perjantaina, heinäkuuta 24, 2009

Rifiuti Arabians

Rifiuti Arabians on ainakin minulle ihan uusi tuttavuus ja taitaa olla varsin uusi talli virtuaalimaailmassa noin yleensäkin. Tunnustan suhtautuvani tällaisiin "eilen" perustettuihin arabitalleihin tietyllä varauksella, mutta Rifiutiin kannatti kyllä perehtyä paremminkin.

Ensinnäkin siellä on aika paljon hevosia. Ei mitään kahden oriin ja kolmen tamman kanssa väkästelyä, vaan hevosten määrä lasketaan kymmenissä. Sieltä löytyy jokaiselle oma suosikki ja tammoilleenkin jos oria etsii, niin valikoimaa on kyllä. Hevosilla on yleisesti ottaen persoonalliset kuvat, ei aina niitä maailman täydellisimpiä rakennekuvia vaan on liikekuvaa, pääkuvaa, ratsastuskuvaa ja niin edelleen. Hevosten kuvien tekijänoikeustietoja jäin kuitenkin kaipailemaan.

Ja mikä kaikkein parasta: hevosten koulutustasot ovat järkeviä, ihan jokaista en katsonut vielä läpi, mutta suurimman osan kuitenkin eikä joukkoon mahtunut ainoatakaan järjettömän korkean koulutustason omaavaa hevosta. Ja myös kisakalenterit joko puuttuivat kokonaan tai ainakin olivat järjellisen mittaisia (varsinkin verraten Ginin esittelemään sankariin). Tietysti talli on uusi eikä hevosilla ole ehdittykään vielä kilpailla paljoa, mutta silti etusivulta pisti silmään sanapari "villit kisat". Ehkäpä tämän tallin omistaja ei ole kisakärpäsen kauttaaltaan pilaama virtuaalihevostelija.

Jäämme mielenkiinnolla seurailemaan Rifiutin taivalta tulevaisuudessa. Harvoin jos koskaan mikään aloitteleva arabisiittola on vaikuttanut näin ehdottoman positiiviselta tuttavuudelta. Meiltä tulee varmasti tammavieraita tallin oreille ja mielessä kävi jopa, että jos sitä poikkeaisi tavoistaa ja ottaisi Rifiutista jopa hoitohevosen... Katsotaan, kauhea mieliteko ainakin tuli.

Ei kommentteja: