keskiviikkona, toukokuuta 13, 2015

Off topic: Ingress – maailmanvalloitusta kännykällä

Tämä teksti ei taas vaihteeksi liity millään tavoin hevosiin, ei oikeisiin eikä virtuaalisiin. Älypuhelimiin ja pelaamiseen Ingress kuitenkin liittyy ja koska menin Ionicin Twitter-tilillä mainitsemaan asiasta (twiitti), niin parempi kai avata vähän mistä tässä on kyse, ettei se jää ihan inside-läpäksi. Tämä teksti on muokattu artikkelista, jonka kirjoitin tänä keväänä Nukarin Sanomiin. Lehti on saatavissa PDF:nä Nukarin nettisivuilta.

Mikä on Ingress?
Ingress on älypuhelimella pelattava peli, joka perustuu paikkatietoon ja lisättyyn todellisuuteen (augmented reality). Pelaaja liikkuu tavallisen maailman keskellä, mutta näkee puhelimensa ruudulla toisenlaisen version todellisuudesta. Se on maailmanlaajuinen verkkopeli, joka toimii Android- ja iOS-laitteissa. Pelin on kehittänyt Googlen tytäryhtiö Niantic Labs.

Ingressissä on scifi-henkinen taustatarina, mutta sen tunteminen ei ole välttämätöntä itse pelaamisen kannalta. Taustojen tunteminen selvittää jossain määrin pelimekaniikkaa. Käytännössä Ingressin pelaaminen perustuu portaaleihin, jotka sijaitsevat tietyissä maantieteellisissä kohdissa. Portaalit näkyvät ainoastaan pelin näytössä, niitä ei ole olemassa fyysisessä maailmassa, toisin kuin esimerkiksi geokätköilyn kätköt.

Pelaajat voivat itse ehdottaa portaaleja peliin, mutta pelin ylläpidon, käytännössä siis Nianticin, on hyväksyttävä ne, jotta ne tulevat näkyviin peliruuduille. Tällä hetkellä hyväksymisjono on valitettavan ruuhkainen ja hyväksymisajat ovat yli puoli vuotta. Nianticilla on tietyt säännöt sille, minkälaiset kohteet voivat olla portaaleja (ks. linkkilista). Tässä on vähän listaa siitä, millaisia portaaleja pelissä voi olla:
– kirjastot
– postikonttorit
– kirkot ja kappelit
– museot
– patsaat ja muistomerkit
– puistot
– ulkoilureittien kyltit ja infotaulut
– graffitit
– pysyvät taideteokset
– joukkoliikenneasemat
– uniikit paikalliset kohteet

Ylös, ulos ja pelamaan
Ingress-portaaleja voi vallata, "häkätä" (hack, käytännössä niistä saa pelissä tarvittavia tavaroita) ja linkittää keskenään. Näitä toimia varten portaalin luokse on mentävä ja tämä todella tarkoittaa ihan fyysisesti siirtymistä portaalin läheisyyteen. Tätä peliä ei siis voi pelata kotisohvalta käsin! Puhelimen GPS haistelee koko ajan pelaajan sijaintia ja näyttää pelaajan sijainnin kartalla sekä lähistöllä olevat portaalit.


Screenshot kännykän pelinäkymästä

Tämä onkin ehkä Ingressin paras puoli: se suorastaan pakottaa liikkumaan ja ulkoilemaan. Haja-asutusalueilla portaaleja toki on vähän ja ne ovat kaukana toisistaan, joten auto tai muu kulkuneuvo on kätevä. Sen sijaan kaupungeissa ja muissa isommissa keskustoissa portaaleja on yleensä useita kymmeniä lähietäisyydellä toisistaan ja pelaaminen onnistuu kaikkein parhaiten jalkaisin.

Ingressin toinen hyvä puoli on se, että pelatessa tulee opittua kaikenlaista uutta ja kiinnitettyä huomiota kohteisiin, joita ei muuten ehkä edes huomaisi. Parhaissa tapauksissa portaalin kohteesta on kerrottu jotain, esimerkiksi lyhyt selitys historiallisen kohteen vaiheista. Vierailla paikkakunnilla Ingress kelpaa osittain myös turistioppaaksi ja koska peli on maailmanlaajuinen, ei pelaamista tarvitse lopettaa edes ulkomaanmatkoilla (kannattaa kuitenkin tarkistaa dataliittymän laskutus ulkomailla ja tarvittaessa hankkia vaikka paikallinen prepaid, ettei puhelinlasku yllätä matkan jälkeen).

Pelaaminen on hyvin pitkälle ilmaista. Peli on ilmaiseksi ladattavissa Googlen/Applen kaupoista ja rekisteröityminen pelaajaksi vaatii Google Mail-tunnuksen, ilmainen sekin. Puhelimessa tulee olla GPS-paikannus ja datayhteys, jälkimmäisestä kannattaa tarkistaa mahdolliset käyttörajat, koska Ingress käyttää datayhteyttä varsin paljon.
Ensimmäinen hankinta Ingressiä varten melko usein on vara-akku puhelimeen. Ingress nimittäin kuluttaa virtaa varsin reilusti: näytöllä pyörii koko ajan suhteellisen raskas grafiikka, ja GPS ja datayhteys ovat jatkuvassa käytössä. Paraskaan akku tuskin kestää monen tunnin pelisessioita. Yleensä liikkeellä olevan ingressinpelaajan tunnistaa siitä, että hihasta, taskusta tai repusta tulee virtapiuha kännykkään.

Sosiaalista pelaamista
Ingressissä pelaa vastakkain kaksi joukkuetta, Enlightened (valaistuneet, vihreä joukkue eli "sammakot") ja Resistance (vastarinta, sininen joukkue eli "smurffit"). Nämä joukkueet kilpailevat keskenään portaalien omistuksesta. Tarkoituksena on vallata mahdollisimman paljon portaaleja omalle joukkueelle, linkittää niitä keskenään ja luoda linkittämällä kenttiä portaalien välille. Pelistä ei tule koskaan valmis, koska tilanne muuttuu jatkuvasti: vastapuolen pelaajat käyvät ennemmin tai myöhemmin kuitenkin tuhoamassa aikaansaadut linkit ja kentät, ja tekemässä omat tilalle.

Parhaimmillaan Ingress on myös sosiaalinen peli, jossa tulee tavattua muita pelaajia. Näihin voi törmätä yllättäen portaalien lähistöllä, kun toinen pelaaja sattuu samaan aikaan saman portaalin luo. Tällä tavalla tulee tutustuttua myös vastapuolen pelaajiin. Oman kokemukseni mukaan suurin osa pelaajista ei ota peliä turhan vakavasti ja vastapuolen pelaajien kanssa on tullut juteltua mukavia vaikka samalla käymmekin täysimittaista sotaa keskenämme kännykän näytöllä. Toisinaan järjestetään myös epävirallisia cross-faction-tapaamisia illanistumisen, ei niinkään pelaamisen, merkeissä.

Oman joukkueen sisällä varsinkin samalla alueella liikkuvat pelaajat pitävät yhteyttä keskenään sen lisäksi että tavataan kaupungilla satunnaisesti pelatessa. Pelissä oleva Commia (ns. chatti) ei käytettävyys- ja salaussyistä juuri käytetä pelaajien väliseen kommunikointiin, vaan keskustelut käydään pääosin Hangouteissa, Telegramissa ja Google+-ryhmissä. Ohjeita näihin pääsemiseksi löytyy joukkueiden nettisivuilta. Toki ei ole pakko olla sosiaalinen jos ei halua, peruspelaaminen onnistuu hyvin yksikseenkin. Lähinnä vain suuremmat kenttäoperaatiot edellyttävät tiimityötä onnistuakseen. Yhteistyössä on kuitenkin se hyvä puoli, että usein pelaajat vaihtavat pelitavaroita keskenään sen mukaan mitä itseltä puuttuu ja mitä on liikaa. Kokeneemmat pelaajat myös auttavat aloittelevia pelaajia, näin peliin pääsee kaikkein parhaiten mukaan.

Toisinaan järjestetään myös ryhmäoperaatioita, joihin osallistuu useita pelaajia, joskus kymmeniäkin tai jopa satoja, jos kyseessä on laaja kansainvälinen operaatio. Operaatioiden tarkoitukset vaihtelevat: joskus vain vallataan portaaleja, joskus tarkoituksena on saada alemman tason pelaajille pelikokemusta, ja joskus tehdään suuria kenttiä, jotka yltävät paikkakunnalta toiselle. Kansainvälisissä operaatioissa tarkoituksena on usein tehdä hyvin suuria kenttiä, jotka kulkevat useiden valtioiden päältä, joskus jopa mantereelta toiselle.


Vihreiden operaation tulos 4.3.2015: luotiin kenttiä välillä Vääksy - Lahti - Kuru - Sastamala. Itse toimin tässä operaatiossa ns. intel-operaattorina eli olin se, joka istui kotona tietokoneella tuijottamassa pelikarttaa ja kertoi kentällä liikkuville pelaajille mitä pitää milloinkin tehdä, mihin siirtyä ja milloin linkittää mihin.

Lisäksi Niantic järjestää erilaisia pelitapahtumia ympäri maailmaa, välillä Suomessakin. Maaliskuussa oli First Saturday -event Jyväskylässä, juhannuksena on suurempi pelitapahtuma eli anomalia Helsingissä. (Kyllä. Juhannuksena. Helsingissä. Jenkkien loistoideoita taas eivätkä antaneet periksi, vaikka asiasta huomautettiin.).

Koska peli vaatii liikkumista pitkin poikin, ei Ingressiä erityisesti suositella alaikäisille. Alaikäisiä pelaajia kyllä on, moni heistä pelaa tätä vanhempiensa tai muiden tuttujen aikuisten kanssa, mutta ainakaan Suomessa ei erityisesti yritetä rekrytoida alaikäisiä mukaan. Tietenkin terve varovaisuus on tarpeen myös aikuisille pelaajille, jos liikkuu syrjäisillä seuduilla tai pimeän aikaan. Toisaalta pelaajat itsekin todella voivat vaikuttaa epäilyttäviltä tyypeiltä, he seisoskelevat, kävelevät vähän matkaa, pysähtyvät, kävelevät takaisin päin, ja jossain vaiheessa poistuvat paikalta vähin äänin, koko ajan kännykkäänsä tuijottaen.


Pelaajia Tampereen Näsinpuistossa

Vähän mainosta ja muutama vinkki
Itse pelaan nickillä Sicce Enlightenedin riveissä, tällä hetkellä levelillä 12. Aloitin loppukesällä 2013 ja 8-levelin (korkein ns. taktinen level eli mistä on vielä oikeasti jotain käytännön hyötyä) sain kasaan tammikuussa 2014. Pelaan lähinnä Tampereella, satunnaisesti Nurmijärven suunnassa ja vielä satunnaisemmin Imatra-Ruokolahti-nurkilla tai jossain muualla.

Pelissä käytetään siis pelinickejä. Sähköposti voi olla henkilökohtainen, mutta se ei näy muille pelaajille. Jotkut pelaajat ovat kyllä luoneet pelkästään Ingressiä ja sen tarvitsemaa yhteydenpitoa varten erillisen mailitilin. Pelinickin valintaan kannattaa panostaa, koska pääsääntöisesti sitä ei voi vaihtaa myöhemmin. Omaa nimeä ei välttämättä kannata käyttää. Huhujen mukaan naispelaajien saattaa olla hyvä välttää myös sellaisia nickejä, jotka tunnistaa helposti naiseksi. Oma nickini on "sukupuoleton", mutta aika moni paikallinen pelaaja tietää minunkin olevan nainen eikä siitä ole mitään ongelmia seurannut. Joka koriin mahtuu aina muutama mätä omena, mutta väittäisin silti suurimman osan pelaajista olevan ihan täysjärkisiä tyyppejä.

Ja hei, kannattaa liittyä vihreisiin! Jos satut olemaan tamperelainen, lähden mielelläni mukaan pelaamaan ja auttamaan uutta sammakkoa alkuun. Meikäläisen puoliso, pelinicki Damork, on Tampereen seudun virallinen tutor-pelaaja, mutta tarvittaessa kyllä lähes kaikki kokeneemmat pelaajat neuvovat aloittelijaa. Muiden alueiden tutoreita löytyy listattuna Enlightenedin nettisivulta (ks. linkkilista). Muutamien muidenkin virtuaaliharrastajien tiedän pelaavan, jotkut olen onnistunut rekrytoimaan mukaan virtuaalifoorumin topikissa.
Jos taas satut asumaan Nurmijärvellä tai lähialueilla (ei Helsinki), niin nyt toukokuun loppupuolella ja kesäkuussa ennen juhannusta kannattaa huudella itsestään, jos haluaa apuja. Saatan liikuskella tavallista enemmän niillä nurkilla.

Jos kiinnostaa kokeilla, voit pyytää minulta kutsua peliin (tarvitsen siihen sähköpostiosoitteesi, voit laittaa sen tämän postauksen kommentteihin tai mailata vtionic@gmail.com). Kutsu ei ole välttämätön enkä tiedä tuoko se kutsutulle mitään erikoista hyötyä missään suhteessa, mutta minua se hyödyttäisi mitalien muodossa. Varoituksen sana sitten: tähän jää koukkuun. Ottaen huomioon liikunnan ja ulkoilun, johon pelaaminen väistämättä johtaa, addiktoituminen ei välttämättä ole ihan hirveän huono asia.


Lähde ?

Linkkejä
Wikipedia: Ingress (game)
Wikipedia.fi: Ingress
Ingress.com
Ingress Intel Map (pelikartta, vaatii pelaajatunnukset)
Candidate Portal criteria
Ingress Help Center
Decode Ingress
Ingress Glyphs
Niantic Project Wiki
Ingress (epävirallinen, suomenkielinen ohjeistus)
Ingress Enlightened Finland
Ingress Resistance Finland

–S

(PS: Niin, ne twiitissä mainitut yöjuoksut vieraiden miesten kanssa viittaavat siihen, että tässä viime aikoina olen ollut paljon mukana rakentelemassa isoja kenttiä Tampereen nurkille. Kuskina on yleensä yksi tuttu miespuolinen pelaaja tästä lähistöltä, puolison ja myös minun tuttuja jo aikana ennen Ingressiä. Kun hän on päivät töissä, niin pelireissuille lähdetään illansuussa ja usein ne venyvät yöhön asti, kun ajetaan pitkin maakuntaa portaalien perässä. Oma puoliso ei ole läheskään aina mukana näillä matkoilla, joten vieraan miehen, tai useamman, kanssa olen paljon liikkeellä.)

Ei kommentteja: