sunnuntaina, toukokuuta 07, 2017

Väriteoriaa: hopeavärit

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

Hopea on harvinainen diluutioväri. Se vaalentaa mustaa väriä erityisesti jouhissa ja jaloissa, jonkin verran myös hevosen vartalossa. Rautiaassa se ei siis näy mitenkään, ei ole olemassa hopeanrautiasta, mutta rautias voi kyllä kantaa hopeageeniä silti ja periyttää sitä eteenpäin.

Hopeaväritys on harvinaisuudestaan huolimatta vanhaa perua, sitä esiintyy sekä amerikkalaisilla että eurooppalaisilla roduilla, myös islanninhevosilla. Hopeanruunikko tai hopeanmusta ovat kuitenkin väriniminä uusia ja Suomessa ne on tunnistettu omiksi väreikseen vasta ehkä reilun parikymmentä vuotta. Aikaisemmin hopeanruunikoista käytettiin väritermiä kanelinrautias, koska vaaleajouhisena ja -jalkaisena se muistuttaa enemmän rautiasta kuin ruunikkoa, vaikka se oikeasti on ruunikko, jota hopeageeni vaalentaa. Hopeanmustat menivät rekisteriin sävystä riippuen sysirautiaina, savakkorautiaina tai jonain muita.

Useimmiten hopeavärejä esiintyy poneilla ja kylmäverisillä, lämminveriroduista sitä esiintyy vain harvoilla. Useimmilla roduilla hopeaväriset ovat erittäin harvinaisia. Osin harvinaisuuteen vaikuttaa toki se, että hopea ei näy rautiaassa mitenkään. Hopeaväri voisi siis esimerkiksi rautias-voittoisella suomenhevosella olla yleisempi kuin luullaan, se vain ei näy suurimmassa osassa hevosia, koska nämä ovat rautiaita.

Tässä jonkinlaista listaa roduista, joilla hopeaa tiettävästi esiintyy:
– Ardennienhevonen (erittäin harvinainen?)
– Comtois (erittäin harvinainen?)
– Eestinhevonen (harvinainen)
– Eestin raskas vetohevonen (harvinainen)
– Hollanninpuoliverinen (erittäin harvinainen, Viitasen mukaan tulee groningeninhevosilta)
– Islanninhevonen (erittäin harvinainen, Suomessa alle prosentti islanninhevosista on hopeavärisiä)
– Kalliovuortenhevonen (hyvin yleinen, tavoitelluin väri on hopeanruunikko)
– Miniatyyrihevoset (melko yleinen?)
– Missourinfoxtrotter (erittäin harvinainen?)
– Morganinhevonen (äärimmäisen harvinainen)
– Pohjoisnorjanponi (erittäin harvinainen)
– Quarter-hevonen ja lähisukuiset rodut (äärimmäisen harvinainen)
– Saddlebred (äärimmäisen harvinainen)
– Ruotsinardenner (erittäin harvinainen)
– Suomenhevonen (harvinainen)
– Tennesseenwalker (äärimmäisen harvinainen)
– Welshit, pääasiassa A ja B (äärimmäisen harvinainen?)

Ei kommentteja: