Ionichan ei ole koskaan profiloitunut minään kylmäveritallina, Virginia tunnetusti ei ole koskaan noista raskaista kylmäverisistä erityisemmin välittänyt. Vaikka ei se ihan paikkaansa pidä, kyllä Virginiakin näistä muhkuista on kiinnostunut, se on vain se rakennearvostelu mikä on niin vaikeaa ratsuhevosiin tottuneille. Se on ihan pätevä syy sille, että jokin rotu jää vähän lapsipuolen asemaan. Harvinainen rotu on kuitenkin aina harvinainen rotu ja jo pelkän eksoottisuuden vuoksi monet raskaat kylmäveriset kiinnostavat meitä. Poitounhevonen on sieltä ehdottomasti eksoottisimmasta päästä.
Poitounhevonen (tai Poitevin tai Mulassier tai Moulassier tai Poitevin Mulassier) on todellakin yksi harvinaisimmista kylmäverisistä virtuaalimaailmassa, mutta meillä niitä on kuitenkin pieni lauma, kymmenkunta yksilöä. VRL:n rekisterissä on 14, joista vain yksi ei ole meidän ja sekin on ikävästi kadonnut. Siinä melkein kaikki virtuaalimaailman poitout kautta aikojen taitavatkin sitten olla, Djoehemissa oli vuonna 2008 yksi ori (mahdollisesti enemmänkin, mutta niistä ei ole jäänyt mitään jälkiä) ja meillä on muutama vanha, aikoja sitten kuollut kasvatti, joita ei olla koskaan rekisteröity. Sitten jos muilla omistajilla on ollut joitain hajayksilöitä, niistä haluaisin kyllä kuulla! Varsinkin jos ovat vielä elossa ja mahdollisesti käytettävissä jalostukseen...
Poitoulla ei ole mitenkään erikoista historiaa Ionicissa. Ensimmäinen yksittäinen kasvatti omista tuontihevosista syntyi vuonna 2006, samana vuonna syntyivät muutenkin ensimmäiset kylmäveri-varsat meillä. Seuraava kasvatti syntyi 2008, sitten 2010, 2014 syntyi kaksi varsaa, samoin 2016 ja viime vuonna syntyi 4 varsaa. Täksi vuodeksi on kaavailtu muutama varsa myös. Nuo aikaisimmat varsat olivat kaikki tammoja, joten en ole päässyt käyttämään niitä jalostuksessa näin myöhemmin, mutta ensimmäisen tuontioriimme Le Rex Soleilin pakastetta löytyi vielä muutamalle tammalle viime vuonna.
Noin yleisesti poitounhevonen on rotuna aika poikkeuksellinen. Sen päätarkoitus oli vielä 1900-luvun alkupuolella muulien tuottaminen. Muulihan on lajiristeytys ja steriili, joten muulien kasvattaminen vaatii sitä, että on sekä hevosia että aaseja. Poitou-muuli oli voimakas työeläin, ne syntyivät poitounhevostammoista ja isänä olivat isokokoiset, pitkäkarvaiset poitounaasioriit. Poitounhevosia ei siis ole käytetty työhevosina ainakaan suuressa määrin ja jalostusvalintakaan ei ole painottanut välttämättä työominaisuuksia. Tämä näkyy edelleen tänä päivänä, Wikipedia väittää rodun olevan hitaanpuoleinen ja hieman flegmaattinen eikä välttämättä kovin kestävä. Tiedä sitten miten oikeassa Wikipedia tällä kertaa on. Muulinjalostus osiltaan johti siihen, että rotu alkoi harvinaistua jo 1800-luvun puolella, varsinkin vanha tyyppi, kun vanhan tyypin isokokoiset ja rotevat tammat varsoivat vain muulivarsoja, eivät puhdasrotuisia poitounhevosia jatkamaan sen rodun jalostusta.
Kantakirja perustettiin 1884 ja 1922 se suljettiin vain puhdasrotuisille. Tässä vaiheessa kuitenkin rodun tilanne alkoi olla jo varsin heikko, koneellistuminen vei tarpeen sekä muuleilta että työhevosilta. Poitounhevosia alettiin kasvattaa lihaksi, mutta siinäkin nopeammin kehittyvät ja suuremmaksi kasvavat rodut olivat parempia. 90-luvun alkupuolella rodun lukumäärä oli vähäisimmillään, puhtaiden yksilöiden lukumäärä oli ilmeisesti vain muutamia satoja. Nyt tilanne on vähän parantunut, mutta rotu on silti varsin harvinainen reaalimaailmassa.
Tämä lyhyt historiakatsaus kertoo syyn siihen, miksi poitounhevosen rakenne on hieman erityyppinen kuin muilla ranskalaisilla kylmäverisillä eikä välttämättä aina täysin virheetön: jalostusvalintaa ei ole määrätietoisesti tehty ajatellen hyvää rakennetta ja hyviä työominaisuuksia kun rodun pääasiallinen käyttötarkoitus on ollut jokin muu. Niinpä poitounhevosen runko on kevyenlainen verrattuna vaikkapa ardenneriin tai bretoniin. selkä tapaa olla myös pitkähkö. Lautanen sen sijaan on usein hyvinkin lyhyt ja jyrkkä. Pää ei ole jalo kuten perchenhevosella tai boulognenhevosella, poitoun pää on yleensä iso ja hivenen raskas, profiili on usein kyömy. Parhaat yksilöt ovat toki hyvinkin tasapainoisia ja lihaksikkaita ja siihen lienee nykykasvatuksen pyrkimyskin.
Väreistä varsinaisesti kiellettyjä ovat vain lehmän- ja tiikerinkirjavat. Poitou on ranskalaisista kylmäverisistä tietääkseni ainoa, jolla esiintyy hallakkovärejä, vieläpä peräti melko yleisenä. Myös päistärikköjä näkee jonkin verran, kimokaan ei ole tavaton. Voikkovärien esiintymisestä sen sijaan en tiedä, mutta tokko ne täysin mahdottomia ovat, harvinaisia kylläkin sen kuvamateriaalin perusteella mitä minä olen nähnyt. Musta- ja ruunikkopohjaiset värit ovat yleisimpiä, mutta rautias ja punahallakko eivät ole tavattomia, raudikko väritys periytyy Wikipedian mukaan breton-risteytyksiltä.
Harvinainen, hieman erilaisennäköinen kylmäverinen, jolla on melko runsaasti erikoisvärejä? Hmm... Kyllä, sorrun! Välittömästi! Minulle poitou on varmasti yksi kiinnostavimmista kylmäverisistä näiden seikkojen takia. Kuvien vähäisyyden vuoksi siitä tuskin tulee mitään jättisuurta rotua Ionicissa. Tällä hetkellä jalostus on pullonkaulassa, vielä onnistui varsojen teettäminen, mutta seuraavalla kierroksella täytyy keksiä sitten lisää hevosia. Enkä pahastuisi, jos joltakulta toiseltakin löytyisi näitä...
– S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti