainen kuin ruunivoikoilla yleensä.
Myös ruunihallakkoon voi ainakin teoriassa samppanjanruunikon sekoittaa, varsinkin jos samppanjanruunikon jouhet ovat haalistuneet ja ne voivat näyttää kaksivärisiltä hallakkovärien tapaan. Ruunihallakoilta löytyy yleensä joitain hallakkovärien yleisistä tuntomerkeistä, joita samppanjanruunikoilla ei ole.

Joskus samppanjanruunikon ja samppanjanmustan erot ovat häilyviä, siinä missä tummanruunikon ja mustan.

Samppanjavärit ovat kuitenkin erittäin harvinaisia, ruunivoikko on yleisempi väri.

Esimerkkikuvia
samppanjanruunikko, erinomainen esimerkki väristään, vaikea sekoittaa mihinkään muuhun. Karvan sävy on tyypillinen ja jouhien ja jalkojen ruskea väri hyvin selvä. Pääkuvasta näkyy vielä ihon vaaleus turvassa ja silmien väri.
samppanjanruunikko, tämän väri alkaa olla jo aika lähellä samppanjanmustaa, mutta jos raja pitäisi vetää, niin minä ehkä vielä laskisin tämän samppanjanruunikoksi. Jalat ovat varsin vaaleat, mutta kuitenkin tummemmat kuin peitinkarva. Häntä on ruskea, harja tummanruskea ja hieman kulottunut

Esiintyminen ja yleisyys
Kuten samppanjavärien esittelyssä todettiin, samppanjavärit ovat erittäin harvinaisia yleisesti.

Lyhenteet
Samppanjanruunikolla ei ole suomenkielistä lyhennettä. Toisinaan käytetään englanninkielisestä nimestä lyhennettyä muotoa ach.

Vieraskieliset nimet
Englanti: amber champagne
Ruotsi: käytetään englanninkielistä termiä
Saksa: Braunchampagner

Genotyyppi
E A CH (ruunikko + samppanja)

Huomattavaa periytymisessä
Samppanja on dominoiva geeni, joka ei hypi sukupolvien ylitse. Samppanjavärisen varsan vanhemmista vähintään toisen on oltava samppanjanvärinen myös. Varmimmin samppanjanruunikon saa astuttamalla samppanjanruunikon jollain toisella samppanjavärisellä.

torstaina, kesäkuuta 08, 2017

Väriteoriaa: samppanjavärit – samppanjanrautias

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.


© Bob Langrish

Ulkonäkö
Samppanjanrautiaalla on keltainen peitinkarva ja joko peitinkarvan väriset tai sitä vaaleammat jouhet. Jouhet voivat olla valkoiset. Kaikkien samppanjavärien tapaan sillä on vaaleanpunainen tai laventeliin vivahtava iho, jossa on harmaita tai tummanharmaita täpliä. Samoin silmät ovat pähkinänruskeat tai meripihkanväriset. Karva voi olla metallisen kiiltävää ja siinä voi esiintyä myös papurikkokuvioita.

Samppanjanrautiaan varsan väritys on tummankeltainen, mutta sen iho on vaaleanpunainen.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Samppanjanrautias on hyvin lähellä voikkoa ja näiden erottaminen pikaisella vilkaisulla on hankalaa. Voikolta kuitenkin puuttuvat samppanjavärien tuntomerkit, kuten vaalea, täplikäs iho ja vaaleat silmät. Voikkojen peitinkarvan sävy on yleensä lämpimämmän keltainen kuin samppanjanrautiailla. Voikoilla myös jouhet ovat yleensä valkoiset, sekaväriset tai harmaat, eivät niinkään peitinkarvan väriset eli keltaiset kuten joillain samppanjanrautiailla.

Toisinaan samppanjaväri saattaa sekoittua myös punahallakkoon. Punahallakolla kuitenkin esiintyy ainakin joitain hallakkovärien yleisistä tuntomerkeistä, eri asia sitten on, miten hyvin ne näkyvät varsinkaan valokuvista.

Samppanjavärit yleisesti kuitenkin ovat hyvin harvinaisia, joten useimmissa tapauksissa keltainen vaaleajouhinen hevonen on voikko.

Esimerkkikuvia
samppanjanrautias, hieman heikkolaatuinen kuva, esimerkiksi turvassa näkyvä vaaleampi, mutta täplikäs iho ei oikein erotu, kuten ei silmien värikään. Kuvan hevonen kuitenkin on ihan ehta samppanjanrautias. Kuvassa parhaat vinkit lienevät jouhien väri, joka varsinkin harjassa on jotakuinkin sama kuin peitinkarvan väri ja ehkä myös hevosen yleissävy, voikko olisi keltaisempi (toki on myös vaaleampia voikkoja, joten ehkä tämä ei ole hyvä vihje).
samppanjanrautias, tässä pääkuvassa näkyy hyvin silmien vaaleampi sävy, vaalea iho (erityisesti korvien sisäpinnoilla) ja turvassa on vielä sitä mainittua pikkutäplää muuten vaaleanpunaisessa ihossa.

Esiintyminen ja yleisyys
Kuten samppanjavärien esittelyssä todettiin, samppanjavärit ovat erittäin harvinaisia yleisesti. American Cream Draft on ainoa rotu, jonka kaikki yksilöt tiettävästi ovat samppanjanrautiaita.

Lyhenteet
Samppanjanrautiaalla ei ole suomenkielistä lyhennettä. Toisinaan käytetään englanninkielisestä nimestä lyhennettyä muotoa gch.

Vieraskieliset nimet
Englanti: gold champagne
Ruotsi: käytetään englanninkielistä termiä
Saksa: Fuchschampagner

Genotyyppi
ee CH (rautias + samppanja)

Huomattavaa periytymisessä
Samppanja on dominoiva geeni, joka ei hypi sukupolvien ylitse. Samppanjavärisen varsan vanhemmista vähintään toisen on oltava samppanjanvärinen myös. Varmimmin samppanjanrautiaan saa astuttamalla kaksi samppanjanrautiasta keskenään.

sunnuntaina, kesäkuuta 04, 2017

Mietiskelyä laatuarvosteluista

Tässä viime aikoina olen pohtinut noita laatuarvostelu-juttuja jonkin verran. Viimeisin pohdinta johtui mounttiori Köpistä ja sen saavuttamasta YLA3-palkinnosta. Huolimatta kuitenkin tuosta YLA-palkinnosta, oriilla ei ole minkäänlaisia pärjäämisen mahdollisuuksia KRJ:n tai ERJ:n laatuarvosteluissa. Reilu vuosi sitten esittelin knn-ori Ionin Kimmon kuukauden hevosena ja totesin myös sen kohdalla, että laatuarvostelut YLAa lukuunottamatta ovat täysin tavoittamattomissa.
Ajattelin myös jossain vaiheessa että jos ARJ:n laatuarvostelu on toiminnassa, niin ainakin Hahana Loa Ion voisi osallistua niihin. Paitsi että ilman palkintoa sekin jäisi vaikka kirjoittaisin sille luonteen ja päiväkirjaa ja kilpailisin sijoitukset täyteen.

Minulla on tässä kolme omasta mielestäni kohtuullista hevosta, jotka laatuarvostelujen perusteella kuitenkin ovat arvottomia luuskia, jotka eivät ole edes alimman palkinnon arvoisia.

Ongelma on se, että yhteen hevoseen tai yhteen osa-alueeseen panostaminen ei riitä laatuarvosteluissa. Koko paketti pitää olla viilattu kuntoon. Tai ainakin kisattu kuntoon.

Kimmon ja Hahanan kohdalla ongelmana on suku: vanhemmat eivät ole kilpailtuja, joten niistä ei saa pisteitä. ARJ-laatiksessa suvullisten vanhempien sijoitusten puutetta voi sentään yrittää paikkailla sukuselvityksellä, KRJ:ssä ja ERJ:ssä ei. Sama koskee varsoja: ei kisoja, ei pisteitä. Tämä koskee Köpiä, jolla taas ei ole omia sijoituksia kuin 20 per laji, mikä ei riitä. ERJ:n ja KRJ:n laatuarvosteluissa vanhempien ja varsojen kisapisteet muodostavat merkittävän osan pisteistä, niistä saa maksimissaan yhtä paljon pisteitä kuin hevosen omasta kisamenestyksestä. Pelkällä kisaamisella saa ainakin jo teoriassa kolmospalkinnon, ei tarvita kuvia, luonnekuvauksia tai muitakaan tekstejä, vain kilpailemista.

Toisaalta se tekee kilpailemisen välttämättömäksi, ei siis vain hevoselle itselleen vaan myös sen vanhemmille ja jälkikasvulle. Edes kolmospalkintoa on varsin vaikea, ellei jopa mahdotonta saavuttaa, jos vanhempien ja varsojen sijoituksista ei saa yhtään pisteitä. Esimerkiksi KRJ:ssä kolmospalkinnon alaraja on 75 pistettä. Jos hevonen saa maksimipisteet rakenteesta (10), omista sijoituksista (40) ja lisäpisteistä (15), se jää vielä kymmenen pistettä vajaaksi kolmospalkinnosta. Cup- ja champions-pisteillä tätä voi yrittää paikkailla, mutta niiden saaminen taitaa olla erittäin hankalaa, kuvittelisin ainakin niin.

Kilpaillun suvun vaatiminen tarkoittaa sitä, että ei voi keskittyä yhteen hevoseen, paitsi jos ostaa hevosen kilpailleista vanhemmista ja myy hevosen varsat kilpaileville omistajille. Ionicin tilanteessa tämä on tietenkin melko utopistinen ajatus ja toisaalta se tarkoittaa että Ionicin jalostustoiminta on turhaa laatuarvostelujen näkökulmasta. Eihän se nyt mikään uutinen sinänsä ole eikä se minua harmita, etteivät nuo yksittäiset mamman panostusponit pärjää laatiksissa. En minä niillä sen takia ole kisannut (Köpillä itse asiassa en ole kisannut lainkaan, kasvattaja kisasi).

Onko laatuarvosteluiden kolmospalkinnolla sitten mitään arvoa? Kilpailla pitää paljon, että saa edes sen kolmosen kasaan, mutta siitä on suhteellisen helppo ponnistaa kakkos- ja ykköspalkintoonkin asti hyvällä kuvalla ja teksteillä. Siinä mielessä en siis ihmettele, että välillä kuuluu sellaisia ääniä ettei kolmospalkinnon hevosella mitään virkaa ole, kolmonen on pettymys, kakkosen katkera kalkki voidaan niellä kunnialla ja ykkönen on ainoa, mikä merkitsee mitään. Miksi tyytyisi huonompaan kun parempaakin on käden ulottuvilla?

Mietin tässä sellaista, että miten kannattavaa olisi jakaa laatuarvosteluja vähän erityyppisiin luokkiin. Olisi kisahevoset, joilla itsellään on paljon sijoituksia ja ne arvostellaan niiden perusteella. Olisi sukuarvostelu, jossa arvioidaan suvun sijoitukset. Olisi periyttäjäpalkinto, jossa laskettaisiin varsojen sijoitukset. Tuskin se kuitenkaan tilannetta muuttaisi mihinkään, koska edelleen: miksi tyytyä vain yhteen palkintoon, jos voi saada monta? Tai jos laatuarvosteluissa säilyisi jonkinlainen nykyisen tyyppinen "kokonaisarvosteluluokka", kaikki tavoittelisivat edelleen sen ykköspalkintoa ja nämä pienempien luokkien palkinnot olisivat yhtä tyhjän kanssa.

Kuten sanoin, asialla ei itsessään väliä minulle henkilökohtaisesti, koska pysyttelen kaukana laatuarvosteluista ja yleensä myös kisakentistä. Se kuitenkin tietyllä tavalla närästää, että laatuarvosteluiden ja niihin tiukasti tähtäävien harrastajien näkökulmasta Ionicin jalostustoiminta on tarpeetonta. Meidän hevoset ovat arvottomia, arvottomampia kuin EVM-nimet sukutauluissa, niistä sentään voi kirjoittaa sukuselvityksen ja saada pisteitä, toisin kuin sitkeästi kisaamattomista, olemassa olleista vanhemmista. Se, että meillä kasvatetaan paljon, yritetään säilyttää vanhoja sukulinjoja ja luoda uusia, ei merkitse mitään laatuarvosteluissa. Tätä olen sivunnut pari vuotta sitten blogissa: Laatuarvostelujen vaikutus virtuaalimaailmaan.

– S