torstaina, joulukuuta 29, 2011

Kings Ridersin värinäyttelyt 31.1.12

Osuipa ht.netistä silmään kutsu epävirallisiin värinäyttelyihin, jotka järjestää Kings Riders. Näyttelyt pidetään 31.1.12 ja nähtävästi luokissa ei ole kokorajoituksia eli kaikki mahtuvat mukaan.
Ei-jäsen saa ilmoittaa vain kaksi hevosta per luokka ja oli noin millistä kiinni, etten raapustanut jo jäsenanomusta kyseiselle seuralle, koska eihän kaksi hevosta per luokka tunnu meillä missään. En nyt kuitenkaan tehnyt sitä vaan heittelin mukaan aika randomisti pari sopivanväristä hevosta joka luokkaan.

Maailman selkeimmät nuo luokat eivät ehkä ole, esimerkiksi luokkaan yksi otetaan mukaan "kimot ja valkoiset", mutta valkoinenhan ei ole hevosen väri varsinaisesti. Mietinkin, että mahtaisikohan tähän luokkaan tulla sitten nuo likipitäen valkoiset tuplavoikot, jotka kyllä genetiikan puolesta kuuluisivat luokkaan 5, johon sanotaan voikkojen olevan tervetulleita. Samaa mietin mustanvoikkojen ja ruunivoikkojen sekä hopeavärien kohdalla, nehän ovat aikalailla tummia tai ainakin selkeästi ruskeasävyisiä, joten menevätkö ne nyt sitten luokkiin 2/3 vai kenties luokkaan 5...
No, koska asioita on oikeasti turha tehdä näin vaikeiksi (se olen vain minä, yrittäkää ymmärtää!), en lähtenyt sooloilemaan mitään vaan ilmoitin varmasti sopivanvärisiä hevosia mukaan.

1 kommentti:

Stina kirjoitti...

Et ollut ainoa, mietin edelleen noita ihan samoja asioita.
Esimerkiksi silver amber cream champagne dun -- eikö olisi loogisempi valkoisena? Tai pearl buckskin? Onko se voikko? Mikä on määräävä ominaisuus?

t. kuvallisena vain noita ongelmatapauksia.