lauantaina, tammikuuta 26, 2008

Kasvattien kuvat

Enpä tiedä, arvostaako kukaan tai onko kukaan edes huomannut sitä, että yritämme Sirpan kanssa kasvateille kuvia valitessamme katsoa aina sellaisen kuvan että varsan rakenteessa olisi jotain yhtymäkohtia vanhempien rakenteeseen. Ahaltek-yksilöiden rakenne voi vaihdella varsin paljon ja silti pysytellä rotumääritelmän rajoissa ja eiväthän kaikki hevoset sitä rotumääritelmää täytä sataprosenttisesti. Tekeissä on "punkeroita" ja "luikeroita" ja kaikkea siltä väliltä. Punkerosta hyvä esimerkki lienee tamma Gin Fiona, joka on jopa hieman puoliverimäinen ja luikeroista luikeroin lienee ori Gin Poldan.

Lienee siis selvää, että kahden luikeron varsa on luikero itsekin eikä punkero, ei ainakaan kovin suurella todennäköisyydellä. Rakennehan ei periydy mitenkään yksi yhteen vaan piirteitä saattaa tulla kauempaakin suvusta ja joskus voi olla, että toisen vanhemman vaikutus rakenteessa on minimaalinen ja varsa muistuttaa toista huomattavasti. Väri on kuitenkin kuvien valinnassa se ykköstekijä, värin on täsmättävä vanhempiin ja siitä ei tingitä. Rakenne ei ole siinä mielessä niin tärkeä tekijä.
Rakenteessa tärkeintä on nimenomaan se hevosen tyyppi (onko punkero, luikero vai jotain niiden väliltä), mutta joskus löytyy sellaisia kuvia, jotka toistavat vanhempien jotain tiettyä piirrettä. Pää ja sen muoto on yksi sellainen, vilkaiskaapa vaikka Orlandon ja sen tyttären Artemisin päitä ja erityisesti profiilia: kyömy kummallakin!
Koska GA:ssa hevosillani on aina vain yksi kuva, on mahdollista sekin, että lähisukulaisilla on kuvat samasta hevosesta. Näin on esimerkiksi Parthenonilla ja Izaakilla, molempien kuvissa on IRL-ori Faisal (vai oliko se Feisal? Ei voi muistaa). Ja katsokaa sukua: puoliveljethän nuo ovat, samasta emästä.
Vuosien saatossa tietyt kuvat ovat leimautuneet tietylle vanhalle hevoselle, erityisen selvä esimerkki tästä on Yazpoladin kuvat jo aikoja sitten edesmenneellä Moderato K:lla. Minulla itsellänikin on jo vuosikaudet ollut lupa noita kuvia käyttää ja ei ole ihan sattumaa, että kovin monta kertaa ne ovat päätyneet oriille, jonka suvusta löytyy Moderato! Tosin nyt viimeksi kuva on ollut suvuttomalla Yekedabanilla, mutta poikkeus vahvistaa säännön.

Enpä tiedä, ehkä tämä on ihan hölmöä puuhaa, mutta sen verran mielenkiintoista, että tällä linjalla aiomme jatkaa.

Ei kommentteja: