tiistaina, toukokuuta 26, 2009

Omaan napaan tuijottelua

Tämä virtuaaliharrastus on mennyt viime aikoina (puhutaan siis ihan useista kuukausista) ihan puhtaaksi oman navan tuijottamiseksi. Emme juuri liiku millään foorumeilla S:n kanssa, emme ole lukeneet blogeja (johtuu siitä, ettei aktiivisia blogeja ole enää kovin montaa), emme käy muiden tallien sivuilla, emme myy, emme osta. Yksinkertaisesti me vain palloilemme omien tallien, omien hevosten ja oman kasvatuksen parissa. Taputtelemme toisiamme olkapäälle kun omat hevoset menestyvät laukkaradalla.

Mistä lähtien tämä harrastus on tällaiseksi mennyt? Ehkä siitä lähtien kun FVP alkoi hiljetä, nykyisinhän siellä ei ole juuri muuta aktiivista kuin off topic-palsta. Joku saattaa joskus jaksaessaan kirjoittaa yleiselle puolelle jotain kuulumisia. Joskus harvoin joku myy jotain tai etsii oria tammalleen, mutta tämä on niin harvinaista herkkua, ettei sitä usko todeksi kirjautuessaan FVP:hen.
Hevostalli.netiä emme juuri seuraile, käymme lähinnä etsimässä, jos joku on kirjoittanut Ionicista jotakin. Jos ei, menemme pois. Ehkä saatamme etusivun katsoa läpi, jos olisi jotain mielenkiintoista topicia näkyvissä. Yleensä ei ole. Mutta emmehän me olekaan virtuaalipenskoja enää.

Hevoset.com ei ole juuri hevostalli.netiä parempi meidän mielestä. Itse en ole koskaan oppinut siellä oikein käymään ja nykyisin sen käyttöliittymä, erityisesti viestiä kirjoittaessa tuntuu jotenkin niin kömpelöltä, etten sillä viitsi itseäni ärsyttää, kun ei kerran ole ihan pakko. Ja mitä, kun ei sieltäkään löydy juuri mitään mielenkiintoista ikinä.

Tuntuu ikävästi siltä, että olen nähnyt kaiken, kokenut kaiken ja kuullut kaiken jo valmiiksi. Joku kuukausi sitten virtuaalitallit löytänyt uusi harrastaja voi innoissaan esittää, että hei, hän perustaa lusitanoja kasvattavan tallin, eikö olekin uutta, eikö olekin ihmeellistä? Siihen voi vanha, penseä täti vain todeta, että jo vuonna 2002 oli yksi lusitanotalli pystyssä, ostettiin Marineaan sieltä ori. Ai niin, mutta ethän sinä tiedä, mikä oli Marinea. No enivei, ei tuossa mitään uutta siis varsinaisesti ollut. Ja tallisi kuitenkin lopettaa muutaman kuukauden sisällä, joten et viitsisi pitää siitä minkäänlaista älämölöä. Kyllä nämä on nähty. Tästä olenkin kirjoittanut jo aikaisemmin.

Tietysti noissa foorumeissa on "vikana" sekin, että kolmikymppinen, aikuinen nainen ei oikein sovellu sinne 15-vuotiaiden ja nuorempienkin seuraan. Nuorille kaikki on niin mustavalkoista, hyvää tai pahaa, ei tai joo. Itsekin sitä oli ihan samanlainen, vasta myöhemmällä iällä on alkanut huomata, että siinä mustan ja valkoisen välissä on aika monta erilaista harmaan sävyä, kaikki ei ole yksiselitteisesti ei tai yksiselitteisesti joo. Jo ihan tämän takia nuorten kansoittamat foorumit tuntuvat joskus erittäin raskailta seurata, kun joka toisen lauseen kohdalla mieleen tulee ajatus: "Kyllä se vielä uhoaa, mutta kunhan kasvaa vähän niin eiköhän tuostakin ihan kelvollinen ihminen tule..."

Ja mitä tulee siihen, että minun muka pitäisi yrittää jakaa jotain tietämyksestäni ja kokemuksestani nuoremmille harrastajille, toimia jonkinlaisena opettajana, opastajana, niin se homma saa minun puolestani olla. Olen tätä yrittänyt, huonoin tai suorastaan olemattomin tuloksin. En viitsi kolmattakymmenettä seitsemättä kertaa kirjoittaa innokkaalle vasta-alkajalle, että älä tee itse tallia ensimmäiseksi, mene jonnekin hoitamaan tai hanki yksityinen, katsele, kuuntele, opettele äläkä perusta sitä tallia hetken mielijohteesta. Kun se vasta-alkaja on kuitenkin jo seuraavana päivänä ruinaamassa leiskaa uudelle tallilleen... Ei ole hyötyä, ei. Ei jaksa vaivautua. Ja melkein kaikki löytyy kirjoitettuna esim. tästä blogista ja Vippos-artikkeleista sekä muista kirjoittamistani ja tallentamistani teksteistä. Kukapa niitä vaivautuisi lukemaan?

No, hyvinhän se näinkin menee, ei tarvitse vaivata liikaa päätään muihin ihmisiin tai talleihin liittyvillä asioilla.

1 kommentti:

Puf kirjoitti...

Tämä nyt ei tähän aiheeseen kuulu, mutta tarvitsisin hiukan apua..
Kysäisisin vain, että miten nuo näyttelytulokset sitten merkitään hevosen tietoihin? Vastaisitko tallini vieraskirjaan tai blogiini? 8> Kiitos.