keskiviikkona, joulukuuta 21, 2011

Joulukalenterin luukku 21: merkillisiä hevosia

Paitsi niin moneen kertaan mainitut erikoisvärit, myös persoonallisilla merkeillä varustetut tavallisemmat värit ovat meidän molempien mieleen. Sabinokuviointi ei ole lainkaan harvinaista Ionicin tai GA:n hevosilla, vaikkei sitä aina olekaan merkitty värin yhteyteen. Ja eivät kaikki suuret merkit ole aina välttämättä sabinoita.

Tässä muutamia hevosia, joista voisi amerikkalaisittain sanoa: "They've lots of chrome" tai ainakin että merkit ovat kivat, jos niitä ei niin paljon olekaan.
Amab Hasna, aika selkeä sabino arabitamma. Tällainen on yksi suosikkivärityksistämme ikinä: kaikissa jaloissa korkeat valkoiset sukat ja päämerkki kaupan päälle. Nam.
Elfat Zalaka on toinen ihan samanlainen, tosin sillä on yksi jalka tumma.

Myös kimojen ns. "verijäljet" ovat usein hauskoja, kuten Kabala Palaulla. Nämäkin ovat tyypillisimpiä arabeilla.

Piekna Marizan kiemurapiirto on yksi hauskimmista, mitä meidän hevosilla ainakaan tällä hetkellä on.

Tässä taas lisää näitä sukkajalkaisia, piirtopäisiä raudikkoarabeja, Anjum Theodoros, jolla kuitenkin on lisäksi myös liinaharja ja liinahtava häntäkin.

Mustilla ja ruunikoilla on yleensä hillitymmät merkit kuin raudikoilla, mutta toisaalta: musta hevonen ei tarvitse kuin pienet sukat ja vähän valkoista päähän näyttääkseen hienolta. Esimerkkinä arabiori Aziza Calibre.

Original Best GA:lla on huonolaatuinen kuva mutta hyvälaatuinen päämerkki.

Step-Up Ionin kuonopilkku on kuin kirsikka kakun päällä. Vähän samanlainen on Bernadette Ionin kuonopiirto.

Chairman Ionin kuva on merkkiensä kanssa yksi meidän kaikkien aikojen puoliverisuosikeista. Fior Fresia SINin ja Miami Ionin kuvat kuuluvat niihin myös.

RBSH:t ovat ainakin tällä hetkellä meillä kovin yksivärisiä, mutta osui sieltäkin silmään oriit Lunatik ja Virtuoz.

Tennesseenwalker-ori Affect Ion on eräs ehkä hienoimmista ja erikoisimmista sabinoista, mitä meillä on, tosin voikko sabino-ori Hillbilly Ion on kyllä vähintään yhtä hieno. Oikeastaan suosikkini walkereista on kuitenkin tamma Lilac Ion, joka on musta sabino.

Myös tersk-ori Sheraga Ionilla on kivat merkit, vaikkei erityisen laajat. Tethys Ionilla sen sijaan on huomattavasti näyttävämmät merkit.

Meidän muiden venäläisrotuisten joukosta ei löydy ihan hirveästi merkkejä, johtunee roduista, jotka eivät tunnetusti ole mitään runsasmerkkisiä. Onneksi poikkeuksiakin on:
- don-ori Gavriil NEF
- budjonny-ori Sibir Ion
- ukrainanratsuhevosori Symon Ion (kuvassa kuitenkin jokin normi-puoliverinen, ei aito ukrh)
- budjonny-tamma Severnaja GA
- budjonny-tamma Vdohnovenie Ion

Valéria v.d. Djoehemilla on persoonallinen päämerkki.

Flash Cube GA:n päämerkit ovat myös kerrassaan hurmaavat: vähän otsalla, vähän kuonolla.

Mikäs sen parempaa kuin erikoisväri koristeltuna suurehkoilla merkeillä? Katsokaa vaikka Cristobal Ion.

Breeze Ionin värissä huomio kiinnittyy erityisesti päämerkkiin, vaikka kaikissa jaloissakin on tasaisesti valkoista.

Yksi harvinaisimmista kuvioista meillä on rabicano ja itse asiassa sitä esiintyy arabeilla (on ainakin esiintynyt? Nyt ei osunut yhtään silmään) ja yhdellä andalusiaoriilla, nyt jo kuolleella Enziano GA:lla.

Ahaltekejä en ala tässä nyt listata, mutta niistä voi kokonaisuudessaan rotuna sanoa, että täysin merkittömät hevoset eivät ole hirveän yleisiä, jos tosin suuria merkkejäkään ei kovin usealla ole.
No, katsokaa nyt ainakin nämä kuitenkin:
- Azart
- Drevko
- Galop
- Gorkij
- Holod
- Timjan
- Voinskij
- Zvonimir
- Amoralnaja
- Bagtly Dost
- Bolgarka
- Chaksiz
- Finalistika
- Karishma (voiko kukaan muka vastustaa hevosta, jolla on kukkasen muotoinen tähti?!)

Ei kommentteja: