tiistaina, lokakuuta 05, 2010

Vippos herännee henkiin

Kai sen voi nyt jo kertoa ihan julkisestikin, mitä FVP:ssä on puhuttu virtuaalilehti Vippoksen herättämisestä henkiin. Kunnianhimoisena tavoitteena olisi saada ensimmäinen numero ulos marras-joulukuussa. Muutama innokas kirjoittaja onkin jo ilmoittautunut, mutta lisää otetaan vastaan ilomielin, sekä säännöllisiä kirjoittajia että satunnaisesti jotain raapustavia ihmisiä. Ilmoittautua saa meille, osoite on vtionic@gmail.com.

Vippoksella on pitkä ja toivoakseni myös kunniakas historia virtuaalimaailmassa. Se perustettiin VRL:n alle, käsittääkseni aika pian sen jälkeen kun VRL ylipäänsä perustettiin. Vuosi oli 2000 tai jopa sitä ennen, tunnustan etten tiedä tarkalleen, en tuolloin pyörinyt vielä virtuaalimaailmassa. Vippoksen esikuvana on reaalimaailman Hippos-lehti, kaiketi lehden nimikin on tullut sanoista "virtuaali-Hippos", voisin kuvitella.
Vuosien mittaan Vippos on ollut enemmän tai yleensä vähän vähemmän aktiivinen. Päätoimittajia ja osoitteita on ollut useita ja harmi kyllä osa vanhoista lehdistä onkin kadonnut Geocitiesin tai muiden palvelinten lopettaessa. Uuden Vippoksen yksi iso haaste olisikin kasailla arkistoa vanhoista lehdistä ja niiden artikkeleista. Jos ei muuta, ne ovat erinomaista virtuaalimaailman historiankirjoitusta, mukavaa nostalgiaa vanhoille harrastajille ja uudemmille harrastajille mielenkiintoista historiantietoa.

Arvata saattaa, että Vippoksen uudelleen herättämisen takana olemme minä ja S ja me lähdemme ainakin aluksi uutta Vipposta luotsaamaan eteenpäin. Siksi uusien kirjoittajien pitääkin meille ilmoittautua. Haaveissa olisikin saada säännöllisesti kerran kahdessa kuukaudessa, suhteellisen laaja ja monipuolinen virtuaalilehti. Toistaiseksi emme suunnittele mitään erikoisempaa formaattia julkaisuun, ei blogia eikä pdf:ää vaan ihan tavallinen html-sivu. Uuden ulkoasun toteutus on vielä pahasti vaiheessa (ei siis suunnitelmiakaan vielä, tunnustettakoon...), mutta jotain yksinkertaista on luvassa. Ideoita otetaan vastaan ja muutenkin olisimme kiinnostuneita kuulemaan kaikista ihmisistä, jotka haluaisivat kehittää vanhaa Vipposta eteenpäin uudelle vuosikymmenelle.

Ei kommentteja: