Tuosta eilisestä virtuaalilehtiaiheisesta postauksestani innostuin kaivamaan arkistoistani vanhoja Vippokseen kirjoittamiani artikkeleita, niitä, jotka ovat kadonneet kun hevoset.comissa olleet vanhat Vippoksen sivut katosivat. Nyt kaikki (uusinta tersk-historiikkia lukuunottamatta) Vippos-artikkelini löytyvät taas kotisivultani.
Lueskelin eilen muutenkin noita artikkeleita ja voin todeta, että moni niistä on kestänyt aikaa. Se ei ole hyvä juttu, koska se tarkoittaa sitä että moni asia ei ole virtuaalimaailmassa muuttunut.
Lukekaa joutessanne vaikka elokuussa 2002 (kyllä, 2002!) julkaistu "YLA:n nousu, uho... ja tuho?", jossa kritisoin sitä että hevosen luonne kirjoitutetaan toisilla, sukutauluja väärennetään kun suvuttomille hevosille etsitään vanhempia ja muuta vilpiksi luettavaa tehdään vain sen takia, että hevonen näyttäisi paremmalta.
Nykyisinhän tuota ei tehdä enää niinkään YLA:n takia vaan siitä on tullut virtuaalimaailman tapa ja kuvioihin on astunut hevosten kilpailutus muilla. Onko mikään siis muuttunut kuudessa ja puolessa vuodessa? Ihmiset ehkä, mutta samat vippaskonstit on edelleen käytössä samojen tavoitteiden takia ja mikä pahinta, uusia keinoja harrastaa vilppiä keksitään jatkuvasti.
Minä en mitään kadukaan niin paljon kuin YLA:n keksimistä. Se täytti tuolloin tarkoituksensa, se antoi vaihtoehdon NJ-menestykselle ja tarjosi toisenlaisen "hyvän hevosen" mallin kuin vain se, jolla on nätti kuva ja VIR MVA Ch-merkinnät sivuillaan.
Mutta mitä YLA ja sen perusajatus on aiheuttanut myöhemmin? Kilpaileminen on liian tärkeätä, luonnekuvaukset ovat liian tärkeitä, suku on liian tärkeä... Nyt ei voi olla hyvä hevonen, jos ei ole satojen kisojen kalenteria, pitkänpitkää luonnekuvausta ja huikeata sukua, yhdistettynä tietysti hienoon kuvaan ja mielellään myös NJ-menestykseen ynnä ktk-palkintoon.
Voi mitä minä antaisinkaan, jos voisin mennä ajassa taaksepäin ja lyödä itseni tajuttomaksi sinä iltana kun rustasin ensimmäiset versiot YLA:n pistetaulukoista! Luultavasti VRL:n hallitus ja kilpailujaosten ylläpitäjät haluaisivat tulla mukaan huutosakiksi, koska eiköhän nuo kilpailujaokset ja niihin liittyvät ongelmat ole yksi suurimmista kitinänaiheuttajista. Miten rauhassa VRL saisikaan olla, jos ihmisille ei kilpaileminen olisi se maailman tärkein asia? Miten paljon sääntötekstiä jäisi kirjoittamatta, kun ei tarvitsisi tukkia jokaista porsaanreikää, joilla ihmiset pyrkivät petkuttamaan kisoissa?
Oma suosikkini artikkeleista on kuitenkin joulukuussa 2004 julkaistu, ihanan sarkastinen ja edelleen valitettavan ajankohtainen "Kahdeksan vinkkiä virtuaalimenestykseen". Muutaman pikkukohdan siitä ehkä voisin korjata ajankohtaisemmaksi, mutta muutenhan tuo on ihan kuin eilen kirjoitettu. Meno on täsmälleen samanlaista tänäkin päivänä, ellei jopa pahempaa. Sitä minä vain ihmettelen, että miten se on mahdollista, kun porukka vaihtuu kuitenkin likimain koko ajan. Kuka ehtii aivopestä ne uudet tulokkaat niin nopeasti ja tehokkaasti uskomaan Ennennäkemättömään Menestykseen ja tavoittelemaan sitä hinnalla millä hyvänsä?
5 kommenttia:
Pakko kommentoida tuota kisaus-kohtaa. YLA ei kannusta himokisaamiseen siinä määrin kuin se ymmärretään tänäpäivänä. Se ei vaadi sijoituksia, ei vierasta villejä eikä vaadi läheskään sataa starttia (alunperinhän luku oli 40 kisaa, joka on nykyisellään kisaajalle todella vähän). Jaosten laatikset ne on niitä, jotka ovat saaneet ihmiset kisaamaan pelkästään sijoituksia. Jolloin starttejakin tulee monia satoja. YLA ajaa asiaansa heppojen todenmukaistamisesta hyvin vielä nykyäänkin.
Jep jep, mutta pointti onkin siinä, että YLA oli ehkä ensimmäinen kimmoke siihen, että hevosella pitää olla kisojakin, jotta se olisi minkään arvoinen (voi luoja haluaisin potkia itseäni päähän!). Vaikka YLA ei vaadi kuin vähän kisoja, meni homma pahemman kerran överiksi YLAn ulkopuolella.
Kisaintoilu ja YLA ovat eronneet kokonaan toisistaan, mutta joku on joskus kertonut suurelle massalle että hevosella täytyy kisata. Sittemmin joku toinen on viestittänyt, että kisoja täytyy olla 50 tai 100 tai 500 tai 1000 ja sitten pitää olla sijoituksia ja laatuarvostelupalkintoja ja kaikkea muuta.
Siitä minä pesen käteni, mutta joku on joskus lykännyt pienen lumipallon liikkeelle ja pelkään pahoin sen olleen YLA ja sitä kautta minä. Nyt se on paisunut järjettömäksi lumivyöryksi enkä minä haluaisi olla enää missään tekemisissä koko jutun kanssa, mutta minkäs teet?
Eikä YLA taida nykyisinkään sakottaa epärealistisen paljosta kisaamisesta?
Ei sakota liiasta ei, mutta siinäpä mulle yksi asia lisää johon voin YLA:n uutena pitäjänä tarttua :)
Hmm. Mutta eikö ole kuitenkin nykyisten muiden laatuarvostelusääntöjen puitteissa (esim. KRJ/ERJ-laatikset) "v-realistista" menestystä tavoitellessaan hankkia ne 50 sijoitusta?
Koska on se nyt hölmöä, että YLA-arvio jää esim kakkoselta kolmospalkinnolle, jos koni on saanut KRJ-I ja sen takia ns sakotetaan.
Onko lajijaosten laatuarvostelupalkinnot ja niiden kriteerit sellaisia, että ne pystyy saavuttamaan realistisella kilpailemisella? Jos ei, YLAssa pitäisi ilman muuta sakottaa niistä. YLAn perusperiaate nimenomaan on ollut se, että hevosista saataisiin entistä realistisempia. Ennen se tarkoitti sitä, että keskitytään muuhunkin kuin vain hienoihin kuviin ja näyttelymenestykseen, tänä päivänä se voisi tarkoittaa sitä, että keskitytään johonkin muuhun kuin himokisaamiseen.
50 sijoitusta saa jokainen kopukka ihan varmasti, kun vain sitä jaksaa kilpailuttaa tarpeeksi kauan. Jollain on arpaonnea eikä tarvitse tähän kuin ehkä 100-150 kilpailua, toisella on huonompi tuuri ja täytyy kilpailla 500 kertaa tai jopa 1000 kertaa. Ei se ole sen kummempi juttu. Mutta onko 500 kisaa kilpaillut hevonen realistinen? Ei. Se voi olla lajijaosten laatuarvostelutuomareiden mielestä hyvä hevonen, mutta YLA-tuomareiden mielestä sen pitäisi ehdottomasti olla kuoppaan joutava luuska, näin rumasti sanottuna.
Lähetä kommentti