maanantaina, heinäkuuta 14, 2008

Eläköityjiä

Tallien päivitykset laahaavat jokseenkin jäljessä kun se on NIIN vaikeata avata se ftp-softa ja laittaa päivitykset menemään... Mutta kerronpa nyt jotakin kulissien takaa.

Laukka-tekkepuolelta molemmat kilpailevat hevosemme jäivät eläkkeelle, ori Ganymede BHE ja tamma Gin Rozalija. Ganymeden viimeisiksi kisoiksi jäivät 30.6. omalla radalla pidetyt laukat, joista tuli kotiin kakkosrahat. "Käntty" on ehdottomasti menestynein laukkatekkemme yli kahden miljoonan euron voittosummallaan.
Rozalija osallistui vielä tämänpäiväisiin laukkoihin (tulokset tulevat illalla) ja jää sitten eläkkeelle sekin. Sen rahasumma jäi karvan alle miljoonaan euroon, mutta silti se taitaa olla parhaiten rahaa tienanneita tammojamme. Ja oma kasvatti, se tietysti lämmittää mieltä.
Nyt meillä ei olekaan kilpailevaa laukkatekkeä ennen heinäkuun loppua, jolloin Gin Gaiana täyttää 3 vuotta. Gaiana on paljon hehkutetun Akeem BRA:n ensimmäinen GA:han jäänyt varsa. Kaksi ensimmäistä lähtivät Il'yaan ja hitaamman ikääntymisen takia eivät ole vielä ehtineet radoille.

Ionicin puolelta Adalina BAY:n nelivuotiskausi ei ole alkanut odotetulla tavalla ja epäilenpä siirtäväni sen loppukuusta eläkkeelle (lue: jalostukseen). Kolmivuotiskaudellahan tamma oli ihan tykki, mutta nyt ei näytä juoksu maistuvan tippaakaan. Adalina on ilmoitettu vielä 22.7. juostavaan Zap Gold Cupiin, saa nähdä miten se siellä pärjäileen.

Terskien puolelta nuori Uraniz Ion siirrettiin pois laukkahommista, koska ei tuntunut pojalle juoksu maistuvan. Kymmenen maiden-starttia eikä yhtään voittoa. Pari kakkossijaa sai, muutaman muun sijoituksen, mutta enpä usko että Uranizista olisi suuren luokan tähteä tullut.
Huipulta sen sijaan lopetti kohta 8-vuotias tersk-ori Goliath Ion. Nyt meillä ei siis ole kilpailevia terskejäkään muita kuin kivasti pärjäillyt Agathon Ion ja uraansa aloitteleva tamma Godiva Ion.

Ei kommentteja: