keskiviikkona, joulukuuta 07, 2011

Joulukalenterin luukku 7: värinäyttelyt

Joskus muinoin, kun meillä on järjestetty näyttelyitä, on mukana ollut toisinaan ns. väriluokka, jonne on otettu rodusta riippumatta kaikki hevoset, jotka eivät ole ruunikoita, rautiaita, mustia tai kimoja. Siis ovat jotain erikoisvärisiä. Olen myöhemmin järjestänyt ht.netissä muutamat "väripikiksetkin".

Mikä tämä tämmöinen nyt siis on?
Ei ainakaan mikään virallinen luokka ja hevosten väreillehän ei ole olemassa mitään standardeja, joihin niitä verrattaisiin ja voittaja olisi sitten se, joka täyttää parhaiten oman värinsä standardin. Toisaalta en valitse voittajaa ihan puhtaasti omien mieltymysteni mukaankaan, koska tällöin voittaisi joka kerta se upea voikko tai hopeanruunivoikko tai samppanja.
Usein luokan voittaa se, jonka väri on erityisen "selkeä", ts. hyvin tyypillinen värinsä edustaja, jossa on näkyvillä kaikki kyseisen värin tunnusmerkit. Eräissä pitämissäni väripikanäyttelyissä voittajaksi selviytyi hiirakko quarter, jolla oli aivan erityisen selkeästi näkyvillä tummempi pää, jouhien kaksivärisyys ja jalkojen seepraraidoitus ja muutenkin se oli niin selvä hiirakko ettei olisi ollut varaa sekoittaa sitä mihinkään toiseen väriin.

Yleensä nämä tämmöiset luokat ovat pääasiassa itseni huvittamista varten, minä tykkään katsella minkä värisiä hevosia muilla ihmisillä on. Ehkä niistä on jotain apua myös osallistujille, koska kirjoitan yleensä muutaman sanan väristä ja saatan esimerkiksi kommentoida, että väri on tunnistettu väärin hevosen sivuilla (esimerkiksi sabino onkin kuvan perusteella frame tms).
Useimmiten väriluokkiini ovat tervetulleita myös piirroskuvalliset hevoset, jotka harmi kyllä ovat olleet hieman vähemmistössä. Piirtämällä itse saisi vaikka minkälaisia hopeansamppanjanpäistärikköjä, joista on suht turhaa etsiä netistä kuvia.

Ehkä sitä pitäisi taas jonain päivänä pitää väripikiksetkin...

1 kommentti:

Pölhö kirjoitti...

Jos on värinäyttelyitä tms. tulossa niin tässä ainakin yksi innokas osallistuja. :)