keskiviikkona, elokuuta 16, 2017

Ionicin ylämaanponit

Tervetuloa tutustumaan Ionicin ylämaanponeihin!

Ylämaanponi on vanha rotu Ionicissa, ensimmäiset yksilöt taisivat olla peräisin lopettaneesta Marineasta. Vuonna 2004 syntyi 12 ylämaanponivarsaa, mutta sen jälkeen rodusta luovuttiin eikä moneen vuoteen ole syntynyt kuin vain muutamia ylämaanponeja. Vanhat Marinean-aikaiset sukulinjat ovat kadonneet tyystin, ponit joko lopetettiin tai myytiin eikä niistä ole säilynyt jälkeläisiä enää nykypäivään asti.

Jotenkin rodusta ei kuitenkaan ole päästy kokonaan eroon, vuonna 2009 ostettiin muutama suvuton tuontiponi, vuonna 2012 tuli muutama lisää, jossain vaiheessa Swildiestäkin tuli pari kasvattia, jokunen keksittiin itse. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että Ionicissa on parikymmentä ponia ja useita kasvatteja odottelemassa kasvattilistalla.

Minä tuossa kesällä laittelin ihan urakalla kuntoon tuota meidän ylämaanponi-puolta. Tällä kertaa ei ollut niinkään tarve lopettaa vanhoja poneja vaan suunnitella uusia kasvatteja ja ostelin pari uutta poniakin. Lisäksi kävin mainitussa Swildiessä kyselemässä astutuksia ja tilausvarsoja, pitäisi ne vielä merkitä kasvattilistalle ja tehdä sivut. Muuten ponilauman suvut ovat aika kivat, Sorcha GA, Bullhead SKO ja Temperament SKO ovat ehkä vähän liian yleisiä nimiä sukutauluissa, mutta toisaalta ne ovatkin nykyisen ylämaanponi-kasvatuksen kantaponeja, ei siis ole mikään yllätys. Pitää vain hankkia erisukuisia poneja, sillä estän sen että näistä mainituista nimistä tulisi liian suuri harmi jalostuksessa.

Huomionarvoista on myös se, että tällä hetkellä kaikilla poneilla on myös kuvat. Kimoja ja hallakkovärejä on paljon, toisinaan nämä tietysti myös yhdistyvät. Kimo on melkoisen hallitseva väri, täytyy olla vähän tarkkana, ettei koko laumasta tule pian kokonaan kimoa! Hallakkoväritkin ovat sen verran yleisiä että melkein nuo perusvärit ruunikko ja musta ovat eksoottisia meidän ylämaanponeilla. Suosikkikuvani löytyy ehkä Maorach of Achnaearnilta, joka on aivan hurmaava sysimusta karvapeikko.

Ylämaanponi on hyväksytty rotu Show Pony Circuitin ykkösryhmässä. Olen satunnaisesti kilpailuttanut ponejani SPC:ssä, ylämaanponeista sinne on rekisteröity ori Suaimhneach Ion, jolla on Novice-palkinto riding-luokista.

–S

Ei kommentteja: