keskiviikkona, marraskuuta 29, 2017

British Spotted Pony

British Spotted Pony (BSP) on itselleni ollut jotakuinkin tuntematon rotu, joka kummittelee kuitenkin satunnaisesti: Sukupostissa, knabstrupin jalostusohjesäännössä, vähän siellä täällä. Kuitenkin vain harva lähde sen tuntee, kirjallisia lähteitä ei juuri ole. Edes Brittein saarten rotuihin keskittynyt opus ei mainitse rotua sanallakaan, ja "spotted pony" mainitaan ainoastaan kadonneiden linjojen yhteydessä, silloinkin sekoitetaan iloisesti keskenään lehmänkirjavuus, tiikerinkirjavuus ja The Tetrach täplineen. Tässä kuitenkin lyhyt esittely BSP:stä.

Historia reaalimaailmassa
Täplikkäitä hevosia ja poneja on ollut Brittein saarilla vuosisatoja, ehkä jopa vuosituhansia. Tätä ei pidä hämmästyä, tiikerinkirjavuus hevosilla on erittäin vanhaa perua. Täplikkäitä hevosia esiintyy jo Pech Merlen luolamaalauksissa, jotka on ajoitettu 25000 vuoden taakse. Se ei tietysti vielä todista mitään varsinaisesti, mutta säilyneiden hevosfossiilien geeneistä on löydetty myös viitteitä tiikerinkirjavuudesta. Ja väritystä esiintyy edelleen primitiivisellä altainhevosella, se kielii myös pitkästä historiasta, koska altainhevonen on elänyt ilmeisesti vuosituhansia hyvin eristyksissä muista hevosista.

Britanniassa säilyneissä historiallisissa dokumenteissa vilahtelee kuvia ja mainintoja täplikkäistä hevosista ja poneista monen vuosisadan ajalta. Ensimmäinen varma maininta lienee 1200-luvulta, jolloin kuningas Edward I:n (1239–1307) kerrottiin omistavan lauman täplikkäitä hevosia. Sitä kuitenkaan ei tiedetä, olivatko ensimmäiset täplikkäät hevoset ja ponit alunperin paikallista kantaa vai tuontihevosia. Muutaman vuosisadan ajan täplikkäitä poneja esiintyi maalauksissa ja muissa dokumenteissa. Yleisin tyyppi oli Hendricksin mukaan cobimainen, suurehko poni.

Tudor-hallitsijoista erityisesti Henry VIII (1491–1547) kuitenkin suosi suuria hevosia ja pienikokoisia poneja ei saanut käyttää jalostuksessa. Ponit, niin täplikkäät kuin yksivärisetkin pitkälti katosivat dokumenteista. Onneksi tuonaikainen keskushallinto oli kuitenkin varsin kehittymätön ja maaseudulla jatkettiin paikallisten ponien jalostusta kaikessa hiljaisuudessa. Osa poneistahan eli ainakin puolittain villeinä ja mitä se nyt kenellekään kuului jos villi poniori jossain syrjäisellä nummella astui tammoja... Niinpä paikalliset ponirodut säilyivät, niistähän Britannia on nykyisin kuuluisa. Tiikerinkirjava ponikanta säilyi myös, erityisesti lounais-Englannissa ja Walesissa. Toisinaan welsheistä on väitetty löytyvän kirjavuutta joskus muinoin, mutta tästä on epäselvyyttä. C-sektion ori Gwynfe Hero (s. 1916, Young Criban Welsh Flyer – Spot of Bronyglyn) on toisissa lähteissä merkitty kirjavaksi ja se esiintyy joidenkin vanhojen British Spotted Ponien suvuissa. Tiedä sitten mikä se oli väriltään.

Pienet täplikkäät ponit alkoivat tulla taas muotiin 1800-luvulla Britanniassa. Toisen maailmansodan jälkeen perustettiin British Spotted Horse and Pony Society, joka aloitti tiikerinkirjavien hevosten ja ponien rekisteröinnin. Monia hyviä yksilöitä vietiin ympäri maailmaa 60- ja 70-luvuilla (oli varmasti viety aiemminkin) ja se alkoi tuntua kotimaisessa jalostuksessa laadukkaiden eläinten puutteena. Hevosmäärät eivät muutenkaan olleet suuria ja BSP oli harvinainen. Siksi sitä ei kai niin tunnetakaan. Hevos- ja ponirekisterit erosivat 1976, hevoskorkuinen tyyppi nimettiin British Appaloosaksi, vaikkei sillä ole mitään tekemistä amerikkalaisen appaloosan kanssa, kyseessä oli kuulemma vain markkinointikikka.

Rakenne
BSP:ssä erotetaan 3 tyyppiä:
– Miniatyyri, alle 107 cm
– Ratsuponi, 107-147 cm, ratsutyyppinen
– Cob, 107-147 cm, cob-tyyppinen

Rakenne tietenkin vaihtelee tyyppien välillä, mutta tässä olevaa, vapaasti suomennettua ja siten epävirallista rotumääritelmää sovelletaan kaikkiin.
– Pää on jalo ja ponimainen.
– Silmät ovat suuret, sijoittuneet kauas toisistaan ja ilme rohkea.
– Korvat ovat pienet, hyvin sijoittuneet.
– Pään ja kaulan liittymä on ohut.
– Romuluinen pää tai kyömy profiili eivät ole suositeltuja.
– Kaula on sopivan pituinen ja hyvin kannettu.
– Tammojen kaula on sopivan siro, oreilla lihaksikkaampi orikaula. Cob-tyypillä on sallittu tukevampi kaula.
– Lavat ovat hyvät ja vahvat, loivassa kulmassa.
– Säkä on erottuva muttei liioiteltu.
– Takaosa on pitkähkö, voimakas, lihaksikas.
– Lautanen ei saa olla liian luisu.
– Häntä on kiinnittynyt korkealle.
– Etujalat ovat hyvin sijoittuneet rungon suhteen.
– Etusääret eivät saa olla liian hennot eivätkä pitkät.
– Kyynärvarsi on lihaksikas ja polvien nivelet hyvin kehittyneet.
– Takasääret ovat lyhyet ja tukevat.
– Takajalkojen nivelet ovat erottuvat.
– Kinner ei saa olla sijoittunut taaemmas kuin istuinkyhmy.
– Takaset eivät saa olla pihti- tai länkisääriset.
– Vuohiset ovat sopivassa kulmassa ja sopivan pituiset.
– Kaviot ovat hyvämuotoiset ja kavioaines tiivistä.
– Cobeilla saa olla tuhdimmat jalat, kuitenkin ilman romuluisuutta.
– Cobeilla saa olla myös pitkää, silkkistä vuohiskarvaa.
– Liikkeet ovat matalat, suorat, vapaat ja lähtevät lavoista asti. Kintereen tulee liikkua hyvin ja tulla liikkeessä selkeästi rungon alle.
– Cobeilla saa olla korkeammat liikkeet.

Väri
Kuten nimi sanoo, BSP:n tulee olla tiikerinkirjava. Lehmänkirjavuutta ei hyväksytä ja esimerkiksi kimoja ei suositella käytettäväksi jalostuksessa.

Käyttö
Kun korkeus ja tyyppi vaihtelee näinkin paljon, BSP on rotuna hyvin monipuolinen. Se on erityisesti lasten ratsu kaikissa lajeissa, mutta kelpaa erinomaisesti myös valjakkoponiksi. Suurikokoisten, cob-tyyppisten BSP:iden kvuittelisi sopivan jopa aikuisten ratsuiksi.

Virtuaalimaailma?
Olen melko varma, että olen joskus, jossain nähnyt joitain virtuaalisia BSP:itä, mutta siinä kaikki. VRL:n rekisterissä niitä on kaikkiaan 31 kappaletta, rekisteröityjä kasvattajia ei ole ainoatakaan. Olisi kiva tietää, jos lukijoilla on BSP:itä tai edes havaintoja niistä.

Lähteet
All Breed Database
British Spotted Pony Society
Equiworld: British Spotted Pony
Equus: Breed Profile: British Spotted Pony
Hendricks, B. International Encyclopedia of Horse Breeds.
Sukuposti
The Equinest: British Spotted Pony
The Fell Pony Museum: Horses and cattle in Tudor times
Wikipedia: British Spotted Pony
Wikipedia: Leopard Spotted Horses

–S

sunnuntaina, marraskuuta 26, 2017

Rakennearvostelussa RBSH-tamma

Kuten lukijat varmaan tietävät, RBSH on virtuaalinen rotu ja sen rotumääritelmä on luettavissa ainakin Virtuaaliwikissä Virginian epävirallisten (mutta hyvien) kommenttien kera. Rotumääritelmää siis sovelletaan RBSH-tamma Hyacintha Ioniin VSN:n pistejärjestelmän mukaan.

Yleisvaikutelma 4/5p
Yleisvaikutelma on vähän vaikea tämän kohdalla. Tammassa on paljon hyvää, mutta myös heikompia piirteitä. Se ei ole ihan niin sopusuhtainen kuin mielestäni voisi olla saadakseen 5 pistettä, mutta hyvä kyllä noin muuten.

Rotuleima 4,5/5p
Erinomainen, ehdottomasti. Tuo puolen pisteen miinus tulee tuosta takaosasta ja siitä että se ei ole oikein suhteessa muuhun runkoon.

Sukupuolileima 3/5p
Sukupuolileimasta ei ole mainittu RBSH:n rotumääritelmässä, mutta niin tai näin, ei tuo hirveän tammamainen ole.

Pää 4/5p
Erittäin hyvämuotoinen pää, tarvittavan jalo, sopivan kokoinen. Suuret silmät, hyvin sijoittuneet. Sieraimen kokoa ei voi arvioida oikein.

Kaula 3/5p
Kaula on periaatteessa ihan jees, siro, päänliittymä on ohut, pituuttakin on välttävästi. Lievästi alakaulainen, mutta se ei näin pienessä mitassa ole vielä ongelma, vaikkei toki toivottavaakaan. Mutta mutta... Jotenkin se ei ole riittävä suhteessa lapoihin. Se voisi olla myös lihaksikkaampi eikä pieni lisäpituus olisi pahasta.

Etuosa 4,5/5p
Etuosa on ehdottoman hyvä, säkä on erottuva (vähän kyllä tuollainen terävä näin sivusta katsoen?), lapa pitkä ja viisto, rungon syvyys on erinomainen.

Runko 3/5p
Rungon syvyys edessä tulikin jo mainittua edellisessä kohdassa ja se on erinomainen. Kuitenkin vatsalinja nousee kovasti ja syvyys takapolven edessä on vähintäänkin puutteellinen. Runko on pitkähkö, mikä ei RBSH:lle tai tammalle ole mikään suuri virhe, mutta kun tuo lanne on noin pitkä ja muutenkin tuo rungon malli muistuttaa enemmän vinttikoiraa kuin hevosta.

Takaosa 3/5p
Pieni takaosa verrattuna muuhun runkoon. Lautanen lyhyehkö, mutta kulma on ihan ok. Hännänkiinnitys ylhäällä. Kulmaukset ovat kuitenkin kelvolliset.

Etujalat 3/5p
Asennoissa ei periaatteessa moittimista, kyynärvarsi voisi olla lihaksikkaampi, mutta sääret ovat kovin pitkät ja hennot. Lievässä määrin ei ole ongelma RBSH:lla, mutta tämä kyllä jo alkaa olla.

Takajalat 3/5p
Sama juttu kuin etusossa: liikaa sääriä. Ja lihaksiakin voisi reidessä ja koivessa olla enemmän.

Yhteensä 35/50p
Kokonaispistemäärä jää siihen kohtuullisen ja hyvän välimaastoon ja on aika odotettu. Tammassa on paljon hyvää, erityisesti tyyppi, pitäisin tuota rakenteen puutteita lukuunottamatta oikein hienona RBSH:na. Mutta kun siinä rakenteessa on niitä omia ongelmiaan, niin se näkyy pisteissä.

– S

keskiviikkona, marraskuuta 22, 2017

Horse Reality ja värijalostus

Olen kesästä asti pelannut innokkaasti Horse Realitya (HR), joka on selaimella pelattava ns. MMORPG (massiivinen monen pelaajan verkkoroolipeli). Käytännössä se on siis oma suljettu virtuaalihevosmaailmansa. Peli on vasta beta-vaiheessa ja esimerkiksi rotujen määrä on varsin rajoitettu eikä kaikkia kaavailtuja toimintoja ole vielä olemassa. Tällä hetkellä se pyöriikin hyvin paljon jalostuksen ja kaupan ympärillä. En puutu tässä sen kummemmin itse pelaamiseen ja pelimekaniikkaan, vaan keskityn havaintoihini värijalostuksesta. En ole itse ihan kaikkiin asioihin edes perehtynyt kovin huolella.

Sillä HR on varsinainen värijalostajan taivas! Tarjolla olevista roduista värikkäimpiä ovat quarterit, mustangit ja Gypsy Horset, myös uudella rotutulokkaalla islanninhevosella on tarjolla kohtuullinen määrä värejä, ja pitää mainita myös andalusianhevonen, jolta löytyy kimoa, voikkoa ja pearlia. Itse olen keskittynyt lähes täysin erikoisvärisiin quartereihin, tässä tekstissä kertomani havainnot ovat siis peräisin pääasiassa quartereiden parista enkä ole ihan varma, miten hyvin ne soveltuvat muihin rotuihin.

Quarterien erikoisväreistä kiinnostavin tällä hetkellä on hopea, joka on – tai oli – erittäin harvinainen, ymmärtääkseni HR:ssä on vain yksi sukulinja, joka sitä on periyttänyt. Hopeavärisiä hevosia oli siis erittäin vähän ja niiden hinnat olivat taivaissa, jos niitä nyt ylipäänsä sattui olemaan myynnissä. Itse maksoin ensimmäisestä hopea-oriista säädyttömän summan rahaa ja sekin oli rautias hopean kantaja, ei siis hopeavärinen itse (genetiikan kannalta tietenkin merkityksetön asia). Sitten jossain vaiheessa syntyi homotsygootti hopea varsa, jonka laitoin myyntiin aivan räävittömällä hinnalla ja se meni kaupaksi nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa. Nykyään eivät hopeaväriset varsat välttämättä mene kaupaksi edes maltillisilla hinnoilla, aikuisilla hevosilla on vähän paremmat markkinat, mutta ei niistäkään suuria summia kannata pyytää. Homotsygootit hopeat voivat olla korkeammissa hinnoissa ja varsinkin jos niihin yhdistyy yksi tai useampi muukin erikoisväri. Toki tässä vaiheessa ostajat alkavat vaatia myös hyvää rakennetta ja ominaisuuksia värin lisäksi. Aiemmin riitti se pelkkä väri, kunhan se oli hopea.

Tietenkin tämä on luonut melkoisen vääristymän quartereiden väreihin: erikoisvärit ovat erittäin yleisiä. Hopeavärejä on reaalimaailmaan verrattuna suorastaan runsaasti. En toki ole itsekään täysin syytön asiantilaan, sen verran hopeavarsoja olen HR-maailmaan saattanut, muista erikoisväreistä nyt puhumattakaan. Tällä hetkellä ei liki 50 hevoseni joukosta löydy yhtään perusväristä ruunikkoa, rautiasta tai mustaa, kaikki ovat erikoisvärisiä. Enkä taida olla ainoa. Ystäväni pelaa myös tätä peliä ja hän on enemmän erikoistunut kylmäverisiin, erityisesti shirenhevosiin. Hän on kertonut että melko harvinainen kimo väritys ei ole mitenkään erityisen suosittu shirenhevosilla, mutta voikkoväriset ja rautiaat tai edes Ee-tyyppiset shirenhevoset ovat kuumaa tavaraa. Hänen oma haaveensa on saada aikaan voikko shirenhevonen ja homma on kuulemma hyvällä mallilla, ensimmäinen rautias kasvatti syntyi taannoin, samoin pari tuplavoikkoa (valitettavasti kuitenkin EE-tyyppejä). Minä puolestani olen jaksanut hämmästellä, että noinko reaalimaailmassa on voikkoja shirenhevosia. Itse en ole onnistunut varmoja tapauksia vielä bongaamaan netistä ja suhtaudunkin asiaan hieman skeptisesti. Tosin muistutan itseäni niistä omista voikoista terskinhevosista Ionicissa, niin että kaipa se niin nuukaa ole...

Kuten sanoin, peli on vielä beta-vaiheessa ja esimerkiksi sisäsiitos ei vaikuta hevosiin mitenkään heikentävästi. Niinpä monet kasvattajat ovat linjanneet varsinkin erikoisvärejä varsin läheisesti. Itse en sitä tee, paitsi vahingossa, mutta en karsasta linjasiitettyjä hevosia mitenkään erikoisesti. Tiukka linjasiitos on tietenkin nopein keino saada aikaan homotsygootteja hevosia harvinaisista väreistä, mutta toistaiseksi olen itse onnistunut kyllä satunnaisia homotsygootteja kasvattamaan ihan ilmankin.

Tähän loppuun pari huomiota HR:stä noin yleensä:
– Hevosten valmentaminen on ehkä paras tapa kerätä itselleen XP:tä ja sitä myöden leveleitä. Valmentaminen on myös ilmaista, toisin kuin esim. kilpaileminen. Nykyään kilpailuista saa kuitenkin palkintorahoja takaisin päin, mutta ainakin alemmilla kilpailutasoilla silti jää miinuksen puolelle rahallisesti. En tiedä kasvavatko palkintorahat kilpailutasojen kasvaessa.
– Rahaa saa parhaiten levelöitymällä tai myymällä hevosia, olettaen että tallistasi löytyy jotain ostajia kiinnostavaa myytävää. Riding Schoolissa saa vähän rahaa erilaisia tallitöitä tekemällä, mutta summat jäävät mitättömiksi, ellei ole aikaa istua päiväkaudet klikkailemassa linkkiä muutaman minuutin välein.
– Hevosia kannattaa katsella aluksi markkinoilta, myynnissä saattaa olla hyviä hevosia pienellä hinnalla. Kaikki foundation-hevoset maksavat 5000 HRC:tä (HR Coin, pelin valuutta).
– Ilmaiseksi (tai lähes ilmaiseksi) hevosia saa pyydystämällä niitä villihevospuistoista, mutta rodut ovat rajoitettuja: Euroopasta saa exmooreja ja camargueita, pohjois-Amerikasta mustangeja. Muiden mantereitten villihevospuistot ovat suljettuja.
– Suurimmat hevosmarkkinat (ja harrastajamäärät) ovat Euroopassa ja pohjois-Amerikassa. Hevosen ostaminen vieraalta mantereelta maksaa hevosen hinnan lisäksi 500 HRC:tä kuljetuskustannuksina.
– Tällä hetkellä rahaa ei kannata tuhlata Universityn koulutuksiin, koska mitä ilmeisimmin vielä ei pysty perustamaan esimerkiksi lääkäriklinikkaa, josta saisi rahoja takaisin. Odotellaan mitä jatkossa seuraa.
– Viime aikoina HR on tuntunut olevan järjettömän hidas ja tahmainen.

– S

PS. Ensimmäinen tuplavoikko vuonohevonen on myös bongattu myynnistä!

sunnuntaina, marraskuuta 19, 2017

Virtuaalihevostelijoiden valtakunta

Myönnän heti etten ole missään määrin perehtynyt muihin ns. "virtuaaliharrastuksiin" kuin virtuaalihevosteluun. En yhtään tiedä millaisia yhteisöjä muiden harrastusten tiimoilta verkosta löytyy. Ingress on kuitenkin vähän eri asia.

Heräsin taannoin siihen seikkaan , että virtuaalihevostelijat ovat varsin monimuotoinen ryhmä. No sukupuolta lukuunottamatta, likipitäen kaikki ovat naisia/tyttöjä/naisoletettuja. Miehet ovat aina olleen erittäin pieni vähemmistö, niinhän se oikeassakin hevosharrastuksessa on. Mutta jo yksin ikähaarukka on suhteellisen laaja, sanoisin että nuorimmat ovat ehkä vähän toisella kymmenellä (aivan nuoria harrastajia en taida enää juuri olla, toisin kuin joskus 10+ vuotta sitten), vanhimmat – krhöm – alkavat lähennellä neljääkymppiä. Jo pelkästään tämä iso ikäskaala tekee sen, että harrastajien elämäntilanteet ovat hyvin erilaisia. Yksi hoivaa paria taaperoikäistä lastaan, toinen miettii mitä tekisi peruskoulun jälkeen, kolmas pyörittää omaa firmaa, neljäs vääntää hevosten sivujen lomassa graduaan, viides valmistautuu ylioppilaskirjoituksiin. Ja niin edelleen.

Koska tämä on nettiharrastus, ei välimatkoilla ole väliä ja vaihtelua piisaa asuinpaikoissakin. Kahlasin tässä läpi Keskustan vanhaa asuinpaikkatopikkia ja jos siitä voisi tehdä jotain johtopäätöksiä, niin ainakin sen että Tampere ja pääkaupunkiseutu ovat hyvin edustettuina, mutta porukkaa löytyy kyllä ympäri Suomen. Jokunen suomalaisharrastaja asuu tiettävästi ulkomaillakin.

Sopii muistaa vielä se, että virtuaalihevostelu ei vaadi käytännössä lainkaan rahallista panostusta, tietokone ja internet-liittymä nyt löytyvät useimpien kotoa jo ihan muiden asioiden takia. Eli taloudellinenkaan tilanne ei aseta varsinaisia esteitä virtuaaliharrastukselle.

Nämä kaikki seikat yhteenlaskien ei siis liene oikeastaan ihme että tänne on löytänyt tiensä melko sekalainen sakki ihmisiä, joita yhdistää kiinnostus hevosiin ja jonkinasteinen "nörttiys". Omasta puolestani sanon, että tämä on varsin kiva asia, muuten sitä vain tuppaa elämään omassa kuplassaan ilman suurempaa kosketusta sinne kuplan ulkopuolelle.

Virtuaalihevosmaailmassa profiloidutaan enimmäkseen tallien kautta ja se on aika jännä asia siinä mielessä, että hienon ja mieluisan tallin takana voi olla melkein millainen omistaja tahansa. Reaalimaailmassa monesti lokeroidaan ihmisiä ensitapaamisen, siis käytännössä likimain pelkän ulkomuodon perusteella. Se on inhimillistä eikä sille oikein mitään voi, vaikka se monesti onkin suhteellisen typerää, kuten useimmat muutkin ennakkoluulot. Virtuaalimaailmasta tämä puuttuu kuitenkin kokonaan, ainakin paperilla kaikki ovat täällä samalla viivalla ilman mitään ylimääräisiä painolasteja. Tämä voi olla monelle "ongelmaiselle" helppo henkireikä, virtuaalimaailmassa ei teoriassa merkitse mitään, jos jollain harrastajalla on terveysongelmia, päihdeongelmia, taloudellisia ongelmia, masennusta tai muita mielenterveysongelmia, työstressiä, mitä kaikkea ihmisillä nyt voi ollakaan. Nämä asiat voivat oikeassa elämässä leimata ihmisen jo ennen kuin edes käsipäivää on sanottu, virtuaalimaailmassa kukaan sen sijaan ei tiedä ja vaikka tietäisikin, se ei määritä ihmistä.

Käytännössä toki ihmisten välillä on eroja, jotka tulevat kyllä esiin virtuaalihevostelussakin. Esimerkiksi lukihäiriö vaikuttaa varmasti tallin ja hevosten tekemiseen sekä foorumikirjoitteluun. Oikeastaan tässä mielessä virtuaalimaailma on jokseenkin julma paikka: täällä tarvitaan taitoa tuottaa tekstiä ja harrastajan imago on melko lailla sidoksissa kirjoitustaitoon, erityisesti foorumeilla. Kaikki eivät kirjoita hyvin, mutta toki siinäkin asiassa harjoitus tekee mestarin ainakin useimmissa tapauksissa. Ja eihän kaikkien tarvitse mitään mestarikirjoittajia olla, riittää kun saa asiansa selvitettyä. Tässä syksyn mittaan olen lukenut muutamia artikkeleita siitä, miten osa peruskoulun päättävistä suomalaisnuorista lukee niin huonosti, ettei selviä arjen tilanteista. Tämä taas johtaa erityisen helposti ongelmiin jatko-opinnoissa, virallisten asioiden hoitamisessa ja työelämässä. Melkein väittäisin, että virtuaalihevostelijoista näitä ei löydy, koko tämä harrastus nojaa niin paljon teksteihin, lukemiseen ja kirjoittamiseen. Kumpi on sitten syy ja kumpi seuraus, sitä en osaa sanoa.

Virtuaalihevosmaailman hyväksi puoleksi on sanottava myös se, että tämä on yhteisönä varsin turvallinen ja mukava. Täältä puuttuu ymmärtääkseni lähes täysin vihapuhe ja erilainen ahdistelu, seksuaalinen tai muunlainen. Ht.netissä muinoin oli toki rumaakin keskustelua ja joidenkin (onneksi harvojen) kohdalla mentiin henkilökohtaisuuksiin, mutta mitenkään yleisenä ilmiönä sitä ei mielestäni voida pitää. Keskustan perustaminen ja ht.netin virtuaalipuolen lähes täydellinen kuolema ovat parantaneet tilannetta vielä entisestään.

Havahduin tähän asiaan tuossa lukiessani artikkelia kasvisruoka-blogin pitäjän saamasta tappokommentista (HS 17.11.17: ”Kuolisitpa”, toivotti kommentoija suositun vegaaniblogin pitäjälle – Vihakirjoittelu ulottuu jo ruokavaliohinkin, sanoo nettivihaan perehtynyt sosiaalipsykologi, mahdollisesti maksumuurin takana). Juttuun oli haastateltu myös vihapuhetta tutkivaa sosiaalipsykologian apulaisprofessoria, joka sanoi että lähes jokainen nettiin aktiivisesti kirjoittava saa oman osansa tästä paskasta (anteeksi sanavalinta, mutta tuo oli lievin mahdollinen termi minkä pystyin keksimään). Niin, en minä kyllä vaan ja hyvä niin. Lopulta tämä meidän virtuaalimaailma on kuitenkin varsin pieni ja tiivis yhteisö, joten ehkä pelkkä sosiaalinen paine estää enimmän perseilyn. Tai sitten me vain olemme fiksuja ihmisiä! Mielestäni virtuaalihevostelijat voivat kyllä taputella tämän asian takia itseään hartioille, paska-vapaa internet-yhteisö ei ole mikään itsestäänselvyys.

– S

keskiviikkona, marraskuuta 15, 2017

Ionicin terskinhevoset

Kuten monta kertaa blogissa on mainittu, terskinhevosia on aikas paljon. Tarkalleen ottaen niitä on 177, vaikka taannoin lopetinkin muutaman kymmenen hevosta, niitä jotka olivat tehneet jo oman osansa jalostuksessa. Hevosten suuri määrä kielii tietenkin siitä, että rodulla on pitkä historia Ionicissa, oikeastaan historia alkaa jo ennen Ionicia, kun Virginia ilmeisestikin keksi Marineaan suvuttoman tersk-ori Dopizan. Dopiza kuoli Marineassa, mutta sen varsoista Katjan (tunnemme myöhemmin Cendarlen omistajana) kasvattama ori Zenith (e. Stella) ja Kerpan kasvattama tamma Aingeal an Uabhair (e. Alexandra) päätyivät Ioniciin. Muita ensimmäisiä terskejä Ionicissa olivat seuraavat:
– o. Francišak
– o. Tšernyj
– t. Ismeralda Zeni
– t. Beautiful Adelmoed SZ
– o. Shiloh Zeni

Terskinhevosten muinaishistoriaa on Virginia avannut vähän enemmän vanhassa Vippos-artikkelissaan, joka löytyy nykyään myös blogista otsikolla Arkistojen kätköistä: terskinhevonen virtuaalimaailmassa. Jep, nuo kaikki vanhimmat kantahevoset olivat hyvin edustettuina Ionicin ensimmäisten terskien suvuissa!

Sittemmin hevosia on keksitty talliin lisää varsin suuria määriä. On ollut vähän pakko, muut tersk-kasvattajat ovat olleet harvassa, eihän niitä ole oikein ollut muita kuin Cendarle ja Kerppa. Molempien kanssa on tehty jonkin verran yhteistyötä, mutta varsin harvoja vierassukuisia ostohevosia näiltä talleilta lopulta on päätynyt Ioniciin. Näistä täytyy mainita kuitenkin ori Zephaniah KTN, joka teki ensin mittavan uran laukoissa, sitten jalostuksessa.

Niin, laukat tuli mainittua. Silloin kun me kilpailutimme hevosia laukoissa, olivat mukana toki myös terskinhevoset ryhmässä 4. Ratsusukuisiahan nuo meidän kaikki hevoset ovat, mutta varsinkin kenttäsuvuista polveutuvia terskejä kokeiltiin laukoissakin. Muutamat ihan pärjäsivätkin, menestyneimmistä voisin mainita Zephaniahin lisäksi nämä:
Agathon Ion (G1, 22: 7-5-2-0)
Aktrisa Ion (G1, 9: 5-0-1-1)
Franjo Ion (G1, 19: 5-3-3-3)
Frantiz Ion (G1, 11: 5-1-1-3)
Galata Ion (G1, 14: 5-1-1-1)
Geoffroi Ion (G1, 23: 5-9-4-1)
Sheraga Ion (G1, 12: 5-2-3-1)
Urbain Ion (G1, 25: 7-5-8-3)
Ursula Ion (G1: 18: 4-1-1-5)
Zuzana Ion (G1, 18: 5-2-4-1)

Aikoinaan Ionic oli laukkapuolella suurin (usein myös ainoa) terskinhevosten kilpailuttaja, se ei ole koskaan ollut mikään järin yleinen rotu nelosryhmän lähdöissä, niitä oman muistikuvani mukaan dominoivat lähinnä ahaltekit (joita toki meilläkin oli). Nykyään ei meillä enää kisata laukoissa, joten nämä menestyneet hevoset ovat jääneet elämään lähinnä kenttä-painotteisissa sukulinjoissa. Oreista kyllä saa pakastetta, jos sattuu jotakuta kiinnostamaan hyvin pärjännyt ori tersk- tai RBSH-varsan isäksi.

Kasvatuksen nykytilasta en oikein osaa sanoa. Toisaalta se on hyvä: hevosia on paljon ja suvuissa on vaihtelua niin että tammoille on helppo löytää sopivia oreja ja toisin päin. Toisaalta tilanne on huono: hevosia on ihan liikaa ja kasvattien suunnittelu on kamalaa ja satunnaista. Näitä isojen rotujen ongelmia. Näillä nyt kuitenkin mennään, en minä toki pahakseni panisi, jos jostain putkahtaisi toinen tersk-kasvattaja, jonka kanssa voisi tehdä kunnolla yhteistyötä tämän rodun tiimoilta.

– S

sunnuntaina, marraskuuta 12, 2017

Vuosikymmen bloggaamista

Seuraavassa vähän metabloggaamista eli blogikirjoitus bloggaamisesta.

Alkuvuodesta mainittiin blogin juhlivan tänä vuonna kymmenvuotissynttäreitään, mutta unohdin koko asian tässä syksyllä. Vuosipäivä olisi ollut 17. syyskuuta. Itse toki loikkasin kelkkaan vasta helmikuussa 2008. Mutta että kymmenen vuotta. Voi herran pieksut. Kuten Virginia sanoi talvella: ei olisi arvannut että tästä näin pitkä rupeama tulee.

Bloggaamisesta on tullut kymmenessä vuodessa varsin tiivis osa harrastustani, eritoten tässä muutaman viime vuoden aikana, kun olen blogannut säännöllisesti tekstin tai yleensä pari viikossa ja pääsääntöisesti yksin Virginian imeydyttyä töihinsä. Tekstiä riittää yhä edelleen, vaikka tuhannen postauksen rajaa hätyytelläänkin jo (blogista on poistettu vanhentuneita tekstejä jonkin verran, joten lukumäärä ei ole tarkka). Eiväthän nämä kaikki tekstit toki ole mitään blogimaailmankirjallisuuden kirkkaimpia helmiä, mutta ainakin muutamasta postauksesta voin sanoa olevani itse ylpeä.

Olen tässä viime vuosina yrittänyt vähän ottaa opiksenikin asioita, lukenut vinkkejä ja neuvoja bloggaamiseen. Tämä bloggaamisen säännöllisyys oli yksi usein esille nouseva asia. Se nyt on oikeastaan itsestäänselvyys, ketäpä kiinnostaisi blogi, joka ei päivity. Moni business-bloggaamiseen tarkoitettu vinkki ei kuitenkaan sovellu ainakaan suoraan virtuaalihevos-bloggaamiseen. Tämä on vähän oma maailmansa ja toisaalta en kaipaa välttämättä suurta lukijakuntaa noin maailmanlaajuisesti, minulle riittäisi oikein hyvin se, että virtuaalihevostelijoiden joukossa olisi mahdollisimman paljon lukijoita. Muille ihmisillehän nämä tekstit ovat likipitäen täyttä soopaa, koska nämä nyt aina on konvertoitu jotenkin liittymään virtuaalimaailmaan.

Tietenkin blogitekstien aihepiirit liikkuvat hyvin paljon niissä aiheissa, mistä itse olen kiinnostunut, niin kuin nyt hevosten värit ja genetiikka, rodut, kasvatus, nimet ja kuvat. Uskon ja toivon että tämä innostukseni näihin aiheisiin välittyy lukijoillekin. Kun asiaa miettii, niin ovathan ne ainakin jossain määrin huomioonotettavia asioita kaikille harrastajille, vaikka varsinkin noissa väriasioissa mennään joskus paljon syvemmälle kuin perus-virtuaali-Viivin ikinä tarvitsee.

Enkä myös pelkää olla asioista jotakin mieltä, huonoina pitämäni asiat ovat saaneet kyllä kyytiä ja yleensä useammin kuin kerran. Toki mikään bloggausopas ei käske hymistellä ja yrittää olla kaikkien kanssa samaa mieltä. "En ole puolesta enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin" ei koskaan toimi kovin pitkään. Jos mielipiteeni karkoittavat lukijoita, niin sille ei sitten mahda mitään. Eriäviä mielipiteitä saa toki esittää, mieluusti tietenkin perustelujen kera, varsinkin jos olen itse esittänyt omalle kannalleni perusteluita. Henkilöönmenevää pilkkaamista ja muuta perseilyä sen sijaan ei katsella, eipä niitä täällä ole juuri ollutkaan.

Vaikka kyllä sitä toisinaan tulee miettineeksi, että sitä on elämästään uhrannut satoja ja taas satoja tunteja virtuaalihevosista kirjoittamiseen. Virtuaalihevoset eivät oikeasti ole mitään, vain pelkkää mielikuvituksen tuotetta ja bittejä netissä. Toisaalta olen kyllä jo vuosia sitten lopettanut jonkinlaisen oikeutuksen tai järjen etsimisen tälle harrastukselle. Ei harrastusten tarvitse olla järkeviä! Jos oikein tarkkaan mietitään, lähes kaikki harrastukset ovat turhaa ajanhukkaa ja pahimmassa tapauksessa rahanhukkaakin. Sehän niiden idea onkin! Jos ei olisi, voisimme kaikki harrastaa työntekoa.

Tietenkin olen joskus miettinyt, jos tästä jotenkin voisi saada rahaa, edes vähän. Homma kaatuu siihen, että keinot ovat vähissä. Mainosbannereita en oikein suostu nielemään. Tuskin niistä suurta tulovirtaa edes saisi, sillä blogin kävijämäärät eivät ole kovin kummoiset, muutama kymmenen kävijää parhaina päivinä, mikäli Bloggerin omaan tilastointiin on luottamista. Eipä näillä kävijämäärillä ja näin rajatulla aihepiirillä ole mitään mahdollisuuksia ehdotella firmoille mitään sisältöyhteistyötäkään. Eri asia olisi, jos jokin firma tarjoaisi jotain virtuaalihevostelijoille räätälöityjä palveluita, mutta vaikka virtuaalihevostelijoita nyt jonkin verran onkin, ei harrastajamäärä ole todellakaan riittävä. Ja webbihotelliani Neutechia voisin mainostaa ilmaiseksikin. Niin että se siitä menestyvän bisnes-naisen urasta.

Mitä sitten seuraavaksi, seuraavalle vuosikymmenelle? Jaa-a, enpä tiedä. Ei tässä nyt mitään radikaaleja suunnitelmia ole olemassa, näillä samoilla eväillä varmaankin jatketaan niin kauan kuin kirjoitettavaa ja kiinnostusta riittää. Ehdotuksia, ideoita, kommentteja, moitittavaa, suosikkeja, inhokkeja ja kaikkea muuta otetaan lukijoilta vastaan. Mitä sinä haluaisit lukea seuraavana vuosikymmenen aikana?

– S

keskiviikkona, marraskuuta 08, 2017

Ionicin pikkurotuja, osa 1

Tässä blogitekstissä on esitelty muutamia Ionicin pikkurotuja.


Vladimirintyöhevoset
Ionicin vladimirintyöhevoset

Meillä on kaksi suvutonta vladimirintyöhevosta, ori ja tamma, molemmat omia tuonteja. No, näistä saa sen varsan, pari eikä sen enempää. Ensimmäinen varsa meni jo Kadotettuun, toista odotellaan syntyväksi tänään. Mitä minä ikinä tulen tekemään näillä kahdella ja niiden varsalla? En tiedä. Rotu olisi kiinnostava, mutta kuvia uupuu, joten taitaa homma jäädä tähän. Ei ketään kiinnostaisi tuo tänään syntyvä varsa? Ei ole vielä sukupuolesta tietoa, joten siihen voi itse vaikuttaa.


Vuonohevoset
Ionicin vuonohevoset

Vuonohevostenkaan kanta ei ole mikään järin suuri: ensin tuli ori Oddleik, sen jälkeen tamma Ona, sitten on näiden kahden tammavarsa ja ori, jonka emä on vieras tamma ja isä Oddleik. Mutta vuonohevosia saa sentäs ostettua muualta, se ei ole niin hyperharvinainen rotu kuin edellä esitelty vladimir, niin että voin pitää itselläni pikkuisen lauman vuonohevosia, tarpeen tullen ostella muilta hevosia ja käyttää muiden oreja omille tammoilleni.

Sillä ovathan nuo vuonikset aivan hurmaavia! Olen saanut tai ostanut joitain vuonohevoskuvia muilta harrastajilta (kiitos!), toki niitä löytyy Bob Langrishiltäkin ja sekalaisista muista lähteistä. Erikoisvärit kiinnostelisivat, mutta kuvat ovat ongelma, luonnollisesti. On meillä sentäs yksi hiirakko ja yksi valkohallakko.


Tanskanpuoliveriset
Ionicin tanskanpuoliveriset

Tanskanpuoliverisiä meillä on oikeastaan vain FWB-jalostusta varten. Pienen lauman kantatamma on nyt jo kuollut Renate Lennstrup, jonka ilmeisesti Virginia keksi jollekin vuosia sitten ihan vain keksimisen ilosta. Vuosia myöhemmin tämä sama joku tuli kysymään, että haluaisimmeko tamman itsellemme kun hän on lopettamassa talliaan. No mutta tottahan toki otimme Renaten, suvuton puoliveritamma on aina tervetullut lisä laumaan. Renate varsoi viisi varsaa, joista kaksi oli puhtaita DWB:itä vieraista oreista.

Tällä hetkellä tilanne on siis lohduton siinä mielessä että kaikki ovat sukua keskenään, emälinjasta löytyy Renate. Eipä siinä mitään, eihän se muihin puoliverisiin yhdistellessä haittaa, mutta ei tuo DWB nyt olisi mitenkään hassumpi rotu vaikka sitä jalostaisi pienimuotoisesti puhtaanakin... Että jos on myynnissä suvullisia tai suvuttomia tanskalaisia, niin voisin vilkaista.


Shirenhevoset
Ionicin shirenhevoset

Shirenhevosista ei ole paljon kerrottavana. Meillä on tamma ja sen varsa, jonka isä on Penrosen komea ori. Ei kukaan haluaisi ostaa tuota Magnolia Ionia? Saisi kuvankin mukaan.


Shagyat
Ionicin shagyat

Kun Ionic perustettiin, shagyan piti olla yksi kasvatusrotu. Muutama ensimmäinen yksilö tulikin Marineasta, jossa Virginialla oli ollut muutamia shagyoita. Itse asiassa Ginillä oli pari shagyaa, ori Bint Amouna ja tamma Glorieta Khofo, jo ennen Marineaa ja alkuvuodesta 2002 syntyi muutama Gin-shagya. Esimerkiksi ori Gin Noirin myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa, niin että sen voisi ns. "ottaa takaisin". Joka tapauksessa nämä vanhat nimet löytyvät ori Lukacs KTN:n suvusta, tosin hyvin kaukaa ja Luka onkin mainittu useaan otteeseen eri yhteyksissä, koska olen käyttänyt sitä anglo-trakehner- ja angloarabi-jalostuksessa arabin sijassa.

No, palataan vähäksi aikaa vielä sinne Ionicin alkuvuosiin. Shagyaa siis piti alkaa jalostaa ja muutama hevonenkin oli sitä varten. Vuonna 2004 syntyi kolme kasvattia, jotka kaikki myytiin ja sitten myytiin loputkin hevoset, kun homma ei lähtenyt lentoon. Virginia sanoi tuolloin, että kaikki shagyakuvat tarvitaan terskinhevosille, se oli osasyy siihen, miksi shagyajalostus ajettiin alas.

Mutta eihän sille mitään voi kun joku rotu polttelee. Vastustimme kiusausta vuoteen 2013, jolloin Cendarlen omistaja teki liian hyvän tarjouksen ja saimme Lukacsin. Ei meillä tosin ollut mitään aavistusta, missä sitä voisimme käyttää, kun saman rodun tammoja ei ollut eikä pitkä- mutta erisukuisia tammoja ylipäänsä löytynyt mistään. Pari vuotta myöhemmin hankin Branwenista pari lyhytsukuista tammaa ja nyt tänä vuonna syntyivät ensimmäiset shagyavarsat 13 vuoteen! Lisäksi löysin joltain vastikään aloittaneelta tallilta joitain suvuttomia oreja ja sovin jo niiden astuvan nuo meidän lyhytsukuiset tammat, niin että vähän jotain uutta verta on tulossa.

Shagya olisi kertakaikkiaan sellainen rotu, joka kiinnostaisi kovasti. Asiassa on vain pari muttaa: ensinnäkin sopivat kuvat ovat melko kiven alla ja toisaalta Gin oli oikeassa, niitä menisi terskeillekin. Toisekseen shagyoita ei ole kenelläkään, joten joutuisin puurtamaan yksin. Se sujuu muutaman sukupolven ajan, mutta sitten tulee seinä vastaan jalostuksessa tai hevosten määrässä. Älkää nyt sitten vain kysykö mitä aion näiden shagyojen kanssa tehdä. Todennäköisesti muutaman vuoden päästä itken niiden tilannetta täällä blogissa.


Ruotsinpuoliveriset
Ionicin ruotsinpuoliveriset

Ruotsinpuoliverinen on pieni pv-rotu, joka muiden tavoin on meillä pääasiassa tarkoitettu FWB-jalostukseen, mutta tässä muutaman vuoden aikana on syntynyt muutamia ihan puhtaitakin SWB-varsoja, omista tuontivanhemmista. SWB olisi kyllä kiva rotu jalostaa noin omana itsenäänkin, katsellaan nyt vähäsen aikaa miltä ruotsalaisten tilanne alkaa näyttää. En pahastu, jos tarjoat ostettavaksi näitä!

sunnuntaina, marraskuuta 05, 2017

Väriteoriaa: valkomerkkisyys

Tämä postaus on osa väriteoria-sarjaa.

Taustaa
Valkomerkkisyys on itsekeksimäni termi, melko tavalla suora käännös Kathmanin käyttämästä termistä white-spotted. Tätä on aiemmin kutsuttu termillä dominant white (suom. dominanttivalkoinen), mutta nykytiedon mukaan tähän ryhmään kuuluu erilaisia kuvioita. Jotkin ovat sen vanhan dominanttivalkoisen kaltaisia kokovalkoisia hevosia, mutta osalla on tummaa väriä enemmän tai vähemmän. Siksi käytän itse tuota valkomerkkisyys-termiä, joka on varsin kuvaava nimi, vaikka itse sen sanonkin.
Valkomerkkisyys ei ole varsinaisesti uusi väri, mutta vasta äskettäin on alettu paremmin ymmärtää mitä kaikkea se saa aikaan ja miten erityyppiset kuviot liittyvät geenitasolla toisiinsa. Valkomerkkisyys voidaan käsittää yhtenä lehmänkirjavan tyyppinä.

Ulkonäkö
Valkomerkkisyyden alle kuuluu ainakin 20 eri versiota, ilmeisesti 21. on löydetty ja voisi olettaa, ettei lista lopu vielä tähän. Näiden eri muunnosten väritys vaihtelee, mutta ne voidaan jakaa karkeasti viiteen eri tyyppiin:

1. Kokovalkoinen
Tämä on ns. perinteinen dominanttivalkoinen. Peitinkarva on valkoinen, iho vaaleanpunainen, silmät vaaleansiniset tai -harmaat, kaviot vaaleat. Karvassa tai ihossa saattaa olla muutama pieni tumma täplä, toisinaan tämä täplä osuu silmän kohdalle. Camarillo White Horset ovat useimmiten kokovalkoisia.

2. Lähes valkoinen
Tämä on muuten kuin kokovalkoinen, mutta tummia täpliä on enemmän. Täplät ovat pieniä, mutta ne saattavat olla kerääntyneinä yhteen ja muodostaa vähän isompia epätasaisia värialueita. Arabianhevosori R Khasper on hyvä esimerkki tästä väristä.

3. Sabinonkaltainen päistärkarvainen
Tämä muistuttaa melko paljon sabinoa rikkonaisine valkoisine laikkuineen, sen lisäksi sillä on tummilla alueilla päistärkarvaisuutta ainakin jonkin verran. Puoliveritamma Colorina Von Hof ja islanninhevostamma Þokkadís vom Rosenhof ovat esimerkkejä tästä väristä.

4. Sabinonkaltainen
Tämä muistuttaa hyvin paljon sabinoa, ilman edellä esitellyn kaltaista päistärkarvaisuutta. Täysiveriori Sato edustaa tätä tyyppiä.

5. Suurimerkkinen
Edellä esitellyt tyypit ovat selkeästi kirjavia, mutta suurimerkkinen väritys muistuttaa yksiväristä hevosta, jolla on suuret tai suurehkot valkoiset merkit. Merkit voivat olla selkeäreunaisia tai rikkoreunaisia.

Mihin on mahdollista sekoittaa
Kun kuviossa on näin paljon vaihtelua, useimmat valkomerkkiset voi erittäin helposti sekoittaa johonkin muuhun, yleensä sabinoon. Useita hevosia onkin pidetty alunperin sabinoina, mutta ainakaan arabianhevosista ei ole löydetty varsinaista sabinoa, vaikka ulkoasu niin antaakin olettaa, vaan hevoset ovat olleet nimenomaan valkomerkkisiä.
Suurimerkkisiä on myös hankala tunnistaa oikein eikä se kaikkien kohdalla taida onnistua muuten kuin geenitestillä.

Esiintyminen ja yleisyys
Useimmat valkomerkkisyyden versiot ovat luultavasti satunnaisten mutaatioiden tuloksia ja niinollen erittäin harvinaisia. Rotujen kirjo on kuitenkin laaja, varsinkin suurimerkkisyyttä aiheuttavalla W20:llä, jota on toistaiseksi löydetty useista eri roduista niin Euroopasta kuin pohjois-Amerikastakin. Vanhassa blogipostauksessa olen luetellut tällä hetkellä tunnetut versiot ja niiden esiintymisen: W-geenin muunnoksia. W21 on mahdollisesti löydetty islannihevoselta, sitä ei tuossa listassa ole vielä.

Lyhenteet
Virallista lyhennettä ei ole. Dominanttivalkoinen on toisinaan lyhennetty dv.

Vieraskieliset nimet
Englanti: white-spotted, dominant white, dominant spotted
Saksa: Dominant weißer Farbe

Genotyyppi
W

Huomattavaa periytymisessä
Kuten W-geenin muunnosten listassa näkyy, muunnoksia on tosiaan ainakin 20, ilmeisesti nyt jo 21. Kaikki nämä on liitetty KIT-geeniin, samaan geeniin liittyvät myös tobiano, sabino ja päistärikkö. W on dominoiva geeni, se ei voi periytyä piilossa. Aiemmin dominanttivalkoista pidettiin homotsygoottina letaalina, nyt asiasta ei ole varmuutta kun siitä on löydetty useita eri versioita.

keskiviikkona, marraskuuta 01, 2017

Mitähän ihmiset haluaisivat ostaa...

Olen alkanut pikkuhiljaa merkitä Ionicin kasvattilistalle "myynnissä"-tekstejä niiden kasvattien kohdalle, jotka voi myydä. Aiemmin myyntikelpoisten hevosten miettiminen on ollut aina vähän hankalaa: jos myyn tämän, en voi myydä tuota, paitsi että tuota kyseltiin jo, joten en voi myydä tätä, no jos tarjoan tuota toista niin isästä jää orivarsa jo ennestään ja emä on vielä hengissä, niin että siitä saa varsan sitten. Minkäänlainen kirjanpito ei kuulu vahvuuksiini, joten muistini on hyvin treenattu, muttei vedenpitävä ja vahinkoja sattuu. Harvoin onneksi korjaamattomia, mutta kyllä niitäkin on tapahtunut joskus. Kasvattien myynnistä päättämisessä auttanee tuo listan merkintä ainakin jossain määrin.

Suvut ja niiden jatkuminen meillä on tietenkin tärkein kriteeri sille, onko jokin kasvatti myynnissä vai ei, muttei suinkaan ainoa. Mietin koko ajan myös sitä, mitä ihmiset haluaisivat ostaa. Jos sukujen perusteella päättäminen ei ole mitenkään yksinkertaista, ei sitä ole tämäkään! Itse asiassa tämä saattaa olla jopa se vaikeampi osuus, koska ei minulla ole aavistustakaan mille hevosille olisi markkinoita. Niinpä käyn usein itseni kanssa suunnilleen seuraavaa keskustelua.

– Kas, lyhytsukuinen FWB, tuon voisi tarjota myyntiin, ne tuntuvat kiinnostavan jos nyt jokin joskus kiinnostaa meidän hevosista. Ai niin, paitsi että isä on kuollut eikä siitä ole jäänyt toista oria. Ei sitten.

– Pitkäsukuinen tersk. Kuka nyt terskejä ikinä ostaisi, kun Cendarle on ollutta ja mennyttä eikä Kerppakaan enää harrasta...

– Hannover. No en kyllä myy, ei meillä niin usein omia hannover-kasvatteja synny. Ja ostovanhemmat kuitenkin, ei mitään niin ihmeellistä.

– Toinen lyhytsukuinen FWB, tämän nyt voisi myydäkin, molemmat vanhemmat kuitenkin vielä hengissä niin että jos menee kaupaksi niin uuden varsan saa kyllä.

– Pitkäsukuinen FWB, jaa. Voisihan tämän myydä, ei ole mitään ainutkertaisia sukulinjoja meillä. Jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan nuo vanhat nimet, niin tästä saisi.

– Furioso. Buahhah. No lätkäistään sillekin myynti-teksti, ei sitä kukaan kuitenkaan osta. Mutta voinpahan sanoa että on myynnissä.

– No tämän SGSH:n laitan kyllä myyntiin, vähän sellainen rotu että ei se nyt kuitenkaan itseä nappaa ihan hirveästi ja jalostusmateriaalista ei ole varsinaista pulaa. Tokko sitä kukaan ostaa, ei sillä...

– Fellponi, no tämä on pakko pitää itse kun on emänsä ainoa varsa ja emä on lopetettu. Mitähän minä taas olen ajatellut?

– Semi-pitkäsukuinen FWB, tällä on kyllä niin kiva suku, etten ota riskiä että joku sen haluaisi.

– Täykkäri, ei tätäkään tohdi myydä, näillä on käyttöä itselläkin.

– Welsh part-bred, myyntiin suoraan. Ei kukaan tuollaista sukuhirviötä osta, mutta kai sitä yrittää voi.

– Kalliovuortenponi ja vieläpä lyhytsukuinen, ihan uusista tuontihevosista. Tämän voisi vaikka tarjota myyntiin, jos joku innostuisi. Noita pitkäsukuisia on kuitenkin turha tarjota kellekään.

– Kappas, ekan polven NSH. Tämän voi huoletta myydä, ainahan uusia saa teetettyä jos pula tulee.

– Jaa, tän morganin värivaihtoehdot ovat kyllä lievästi sanoen eksoottiset. Muuten kyllä voisi myydä, tuore isä ja emälle on kaavailtu useampia varsoja jo. No ehkä jotakuta värifriikkiä kiinnostaa.

– Missourinfoxtrotter, tätä nyt ei ainakaan voi myydä! Pakko joskus jättää jotain itsellekin.

– Trakehner. Hmm, no. Ei tuo suku nyt mitenkään poikkeuksellinen ole. Pitkä kyllä. Aika paljon täysiveristä. En tiedä kiinnostaisiko se ketään ja varsinkaan kun ei ole kisattuja vanhempia. Jos nyt kokeilen kuitenkin.

– Newforest, tämän nyt ainakin voi laittaa myyntiin.

– Tuolla on niin kiva nimi ettei siitä voi luopua!

– Nonius ja vielä omista tuontivanhemmista. Että jos joku noniuksen haluaisi, niin tämä olisi ehkä se kaikkein toivotuin, lyhytsukuinen ja kaikkea. Mutta. Kuka nyt noniuksen haluaisi? Oikeasti?

– Tennesseenwalker, jolla olisi värivaihtoehtoja vaikka millä mitalla. Isällä on kyllä aika vähän varsoja, mutta emästä on jo useampiakin. Myisiköhän tämän nyt kuitenkin? Vai ei? Mites tuo isän suku, ei mitään suuria varsamääriä. Hmm. Tuskin se kaupaksi menee, mutta sitten jos joku sen kuitenkin haluaa. Paha valinta. Myyn. En myy. Myyn. En. En myy.

– Knabstrup-ori puoliveri-isästä. Tämän voi myydäkin, isällä ei ole merkitystä kun on puoliverinen ja emästä jää tammavarsa joka tapauksessa. Vaikka tokko tätäkään kukaan ostaa.

Mites muut kasvattajat, onko teillä tällaista?

– S