keskiviikkona, tammikuuta 17, 2018

Rotuesittelyssä ylämaanponi

Viime aikojen ylämaanponi-tekstien innoittamana lähdin etsimään yhtä artikkelia, jonka olin kirjoittanut Vippokseen vuonna 2012, rotuesittelyn ylämaanponista. Sikäli kuin joku vielä muistaa muinaisjäännöksen nimeltä Vippos... En muista julkaistiinko teksti koskaan mutta ainakaan senaikuista Vipposta en mistään löytänyt, joten artikkelinikin lienee kadonnut. Asia sinänsähän ei ole vanhentunut, kun Swildiekin on vielä elossa, joten tässä rotuesittely ylämaanponista.

Historia virtuaalimaailmassa
Ylämaanponeja putkahteli virtuaalitalleille harvakseltaan jo 2000-luvun alkuvuosina, mutta tuolloin ne olivat lähinnä eksoottisia erikoisuuksia. Muutama kasvatusyrityskin toki oli, vuoden 2002 tienoilla Chestnut kasvatti ainakin muutaman yksilön tunnuksilla Chestnut's ja Villiruusun. Vuonna 2004 oli jonkin aikaa toiminnassa myös Highland Stud - niminen virtuaalitalli, jonka tarkoituksena oli sekä tuoda että kasvattaa ylämaanponeja. Muutaman hevosen se toikin, mutta yhtään kasvattia ei ehtinyt syntyä. Näiden lisäksi on voinut olla muitakin talleja, jotka ovat omistaneet ylämaanponeja ja mahdollisesti jopa kasvattaneet niitä, mutta ne ovat kadonneet ajan myötä niin perusteellisesti ettei niistä ole jäänyt tietoja.

Muutamia Chestnutin ja Highland Studin poneista päätyi vuonna 2004 Ioniciin, jossa tuona vuonna kasvatettiin 12 ylämaanponivarsaa. Sen jälkeen ylämaanponikasvatus kuitenkin lopetettiin ja ponit joko lopetettiin vanhuuttaan tai myytiin muualle. Myös toisella suurtallilla, Kerpan RDN:ssä syntyi joitain ylämaanponeja vuosina 2004-05. Nämä ponit ovat varsin todennäköisesti kuitenkin kadonneet sittemmin eivätkä ne ole vaikuttaneet myöhempään jalostukseen.

Vuonna 2007 perustettiin Swildie Highlanders, joka toimii edelleen. Swildie on ainoa pitkäikäinen talli, joka on keskittynyt yksinomaan ylämaanponeihin. Sen kasvatteja on myyty useille eri talleille näiden vuosien aikana ja sitä myötä rotu on tullut tutuksi useammille harrastajille. Kirjoitushetkellä ylämaanponeja tuntuu löytyvän vähän sieltä sun täältä, Swildien kasvattien lisäksi myös suvuttomia poneja on jonkin verran.

Rakenne ja ulkonäkö
Ylämaanponi on suhteellisen isokokoinen (n. 132-148 cm) ja roteva rotu. Koosta ja massasta huolimatta sen ponileiman tulisi olla selkeä. Ylämaanponin pää on keskikokoinen, profiili on usein suora mutta joskus aivan aavistuksen kyömy. Silmät ovat suuret, tummat ja kirkkaat, korvat pienet, ja pään yleisilme on ystävällinen ja ponimainen. Kaula on keskipituinen ja usein melko paksu, erityisesti oreilla on toisinaan varsin massiivinen orikaula. Kaula on yleensä kuitenkin kaareva ja useimmilla poneilla pään ja kaulan liittymä on kohtalaisen avoin. Lavat ovat pitkät ja voimakkaat, ihanteellisella ponilla viistot. Runko on hyvin leveä ja syvä, toisinaan hieman pitkänlainen, mutta sitä ei katsota virheeksi, jos se on muuten vahva. Myös takaosa on hyvin voimakas. Jalat ovat lyhyet ja tukevat.

Ylämaanponeilla on varsin runsaat jouhet ja myös vuohisissa on pitkää karvaa. Rodun talvikarva on kaksikerroksinen ja erittäin paksu, samoin kuin shetlanninponilla. Ylämaanponien jouhia ei yleensä nypitä eikä lyhennetä eikä niitä esitetä letitettyinä, kuten ei muitakaan alkuperäisrotuja.

Ylämaanponeilla esiintyy yleisesti hallakkovärejä, lähinnä tosin ruunihallakkoa ja hiirakkoa. Myös kimo on yleinen väri. Musta ja ruunikko ovat melko tavallisia värejä, sen sijaan rautias ja punahallakko ovat erittäin harvinaisia vaikkakin hyväksyttyjä. Joidenkin lähteiden mukaan myös voikkovärejä esiintyisi rodussa, pääasiassa yhdistyneenä hallakkoväreihin, jolloin ne ovat vaikeita tunnistaa. Tämä ei kuitenkaan ole varma tieto. Valkoisista merkeistä sallitaan vain pieni tähti ja ainakin Saksassa tulee jalostukseen hyväksyttyjen ponien kavioiden olla mustat.

Käyttö
Voimakas ja vankka ylämaanponi ei yleensä loista ratsuna olympialajeissa vaativalla tasolla. Niillä on kuitenkin yleensä melko pitkät ja matalat askeleet, jotka sopivat kouluratsulle. Ajoponina ylämaanponi on myös hyvä, ei ehkä kovin nopea, mutta voimakas ja matkaavoittavan askelluksen ansiosta myös kestävä. Reaalimaailmassa ylämaanponeilla kilpaillaan valjakkoajossa ja virtuaalimaailmassakin moni poni on nimenomaan valjakkoponi.
Parhaimmillaan reaalimaailman ylämaanponit ovat monipuolisia harrasteponeja. Niiden sanotaan olevan luonteeltaan kilttejä, rauhallisia ja yhteistyöhaluisia ja ne sopivat moneen käyttöön. Ne pystyvät myös kantamaan aikuista vaikka ovat ponikokoisia. Britanniassa ja Australiassa ne kilpailevat joko ratsastettuina tai talutettuina mountain&moorland-rotujen luokissa.

Ylämaanponi on sallittu rotu myös reaalimaailman brittiläisen ratsuponin (National Pony Societyn mukaan) jalostuksessa siinä missä muutkin mountain&moorland-rodut. Virtuaalimaailmassa niitä ei kuitenkaan ole käytetty ratsuponijalostuksessa ja itse epäilen myös, mahtaako se olla Britanniassakaan kovin käytetty kantarotu. Ylämaanponi on kuitenkin kovin raskastyyppinen. Ainakin Australiassa ylämaanponeja kuitenkin käytetään risteytysjalostukseen ja australialaisten tallien nettisivuilla on näkynyt varsin mukavannäköisiä ylämaanponi-risteytyksiä.


© Bob Langrish

– Virginia

sunnuntaina, tammikuuta 14, 2018

Mielenmaisemia ja maisemakuvauksia

Keskustassa keskusteltiin taas vaihteeksi siitä, missä kenenkin tallit sijaitsevat. Minulla oli asiaan harvinaisen vähän sanottavaa: Ionic on aina sijainnut virtuaalimaailmassa, Gin Ahaltek samoin. Talleilla ei ole koskaan ollut varsinaisesti määriteltyä sijaintia, missä ne sijaitsisivat. Ionicillahan on perinteisesti ollut oma mantereensa, jonne mahtuvat kaikki sadat ja tuhannet hevoset. Mutta eihän se tietenkään koko totuus ole.


Useammin kuin kerran olen maininnut sivulauseessa sen, että Ionicin eri rodut elävät erilaisissa ympäristöissä ja että pyhä tarkoitus on ollut jossain vaiheessa kirjoittaa näitä "tunnelmointeja" ihan tallin sivuillekin. Kalliovuortenhevosilta löytyy esimerkki tällaisesta. Viimeksi asia oli tapetilla vajaa 4 vuotta sitten kun tein Ionicissa uudelleenorganisointia ja kaikki rodut ovat nyt omilla sivuillaan. Nnoh. En ole ihan saanut aikaiseksi.

Aikaansaamattomuus ei johdu siitä, ettei olisi ideoita ja selkeätä käsitystä siitä, millaiseen ympäristöön kunkin rodun sijoitan. Kyllä minä omassa mielikuvituksessani olen hyvinkin selvillä siitä, minkälaisissa maisemissa Ionicin hevoset elelevät. Se vain ei tule päästä ulos ruudulle ilman jonkinlaista tiedonhankintaa ja ennen kaikkea maisemakuvien selailua. Niinpä tuon Keskustan viestiketjun jälkeen ryntäsin Pinterestiin tekemään muutaman inspiraatio-boardin itselleni. Katsotaan saanko asiaa edistettyä mihinkään lähitulevaisuudessa. Hmm, kuka estäisi kirjoittamasta niitä blogiinkin...

Ylivoimaisesti suurin osa roduista asuu sellaisessa ympäristössä, joka muistuttaa ainakin jossain määrin rodun kotiseutua. Ylämaanponit asustelevat seudulla, joka muistuttaa Skotlannin Ylämaata kukkuloineen, nummineen ja kivilinnoineen. Islanninhevostallin naapurissa on jäätikkö ja kuuma lähde, sen sijaan puita ei ole näköpiirissä. Perchenhevoset tekevät töitä pienellä ranskalaisella viinitilalla. Arabit (ja myös ahaltekit) laukkaavat autiomaassa kilpaa aavikkotuulen kanssa. Puoliveriset asuvat ehkäpä paikassa, jonka maisema muistuttaa paljon tiettyjä Saksan seutuja, mutta ilmasto on lämpimämpi talvisin. Itse asiassa siellä on vuoden ympäri poutaista ja suhteellisen lämmintä päivisin, mutta lämpötila harvoin ylittää +25C. Öisin sitten sataa, että rehevien laitumien ruoho ei kärsi kuivuudesta. Ja suomenhevoset asuvat tietenkin Suomessa, tarkemmin sanoen Nurmijärvellä (jossa olisi kyllä joka vuosi hyvä talvi).

Näihin ympäristökuvauksiin voisi tosiaan helposti käyttää kaiken valveillaoloaikansa: miettiä millainen olisi ilmasto ja säätyyppi, maksimi- ja minimilämpötilat, sademäärät eri kuukausina, kasvillisuus, villieläimet, polut, vesistöt, metsät. Vain taivas on rajana – kirjaimellisesti! Ajatus on kiehtova, saisi luoda ihan oman maailmansa tai tässä tapauksessa monta.

Luen silloin tällöin muiden tallien ympäristökuvauksia ja varsinkin katselen kuvia, moni tallinomistaja on nähnyt sen vaivan, että on etsinyt esittely-sivulle valokuvia, jotka antavat osviittaa siitä, millaisessa ympäristössä talli sijaitsee. Moni on myös kirjoittanut tallin henkilöhahmoista, nekin ovat periaatteessa mielenkiintoista luettavaa varsinkin silloin kun hahmot ovat persoonallisia. Tässä kohtaa pitää antaa erikoismaininta Zenin seurapiirille, jotka ovat pyörineet myös tallin tarinoissa. Minä itse sen sijaan en tunne varsinaista halua lähteä kehittelemään henkilöhahmoja Ioniciin, hevosten luonnekuvauksissa ja satunnaisissa tarinoissa pyörii vain kasa nimettömiä hevosenhoitajia, valmentajia, eläinlääkäreitä, kengittäjiä, tallimestareita ja muita. Sekä tietenkin minä itse, mutta se on tarina erikseen.

Niin että voisin lisätä uuden vuoden lupauksien listaan vielä sen, että saisin kirjoitettua edes muutaman ympäristökuvauksen. Kuten sanoin, ideoistahan ei varsinaisesti ole pula.

– S

keskiviikkona, tammikuuta 10, 2018

Väärän värinen hevonen – ja entä sitten?

VSN-näyttelyissä yksi mahdollinen hylkäyssyy on se, että hevoselle on ilmoitettu selkeästi sen kuvasta poikkeava väri. Olen kritisoinut tätä hylkäysperustetta jo aiemmin VSN:n ylläpidolle, mutta siellä se vain keikkuu listalla edelleen. Kritiikkini syy oli ensisijaisesti se, että väri ei vaikuta millään tavoin hevosen rakenteeseen tai sen arvosteluun. Ja rakennearvostelustahan VSN:ssä on kyse! Mutta se ei ole läheskään ainoa syy siihen, miksi kyseinen sääntö on typerä ja jopa vahingollinen joissain tapauksissa.


Tietenkin joillain roduilla on värirajoituksia ja jos jollain hevosella on selkeästi rodulla kielletty väri, silloin hylkäämiselle olisi perusteluna se, ettei hevonen ole rotumääritelmän mukainen. Sekin on hylkäyssyy ja ihan hyvä sellainen noin yleisesti ottaen. Tämänkin kanssa olisin itse erittäin varovainen hylkäämään vähän erikoisemman väristä hevosta, koska varsin harvassa ovat lopulta ne rekisterit, joilla ei-perinteinen väri on ehdoton ja ikuinen hylkäysperuste. Jopa useimmat värirotuina pidetyt rekisterit sallivat ainakin tietyin ehdoin ns. "vääränväristen" hevosten rekisteröinnin, jotkin jopa kantakirjauksen. Näitä ovat esimerkiksi appaloosa, paint ja knabstrup, näiden kaikkien rekisteriin otetaan tietyin ehdoin yksivärisiä tai hyvin pitkälti sellaisilta näyttäviä hevosia.

Lisäksi tieto väreistä karttuu koko ajan. Jos kaksikymmentä vuotta sitten olisi ollut VSN-näyttelyitä ja sinne olisi joku tuonut hevosen, jolla olisi Intiaanin kuva ja sen väriksi ilmoitettu rautias splashed white, se olisi senaikuisen tiedon perusteella naurettu ulos: "Ei suomenhevoset ole kirjavia, ootko vähän idiootti!". Kymmenen vuotta sitten se olisi naurettu myös ulos: "Ei suomenhevoset ole splasheja, tuo on sabino, ootko vähän idiootti!"

Nyt ei enää naurettaisi ulos eikä sanottaisi idiootiksi, paitsi tietenkin jos joku kävisi katsomassa Intiaanin tietoja Hippoksesta. Siellä se on merkitty punarautiaaksi, mutta eihän se ole ensimmäinen hevonen, jolla on rekisterissä virheellinen väri. Tämän tarinan opetus on se, että vaikka Hippoksessa tai Sukupostissa sanottaisiin jonkin hevosen olevan väriltään jokin, ei se välttämättä sitä ole. Jos jonkin epämääräisen tapauksen hylkää VSN:ssä tällä perusteella, ollaan vähän heikoilla jäillä.

Varsinainen syyni värihylky-säännön vastustamiseen on se, että VSN-tuomarit oikeasti käyttävät sitä hylkäyssyynä ja monessa tapauksessa on vähän siinä ja siinä, ovatko hylkäykset olleet reiluja ja asianmukaisia.

Ensinnäkin on sattunut ihan puhtaasta tietämättömyydestä johtuneita virheitä. Isokuvioinen sabino-tammani Ringwraith Ion hylättiin joskus värin perusteella. Hylännyt tuomari ei ilmeisesti tiennyt että sabino voi olla kokovalkoinen. Tietenkään kaikki eivät ole kovin syvällisesti perehtyneet väreihin ja kaikkiin kommervenkkeihin, eikä sitä rakennetuomarilta pidä olettaakaan. Sitä suuremmalla syyllä pitäisi välttää hylkäys-päätösten tekemistä mutu-tuntumalla. Hylännyt tuomari sai tässä tapauksessa sähköpostiinsa pyynnön korjata tulokset ja perua virheellinen hylkäys, lyhyen selostuksen sabino-kuviosta ja listan linkkejä, joista voi tarkistaa etten keksinyt kokovalkoista sabinoa omasta päästäni. Ja jos joku miettii, niin ei, en todellakaan ilmoittanut tuota tammaa näyttelyihin sen takia että pääsisin pätemään väriasioissa.

Toisekseen värien kanssa pitäisi aina muistaa se, että rajatapauksia on paljon ja kaikki eivät ole aina niitä oppikirja-esimerkkejä väristään. On rautias joka näyttää mustalta, on voikonpäistärikkö joka näyttää tavalliselta voikolta, on rautias joka näyttää klipattuna melko lailla päistäriköltä tai kimolta ja on voikko joka näyttää ruunikolta, vain muutaman esimerkin mainitakseni.

Sitten on tietenkin näitä vanhoja klassikoita: musta, kulomusta, mustanvoikko, mustanruunikko vai kenties sysirautias? Tumma voikko vai vaalea liinaharja raudikko? Ruunihallakko, ruunivoikko, ruunivoikonhallakko vai ihan vain vaaleansorttinen ruunikko, jolla on siima ja auringossa kulottuneita jouhia? Lisäksi muistutan siitä, että valokuva on aina vähän epäkiitollinen kohde arvioida hevosen väriä. Siitä ei näe kaikkea ja esimerkiksi valaistusolosuhteet voivat vaikuttaa paljonkin siihen, minkä väriseltä hevonen näyttää. Kun sitä väriä ei kaikissa tapauksissa pysty varmaksi sanomaan vaikka näkisi hevosen ihan luonnossa, miten sitä pystyisi päättelemään valokuvista yhtään sen paremmin?

Lopulta sillä ei edes ole mitään väliä, minkä värinen jonkin kuvan hevonen oikeasti on! Sen voi silti tietyissä tilanteissa laittaa ihan hyvillä mielin toisen värisen virtuaalihevosen kuvaksi. Tästä olen kirjoittanut jo aikaisemmin blogiin otsikolla Kysy oikein hevosen väriä! Mitä olen bongaillut noita värihylkyjä VSN-näyttelyistä, välillä on tullut epäilys siitä, että onkohan hevosen hylännyt tuomari tiennyt että kuvan hevonen on tunnistettu reaalimaailmassa mustaksi ja nyt sitten hylkää sen perusteella mustanruunikoksi tai mustanvoikoksi merkityn virtuaalihevosen. Kun tiedetään, että mustan ja mustanruunikon raja on välillä hyvinkin häilyvä ja mustanvoikkoa ei mustasta välttämättä pysty erottamaan mitenkään, niin tällaiset hylyt ovat mielestäni varsin kyseenalaisia. Erittäin harvassa ovat lopulta ne tilanteet, joissa on ihan selkeästi väärä väri merkitty hevoselle niin että sitä ei voi perustella enää sävyerolla tai ei-oppikirjanmukaisella värityksellä. Ja yhtään selkeästi kielletyn väristä hevosta en muista värihylkyjen seasta löytäneeni.

Mitä ihmettä varten minä nyt sitten kitisen tästä, kun eihän asia koske minua sinänsä? Minun hevosilla värimääritykset ovat yleensä oikein (värifriikkinä saatan joskus erikoisvärien kohdalla tulkita värejä ja kuvia vähän lepsusti) ja jos tulee ongelmia muiden tuomareiden kanssa, niin pystyn useimmissa tapauksissa perustelemaan värimääritykseni lähteiden kera, kuten tämä eräs tuomari sai tuta. Valittamiseen on kuitenkin kaksi syytä.

Ensimmäinen on se, että tuomareiden ja arvostelun pitäisi olla reilua kaikille ja yhdenmukaista siinä määrin kuin se nyt voi olla. En tarkoita sitä, että kun yksi tuomari antaa hevoselle rakenteesta tietyt pisteet, niin toisen pitäisi antaa samanlainen rivi vaan sitä, että jos yksi tuomari arvostelee hevosen ilman ongelmia, toinen ei saisi hylätä sitä. Säännöt ovat kaikille samat vaikka tietenkin inhimillisiä virheitä ei voi aina välttää. Tämän väriasian kanssa on kuitenkin kovin helppo jakaa virheellisiä hylkyjä tai ainakin sellaisia, että niiden oikeutuksesta voitaisiin keskustella. Totta kyllä, minä pystyn haastamaan omille hevosilleni jaetut selkeästi virheelliset värihylyt, mutta kaikki eivät siihen uskalla lähteä, varsinkin jos kyseessä on rajatapaus.

VSN-näyttelyihin on kuitenkin yleisten rotujen kohdalla sen verran tungosta, että kun kerran saa hevosensa mahdutettua mukaan näyttelyihin, ns. turha hylky rakenteeseen vaikuttamattoman pikkuasian takia närästää taatusti. Eikä harvinaisilla roduilla ole sen helpompaa: kaikille harvinaisille avoimiin luokkiin on tulossa paljon hevosia, toisaalta yhdelle tietylle harvinaiselle rodulle avoimia luokkia on ehkä tarjolla vain aniharvoin. Siinäkin tapauksessa heppoisin perustein annettu hylky syö rotan lailla.

Toinen syy närinään on se, että hylkyjen pelossa osallistujat ehkä jättävät merkitsemättä värin hevostensa sivuille. VSN ei vaadi sitä, että väri olisi kirjallisesti määritelty. On ihan loogista jättää väri merkitsemättä sivuille, jos siitä voidaan olla montaa mieltä, tällä vältetään kätevästi hylkäys sen takia. Olen ollut huomaavinani tätä tapahtuvan ainakin satunnaisesti.

Värien merkitsemättä jättäminen kuitenkin rassaa pahasti minua ja oletettavasti myös muita kaltaisiani "värijalostajia"! Meille on todellakin eroa sillä, onko virtuaalihevonen määritelty mustaksi, mustanruunikoksi, sysirautiaaksi vai mustanvoikoksi, vaikka sillä olisi kuva epämääräisen tummasta, kovasti mustaa muistuttavasta hevosesta.

Virtuaalimaailmassa on oletuksena se, että värit tunnistetaan aina oikein ja niinpä esimerkiksi mustaksi merkitty ori ei voi jättää voikkoväristä varsaa sillä perusteella, että varsanomistaja ajattelisi: "No tuo nyt on varmaan väärin tunnistettu, se voi ihan yhtä hyvin olla mustanvoikkokin". Toki jos varsanomistaja ei tiedä värien periytymisestä mitään tai ei syystä tai toisesta halua realistista periytymistä noudattaa, tällainen on ihan mahdollista. Toisaalta se, että varsan isä on määritelty mustaksi, ei ole heille mitenkään relevantti tieto. Mutta meille värijalostajille se on hyvin tärkeä asia! Eikä tarvitse tulla sanomaan että kyllä on pienet murheet minulla, koska jos pitäisi valita se kollektiivisesti maailman pahin ongelma ja saisi puhua vain siitä, olisi tässäkin blogissa aika hiljaista.

Entistä suurempia ongelmia värijalostajalle on tiedossa siinä vaiheessa, kun kuva ei jostain syystä toimikaan ja sivuilla ei väriä ole kerrottu. Silloin ei voi sen kuvan perusteella päätellä väriä edes auttavasti ja se vasta harmittaakin. Se harmittaa jo vanhojen hevosten kohdalla, joiden sivuja kaivetaan hiellä ja vaivalla Archiven syövereistä ja ollaan onnellisia, että edes jonkinlainen sivu löytyy, viis siitä vaikkei yksikään kuva toimisi. Silloin olisi kuitenkin kiva, jos se väri olisi kirjoitettu sivuille ylös. Monella näin ei ole. Eikä tarvitse mennä vuosikymmentä taaksepäin tai Archiveen asti, nykyään monen käyttämä PhotoBucket ei toimi lainkaan ja TinyPicin ja muiden vastaavien kanssa tuntuu olevan säännönmukaisesti ongelmia, niin että kuvat jäävät näkymättä.

Tunnustan tässä toki julkisesti olevani VSN-tuomari, joka ei ole koskaan noudattanut tuota värihylky-sääntöä eikä tule noudattamaankaan. Voin erota tehtävästäni, jos tämä on ongelma VSN:n ylläpidon mielestä tai tarpeeksi moni muu on sitä mieltä, että tällainen anarkisti ei sovi tuomariksi. Perustelen käytäntöäni sillä, että mitä enemmän hankin tietoa hevosten väreistä, sitä vähemmän varsinaisesti tunnen niistä tietäväni. Aina tuntuu olevan poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia ja uusia mutaatioita ja vaikka mitä. Jos ihminen ei erota hiirakkoa rautiaasta (tosi tarina, harmi etten löydä kyseisiä kuvia enää mistään), miten voisin hylätä mustanvoikoksi merkityn hevosen, jolla nyt sattuu olemaan vähän ketunpunaista kainalokuopassa?!

– S

Ps. Viimeisestä kappaleesta huolimatta minulta voi edelleen kysellä väriasioita, yritän neuvoa parhaani mukaan (ja niin toivottaessa ilman turhaa genetiikkajauhantaa). En takaa, että minun värimääritykseni menisivät ilman muuta läpi muille VSN-tuomareille, mutta minulta voi kysyä taustatukea hylkyjen kyseenalaistamiseen.

sunnuntaina, tammikuuta 07, 2018

Ionicin quarterit

Olenko minä koskaan sanonut miten paljon rakastan Ionicin quartereita? Jos en, niin sanon sen nyt: minä rakastan quartereita! Omia ja vieraita!


Quarterien tarina on samankaltainen kuin kovin monella muullakin rodulla: sitä kasvatettiin aluksi, sitten siitä luovuttiin ja ainakin suurin osa hevosista lopetettiin tai myytiin. Sitten se jotenkin palasi takaisin, lupaa kysymättä ja melkein vahingossa. En kyllä ihan ymmärrä, että mitä meidän päässä on liikkunut silloin vuosina 2005-07 kun niin monen rodun kanssa on näin käynyt. Onneksi olemme sittemmin tulleet järkiimme, ainakin osittain, onhan tuo jalostus muutaman rodun kohdalla edelleen melkoista rimpuilua sisäsiitoksen välttämiseksi. Vaan ei piitata nyt siitä.

Quartereidenkin jalostus saattaisi olla samanlaista rimpuilua, mutta onneksi on Pink! Pinkkiinhän keksittiin melkoisia määriä suvuttomia laukkahevosia ja sitten niistä kasvatettiin jonkin verran laukkavarsoja. No, Pink on olemassa edelleen, lopettanut toki ja tulee sellaisena pysymäänkin, mutta ne hevoset ovat siellä edelleen. Ja tietenkin vapaasti käytettävissä jalostukseen. Muutamia hevosia on siirretty ihan virallisesti Ionicin puolella, ne on samalla koulittu laukkaratsuista kelvollisiksi western-hevosiksi. Sen lisäksi Ionicin tammoilla saatetaan käyttää Pinkin oreja silloin kun on tarvis.

Lisäksi quarter on siitä jännä rotu, että vaikka se on olevinaan melko harvinainen, niin kyllä niitä kuitenkin löytyy kun vähän kaivelee. Muutama aktiivinen tai ainakin semiaktiivinen western-talli on pystyssä ja mitä olisi western-talli ilman quartereita, joten niitä on. Sitten löytyy muutama muukin omistaja ja kasvattaja, quarterien kanssa ei tarvitse ihan ypöyksin harrastaa. En tiedä mikä on laukkapuolen tilanne, pitäisi varmaan käydä vähän vakoilemassa vitosryhmän tilannetta.

Näiltä kasvattajilta löytyy pitkäsukuisiakin hevosia sekä vanhoja sukulinjoja, esimerkiksi Mayzie Mackenzien suku menee emän puolella ihan sinne virtuaalimaailman alkuvuosiin, on Punikin, Laakson, Fanononen, Kalmoniemen ja Vaahteran hevosia. Marinea omisti tuolloin joitain quartereita, mutta Mayzien sukuun ei ole osunut nähdäkseni ketään sellaista hevosta, joka olisi ollut Marinean omistuksissa, saati sitten kasvatteja. Läheltä kyllä liippaa, Need To Fly AQ:n suvusta kauempaa löytyy esimerkiksi Laakson Lucky, joka puolestaan on isä myös tamma Punikin Melianille, joka emänsä tavoin päätyi jossain vaiheessa elämäänsä ensin Virginialle vuonna 2002 ja myöhemmin Marineaan. Se on ihan mielenkiintoista kaivella näitä, Virginialla kun on historiaa vähän yhden jos toisenkin rodun kanssa.

Quarter on rotuna erittäin monipuolinen ja tyyppi vaihtelee kovasti linjan mukaan. Monet reaalimaailman laukkaquarterit ovat suvuiltaan hyvin täysiveripainotteisia (ns. appendix quarter), toisaalta vaikka täysiveriprosentti olisi suurikin, laukka-quarterit ovat silti rakenteeltaan tyypillisiä sprinttereitä: lihaksikkaita varsinkin takaosasta, tiiviitä, takakorkeita. Sitten on näitä halter-möhköjä (en pidä niistä sanottavasti, liika on liikaa), reining-hevosia, huntereita ja kaikenlaisia muitakin, aina käyttötarkoituksen mukaan. Olen niin pahoillani että Stiinun aikoinaan kirjoittama info-sivu quartereista on kadonnut jäljettömiin netistä, siinä oli selvitettynä perinpohjaisesti eri tyypit. Muistelisin tallentaneeni sen omalle koneelleni pitääkseni sen tallessa, mutta se taisi kuitenkin kadota muutaman vuoden takaisessa levyrikossa.

Ja tietenkin värit! Quarter on yksi värikkäimmistä hevosroduista, sillä esiintyy lähes kaikkia diluutiovärejä, päistärikköä, kimoa, sabinoa, splashed whitea ja joitain W-geenin muunnoksia. Vanhan white rulen poistuttua nämäkin ovat rekisterikelpoisia AQHAan. Tietenkin rautias on erittäin yleinen väri quartereilla, erikoisvärisiä hevosia on ymmärtääkseni melko pieni prosentti. Mutta virtuaalimaailmassa asia on toki aivan toisin, voitte vain kuvitella (tai no, näkeehän sen jo heti hevoslistauksestakin), että Ionicin quarterien kanssa villi värijalostaja on päässyt todellakin irti! Meiltä löytyy voikkoja, hallakoita ja samppanjavärisiä, hopeavärejäkin on Pinkistä mahdollisesti tulossa, mutta vielä ei ole Ionicissa ollut virallisesti hopeaväristä quarteria. Päistärikköjä on melko paljon, kimo sen sijaan on harvinainen, mutta löytyy meiltä yksi kimo sukulinjakin. Noihin kirjavuusasioihin en ole toistaiseksi sotkeutunut quarterien kanssa, ehkä jätän ne painteille.

Kaiken kaikkiaan quarter on sellainen rotu, jonka kanssa on ilo puuhata virtuaalimaailmassa!

–S

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2018

Ionicin saddlebredit


© Bob Langrish

Saddlebred alkaa olla Ionicissa jo vähintään keskikokoinen rotu, tällä hetkellä hevosia on kuutisenkymmentä. "Käsittelin" saddlebredit tuossa joulun aikana ja tilanne on nyt siis melko hyvin ajantasalla. Kaikille vähän vanhemmille tammoille on suunniteltu varsat ensi vuodelle ja tulin samalla keksineeksi myös uusia suvullisia tuontihevosia, kolmipolviset täysisisarukset Oh My Your Highness GA ja Oh My Sweetheart GA. Oli taas vain pakko, kun alkoi olla vähän liian paljon samoja nimiä suvuissa, vaikka olenkin viime vuosina käyttänyt ja ostanut melko paljon ulkopuolisten kasvattajien hevosia, lähinnä Hawan ja Calan, mutta satunnaisesti löytyy muidenkin tallien hevosia.

Saddlebred kuului Ionicin alkuperäisiin kasvatusrotuihin ja vuosina 2004-05 syntyi yhteensä 13 kasvattia. Sitten rodusta luovuttiin ja kaikki hevoset myytiin, kunnes jo vuonna 2007 keksittiin pari suvutonta hevosta lisää ja seuraavana vuonna syntyi taas jo muutama kasvatti. Näitä uusia saddebredejä onkin nykyisten hevosten sukutauluissa tiheästi, jopa niin paljon että niistä alkaa olla melkein jo haittaa. Vanhat nimet sen sijaan katosivat lähes kokonaan, nyt olen saanut ostettua muutamia pitkäsukuisia saddlebredejä, joiden suvuissa on joitain meidän vanhoja hevosia.

Näitä uudempia tuontihevosia ovat nämä:
– t. Aloha GA
– o. Flash Cube GA
– o. Hologram GA
– t. Krakatau GA
– t. Too Hot To Touch

Tammojen astutuslistoilta näkee käytännössä tuon mitä yllä kirjoitin: vieraita oreja on käytetty joltisestikin. Lisäksi en ole ollut saddlebred-varsoja suunnitellessani mitenkään erityisen tarkka sukujen tasaisuudesta: yksipolviset oriit ovat astuneet suvuttomia tammoja ja suvuttomat oriit suvullisia tammoja. Kun kanta on ollut pieni, ei ole ollut vaihtoehtojakaan. Se epätasaisuus katoaa kyllä jossain vaiheessa näkyvistä ja jos katsoo esimerkiksi Higgs Boson Ionin sukua, ei tuo yksi "kolo" sukutaulussa tunnu missään. Itse asiassa tällainen jalostus on kyllä meille ihan normaalia muidenkin rotujen kohdalla: tasasukuisuus on kiva juttu, mutta yhden sukupolven kolo jossain kohtaa suvussa ei menoa haittaa. Että vaikka olemmekin joskus mainostaneet suosivamme ehdottomasti tasasukuisia hevosia, niin emme me mitään ehdottomia sen suhteen ole. Emme voi olla, yksinkertaisesti.

Ja jos jotakuta kiinnostaa historia, meillä oli vuosina 2004-05 seuraavat saddlebredit:
– t. Chilly Wind, suvuton tuontihevonen
– o. Dollarin Kultainen Baarimikko, Dollar Farmilta ostettu suvullinen ori
– t. Dream Vendela, suvuton tuontihevonen
– t. Saibara Supreme, suvuton tuontihevonen
– o. Silver And Platinum, suvuton tuontihevonen

Saddlebred on toki erittäin tarpeellinen National Show Horsen jalostuksessa ja moni vanhakin hevonen on jossain vaiheessa jättänyt virtuaalimaailmaan NSH-varsoja, vaikka NSH ei alunperin ollutkaan varsinainen kasvatusrotu. Itse asiassa NSH on vasta viime vuosina saanut ihan oikean kasvatusrodun statuksen. Aikaisemmin se on ollut lähinnä sellainen sivutuote, joita on syntynyt lähinnä siksi että risteyttäminen nyt vain on kivaa. NSH:n jalostuksessa on omat kiemuransa, joista olenkin kirjoittanut blogiin jo aiemmin otsikolla National Show Horsen jalostus.

Olen blogissa maininnut useammin kuin kerran, että olen viime vuoden aikana kilpailuttanut jonkin verran askellajihevosiani ARJ:ssä, pääasiassa saddleseat-luokissa koska niitä on tarjolla paljon. Varsinaisia askellajiluokkia tuntuu olevan vähemmän. Ehkä se on ymmärrettävää koska varsinaisia askellajirotuja on vähemmän verrattuna siihen, että saddleseatissa rotuvalikoima on varsin laaja ja esimerkiksi arabianhevonen voi niissä kilpailla. On meilläkin arabeja, jotka ovat kokeilleet siipiään saddleseat-luokissa. Saddlebredit (ja myös NSH:t) ovat toki hyvin edustettuina meidän saddleseat-hevosten joukossa, ne kilpailevat Park-luokissa (Park, Park harness, Formal combination). Itse asiassa meillä on jo muutamia saddlebredejä, joilla alkaa olla ihan kivasti sijoituksia. Niin että osa hevosista alkaisi kelvata laatuarvosteluhevosten vanhemmiksi.

Väreistä on pakko sanoa vielä sananen, tietenkin. Meidän saddlebredeillä ei juuri erikoisvärejä ole. Eriperintäiset voikkovärit ovat toki suhteellisen yleisiä, lähinnä voikko, tuplavoikkoja on harvakseltaan kuvien puutteessa. Tobianoa löytyy myös, mutta muita ei sitten olekaan. Toki noiden uusien, suvuttomien tuontihevosten kanssa voisi yrittää irrotella vähän, keksiä vaikka kimoja, päistärikköjä ja samppanjavärejä, mutta taitaa jäädä tekemättä, ei niillekään kuvia taida olla tarjolla. Toisinaan nämä nytkin löytyvät värit tuottavat ihan tarpeeksi päänvaivaa!

– S