sunnuntaina, joulukuuta 09, 2007

Laukkatoiminta polkaistu alkuun

Edellisessä blogimerkinnässä mainitut laukkakisat 30.11. ja 7.12. on saatu vietyä kunnialla läpi (7.12. kisoista pitää vielä lähettää tulokset) ja kaksi uuttakin kisakutsua on rustailtu. Todella hienoa että kisoissa on riittänyt osallistujia,myös ahaltekejä vaikka lähdöt ovatkin avoimet kaikille ryhmän 4 roduille.

Suurin murheenkryynini, ori Akeem BRA voitti myös ensimmäisen kerran lähtönsä 7.12. ja siirtyi sitä mukaa allowance-tasolle. Akeem on ollut ensimmäinen varsinainen laukkatekke, jolla on kisattu heti 3-vuotiaasta alkaen ja sen uran alku on ollut todella huono: häntäpään sijoja vain, rahasijojakin vain nuukanlaisesti. Mutta nyt tosiaan tuli voitto ja toivon, että jatkossa ori päjää paremmin. Rehellisesti sanoen noin huonosti uransa aloittanut hevonen olisi reaalimaailmassa jo nakattu kuoppaan tai ainakin ruunattu... Mutta ehkä se vain on ollut hitaasti kehittyvä ja nyt vasta 5-vuotiaana alkaa olla kypsä kilpailemaan.

LJ-yllätysmenestyjäni Gin Olaf ei harmittavasti päässyt lopettamaan uraansa voittoon vaan sai tyytyä viimeiseen sijaan viimeisessä startissaan 7.12. Ei se mitään, Olafin statistiikat ovat silti vakuuttavat: 7 startti, aina vähintään 4:n parhaan joukossa ja aina tuonut rahaa kotiin, voittosumma 151 tuhatta virtuaalieuroa. Tätä kelpaa käyttää laukkahevosten jalostukseen!
Eläkkeelle siirtyivät myös tamma Gin Kimberley ja ori Gin Onegin.

Ja loppuun vielä muuta asiaa: Yélnan NJ-näyttelyistä on tulokset tulleet. Upea Donau BHE pokkasi BIS1-sijan. Sama ori (tai siis varsa vielä) oli nimittäin näyttelyn paras järjestämissäni VATY:n mätsäreissäkin.
Tekkeihmisten kannattaa huomioida 18.12. pidettävät NJ-näyttelyt Susilaaksossa, siellä on luokkia tekeille.
NJ myös on julkaissut uuden tuomarikokeen, joka tällä kertaa näyttää siltä että pahus kun tekisi mieli osallistua... Argh, estäkää minua!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Heh, taitaa olla sukuvika tuo Akeem BRA'n myöhäisyys, sillä itselle on käynyt Cajun BHE'n (i. Jambantroe) kanssa täysin samalla tavalla ;)