sunnuntaina, huhtikuuta 30, 2017

Tuoreita hankintoja, osa 1

Aina välillä täällä blogissa on esitelty uusia Ioniciin hankittuja hevosia, ajattelin jatkaa sillä linjalla ja kertoa vähän mitä kaikkea kivaa viime aikoina meille on tullut. Suurin osa on tosiaan uusia hevosia, mikä tarkoittaa ikävä kyllä sitä, että niillä ei ole vielä kuvia. Silmänruokaa tämän listan hevoset eivät siis tarjoa.

PRE-o. Frivolidad HFA
Vanhempi suvullinen ori, joka on edellisen omistajansa kanssa kiertänyt kisakenttiäkin ja on reilun parinkymmenen KRJ-sijoituksen takia muodollisesti pätevä jalostusori. Meille tuon oriin tekee arvokkaaksi sen kaksipolvinen suku, jossa ei ole yhtään ionicilaista nimeä.

australianhevoset o. Crampton Langkujkaji ja t. Crampton Barabara
Australianhevostalli Crampton tuli viime vuoden puolella rytinällä meikäläisenkin tietoisuuteen ja jotenkin sitten kävi niin, että ostin sieltä tamman, Barabaran. Sitten sille piti tietysti saada sulhanen, edelleen Cramptonista tarttui mukaan Langkujkaji. Ionicin eka australianhevosvarsa syntyy ensi heinäkuussa!

australianponit o. Gold Coin’s Splendor, o. Rivendell's Berlioz ja t. Rivendell's Shasta
Meillähän on muutama aussiponi ollut jo jonkin aikaa, mutta kun Jindabyne lopetti, olin heittää hanskat tiskiin itsekin. Onneksi ei ole ainakaan vielä tarvinnut, koska sain taannoin hankittua vahvistuksia meidän ponilaumaan. Eihän aussiponista mitään isoa rotua aiota tehdä, mutta kiva jos nyt saa muutaman varsan vielä kasvatettua ilman akuuttia pelkoa sisäsiitoksesta. Rivendell varsinkin on uusi, mukava tuttavuus tallirintamalla.

budjonnyt o. Zemniak Bo'gumir, o. Sendaj Yemn, t. D.E. Serdtsevína ja t. Zemniak Dounia
Olen puljannut budjonnyjen kanssa niin kauan lähes täysin yksinäni, että Domenican, Yemenen ja Zemniakin kasvattien hankinta on todellinen merkkitapaus (vaikka Domenicasta on ollut hevosia meillä kyllä aiemminkin). Arvokkaita, arvokkaita sukuja.

campolino-o. Extrato do Varjao
Meidän alkuperäinen campolinolauma koostui kahdesta tammasta ja yhdestä oriista, joten uusien, suvuttomien hevosten keksiminen on välttämättömyys, jos aikoo tehdä mitään. Tässä nyt tuorein lisäys, tosi komea ori suoraan Brasiliasta.

connemarat o. Storyteller's Wilson ja t. Storyteller's Speedy
Pari uutta, vierassukuista connemaraa ei tee koskaan pahaa jalostuksessa.

xx-o. Lýkaina Belmondo
Ostin taannoin Susikalliosta isommankin lauman hevosia, tässä yksi niistä, yksipolvinen ratsutäysiverinen. Ja vilkaiskaapa muuten isän väri: se on cremello, joten poikansa on väistämättä voikkovärinen myös.

fellponit o. Brackholme Norman II, o. Joyendales Rowley ja t. Weqyro's Quasha
Pari suvutonta fell-oria piti keksiä kun menin ensin ostamaan suvuttoman tamman Alegresta.

fell-t. PP's Dixie
Myös Ponipallerosta ostin vastikään useamman ponin ja tässä yksi niistä. Isä toki on meidän oma ori, mutta emä taas meillä tuntematon tapaus.

fell-o. Tenney Ion
Tämä on oma kasvatti, kyllä, mutta isänä on Elenin omistama pitkäsukuinen ori. Frostbay Flashyn suvusta löytyi kaikkea yllättävää, kuten vanhoja Quieron poneja ja Quiero's Precioussssin takaa löytyy jopa Laakson-poni, joka on kyllä ilmeisen tehokkaasti kadonnut. Mutta että Laakson-fellponi! En tiennyt että a. sellaisia on ollut olemassakaan, b. niitä löytyy vielä jostain.

frederiksborgit o. Dartoo Alvino, t. Varanna II ja t. Bromfield Joya Suave
Suvullisia, muiden kasvattamia frederiksborgeja ei tule maailmalla vastaan turhan usein, joten ne täytyy kerätä talteen kun osuu silmiin. Tässä pari alvianolaista ja tuhkista uudelleen aktiiviseksi palanneen Bromfieldin kasvatti, kaikilla toki aivan vieraat suvut meidän hevosiin nähden. Ihanaa ettei kaikkea tarvitse aina tehdä itse!

Vibajan gidranit
Kaikki hevoset, joiden nimessä ei ole Ion-päätettä, ovat uusia hankintoja Vibajalta, ostin ne loppuvuodesta. Joukossa on suvuttomia hevosia ja muutama näistä kasvatettu suvullinenkin varsa, vähän vanhempia. Tarina gidraneiden taustalla on se, että Vibajan piti perustaa gidran-talli ja itse asiassa perustikin, mutta se ei kuitenkaan koskaan lähtenyt oikein lentoon vaan unohtui. Hevoset jäivät silleen eikä niitä lopetettu, mikä tietenkin on minun onneni nyt muutama vuosi myöhemmin! Arvokkaita jalostushevosia, en olisi koskaan uskonut löytäväni virtuaalimaailmasta yhtä ainoata gidrania ja sitten sain niitä pienen tallillisen verran. Toisen roska on toisen aarre, sanotaan ja se on ihan totta.

russitammat A.D. Mindy ja PP's L'Amourette
Pari pitkäsukuista russitammaa tulevat morsiamiksi itse kasvattamilleni russioreille.

hackneyponi-o. Hadrian REB
Hackneyponikin on sen verran harvinainen rotu virtuaalimaailmassa, että oli pienimuotoinen yllätys kun sain tällaisen varsan itselleni.

hann-t. Welda RGE ja KWPN-t. Abigail RGE
Hannovereja ja hollanninpuoliverisiä meillä on ollut toki aikaisemminkin, mutta ne eivät ole mitään kasvatusrotuja sinänsä vaan niitä käytetään pääasiassa FWB-jalostukseen. Tietenkin yritän aina pitää silmäni auki, jos saisi teetettyä samanrotuisiakin varsoja, mutta se ei ole erityisesti tavoite.

isl-t. Sóley frá Ponipallero
Samat sävelet kuin niin monen muunkin kanssa: vierassukuinen hevonen muuten pienessä laumassa on varsinainen piristysruiske jalostuksessa. Harmi kyllä, tämän isä vaihtoi taannoin värinsä hopeanmustanvoikonkirjavasta ruunivoikonkirjavaksi, mutta toisaalta minulla ei ole niin paljon erikoisväristen issikoiden kuvia, että sillä olisi sinänsä merkitystä.

kisber-o. Crampton Vavrinec
Kun näkee jossain kisberin, on se korjattava talteen, koska seuraavaa saat odotella. No, tosiasiassa tällä on isänä meidän ori, eihän kisbereitä juuri muualta löydy, mutta emä on joka tapauksessa uusi tuttavuus suvullisesti.

lipizza-o. Dubravo Zahra I
Knoxdalen omistajaltakin löytyy näemmä kaikenlaista mielenkiintoista, kun alkaa tonkia. Bittijumalille kiitos tällaisista hevosenomistajista!

Koska esiteltävää on näemmä varsin paljon, jatkan seuraavassa osassa.

–S

2 kommenttia:

Kio Ja kirjoitti...

Wow, oli hurjan hienoa nähdä omia kasvatteja Ionicissa asuvan hevosen suvussa! Sóleystä en ollutkaan aiemmin kuullut, mutta heti avattuani sen sivun, siellä olikin koko isälinja ja melkein kaikki muutkin hepat isän puolelta omia tuonteja ja kasvatteja. :D Varsinkin Glædir frá Akureyri, mun lellikki, on tosi kivaa nähdä islanninhevossuvuissa vaikuttamassa.

Derran sivut löytyvät tätä nykyä täältä -> http://rebely.co.nf/tammat/derrafrarosgaraur.html

S + Gin kirjoitti...

Kuten sanoinkin, Sóley tulee varmasti olemaan meillä käytetty siitostamma juurikin sukunsa takia. Ja kiitokset Derran uudesta osoitteesta, pitää yrittää muistaa päivittää se sukutauluun.